Palvoa nyt

Ei mitään uutta auringon alla

Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!

Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä,
jolla hän itseään rasittaa auringon alla?
Sukupolvi menee, sukupolvi tulee,
mutta maa pysyy ikuisesti.
Aurinko nousee, aurinko laskee,
kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.
Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen,
kiertää kiertämistään,
ja samalle kierrolleen tuuli palaa.
Kaikki joet laskevat mereen,
mutta meri ei täyty,
ja minne joet ovat laskeneet,
sinne ne yhä edelleen laskevat.
Kaikki sanat uupuvat kesken,
kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.
Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä
eikä korva täyttään kuulemisesta.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on
uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.
Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

Minä, Saarnaaja, olin Israelin kuninkaana Jerusalemissa. Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

Käyrä ei voi olla suora, puuttuvaa ei voi laskea mukaan.

Minä sanoin sydämessäni: olen hankkinut yhä enemmän viisautta, enemmän kuin kukaan, joka on hallinnut Jerusalemissa ennen minua, minun sydämeni on tallettanut tietoa ja viisautta. Ja minä halusin ottaa selville, mikä on tietoa ja viisautta, mikä taas mielettömyyttä ja typeryyttä. Mutta minä havaitsin, että tuulta vain tavoittelin. Sillä missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.

seuraava luku: http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Saarn.2.html