Vieläkö Israel käyttää 'vain' oikeuttaan puolustautua vai joko on ylitetty raja, jolloin voidaan puhua verilöylystä ja murhaamisesta? Vai onko sellaista rajaa olemassa, kun kyseessä on Israel?
Rajan
vetoa
10288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Israel on siirtynyt sodankäynnin vaiheeseen numero kaksi: tulevien terroristien tappamiseen. Tämän todistaa 220 lapsiuhria.
Eikö kukaan muista ja/tai tuomitse hamaksen jatkuvia raketti-iskuja Israeliin?
Miksi noita verenhimoisia tappajia puolustetaan?
Israel puolustaa vain itseään!
Normaalilla moraalilla ja omatunnolla varustettu ihminen ei hyväksy Hamasin harjoittamaa terroria.
Se ei kuitenkan tarkoita sitä, että hyväksyisi sen paremmin Israelinkaan toimintaa.
Kyse onkin siitä milloin Israelin oikeus puolustautua ei enää ole puolustautumista vaan muuttuu verilöylyksim ja siviileihin kohdistuvaksi murhaamiseksi. Jossakin sekin raja on olemassa, se on selvä.
Kuvitelkaapa ihan vakavasti. Mitä tapahtuisi, jos täältä Tohmajärven taajamasta (Kemie) ammuttaisiin viikottain Sortavalaan raketteja.
Olisiko todennäköistä, että Venäjä eräänä päivänä pommittaisi koko Kemien mäen maantasalle.
Ihmettelen edelleen, miksi "huulipyöreänä" ihmetellään Isrelilaisten käyttäytymistä/sotatoimia.Miksi kukaan ei varoita Hamasta pitkäkestoisesta härnäämisestä Israelilaisia kohtaan.
Jos Hamas olisi lopettanut totaalisesti raketti iskut ja itsemurha pommittamiset, niin tilanne olisi kokonaan toinen.Hamas osaa todella mediaviestinnän ja sen salat.
...silloin, kun syöpä on suurempi huoli.
että sinulla on kuppa?
...kokeneempana miltä sen sairastaminen tuntuu, kun en osaa sanoa...:D
vanhaa testamenttia tietävät, ettei israelilaiset ole muuta tehneetkään kuin tappaneet ja murhanneet koko olemassaolonsa ajan.
Heidän jumalansa antoi 10 käskyä Hoorebilla, joista eräs on ÄLÄ TAPA. Kummallisinta asiassa on se, että sitten tuo sama jumala yllytti israelilaisia hyökkäämään milloin minkäkin kansan niskaan ja tappamaan heidät.
Eli kyseessä on tuhatvuotisten tappajaperinteiden jatkaminen varmaan jumalansa luvalla, tälläkin kertaa!
on sitten erikoinen suhtautumis tapa Raamattuun Jumalan sanana, Israelin kansaan Jumalan omaisuus kansana ja Jumalaan, josta puhut kovin tylysti ja halveksuen.
Olet siis sitä mieltä, että Hän on hiukan päästään sekaisin, kun ensin sanoo, että älä tapa ja sitten kehoittaa tappamaan.
Tarkoititko sanoa, että koko Vanhan testamentin ilmoitus on luettava siten, että Israelilaiset vain luulivat Jumalan puhuvan heille ja kehoittavan sotaan.
Todellisuudessako siinä oli kyse vain "heidän jumalastaan", jonka minäkin nyt sinun tyyliisi kirjoitin pienellä alkukirjaimella.
Kyllä täytyy sanoa, että olet sinä eri veijari.
Kirjoittelet opetus kirjeitä tällä palstalla ja vedoten Raamattuun, etkä kuitenkaan edes usko, että se on kirjoitettu Jumalan Hengen inspiroimana ja on Jumalan sanaa alusta loppuun.
Mikä osa Raamatusta on luotettavaa?
Koska olet tullut uskoon?
Oletko lainkaan ottanut Jeesusta vastaan, kun et näköjään kunnioita Isääkään?
Oletko sinä uudestisyntynyt?
ps. tätä se ekivaarin oppi teettää.
palstalle ilmestyy aina uusia "naiveja" uskovaisia, jotka heti rupeavat narisemaan "rakkaudettomuudesta" eivätkä ymmärrä, että on sellaisiakin täällä (vuosikausia) olleita, joidenka omatunto on poltinraudalla merkitty. 1Tim.4:2. :(