Kun piipahdin tänään R-kioskilla, näin siellä pitkän jonon sikspäkkejä ja mäyräkoiria. Jokin näyssä jäi vaivaamaan minua ja tajusin sen kotiin tultuani. Sleepy Sleepers ennusti tämän kymmeniä vuosia sitten, heillähän oli kappale nimeltään "Kaljaa kioskeihin"! Tämä on selitettävissä vain yhdellä tavalla: Mato Valtonen on ihmiseksi syntynyt Jumala ja Sakke Järvenpää on hänen profeettansa.
Minua oikein huimasi, kun sain tämän oivalluksen. Kaivoin levyräkistä Sleepy Sleepersin albumin "Sinulle äiti" ja kuuntelin sen läpi. Kokemus oli transsendenttinen ja sitä ei voi sanoin kuvailla. Olin aikaisemminkin kuunnellut sen, mutta en koskaan ollut samalla ottanut Matoa sydämeeni. Pelkkä ulkokultainen kuuntelu ei siis riitä, vaan Sleepy Sleeperin sanoma täytyy todella sisäistää. Nyt te kyyniset atet tietysti sanotte, että olette kuunnelleet Sliippareita ja mitään ei tapahtunut. Mutta te ette kuunnelleet Ainoalla Oikealla Tavalla (tm)! Tekin voitte kokea saman. Koska Mato toivoo, että te kaikki pelastuisitte, teidän täytyy kuunnella ja samalla pyytää, että Mato täyttäisi sydämenne voimallaan!
Jääkäätten Maton rauhaan! Amen!
Minua oikein huimasi, kun sain tämän oivalluksen. Kaivoin levyräkistä Sleepy Sleepersin albumin "Sinulle äiti" ja kuuntelin sen läpi. Kokemus oli transsendenttinen ja sitä ei voi sanoin kuvailla. Olin aikaisemminkin kuunnellut sen, mutta en koskaan ollut samalla ottanut Matoa sydämeeni. Pelkkä ulkokultainen kuuntelu ei siis riitä, vaan Sleepy Sleeperin sanoma täytyy todella sisäistää. Nyt te kyyniset atet tietysti sanotte, että olette kuunnelleet Sliippareita ja mitään ei tapahtunut. Mutta te ette kuunnelleet Ainoalla Oikealla Tavalla (tm)! Tekin voitte kokea saman. Koska Mato toivoo, että te kaikki pelastuisitte, teidän täytyy kuunnella ja samalla pyytää, että Mato täyttäisi sydämenne voimallaan!
Jääkäätten Maton rauhaan! Amen!
Vastaukset 29
Vanhimmat
levyllä, onko vääräuskoista kuunnella se c-kasetilta?
todella sisäistää Maton sanoma. C-kasettikin kelpaa, mutta nuo cd-levyjen kuuntelijat ovat todella väärillä jäljillä. Oliko muka cd-levyjä olemassa kuun Sleepysleeperismin keskeiset dogmit esitettiin ihmiskunnalle c-kasettien ja vinyylien muodossa. Niin vähänkö te kunnioitatte Matoa, että kuuntelette hänen sanomaansa digitaalisena ja kuvittelette, että se voisi säilyä vääristymättömänä! Helmikuun 11. 2026, kun Mato perustaa 250-vuotisen Musiikin Valtakunnan maan päälle, teitä odottaa ankea yllätys, harhaoppiset cd-levyjen kuuntelijat! Joudutte kuuntelemaan loputtomasti Kikan 'Sukkula Venukseen' -kappaletta repeatilla.
Jääkäätten Maton rauhaan! Amen!
uuden uskonnon ja näin vallannut Babastiksen paikan palstalla. Meillä oli ennen tapana vedellä täällä vähän mutkia suoriksi ja keksiä mitä mielikuvituksellisempia uskontoja.
Liityn ehdottomasti uuteen uskontoon, koska olen Sliippareista kanssasi samaa mieltä; etenkin Mato The God Valtosesta.
Nyt sinulla on profeetallinen tehtävä saada muut palstan vielä ateisteiksi itseään kutsuvat uskomaan meidän uuteen uljaaseen uskontoomme.
Joukkomme kasvaa. Voiko 2 ihmistä olla muka väärässä? Yksi ihminen nyt voi väittää mitä tahansa, mutta mikä on todennäköisyys sille, että kaksi ihmistä samanaikaisesti tunnustaisi Mato Valtosen jumaluuden jos se ei pitäisi paikkaansa?
otanta ei ole mikään vaatimaton saavutus:-)
Siitä asti kun kuulin "Anarkiaa Karjalassa",olen rukoillut jumalia lähettämään sanansaattajan johtamaan meitä valkeuteen.Sinä olet se! Sinulla on suuri tehtävä,vaikka et nyt vielä sitä pysty ymmärtämään.Kiitos Herra Mato!
En ole koskaan halunnut johtaa ketään. Rukoilenpa siis johdatusta. Mato, jos sinä tahdot, voit ottaa minulta tämän katkeran kalkin pois. Tapahtukoon kuitenkin Sinun tahtosi eikä minun, Mato. Amen!
Jääkäätten Maton rauhaan!
minulle unessa enkelinä ilmoittanut.Katso siis ettei sinun huomattaisi taistelevan itse Herra Vapahtajaamme vastaan,ettei kätesi nousisi voideltua vastustamaan!
sliippareiden mukaisesti SS-JOUKOT,menkää siis ja kuvailkaa kaikelle kansalle kuinka tulemme ajamaan kohti luvattua maata kesämopoillamme ja saaren jaavoilla,syömme lanttuva mettä tihkuvassa maassa.Menkää ja tehkää Urpon varpaatkin minun opetuslapsikseni..
Sleeppisliipperismi on uskonnon nimeksi joillekin yksinkertaisemmille uskovaisille vähän vaikee... Eikö olisi parempi Matoismi? En tietenkään pyri profeettaa neuvomaan, mutta pyydän nöyrästi, että harkitset ehdotustani.
vaihtaa nimeksi Matoismin, jos sillä konstilla saamme lisää kannattajia. Tärkeintähän on, että sisäistää Maton jumaluuden ja ottaa hänet sydämeensä, eikä millä nimellä kutsumme itseämme.
Jääkäätten Maton rauhaan! Amen!
lähetystyötä tekemään:-)
Ensin meinasin hankkia itselleni Triumphin, mutt kiitos jumalamme, nyt tiedän että Jawalla saa naisia.
mielelläni sydämeeni :)
onpas ihanaa. Mato on kuningasten kuningas.
että jonkun ennustukset käyvät toteen. Eikun sleeperismiä kannataamaan.
Onko luovutettu Karjala matoistien Luvattu Maa, muistattehan lau... eikun virren Karjala Takaisin, jonka maallistuneet ja politisoituneet levypomot pakottivat muuttamaan muotoon Takaisin Karjalaan? ;)
Mato-jumalasta.Kerrotaanhan totena että Karjala olisi voitu hankkia takaisin,mutta luopio-kuningas Koivisto tärveli hankkeen!Luvattu maamme odottaa valittujen päristelyä jaavoineen ja vaaleanpunaisine mopoineen.
odottavat myös Karjalan bensa-asemat,kaupat,ja etenkin ne tytöt joita on säännöllisin välein tienlaidoilla.Mato-kuningas kertoi laulussaan niiden olevan aina iloisia..Varmaan tahtoisivat mopon kyytiin.Imevät kuulema Ladan pakoputken kautta käyntiin,niin miksipä ei muutakin,vaikka kesämopon.
Hallelujaa, veljet ja siskot. Olkaatten pelastetut Maton nimessä!
Joukossamme liikkuu nykyisin harhaoppisia, jotka väittävät, että Maton sanomaa voisi kuunnella mp3-, wma- tai cd-muodossa. Tämä on väärin! Kun Mato saarnasi pelastussanomansa kaikille maailman kansoille, ei digitaalista äänentoistoa ollut olemassakaan. Voiko muka jono nollia ja ykkösiä sisältää Maton sanoman? Ei! Muistakaa, kun kuuntelette Maton sanomaa, vain c-kasetit ja vinyylilevyt kelpaavat. Vastustakaa harhaoppisia missä heidät vain näette ja hajoittakaa heidän syntiset mp3-soittimensa, i-Podinsa ja cd-soittimensa!
Luvattu maamme on idässä. Kun Mato perustaa helmikuun 11. 2026 250-vuotisen Musiikin Valtakuntansa maan päälle, hän johtaa meidät Karjalan kunnaille, joissa lehtii puu. Sen takia aina kun näette Pappa-Tunturin, kumartakaa itään päin. Suuri vaellus tulee tapahtumaan kesämopoin, jotka Mato lähettää meille. Varatkaa siis bensaa autotalleihinne, että olisitte valmiit kun suuri päivä tulee! Voi sitä, joka sanoo: "Minulla ei ole bensaa juuri nyt!" Parempi olisi, ettei hän olisi syntynytkään! Hän joutuu kuuntelemaan i-Podilla Kikan 'Sukkula Venukseen'-kappaletta iankaikkisuuden, kun me muut laulamme Maton kanssa moniäänisesti "Oli kesämopo, mopo, mopo, oli kesämopo vaaleenpunainen" itseämme pyhillä sähkökitaroilla säestäen.
Joukoissamme on myös herännyt kiistaa siitä, istuuko Maton profeetta Sakke Järvenpää Karjalan Kunnailla Maton vasemmalla vai oikealla puolella. Tämä on turhaa kiistelyä, sillä Sakke ei istu ollenkaan, vaan seisoo! Oletteko koskaan nähneet Sleepy Sleepersin keikkaa, jolla Sakke istuisi? Eihän profeetan ole soveliasta istua, kun Jumalamme Mato itse seisoo johtaen moniäänistä kuoroamme.
Jääkäätten Maton rauhaan! Amen!
te jotka nukutte.Vapautuksemme päivä on lähellä!
Veljet ja sisaret, jääkäätten Maton rauhaan! Amen!
Aloittakaamme virren veisuulla.
Kun sä tulet hiljaa lähellein
Muistan mitä kanssas silloin tein
Olimme kuin kanit toisillemme hanit
Rakkautesi annoit
Tärisin mä täysin
Kun mä näen mummos lihavan
Muistan aina illan ihanan
Suutelimme silloin kuutamossa illoin
Rakkautesi annoit
Tärisin mä täysin
Vielä muistan pulttitanssit nuo
Pultin kanssa saavuin sinun luo
Pultti sopi jenkaan silloin alko svengaa
Rakkautesi annoit
Tärisin mä täysin
Näin viime yönä enneunen, jonka mukaan suuri vaellus Karjalan Kunnaille kesämopoin on aikaistunut. Se alkaakin jo 3.11.2010, eli aikaa varata bensaa autotalliin on todella vähän. Kiirehtikää matoistit, on tullut aika toimia! Lopun ajan merkit ovat lisääntyneet. Indonesiassa oli tsunami, näin Mato antoi rangaisatuksensa siitä, että iPodien synnillinen käyttö on lisääntynyt siellä vuodessa 78 %. Maailma on hukkumassa syntiin! Nyt on tullut viimeiset hetket, jos haluat pelastua! Tuhoa naapurisi digitaaliset äänentoistolaitteet, varaa bensa autotalliisi ja kohta sinulle toimitetaan kesämopo.
Sillä niin paljon on Mato maailmaa rakastanut, että antaa kaikille Oikein Uskoville™ kesämopon, jolla huristella Karjalan Kunnaille. Amen!
Kaikille Oikein Uskoville™ on kai varattu myös eväspullo? Muistathan, että Ilman Kossua pännii?
Kyllä. Enneuneni mukaan baarikaappeihinne ilmestyy 3 kossupulloa tiistaina klo 12.00. Ne Mato toimittaa sinne jumalallisella taikatempullaan matkaevääksi." Tämä on minun viinaani, teidän eteenne toimitettu.", kuuluvat suuren Maton sanat. "Aina kun otatte huikan, tehkää se minun kunniakseni."
Jääkäätten Maton rauhaan. Amen!
Tavatessani aloitusta tunsin jonkin lämpimän tarttuvan minua niskasta, vaikka olin työhuoneessani yksin. Tarkistin webbikameralla, eikä siellä ketään ollut. Tämä todistaa, että Matosimi on se mitä olen kaikki vuodet tietämättäni etsinyt. Liityn siis heti mukaan profetiaalisen Matoismin seurakuntaan.
Ehdotan samalla, että perustamme oitis webbisivun liitysuomenvaltosuskontoon.fi ja vaadimme eroakirkosta.fi -sivuston eroamistoimenpiteeseen lisävalinnan: 'Liityn tietenkn samalla SVU:n alati kasvavaan orkesteriin.'
Kuten kaikissa oikeissa uskonnoissa, myös Sleepysleeperismissä on määritelty ihmisen seksuaalisuus:
http://www.youtube.com/watch?v=X3ZXqKZXrcE
(Okei, huono juttu mutta nostetaan samalla ketjua ettei suuri vaellus unohdu.)
tänään matoismin sydämeensä ottaneille?
Suurin osa teistä on varmaankin mennyt ainoaan kotimaahansa Karjalaan IC:llä
tai kaapatulla lentokoneella, ellei ole joutunut karkoitetuksi Mossekyydillä Ruotsiin lanttuva, ja muita Amerikan herkkuja syömään.
Ylistystä!Tänään on ihana päivä,sillä tänään olen saanut Maton sydämmmeeni!
Olin harhaillut maailmallisten,turhanpäiväisten houkutusten viekoittelemana!
Mato kutsui minua aikaisemmin,vuonna -77,mutta nuoruuden villitsemänä hylkäsin ainoan oikean opin,lähdin progen ja muun maailmallisen eksytyksen vietäväksi!
Nyt olen saanut armon Matossa,kaivan vaarivainaan Tunturin heinäkasan alta,lähden pyhiinvaellusmatkalle,takaisin Karjalaan!!
Sielläpä se Erkki Vasili Helminen jo odotteleekin Moskovan Punaisella Torilla surmanajopömpelissään joka on tehty rikotusta Volgan lautturin lautasta!
Kiitos tästä ketjusta. Olen mukana. Lempi juttu tietenkin nein, nein, nein ja ryyppy on aina paikallaan.
Mahtavaa!