Lakkaa sormet naputtamasta, aivot kehräämästä, silmät kuvaa viestimästä, sydän verta lyömästä. Ei höyryä henki pakkasilmaan, ei lämpene liha vaan tuhkaksi hajoaa. Niin se käy meille porilaisille jokaiselle.
Turhuutta ja merkityksettömyyttä on tuhka joksi hajoamme, kukaan ei meitä muista enää, nimemme hiipuvat unhoittuneiden laaksoon. Sinua ei ole enää, eikä minua.
Turhuutta ja merkityksettömyyttä on tuhka joksi hajoamme, kukaan ei meitä muista enää, nimemme hiipuvat unhoittuneiden laaksoon. Sinua ei ole enää, eikä minua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ottakaa porin Kaaaaloooot mallia Jyväskylästä ja harventakaa rivejänne.
Jokainen maatuu joskus, ysimillisetkin ruostuu, turhat sanat unohtuu. Sinä ja sinunkin, minä ja minunkin.
Ihan on normaalia elämää. Täällä synnytään ja kuollaan joka päivä, ihan joka päivä. Ympäri maailman.
Esim. sairaala on siitä "mielenkiintoinen" työpaikka, että siellä tätä samaa näkee ja kokee kumpaakin.
"Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koeta ymmärtää, vain elämää, ei sen enempää, ...sun muistos koeta sää-ää-äilyttää"
Niin se on lopultakin aika lohduttavaa, että sadan vuoden päästä kukaan ei meitä enää muista. Paitsi ehkä joku sukulainen joka tekee sukututkimusta.
Niin ne unohtuvat meidän ponnistuksemme, saavutuksemme, hurjan tärkeät asiamme.
Mitä jälkeemme jätämme? Mitä jälkeläisillemme opetamme?
Vihaa, kateutta, toisen elämän tuijottamista?
Vapautta, rauhaa, sisältöä omaan elämään?
Sitä voisi miettiä. Se on sen arvoista.
Parempi elää nyt. Omaa elämää. Elämisen arvoista elämää. Tämä on ainutlaatuinen elämämme, ei harjoitusta eikä toisia mahdollisuuksia aloittaa alusta.