Oikea Jumalan pelko ei aja ihmistä omiin tekoihin
omaan uskoon.
Oikea Jumalan synnyttämä pelko Jumalaa kohtaan
saa ihmisessä Jumalan mielen mukaisen murheen joka
ei suinkaan johdata pyytämään suuna päänä ihmisiltä anteeksi ja Jumalalta anteeksi NIIN, että se on siinä kun tuon olen tehnyt olen Jumalan rakkauden
alle päässyt tullut Jumalan lapseksi, nyt vaan uskomaan ja tekemään niitä hyviä tekoja kun sana sanoo KIRJAIMEN MUKAAN jne.
Jumalan mielen mukainen murhe johtaa Jumalan etsimisen tielle AIVAN niin kuin Jeesus sanoo:
"Etsikää ENSIN JUMALAA ja Hänen valtakuntaansa
NIIN KAIKKI muukin teille ANNETAAN."
Se pelko mitä se sitten onkaan joka johtaa uskomaan omien tekojen kautta OHI JEESUKSEN SANOMAN EI TULE KOSKAAN VIEMÄÄN JUMALAN YHTEYTEEN.
SE ON TOTUUS. SE ON JUMALAN TOTUUS JO KIRJAIMEN MUKAAN SANASSA, mutta miten sitä EI VOIDA KIRJAIMEN MUKAAN ALKAA USKOMAAN niin ihmeellistä on.
VAI onko ihmeellistä? Ei vaan se on juuri niin kuin Jeesus sanoo HARVAT USKOVAT, HARVAT USKOVAT HÄNTÄ JEESUSTA. MONET ovat joilla Jeesus on kyllä huulilla mutta EI OLE USKOSTA JUMALAAN POIKAAN KOSKA SYDÄMEEN SAANUT TULLA.
omaan uskoon.
Oikea Jumalan synnyttämä pelko Jumalaa kohtaan
saa ihmisessä Jumalan mielen mukaisen murheen joka
ei suinkaan johdata pyytämään suuna päänä ihmisiltä anteeksi ja Jumalalta anteeksi NIIN, että se on siinä kun tuon olen tehnyt olen Jumalan rakkauden
alle päässyt tullut Jumalan lapseksi, nyt vaan uskomaan ja tekemään niitä hyviä tekoja kun sana sanoo KIRJAIMEN MUKAAN jne.
Jumalan mielen mukainen murhe johtaa Jumalan etsimisen tielle AIVAN niin kuin Jeesus sanoo:
"Etsikää ENSIN JUMALAA ja Hänen valtakuntaansa
NIIN KAIKKI muukin teille ANNETAAN."
Se pelko mitä se sitten onkaan joka johtaa uskomaan omien tekojen kautta OHI JEESUKSEN SANOMAN EI TULE KOSKAAN VIEMÄÄN JUMALAN YHTEYTEEN.
SE ON TOTUUS. SE ON JUMALAN TOTUUS JO KIRJAIMEN MUKAAN SANASSA, mutta miten sitä EI VOIDA KIRJAIMEN MUKAAN ALKAA USKOMAAN niin ihmeellistä on.
VAI onko ihmeellistä? Ei vaan se on juuri niin kuin Jeesus sanoo HARVAT USKOVAT, HARVAT USKOVAT HÄNTÄ JEESUSTA. MONET ovat joilla Jeesus on kyllä huulilla mutta EI OLE USKOSTA JUMALAAN POIKAAN KOSKA SYDÄMEEN SAANUT TULLA.
Vastaukset 24
Vanhimmat
on todella selvä. Ei voi kun ihmetellä, miksi ihmiset eivät ymmärrä. Tai no, eihän siinä mitään ihmeellistä ole, kun ollaan niin lujittuneita omiin oppeihin, niin eihän sitä voikaan nähdä.
Raamatun sanoma on, mutta vain niille joille
Jumalan Pyhä Henki saa puhua.
Näin näet miten sinulle oli selvää, mutta tälle toiselle ei. Tämä toinen jauhaa omia jauhojaan.
Sinä pyydät päästä "jauhamaan" Jumalan "jauhoja".
Usko sinä vaan Armikin henkeä, sekin käyttää automaattikirjoitusta, ja se on paholaisesta,
paholainen antaa tietoa rajoitetusti sinunkin ajatuksistasi Armille ja Armi käyttää sinua hyväkseen eli henki Armin kautta.
Armi on laitettu tänne eksyttämään ja onkin saanut teitä monia TeuvoSunin kanssa eksyyn.
Valvokaa ja verratkaa niiden sanomia Raamatun teksteihin niin pysytte oikealla tiellä.
Muistakaa Jumala on Rakkaus.
olet paholaisen käytössä kun täydellisesti tuot sen
valheita.
Olen peilisi;
Ja kerron sinulle totuuden.
>Pahastipa
ArmiK 10.1.2009 klo 10.16
olet paholaisen käytössä kun täydellisesti tuot sen valheita.<
Näin on AK asiat sinulla.
ennen, kuin alat muita tuomitsemaan ja opettamaan. Jos sinä Jumalaa pelkäät, niin käytä koko tarmosi asioittesi korjaamiseen sen sijaan, että täällä rääyt joka suuntaan, kuin korppi haaskalla. Luuletko sinä pystyväsi puhdistautumaan Jumalan edessä lähimmäistesi uskoa solvaamalla ja alentamalla. Sinä solvaat ainoastaan Jumalaa pitämällä Häntä peräti tyhmänä, uskoessasi, että Hän ei näe lävitsesi.
Olisiko sinunkin aika ottaa hieman palstalta lomaa ja miettiä, kuka sinä oikeasti olet ja mikä on matkasi pää.
pahentumaan Jeesuksen sanaan?
kuka on muutaman vuoden laulanut Vöyrin marssia, mutta yhdessä yössä marssi muuttuukin "Taistojen Tieksi," minä en voi ottaa tosissani. Varsinkin kun hän on paukuttanut päätään meille "jumalattomille" ihmisoppien seuraamisesta ja hän onkin se, ketä ihmisopeilla on viilattu linssiin. Jos tuolla naisraukalla olisi vähänkin järkeä, niin hän hiljentyisi, eikä pyrkisi pesemään näillä palstoilla tuota sunimoskaa pois ulkokullaisen tavoin.
olet nyt kiinni ihmisessä. Ei tässä ole kyse kenestään ihmisestä, vaan Jeesuksen sanomasta, jota Armi vääntämättömänä tuo. Voitko sinä ottaa tosissasi Jeesuksen sanomaa (etsikää ensin taivasten valtakuntaa)? Jos et, niin miksi et?
oikean ymmärryksen Jumalalta, eikä enää olisi
saatanan tahtoa täyttämässä.
Sillä Raamatun kohdat oli taas ottanut siinä
mielessä kuin saatana ne tahtoi syöttää,
että Jumalan Totuus tulisi kumottua ja saatanan
valheet pimitettyä.
En sano tätä pahalla vaan hyvällä ja todella toivon,
että Elävä Jumala saisi sinunkin silmäsi avata,
tulisit näkemään sen valheen missä elät ja tulisit
näkemään mikä TODELLA ON JUMALAN.
Hauku minua niin paljon kuin vain Saatanan henki käskee,
mutta älä enää koskaan sotke minun nimeäni portto Armin touhuihin.
Armi, vaan Jukka. Mutta et vastannut; miksi Jeesuksen sanoma on sinulle vastenmielistä?
niin voitko antaa minulle esim. Raamatusta kohdan, mikä olisi todellista Jeesuksen sanomaa ja Hänen itsensä kirjoittamaa. Se Jeesuksen sanoma minkä ovat apostolit meille opettaneet on syvä ja hyvä, mutta kuitenkin toisen käden tietoa.
Olen usein kirjoittanut, että Raamattu on minulle
kokonaisuus, eikä yksittäisten jakeiden kokoelma.
Kirkkojen omat tutkijat ovat selvittäneet, että
Johanneksen evankeliumi ja ilmestys eivät ole apostoli Johanneksen käsialaa, samoin Jeesuksen suuhun pannut sanat näissä kirjoissa ovat puhdasta ihmisten mielikuvituksen tuotetta.
Jostain syystä kirkot eivät tahdo, ehkä pelosta julkistaa omia tutkimuksiaan. Siis kyseessä on samat kirkot, ketkä ovat Raamatun koonneetkin.
Piiteriseltä vastausta. Näin käy AINA kun tullaan
Totuuden eteen SANAT LOPPUVAT.
Ei ole kukaan ihmisopin uhri lähtenyt sanomaan MIHIN HE JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOMAN LAITTAVAT.
Joten arvoitukseksi se on jäänyt. Mutta näin se on nähtävä Jeesuksen sanomaa ei tahdota ajatellakaan
sillä se saa luonnollisen ihmisen mielen rikkoutumaan tulee rauhattomuus niinpä kun tämä on
nähty on paremmaksi katsottu antaa Jeesuksen sanojen vaan olla uskotaan vaan siihen Jeesus on
kaikkien ihmisten synnit sovittanut ja se on siinä
hällä väliä mitä hän on sanonut.
siitä hyvä esimerkki. Tekojen kanssa onkin sitten toisin, olet siitäkin hyvä esimerkki, sillä sinulta ne puuttuvat täysin.
Mitä tulee Antin vastaukseen, oli se melkoisen tyhjentävä hänen mielipiteestään, mutta jos lukemisen ymmärtämisen taito sinulta puuttuu, niin turha siitä on Anttia syyttää.
Antti on siinäkin oikeassa, että sinun olisi viisaampaa nuolla haavasi hiljaisuudessa, eikä yrittää heittää sitä sunisontaa syyttömien sivullisten silmille.
sanoja on maailma pullollaan niinkuin sinunkin
"saastasi", Ja niin on siihen saastaisuuden tulvaan EI
JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALAN POJAN SANAT KELPAA
EI MAHDU.
Jeesus itkee Hänen omansa itkevät kun tuon Totuuden näkevät ja tietävät mihin ihmiset näin matkaavat
huolettomina, tietämättä minne kulkevat.
otahan pillerisi.
God, give us grace to accept with serenity the things that cannot be changed, courage to change the things that should be changed, and the wisdom to distinguish the one from the other.
Reinhold Niebuhr 1934.
Sama suomeksi: Jumala,
Anna minulle tyyneys hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
Rohkeus muuttaa ne jotka voin,
Ja viisaus erottaa nämä kaksi toisistaan.
Käytätkö sinäkin automaattikirjoitusta AK.?
Kyllä, oikea Jumalan pelko ajaa ihmisen katumaan syntejään ja KAIKKEA sitä väärää, mitä hän on elämässään tehnyt.
Se ajaa pyytämään anteeksi Jumalalta ja ihmisiltä rikkomuksiaan.
Mutta kun anteeksiantamus ja sovitus on tapahtunut, sydämesi riemuitsee siitä vapaudesta, minkä vain Jumalan anteeksiantamus Kristuksessa voi saada aikaan.
Rakkaus ottaa pois pelon, joten et voi enää senjälkeen olla pelon kahleissa senjälkeen, kun Jumala on sinut anteeksiantamuksensa kautta vapauttanut.
Jeesus Kristus on VAPAHTAJA, joka katkoo anteeksiantamuksessa KAIKKI pahan kahleet!
"Sillä rakkudessa ei pelkoa ole, vaan rakkaus karkoittaa pelon!"
Odottaa sitä joka sen oikean uskon antaa, eikä ala itse säheltämään, sillä tietää sen olevan väärin, Jumalan tahdon vastaista.
Jumalan mielen mukainen murhe, pelko vie ETSIMISEN, KOLKUTTAMISEN, ANOMISEN TIELLE jolla tiellä Jumalan Pyhä Henki varjelee ja johdattaa ja ohjaa niin
ETTEI ihminen muuta KAIPAA kuin päästä Jumalan yhteyteen, Totuuteen.
Ja silloin kun on päässyt kohtaamaan Jumalan Armon
Jeesuksessa VASTA SAA KOHDATA JUMALAN TODELLISUUDEN,
JUMALAN RAKKAUDEN ja se pelko mitä ennen Jumalan armahdusta oli muuttuu toisenlaiseksi "peloksi".
Herran "pelko" siis tulee pysymään, mutta se on
eri pelkoa kuin ennen Jumalan kohtaamista.
"Autuas on jokainen, joka pelkää Herraa, joka vaeltaa hänen teillänsä."
mielipiteesi tuo on, ei enempää eikä sen takia mikään totuus. Muista se.
miksi sitten väität Jeesuksen tuomaa Totuuta ihmisen omaksi totuudeksi?
Jeesus tämän on siis sanonut:"Etsikää ENSIN JUMALAA ja Hänen valtakuntaansa
NIIN KAIKKI muukin teille ANNETAAN."
Siinä olet oikeassa OMAKOHTAISESTI olen tullut
tuon TODEKSI KOKEMAAN ja siinä ELÄN.
Ja tuohon johti ITSE JUMALA Hengensä kautta pelon ja Jumalan mielen mukaisen murheen kautta.