aamun Helsingin Sanomissa Max Jakobson pitkässä kolumnissaan korostaa sitä, että Natossa päätökset tehdään yhdessä, minkä vuoksi turvallisuustakuissa, mitkä Nato-jäsenyyteen liittyvät, ei ole mitään pelättävää.
Puhuttelevaan Irakin kriisiin liittyen Max Jakobson ei kuitenkaan mainitse, ettei Nato ole välttämätön rakenne Nato-maiden turvallisuuspoliittiselle järjestelmälle, vaan että Nato-maat voivat Natosta riippumatta osallistua jo Persianlahden sodan aikana muodostuneeseen koalitiokäytäntöön, missä Nato-maa Yhdysvallat ei edes yritä saada Natolta myönteistä päätöstä operaatioilleen, vaan poimii kumppanit - jopa Nato-maat kahdenkeskisellä diplomatialla.
Yhdysvalloilla on näin mahdollisuus toimia sekä Naton kautta Naton johtavana maana ja ellei tämä näytä olevan mahdollista tai suotavaa, voi Yhdysvallat kahdenkeskisin neuvotteluin painostaa Nato-maat liittymään Natosta riippumatta koalitioihin.
Ennen Irakiin suoritettua hyökkäystä Norja mukaili Pohjoismaista ja samalla EUn linjaa päättämällä koalitiomenetelmän mukaisesti olla kahdenkeskisesti sitoutumatta Irakiin hyökkäämiseen tai sen jälkeiseen miehitykseen.
Tästä Norja saikin hyvin pian muistutuksen, kun Yhdysvaltain Norjan suurlähettiläs John Doyle Ongs piti 12. maaliskuuta 2003 norjalais-amerikkalaisella kauppakamarilla puheen, missä hän Norjan asenteeseen liittyen mainitsi, ettei ehkä Norjaa tarvitse välttämättä "ensimmäisenä auttaa".
Tällä tavalla Yhdysvaltain lähettiläs itse asiassa tuli painostaneeksi Norjan hallitusta Venäjä-kortilla eli sillä, että vaikka Naton turvallisuustakuut olisivatkin olemassa, ei niiden lunastamisella välttämättä olisi niin kiirettä.
Jo presidentti Nixonin hallinnon ulkoministeri Kissinger aikoinaan pohti, kannattaisiko Pohjois-Norjan vuoksi aloittaa kolmatta maailmansotaa.
Norjan oli siis lopulta taivuttava alkuperäisen tahtonsa vastaiseen päätökseen osallistumisesta Nato-maana Natosta riippumatta Irakin miehitykseen osallistumiseen.
Tämän vuoksi asiasta käydää Norjassa kiivasta keskustelua [ http://debatt.aftenposten.no/Thread.asp?GroupID=23&Group=Etter 11. september ]
Myös monet muut maat, erityisesti Naton jäseniksi Puolan tapaan pyrkivät, ovat joutuneet koalitioon mukaan ilman, että näin olisi Natossa päätetty.
[ http://www.globalsecurity.org/military/ops/iraq_orbat_coalition.htm ]
Osallistumisesta koalitioihin ja transatlanttiseen ytimeen sekä irrottautuminen EUn yleisestä linjasta, mikä on paljolti Yhdysvaltain oma-aloitteisuuteen kriittisesti suhtautuvien Ranskan ja Saksan määräämä, voisi seurata se, että Suomi kadottaisi EMUn mukana hankitun aseman EUn kovassa ytimessä.
Toisaalta Suomen mahdollisuus esiintyä rauhanturvaajana maan esillä pitämiseksi kansainvälisillä forumeilla vaikeutuisi.
Rauhanturvaaminen edellyttää tietynlaista riippumattomuutta sodan osapuolista. Mikäli jo ennakkoon sitouduttaisiin toiseen osapuoleen, ei muodostu sitä luottamusta paikalliseen väestöön, mikä rauhan turvaamiselle väkivaltaisuuksien päätyttyä olisi oleellista.
Kolmanneksi on selvää se, että Yhdysvaltain johtamiin koalitioihin sitoutuminen ohi EUn johtaisi siihen, että maamme turvallisuus todella voisi vaarantua mm. siten, että terroria pyrittäisiin kohdistamaan myös Suomeen, mahdollisesti jopa suoraan Suomeen, mistä seurauksena kansalaisvapauksia olisi ruvettava rajoittamaan tiukemmin ja nopeammin kuin mihin EU direktiiveillään pyrkii.
Max Jakobsonin analyysi on hyvää, mutta johtopäätökset muistuttavat hyvin paljon suomettumiskriitikoiden äänenpainoa.
Maailma on muuttunut sen verran, ettei ennen suorasta terrorista tarvinnut kärsiä juuri muiden kuin israelilaisten ja joidenkin lentomatkustajien. Itsemurhahyökkäyksiäkään ei juuri tapahtunut yleisellä tasolla.
Nyt kaikki on mahdollista! Miksi siis asettautua ehdoin tahdoin alttiiksi Yhdysvaltain painotukselle osallistua koalitioihin, vaikka se ei olisikaan oman eikä EUn turvallisuuden kannalta ehdottoman välttämätöntä ja samalla terrorismille myös kotimaassa?
Tietenkään ne, jotka kuuluvat jo nostiväkeen ja joita ei ole 20 vuoden päässä enää seuraamassa nyt tehtävien linjausten tuloksia, voivat ottaa rohkeitakin kantoja, koska eivät joudu niistä omalla elämällään tai terveydellään vastaamaan.
Suomen ulkopoliittisen liikkumatilan varmistaminen siksi, kunnes on varmaa, että Britannia, Ranska ja Saksa kykenevät määrittämään EUlle järkevän ulkopolitiikan yhdessä, edellyttää liittoutumattomuutta, jopa puolueettomuushenkistä liittoutumattomuutta osana aikaansa seuraavaa liittoutumattomuutta.
Puhuttelevaan Irakin kriisiin liittyen Max Jakobson ei kuitenkaan mainitse, ettei Nato ole välttämätön rakenne Nato-maiden turvallisuuspoliittiselle järjestelmälle, vaan että Nato-maat voivat Natosta riippumatta osallistua jo Persianlahden sodan aikana muodostuneeseen koalitiokäytäntöön, missä Nato-maa Yhdysvallat ei edes yritä saada Natolta myönteistä päätöstä operaatioilleen, vaan poimii kumppanit - jopa Nato-maat kahdenkeskisellä diplomatialla.
Yhdysvalloilla on näin mahdollisuus toimia sekä Naton kautta Naton johtavana maana ja ellei tämä näytä olevan mahdollista tai suotavaa, voi Yhdysvallat kahdenkeskisin neuvotteluin painostaa Nato-maat liittymään Natosta riippumatta koalitioihin.
Ennen Irakiin suoritettua hyökkäystä Norja mukaili Pohjoismaista ja samalla EUn linjaa päättämällä koalitiomenetelmän mukaisesti olla kahdenkeskisesti sitoutumatta Irakiin hyökkäämiseen tai sen jälkeiseen miehitykseen.
Tästä Norja saikin hyvin pian muistutuksen, kun Yhdysvaltain Norjan suurlähettiläs John Doyle Ongs piti 12. maaliskuuta 2003 norjalais-amerikkalaisella kauppakamarilla puheen, missä hän Norjan asenteeseen liittyen mainitsi, ettei ehkä Norjaa tarvitse välttämättä "ensimmäisenä auttaa".
Tällä tavalla Yhdysvaltain lähettiläs itse asiassa tuli painostaneeksi Norjan hallitusta Venäjä-kortilla eli sillä, että vaikka Naton turvallisuustakuut olisivatkin olemassa, ei niiden lunastamisella välttämättä olisi niin kiirettä.
Jo presidentti Nixonin hallinnon ulkoministeri Kissinger aikoinaan pohti, kannattaisiko Pohjois-Norjan vuoksi aloittaa kolmatta maailmansotaa.
Norjan oli siis lopulta taivuttava alkuperäisen tahtonsa vastaiseen päätökseen osallistumisesta Nato-maana Natosta riippumatta Irakin miehitykseen osallistumiseen.
Tämän vuoksi asiasta käydää Norjassa kiivasta keskustelua [ http://debatt.aftenposten.no/Thread.asp?GroupID=23&Group=Etter 11. september ]
Myös monet muut maat, erityisesti Naton jäseniksi Puolan tapaan pyrkivät, ovat joutuneet koalitioon mukaan ilman, että näin olisi Natossa päätetty.
[ http://www.globalsecurity.org/military/ops/iraq_orbat_coalition.htm ]
Osallistumisesta koalitioihin ja transatlanttiseen ytimeen sekä irrottautuminen EUn yleisestä linjasta, mikä on paljolti Yhdysvaltain oma-aloitteisuuteen kriittisesti suhtautuvien Ranskan ja Saksan määräämä, voisi seurata se, että Suomi kadottaisi EMUn mukana hankitun aseman EUn kovassa ytimessä.
Toisaalta Suomen mahdollisuus esiintyä rauhanturvaajana maan esillä pitämiseksi kansainvälisillä forumeilla vaikeutuisi.
Rauhanturvaaminen edellyttää tietynlaista riippumattomuutta sodan osapuolista. Mikäli jo ennakkoon sitouduttaisiin toiseen osapuoleen, ei muodostu sitä luottamusta paikalliseen väestöön, mikä rauhan turvaamiselle väkivaltaisuuksien päätyttyä olisi oleellista.
Kolmanneksi on selvää se, että Yhdysvaltain johtamiin koalitioihin sitoutuminen ohi EUn johtaisi siihen, että maamme turvallisuus todella voisi vaarantua mm. siten, että terroria pyrittäisiin kohdistamaan myös Suomeen, mahdollisesti jopa suoraan Suomeen, mistä seurauksena kansalaisvapauksia olisi ruvettava rajoittamaan tiukemmin ja nopeammin kuin mihin EU direktiiveillään pyrkii.
Max Jakobsonin analyysi on hyvää, mutta johtopäätökset muistuttavat hyvin paljon suomettumiskriitikoiden äänenpainoa.
Maailma on muuttunut sen verran, ettei ennen suorasta terrorista tarvinnut kärsiä juuri muiden kuin israelilaisten ja joidenkin lentomatkustajien. Itsemurhahyökkäyksiäkään ei juuri tapahtunut yleisellä tasolla.
Nyt kaikki on mahdollista! Miksi siis asettautua ehdoin tahdoin alttiiksi Yhdysvaltain painotukselle osallistua koalitioihin, vaikka se ei olisikaan oman eikä EUn turvallisuuden kannalta ehdottoman välttämätöntä ja samalla terrorismille myös kotimaassa?
Tietenkään ne, jotka kuuluvat jo nostiväkeen ja joita ei ole 20 vuoden päässä enää seuraamassa nyt tehtävien linjausten tuloksia, voivat ottaa rohkeitakin kantoja, koska eivät joudu niistä omalla elämällään tai terveydellään vastaamaan.
Suomen ulkopoliittisen liikkumatilan varmistaminen siksi, kunnes on varmaa, että Britannia, Ranska ja Saksa kykenevät määrittämään EUlle järkevän ulkopolitiikan yhdessä, edellyttää liittoutumattomuutta, jopa puolueettomuushenkistä liittoutumattomuutta osana aikaansa seuraavaa liittoutumattomuutta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Puuttumatta sen enempää NATO jäsenyyden etuihin tai haittoihin haluaisin muistuttaa toiveajattelijoita Suomen todellisesta tilanteesta.
Ensinnäkin meidän tulee muistaa että me emme itse määrittele puolueettomuuttamme. Ainoa millä on merkitystä on se mitä Venäjä ajattelee.
Toiseksi on sisäistettävä se tosiasia että vaikka haluaisimmekin pysyä puolueettomina eivät suurvallat välttämättä salli sitä. Tästä on näyttöä sekä talvisotaa edeltävältä ajalta ex NL:n operatiivisista suunnitelmista 70-luvulta koskien Suomen lapin käyttöä hyökkäyksessä Norjaan. Kysymys tulisikin siis esittää onko meillä tarpeeksi sotilaalista voimaa pysyä liittoutumattomana?
On tunnettua ettei valtioilla ole omaatuntoa. Siksi turvallisuuspoliitakassa ei voi laskeä toiveajattelun varaan kuten valitettavan monet nykypoliitikot tapaavat tehdä.