jukka.finlandin, Mohikaanin ja kumppaneiden syytöksiä vastaan:
Vanhempana veljenä neuvon Sinua, jukka.finland, että Jeesus on kyllä yli kaiken luomakunnan, mutta ei yli Isän Jumalan, joka on yli myös Jeesuksen Kristuksen. Uskallatko, jukka.f., myöntää ja tunnustaa tämän?
1. Kor. 11:3
"Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää".
1. Korinttolaiskirje 15
25 "Sillä hänen pitää hallitseman »siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle».
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27 Sillä: »kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle». Mutta kun hän sanoo: »kaikki on alistettu», niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
On hyvä huomioida myös se seikka, että Raamatun ilmoittama "viimeinen vihollinen", kuolema, ei tarkoita sitä kun sielu vapautuu maallisesta ruumiista, vaan Raamatun kuolema on sama kuin "lihan mieli", joka tahtoisi kaikessa noudattaa vain omaa tahtoansa, eikä Isän Jumalan tahtoa.
Roomalaiskirje
8:5 "Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
8:6 Sillä LIHAN MIELI ON KUOLEMA, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan".
Jeesus tuli lihaan asumaan ja hänellä oli myös omat, lihalliset mieliteot, koska Raamattu puhuu Jeesuksen omasta tahdosta, jonka noudattamisesta hän kieltäytyi, [Joh. 5:30, 6:38]. Uskon Jeesuksen ihassa olleen "oman tahdon" periytyneen "Daavidin siemeneltä", mutta Jumalan tahdon tekeminen Jumalasta syntyneen "mielen ruumiilta", niin kuin Raamattu sanoo:
Psalmit
40:8 (40:9) "Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen MIELELLÄNI, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."
Saatte nimitellä ekivaaria ihan vapaasti miksi tahansa harhaoppiseksi, mutta siitä huolimatta minäkin kaiken heikkouteni keskellä pyrin kaikin voimin palvelemaan Jumalaa MIELELLÄNI. Maallinen majani onkin flunssan kourissa tullut ehkä jo matkansa päähän, tai päässyt ainakin lähelle sitä.
2. Kor. 4:16
"Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu".
Roomalaiskirje
7:25 "Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen MIELELLÄ JUMALAN LAKIA, mutta lihalla synnin lakia.
Tässä mainittu MIELEN puhtaus, vilpittömyys ja turmeltumattomuus on Jumalalle erikoisen tärkeä, ja neitsyydestä opettaessaan Jeesus ja apostolit tarkoittivat juuri tätä MIELEN NEITSYYTTÄ, sillä lihallinen neitsyys ei Jumalalle mitään merkitse, [Joh. 1:47 | 2.Kor. 11:2-4 | Ilm.14:4,5].
Olen murheissani, että tällä Raamatun totuudella loukkaan Mohikaania ja kumppaneita, mutta minun tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä!
Vanhempana veljenä neuvon Sinua, jukka.finland, että Jeesus on kyllä yli kaiken luomakunnan, mutta ei yli Isän Jumalan, joka on yli myös Jeesuksen Kristuksen. Uskallatko, jukka.f., myöntää ja tunnustaa tämän?
1. Kor. 11:3
"Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää".
1. Korinttolaiskirje 15
25 "Sillä hänen pitää hallitseman »siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle».
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27 Sillä: »kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle». Mutta kun hän sanoo: »kaikki on alistettu», niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
On hyvä huomioida myös se seikka, että Raamatun ilmoittama "viimeinen vihollinen", kuolema, ei tarkoita sitä kun sielu vapautuu maallisesta ruumiista, vaan Raamatun kuolema on sama kuin "lihan mieli", joka tahtoisi kaikessa noudattaa vain omaa tahtoansa, eikä Isän Jumalan tahtoa.
Roomalaiskirje
8:5 "Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
8:6 Sillä LIHAN MIELI ON KUOLEMA, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan".
Jeesus tuli lihaan asumaan ja hänellä oli myös omat, lihalliset mieliteot, koska Raamattu puhuu Jeesuksen omasta tahdosta, jonka noudattamisesta hän kieltäytyi, [Joh. 5:30, 6:38]. Uskon Jeesuksen ihassa olleen "oman tahdon" periytyneen "Daavidin siemeneltä", mutta Jumalan tahdon tekeminen Jumalasta syntyneen "mielen ruumiilta", niin kuin Raamattu sanoo:
Psalmit
40:8 (40:9) "Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen MIELELLÄNI, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."
Saatte nimitellä ekivaaria ihan vapaasti miksi tahansa harhaoppiseksi, mutta siitä huolimatta minäkin kaiken heikkouteni keskellä pyrin kaikin voimin palvelemaan Jumalaa MIELELLÄNI. Maallinen majani onkin flunssan kourissa tullut ehkä jo matkansa päähän, tai päässyt ainakin lähelle sitä.
2. Kor. 4:16
"Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu".
Roomalaiskirje
7:25 "Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen MIELELLÄ JUMALAN LAKIA, mutta lihalla synnin lakia.
Tässä mainittu MIELEN puhtaus, vilpittömyys ja turmeltumattomuus on Jumalalle erikoisen tärkeä, ja neitsyydestä opettaessaan Jeesus ja apostolit tarkoittivat juuri tätä MIELEN NEITSYYTTÄ, sillä lihallinen neitsyys ei Jumalalle mitään merkitse, [Joh. 1:47 | 2.Kor. 11:2-4 | Ilm.14:4,5].
Olen murheissani, että tällä Raamatun totuudella loukkaan Mohikaania ja kumppaneita, mutta minun tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä!
Vastaukset 35
Vanhimmat
sitä perus eksytystäsi, että teet Jsseuksesta sytisen ihmisen, kiellät Hänet, koska kiellät Hänen Jumalasta syntyneen, pyhästä Hengestä sikämisen, on yhtä kuin Jumalasta, kiellät Jeesuksen neitseestä syntymisen.
* Kiellät siis koko Raamatun ydinsanoman perusteet, ja perustan!
* Mitä väliä sitten muulla, jos viet talosta perustuksen, talo sortuu, kai tämän tajuat?
* Kun kiellät evankeliumilta perustan, Jeesuksen Kristuksen Jumalasta syntymisen, myös lihan puolesta, täysin absolyyttisen synnitömän Jeesuksen. Kaikki muu mitä selität, on yhtä tyhjän kanssa.
* Sinun puollustuksesi hajoaa Jeesksen jumaluuden ja Jumalasta syntymisen kieltämiseen, tekemällä Jeesuksesta syntisen, juuri tämä on törkein valheesi jota häpeämättömästi toitotat palstalla!
* Tiedätkö, että loukkaat miljoonia Jeesusta rakastavaa ja tunnustavaa uskovaista, yrität murentaa heidän uskoaan Jeesuksen jumaluuteen, synnittömyyteen, ehdottomaan pyhyyteen, viattomuuteen, Jumalaan.
* Tämänkin avauksen Raamattu litania kaatuu kertomaani totuuteen Kristuksesta Jeesuskesta, josta sinä teet valehtelijan!
mikä ero on jumaluudella ja Jumalalla?
eroa! Jeesuksen toinen peroona on jumaluus, on yhtä kuin Jumala?
* Jeesus on tosi Jumala ja tosi Ihminen, kahdessa eri persoonassa, ei osa Jumlaa ja osa ihmistä, ei vaan Kokonaan Jumala ja kokonaan Ihminen.
* Jeesus Kristus Jumalan Poika, Ihmisen Poika.* Mutta ei pisaraakaan Joosefin verta!
* Koska sikisi Pyhästä Hengestä, ei Joosefin spermasta, äklöttää ajatuskin , että Jeesus olisi synnissä syntynyt ja synnissä siitetty.
* Miten sinulla, uskotko , että Jeesus on synnitön, vai onko Hän syntinen, ihan niinkuin sinä tai minä?
* Kumpaa uskot, Jumalan sanaa, vai ekivaarin järjenpäätelmiä, sinähän tunnetusti vastustat kaikkea inhimillistä opetusta jota väitetään sitten raamatulliseksi?
* Niinkuin nyt ekivaari tekee, ruttaa Matteuksen ja Luukaan nurkkaan, valhettelijoina!
* Matteus ja Luukas kertoo selväsanaisesti, miten Jeesuksen tulo maailmaan ja ihmiseksi sai alkunsa. Uskotko sinä sen, vai sekoittaako ekivaarin viisastelu Raamatun lauseilla pääsi, että uskot hänen valheensa. Myönnän, että se voi ottaa lujille Hirvaksen egoon, jos pitää nöyrtyä Jumalan sanan edessä!
Mohikaani, joka et usko apostolien opetusta, että lihansa puolesta Jeesus oli Daavidin siementä ja "oli, niin kuin luultiin, Joosefin Poika". [Room.1:3 | Luuk.3:23].
luultiin Joosefin pojaksi, mutta Hän oli ja on Jumalan Poika!
ihan niin kuin hänen sydämensä vaatii. Minä vain toistan toimasta päästyänikin, että Jeesus itse opetti olevansa lihansa puolesta ihmisen poika ja pyhyyden hengen puolesta Isästä Jumalasta syntynyt ja lähtenyt Jumalan Poika!
Samalla tavalla opettivat myös apostolit:
3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
Raamattu myös vahvistaa luulon, että Jeesus myös OLI niin kuin luultiin, Joosefin poika!
Jos Raamattu ei vahvistaisi Jeesusta lihan puolesta Joosefin pojaksi, tuossa lauseessa kuuluisi olla silloin kieltävä verbi; "ei ollut", niin kuin luultiin. Mutta se on myöntävä eikä kieltävä lause.
tuon asian. "että Jeesus myös OLI niin kuin luultiin, Joosefin poika!"
Jos Jeesus olisi Joosefin Poika, niin siinä pitäisi lukee silloin että, Jeesus oli niin kuin TIEDETTIIN,Joosefin poika. Sinun täytyisi ekivaari ymmärtää nämä asiat olikein!
arvelin, sinulla on aina sama vastaus, kysyinpä minä mitä hyvänsä.
Jumala (JHWH) ja jumaluus ovat kaksi eri asiaa, joten tässä sellainen ilmoitusluontoinen vastaus.
Jeesus on Jumalan ainoa Poika, jossa asuu jumaluus, ja jolla ovat täytetyt nekin uskovat, joissa asuu Jumalan Henki.
Kol.2:8-10
8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko TÄYTEYS ruumiillisesti,
10 ja TE OLETTE TÄYTETYT hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
Mukava tietää tällainen varma todistus Raamatusta.
Ap.t.17:29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Alaviite: 1Moos.1:27. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Siis minun Raamatun tulkinnan mukaan, jumaluus tuli ihmiseen Jumalan luodessa ihmisen.
taito keskusteluun ja ymmärrys Raamattuun, silloin pitää heittää jotain naurettavia patenttivastauksia:
- eihän kenenkään pidä uskoa tai tunnustaa sellaista, joka on ihmiskäsky tai oppi
- on täysin turhaa kaupata minulle Nikaian piispojen tai paavin valheita....
- ei kyse olekaan siitä mitä minun lihallinen lihani ja minä haluaa ......
Myös muita, mutta näitä lähinnä näitä ajatuksia pienin sanakääntein. Niin se kai on, että narsistin pitää olla aina äänessä ja esillä, vaikkei ole mitään sanottavaa
Nyt tämä "kuten eilen arvelin, sinulla on aina sama vastaus, kysyinpä mitä hyvänsä."
Siis yrität jo muita halventaa siitä mitä olet itse tehnyt kaiken aikaa.
Tämä on tietenkin sitä vartiotornilta saatua jankutusoppia, jolla koetetaan väsyttää muut.
Oletko muuten tehnyt sen havainnon, että olet valhevaarin kanssa ainoat, jotka näin tekee?
Ja oli kuten LUULTIIN Joosefin Poika.
Ihmiset LUULEVAT liikaa.
En puutu enää kinasteluusi tältä osin, mutta minun Herrani on Jeesus Kristus ja Hänen kauttaan minäkin sain armon osakseni.
Miksi Raamattuun on kirjoitettu, ettei Maria miehestä mitään tiennyt ja että tuon sikiämisen johdosta Joosef aikoi kihlauksensa salassa purkaa?
Toivotaan, että flunssa antaa periksi ja kuntoudut .
* Miten sinulla, uskotko , että Jeesus on synnitön, vai onko Hän syntinen, ihan niinkuin sinä tai minä?
eivät tunnusta ne, joiden mukaan vain Jeesuksessa on jumaluus.
Jumaluus on ominaisuus, mutta Jumala (JHWH) on henkipersoona, ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Kaikki on lähtöisin Jumalasta, myös Jeesus on syntynyt Hänestä esikoiseksi ennen aikojen alkua.
Kol.1:
9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa HENGELLISESSÄ VIISAUDESSA ja ymmärtämisessä,
10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
15 ja hän on NÄKYMÄTTÖMÄN JUMALAN KUVA, ESIKOINEN ennen kaikkea luomakuntaa.
Tuon ymmärtäminen ei ole vaikeaa niille, joilla on hengellistä viisautta ja ymmärrystä Jumalan Hengeltä.
tosi tai epätosi. "oli niin kuin luultiin", vahvistaa luulon oikeaksi eli todeksi! Teette itsenne lukihäiriköksi päinvastaisilla väitteillänne!
eivät ymmärrä jumalakuvaa oikein, sillä Paavali opettaa [Room.1:23] selvästi, että näkymättömän Jumalan katoamatonta kirkkautta ei saa verrata KATOAVAISEN IHMISEN, lintujen, nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Ihmisestä tulee Jumalan kuva vasta sen jälkeen, kun hän pääsee osalliseksi jumalallisesta luonnosta, [2.Piet. 1:4] sillä se on oikea jumalakuva;
"Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen". [Luuk. 6:36].
Ilman jumalallista ymmärrystä olevia ihmisiä Raamattu käskee vertaamaan omaan turmelukeensa hukkuviin petoeläimiin (beast)
Psalmit 49
12 (49:13) "Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
20 (49:21) Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat".
Pietari vertasikin eläimellisesti eläviä ihmisiä omaan turmelukseensa hukkuviin eläimiin:
2. Piet.2
12 "Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa",
1. Kor. 1:30
"Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi",
Ef. 1:8
"Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi",
tuntemaan Jeesuksen Kristuksen ensisijaisesti Hengen enkä lihan mukaan, koska apostolit suosittelivat Hengen mukaista Kristuksen tuntemista:
2. Kor. 5:16
"Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne".
Ihmettelenkin Sinun ja Mohikaanin sekä eräiden muiden intoa tietää lihasta syntyneiden biologisen isän sukuselvitysten jahkaamista, vaikka Jeesus ja apostolit sanoivat niitä hyödyttömiksi ja turhiksi:
Johannes
6:63 "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä".
Tit. 3:9
"Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia".
Eivätkö nämä hyödyttömät ja turhat asiat ala jo vähitellen Sinuakin, frihet, kyllästyttää?
Minulla on vähän sellainen tunne, että Jumalakin pian kyllästyy meidän hyödyttömiin ja turhiin lihan mukaisiin jahkailuihin, kun meille tärkeissä hengellisissäkin asioissa olisi vielä vaikka kuinka paljon itselle selvittämistä!
Minusta vain tuntuu, ettei tuo "sukutaulukko" kosketa ainoastaan minua Ja Mohikaania, sillä kovin sinäkin Daavidin nimeä mainitset ja peruja etsit.
Eli siksi laitoin tuon lihan puolesta Mariakin oli Daavidin sukua.
Pelastusemme on Kristuksessa ja uskomme perusta tulee kasvaa ainoastaan Häneen.
Minulla ei ole nyt aikaa vastata Sinulle, mutta vilkaisin Mohikaanin vastauksen ja oma vastaukseni tulee kulkemaan aivan samoilla linjoilla.
Vastaukseni voi viipyä sillä minulla on Dragsvikin varuskunnassa tänään käynti ja valmistan huomista varten iltasella yhtä palaveria, joka jatkuu myös maanantaina. Ja välissä pitäisi ajaa vkl taksiakin. Mutta vastaus kyllä tulee jossain välissä -vielä tämän yhden kerran.
miesmuistiin kirjoittanut yhtään asiallista viestiä. Kaikki on suunnitelmallista Jeesuksen halventamista vartiotornihengessä?
Mistä johtuu?
kylällemme asennettiin uusia sähköjohtoja ja -mittareita, eräs vanha pappa kysyi johtoja asentaneelta mieheltä, että "Mistähän se sähkö johtuu?" Asentaja vastasi hänelle hyvin selventävästi, että "No, se vaan johtoo pitkin johtuu"!
jotka väittää ettei tässä puhuta Jeesuksesta? Selvä asia kuten Tuomaksenkin tapaus.
Hepr.11:16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
Hän on Jeesus Herra Jumala Korkein taivaan ja maan luoja. Saman todistaa myös Isä. Ekivaarilla on otsaa olla Isän ja uskonsankarin toditusta vastaan?
1. Moos.14:22. Mutta Abram sanoi Sodoman kuninkaalle: "Minä nostan käteni Herran, Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan luojan, puoleen ja vannon:
Hepr.1:10 Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
Olet Jumalan pilkkaaja.
Ekivaari puhuu totuuden puolesta!
Mohikaani puolustaa valhetta ja eksyttää!!!
Tämä jae Jes.7:14 viittaa Mohikaanin mielestä Jeesukseen.
Mohikaani todistelee jakeella Jes.7:14 & Matt.1:23 Jeesuksen olevan Jumalan.
Jakeet Jes.7:15-16 Mohikaania ällöttävät ja inhottavat ja hän tuntee raivostuvansa sekä olonsa sairaaksi niitä lukiessaan.
Matteuksen evankeliumi:
1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
Jesaja:
7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Jesaja:
7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
Jesaja:
7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.
----------------------
Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö saadakseen häneltä PARANNUKSEN KASTEEN SYNTIENSÄ ANTEEKSISAAMISEKSI.
Markuksen evankeliumi:
1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
Luukkaan evankeliumi:
3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,
Matteuksen evankeliumi:
3:13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
-------------------------------
JEESUS SYNTYI LAINALAISEKSI, elikkä "PERISYNTISEKSI" (perisyntisanaa ei Raamattu tunne).
Gal.4:4
JEESUS TEKI SOVITUSTYÖNSÄ TAISTELLESSAAN PERISYNTISESTÄ IHMISESTÄ SYNNITTÖMÄKSI IHMISEKSI.
1.Korinttolaiskirje:
9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
Galatalaiskirje:
4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
------------------------
JEESUS, SYNTISISTÄ EROTETTU.
Hebrealaiskirje:
7:26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
--------------------------
Roomalaiskirje:
8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
2.Korinttolaiskirje:
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
1.Johanneksen kirje:
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
------------------------
KRISTUS SAA MUODON TEISSÄ.
Galatalaiskirje:
4:19 Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
>----------->
2.Tessalonikalaiskirje:
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
KRISTUS ON JUMALA!!!
MOHIKAANI ON JUMALA!!!
MOHIKAANI ASETTUU JUMALAN TEMPPELIIN JA JULISTAA OLEVANSA JUMALA!!!
-------------------------
JEESUS YLIMMÄINEN PAPPIMME TEHTÄVISSÄÄN JUMALAN EDESSÄ.
Hebrealaiskirje:
2:17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
------------------------
ME KAIKKI IHMISET OLEMME JUMALAN KALTAISIKSI LUOTUJA.
Jaakobin kirje:
3:9 Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;
------------------------
JUMALA SYNNYTTI IHMISEN JEESUKSEN KRISTUKSEKSI JA POJAKSEEN.
Hebr.5:5
1.Korinttolaiskirje:
4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
Hebrealaiskirje:
1:5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
Apostolien teot:
2:33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.
-----------------------
Room.1:21,25
Roomalaiskirje:
1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Paavali ymmärsi Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen eron m.m. tässä jakeessa:
Roomalaiskirje:
1:9 Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,
-----------
JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA JA ISÄ.
Ef.1:3,17
ME KRISTITYT OLEMME JEESUKSEN RUUMIS.
Ef.1:23
Efesolaiskirje:
1:1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
1:6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
1:8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
1:9 tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
1:10 siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
1:11 Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
1:12 että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
1:14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
1:15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
1:16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
1:17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
1:18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
1:19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
1:20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
1:21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
-------------------------------
Johanneksen evankeliumi:
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
Psalmit:
82:6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;
-----------------------------
ME IHMISET OLEMME JUMALAN SUKUA.
17:29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
------------------------------
1.Korinttolaiskirje:
8:5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
Galatalaiskirje:
4:8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
1.Johanneksen kirje:
5:21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.
-----------------------------
JEESUS KRISTUS ON JUMALAN KUVA.
ME KAIKKI IHMISET OLEMME JUMALAN KUVIA.
1.Korinttolaiskirje:
11:7 Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia.
2.Korinttolaiskirje:
4:4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
Kolossalaiskirje:
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
-----------------------------
2.Mooseksen kirja:
14:21 Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia.
14:22 Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella.
2.Mooseksen kirja:
32:1 Mutta kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: "Nouse, tee meille Jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta."
Apostolien teot:
7:40 sanoen Aaronille: 'Tee meille jumalia, jotka käyvät meidän edellämme, sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, hänelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.'
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppi
1.Korinttolaiskirje:
10:1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
10:2 ja saivat kaikki kasteen Mooseksen pilvessä ja meressä
10:3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
10:4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
10:5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
10:6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
10:7 Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään."
10:8 Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.
10:9 Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.
10:10 Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.
10:11 Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
10:12 Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.
10:13 Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
10:14 Sentähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta.
10:15 Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon.
10:16 Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?
10:17 Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.
10:18 Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole alttarista osalliset?
10:19 Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin?
10:20 Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista.
10:21 Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä.
10:22 Vai tahdommeko herättää Herran kiivauden? Emme kaiketi me ole häntä väkevämmät?
10:23 "Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna.
10:24 Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.
10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
10:26 sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on."
10:27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden.
10:28 Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on epäjumalille uhrattua", niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden;
10:29 en tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi?
10:30 Jos minä sen kiittäen nautin, miksi minua herjataan siitä, mistä kiitän?
10:31 Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.
10:32 Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle,
10:33 niinkuin minäkin koetan kelvata kaikille kaikessa enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat.
------------------------------
Apostolien teot:
7:1 Niin ylimmäinen pappi sanoi: "Onko niin?"
7:2 Stefanus sanoi: "Miehet, veljet ja isät, kuulkaa! Kirkkauden Jumala ilmestyi meidän isällemme Aabrahamille hänen ollessaan Mesopotamiassa, ennenkuin hän oli asettunut asumaan Harraniin,
7:3 ja sanoi hänelle: 'Lähde maastasi ja suvustasi ja mene siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.'
7:4 Silloin hän lähti kaldealaisten maasta ja asettui asumaan Harraniin. Ja kun hänen isänsä oli kuollut, siirsi Jumala hänet tähän maahan, jossa te nyt asutte.
7:5 Eikä hän antanut hänelle siinä perintöosaa, ei jalan leveyttäkään, vaan lupasi, Aabrahamin vielä lapsetonna ollessa, antaa sen hänelle ja hänen siemenelleen hänen jälkeensä.
7:6 Ja Jumala puhui näin: 'Hänen jälkeläisensä tulevat olemaan muukalaisina vieraalla maalla, ja siellä ne tekevät heidät orjiksensa ja sortavat heitä neljäsataa vuotta;
7:7 ja sen kansan, jonka orjiksi he tulevat, minä olen tuomitseva', sanoi Jumala, 'ja sen jälkeen he lähtevät sieltä ja palvelevat minua tässä paikassa.'
7:8 Ja hän antoi hänelle ympärileikkauksen liiton; ja niin Aabrahamille syntyi Iisak, ja hän ympärileikkasi hänet kahdeksantena päivänä, ja Iisakille syntyi Jaakob, ja Jaakobille ne kaksitoista kantaisää.
7:9 Ja kantaisät kadehtivat Joosefia ja myivät hänet Egyptiin. Mutta Jumala oli hänen kanssansa
7:10 ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa. Ja hän antoi hänelle armon ja viisauden faraon, Egyptin kuninkaan, edessä; ja tämä pani hänet Egyptin ja kaiken huoneensa haltijaksi.
7:11 Ja tuli nälänhätä koko Egyptiin ja Kanaaniin ja suuri vaiva, eivätkä meidän isämme saaneet mistään ravintoa.
7:12 Mutta kun Jaakob kuuli Egyptissä olevan viljaa, lähetti hän meidän isämme sinne ensimmäisen kerran.
7:13 Ja toisella kerralla veljet tunsivat Joosefin, ja farao sai tietää Joosefin sukuperän.
7:14 Niin Joosef lähetti kutsumaan luokseen isänsä Jaakobin ja koko sukunsa, seitsemänkymmentä viisi henkeä.
7:15 Ja Jaakob meni Egyptiin ja kuoli siellä, niin myös kuolivat isämme,
7:16 ja heidät siirrettiin Sikemiin ja pantiin siihen hautaan, jonka Aabraham oli rahalla ostanut Emmorin lapsilta Sikemissä.
7:17 Mutta sitä mukaa kuin lähestyi sen lupauksen aika, jonka Jumala oli Aabrahamille antanut, kasvoi kansa ja lisääntyi Egyptissä,
7:18 kunnes Egyptiä hallitsemaan nousi toinen kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt.
7:19 Tämä kohteli kavalasti meidän kansaamme ja sorti meidän isiämme ja pakotti heidät panemaan heitteille pienet lapsensa, etteivät ne jäisi eloon.
7:20 Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin kolme kuukautta isänsä kodissa.
7:21 Mutta kun hänet oli pantu heitteille, otti faraon tytär hänet ja kasvatti hänet pojaksensa.
7:22 Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläiseen viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa.
7:23 Mutta kun hän oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta, heräsi hänen sydämessään ajatus mennä katsomaan veljiänsä, israelilaisia.
7:24 Ja nähdessään eräälle heistä vääryyttä tehtävän hän puolusti häntä ja kosti pahoinpidellyn puolesta ja löi egyptiläisen kuoliaaksi.
7:25 Ja hän luuli veljiensä ymmärtävän, että Jumala hänen kätensä kautta oli antava heille pelastuksen; mutta he eivät sitä ymmärtäneet.
7:26 Seuraavana päivänä hän ilmestyi heidän luoksensa, heidän riidellessään, ja koetti saada heitä sopimaan sanoen: 'Tehän olette veljiä, miehet; miksi teette vääryyttä toisillenne?'
7:27 Mutta se, joka teki lähimmäisellensä vääryyttä, työnsi hänet pois ja sanoi: 'Kuka on asettanut sinut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme?
7:28 Aiotko tappaa minutkin, niinkuin eilen tapoit egyptiläisen?'
7:29 Tämän puheen tähden Mooses pakeni ja oli muukalaisena Midianin maassa, ja siellä hänelle syntyi kaksi poikaa.
7:30 Ja kun neljäkymmentä vuotta oli kulunut, ilmestyi hänelle Siinain vuoren erämaassa enkeli palavan orjantappurapensaan liekissä.
7:31 Kun Mooses sen näki, ihmetteli hän tätä näkyä; ja kun hän meni tarkemmin katsomaan, kuului Herran ääni, joka sanoi:
7:32 'Minä olen sinun isiesi Jumala, Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala.' Niin Mooses alkoi vapista eikä tohtinut katsoa sinne.
7:33 Mutta Herra sanoi hänelle: 'Riisu kengät jalastasi; sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa.
7:34 Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huokauksensa, ja minä olen astunut alas vapauttamaan heidät. Ja nyt, tule tänne, minä lähetän sinut Egyptiin.'
7:35 Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
7:36 Hän johdatti heidät sieltä pois, tehden ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa ja Punaisessa meressä ja erämaassa neljänäkymmenenä vuotena.
7:37 Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta.'
7:38 Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi.
7:39 Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät hänet pois ja kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin,
7:40 sanoen Aaronille: 'Tee meille jumalia, jotka käyvät meidän edellämme, sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, hänelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.'
7:41 Ja he tekivät niinä päivinä vasikan ja toivat uhreja epäjumalalleen ja riemuitsivat kättensä töistä.
7:42 Mutta Jumala kääntyi heistä pois ja hylkäsi heidät palvelemaan taivaan sotajoukkoa, niinkuin on kirjoitettu profeettain kirjassa: 'Toitteko te teurasuhreja ja muita uhreja minulle erämaassa neljänäkymmenenä vuotena, te, Israelin heimo?
7:43 Ette; vaan te kannoitte Molokin majaa ja Romfa jumalan tähteä, niitä kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne. Sentähden minä siirrän teidät toiselle puolelle Babylonin.'
7:44 Todistuksen maja oli meidän isillämme erämaassa, niinkuin hän, joka puhui Moosekselle, oli määrännyt sen tehtäväksi, sen kaavan mukaan, minkä Mooses oli nähnyt.
7:45 Ja meidän isämme ottivat sen perintönä vastaan ja toivat sen Joosuan johdolla maahan, minkä he valtasivat pakanoilta, jotka Jumala karkoitti meidän isiemme tieltä. Näin oli Daavidin päiviin saakka.
7:46 Hän sai armon Jumalan edessä ja anoi, että hän saisi valmistaa majan Jaakobin Jumalalle.
7:47 Mutta Salomo hänelle huoneen rakensi.
7:48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:
7:49 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?
7:50 Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?'
7:51 Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin.
7:52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
7:53 te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
7:54 Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.
7:55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
7:56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella."
7:57 Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
7:58 ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
7:59 Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
7:60 Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.
------------------------------
Apostolien teot:
7:55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
7:56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella."
-----------------------------
Sillä Jumala on meidän kanssamme.
Jesaja:
8:1 Ja Herra sanoi minulle: "Ota iso taulu ja kirjoita siihen selkeällä kirjoituksella: Maher-Saalal Haas-Bas.
8:2 Ja minä otan itselleni luotettavat todistajat, pappi Uurian ja Sakarjan, Jeberekjan pojan."
8:3 Sitten minä lähestyin profeetta-vaimoani, ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Niin Herra sanoi minulle: "Pane hänelle nimeksi Maher-Saalal Haas-Bas.
8:4 Sillä ennenkuin poika oppii sanomaan: 'isä' ja 'äiti', viedään Damaskoon tavarat ja Samarian saalis Assurin kuninkaan eteen."
8:5 Ja Herra puhui jälleen minulle ja sanoi:
8:6 "Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä ja iloitsee Resinin ja Remaljan pojan kanssa,
8:7 niin katso, sentähden Herra antaa tulla heidän ylitsensä virran vedet, valtavat ja suuret: Assurin kuninkaan ja kaiken hänen kunniansa; se nousee kaikkien uomiensa yli ja menee kaikkien äyräittensä yli,
8:8 ja se tunkeutuu Juudaan, paisuu ja tulvii ja ulottuu kaulaan saakka. Ja levittäen siipensä se täyttää yliyltään sinun maasi, Immanuel."
8:9 Riehukaa, kansat, kuitenkin kukistutte; kuulkaa, kaikki kaukaiset maat: sonnustautukaa, kuitenkin kukistutte; sonnustautukaa, kuitenkin kukistutte.
8:10 Pitäkää neuvoa: se raukeaa; sopikaa sopimus: ei se pysy. Sillä Jumala on meidän kanssamme.
8:11 Sillä näin sanoi minulle Herra, kun hänen kätensä valtasi minut ja hän varoitti minua vaeltamasta tämän kansan tietä:
8:12 "Älkää sanoko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi sanoo; älkää peljätkö, mitä se pelkää, älkääkä kauhistuko.
8:13 Herra Sebaot pitäkää pyhänä, häntä te peljätkää ja kauhistukaa.
8:14 Ja hän on oleva pyhäkkö, hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille.
8:15 Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan.
8:16 Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini."
8:17 Niin minä odotan Herraa, joka kätkee kasvonsa Jaakobin heimolta, ja panen toivoni häneen.
8:18 Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella.
8:19 Ja kun he sanovat teille: "Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka supisevat ja mumisevat", niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa? Kuolleiltako elävien puolesta?
8:20 "Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.
8:21 Ja siellä he kuljeskelevat vaivattuina ja nälkäisinä, ja nälissään he vimmastuvat ja kiroavat kuninkaansa ja Jumalansa. He luovat silmänsä korkeuteen,
8:22 he katsahtavat maan puoleen, mutta katso: ainoastaan ahdistusta ja pimeyttä; he ovat syöstyt tuskan synkeyteen ja pimeyteen.
8:23 Mutta ei jää pimeään se, mikä nyt on vaivan alla. Entiseen aikaan hän saattoi halveksituksi Sebulonin maan ja Naftalin maan, mutta tulevaisuudessa hän saattaa kunniaan merentien, Jordanin tuonpuoleisen maan, pakanain alueen.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Maher-Saalal Haas-Bas
Jes.8:8
Lyhyt vastaus Sinulle.
>>Vanhempana veljenä neuvon Sinua, jukka.finland, että Jeesus on kyllä yli kaiken luomakunnan, mutta ei yli Isän Jumalan, joka on yli myös Jeesuksen Kristuksen. Uskallatko, jukka.f., myöntää ja tunnustaa tämän?
Johanneksen evankeliumi:
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
Psalmit:
82:6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;
Galatalaiskirje:
4:19 Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
>----------->
2.Tessalonikalaiskirje:
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
KRISTUS ON JUMALA!!!
JUKKA ON JUMALA!!!
JUKKA ASETTUU JUMALAN TEMPPELIIN JA JULISTAA OLEVANSA JUMALA!!!
--------
Apostolien teot:
14:11 Kun kansa näki, mitä Paavali oli tehnyt, korottivat he äänensä ja sanoivat lykaoniankielellä: "Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme."
Jeesus on Jumala
jukka.finland 8.1.2009 klo 19.36
että Jumalan hierarkiassa ei tule tapahtumaan sukupolven vaihdosta, vaan kun koko luomakunta on alistettu Pojalle, silloin Poikakin alistetaan takaisin Isälle, [1.Kor.15:27,28]
Jeesus ojentautui Hengen mukaan ja kielsi lihasta syntyneet vanhempansa sekä käski opetuslapsiansa tekemään samalla tavalla:
Matt. 23:9
"Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa."
Kirjoitat sellaista, jukka.f., joka paljastaa ettet tunne kirjoituksia kovinkaan hyvin, sillä et näytä tietävän tätä, että meillä kaikilla on
Ef. 4:6
"yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa".
Erotan ihmisen pojan siitä, että hän on lihasta syntynyttä lihaa ja Jumalan Pojan erotan siitä, hän on Jumalasta syntynyt henki, koska Jumala on Henki.
P.S.
Siitä seurakuntamme saarnaajasta sen verran, että kiireessä kirjoitin hänen sähköpostiosoitteensa väärin. Sana "arsca" pitää kirjoittaa c;llä eikä k;lla, niin kuin kuumeisena vahingossa olin kirjoittanut. Pyydän anteeksi virhettäni! Joku huomautti siitä ja annoin heti korjatun osoitteen.
Kuulutko itse, jukka.finland, johonkin helluntaiseurakuntaan, kun sen opin puhtaudesta niin kovasti huolehdit?
Minä pidän kiinni apostolien antamasta jumalamääritelmästä ja se on tämä:
1.Korinttolaiskirje
8:5 "Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
6 niin ON MEILLÄ KUITENKIN AINOASTAAN YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa".
Jeesus ja apostolit nimesivät Isän yksin Jumalaksi, ja minä uskon Jeesuksen ja apostolien opetuksen olevan oikein, [Joh. 17:3].
Ef. 4:6
yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Valhevaari on siinä määrin törkeä Jumalan pilkkaaja, että viesteistä löytyy vaikka syytteen tunnusmerkistön verran. Jos hän on yhtään syyntakeellinen, ymmärtäisi tehdä oikeat johtopäätökset ja häipyä palstalta.
johtuu, että sinä ja Mohikaani yritätte käskeä minut ja Hirvaksen pois foorumilta?
Minä toivotan tervetulleiksi kaikki, jotka asiallisesti ja toisia nimittelemättä vaihtavat vaikkapa vastakkaisiakin ajatuksia. Sinulla ja mohikaanilla näyttää olevan pelko Hirvaksen ja ekivaarin kirjoituksia kohtaan, koska ne ovat niin hyvin Jumalan sanalla perusteltuja, että lukijat saattavat jopa uskoa niihin kirjoituksiin!
1. Joh. 4:18
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa".
erinomaisen hyvä.
Toivon paranemistasi. Tule terveeksi!
>Maallinen majani onkin flunssan kourissa tullut ehkä jo matkansa päähän, tai päässyt ainakin lähelle sitä.<
Hyvää matkaa, jos noin on.
"Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000000466&posting=22000000040610504
Tuo Markus Bäckströmin runon sisältö on lämmin ja puhutteleva. Paljon kertova vähillä sanoilla.
Flunssaoireet tuntuvat jo välillä hieman hellittävän, mutta kipujen ja lämmön tähden joudun ottamaan Buranaa joskus yli lääkärin määräämän ohjeen (Burana 600 mg tarvittaessa 1 x 1-3 kertaa päivässä).
Ikänikin puolesta tämä maallinen majani lienee jo Herralla vanhaksi käyneen kaluston poistoluettelossa, mutta tapahtukoon Herran tahto!
joka miukumaukun viestissä ”Ekivaarin ERIKOINEN oppi” aukeni linkistä. (Tällä hetkellä miukumaukun juttu on jossakin 4:lla sivulla.) Olitko niin kiinnostunut tästä erinomaisen hyvästä narsismia käsittelevästä artikkelista, että riensit sinne kehumaan, miten hyvä ja oikea usko sinulla on?
Osaatko vastata miksi ylläpito poisti viestisi? Halusiko se suojella vanhaa miestä enempää nolaamasta itseään?
Tässä vähän leikkeitä artikkelista:
”Narsisti ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa.”
”Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan. Mikäli ihminen tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, on tämä merkki siitä, että hän ei ole täysin narsistinen ihminen”
”Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on niin vinoutunut. Narsistia ei voi muuttaa omalla ymmärryksellä, hyvyydellä ja rakkaudella. Sen sijaan narsisti muuttaa läheisensä - tuhoaa kanssaihmisensä minuuden jatkuvalla mitätöinnillä, tyytymättömyydellä ja toiseen projisoidulla vihalla. Paras suojautuminen narsistia vastaan on hakeutua irti tällaisesta ihmissuhteesta.”
Kuinka totta onkaan omassa karmaisevuudessaan ne sivuston elämän tarinat, joissa moni joutuu elämään itsekeskeisen, väkivaltaisen tai juopottelevan psykopaatin kanssa. Joka valehtelee ympäristölleen kaikkien vikojen olevan kumppanissaan, hänen uhrissaan. Hän tuhoaa kaiken normaalin suhdeverkoston uhrinsa ympäriltä. On vain hän itse, tunnekylmässä itsekkyydessään, valitellen miten häntä laiminlyödään kaikin tavoin.
Valehtelu on avainsana narsisteille siinä mikä näkyy ulospäin. Itse he tietenkin ovat aina oikeassa omassa arvomaailmassaan.
Artikkelissa sanottiin heidän olevan 2-vuotiaan kehitystasolla:
”... hän ei ole kyennyt erillistymään äidistään ja näkee siksi toiset ihmiset itsensä jatkumona. Narsisti rikkoo toisten ihmisten rajoja, manipuloi heidät toteuttamaan omia päämääriään ja samalla mitätöi heitä. Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan”
Tunnistitko itsesi artikkelista? Ainakin kirjoittelusi kertoo tästä häiriökäyttäytymistilasta, miten fanaattisesti tyrkytät saatanallista valheprogandaasi, joista kukaan ei pidä, tietysti hirvasta lukuunottamatta
Siis miksi kirjoitit sen kirjoituksesi, jolla tunnustit olevasi narsisti?
poistaneen yhtään kirjoitustani, sillä olen pyrkinyt pysymään Eniron antamissa ohjeissa.
Joku kirjoittaja on saattanut poistaa oman kirjoituksensa ja siinä rytäkässä katoavat myös siihen oksana liittyneet vastaukset. En osaa sanoa, mitä tällä ajat takaa. Oliko se miukumaukun kirjoitus sinulle niin tärkeä?
Minä en pahemmin kuulustele keskustelukumppaneitani enkä suostu enemmälti heidän kuulusteltavakseen. Täällä on tarkoitus keskustella hengellisistä asioista ja helluntailaisuudesta eikä Sinun ja ekivaarin henkilökohtaisista ominaisuuksista!
juttu ON SIELLÄ EDELLEEN! Olet niin täynnä itseäsi, ettet pysty edes lukemaan.
Ja sieltä hävisi melko pian kaksi kirjoitusta, joista TOINEN OLI SINUN. Esität siis taas kieroa luonnettasi kieltämällä sen. No olihan se tosi noloa, mutta narsistilta voi odottaa mitä vaan.
Ja löytyy arkistosta muitakin esimerkkejä, kuten eräs universalismista tehty avaus, jonne riensit taas uskoasi esittelemään ja samalla tietysti jokaiselle vain vahvistui sen opin osuus sinussa.
Nyt on palstalla hyvin monet kypsyneet sinun röyhkeään Jumalan pilkkaasi ja siksi se myös kuvaa sinua ihmisenä, jonka sisin on pahuutta ja vastenmielistä valhehenkeä täynnä
Häpeätkö vanhana sunilaisena tuota vanhaa nimimerkkiäsi kun et sitä enään käytä?