Oletko varma, että pelastat tuolla paatosellasi maailman?
Pidätkö muita kirjoittajia tyhminä?
Onko Yhdysvaltojen kansa läpeensä paha?
Pidätkö muita kirjoittajia tyhminä?
Onko Yhdysvaltojen kansa läpeensä paha?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuskin näillä palstoilla todellista asiaa on paremmin käsitelty koskaan, kuin on tämä 'maailman menoa' osasto. Mr moonmanin linkitykset muualle kuin kokoomuksen MTV3 uutissivuille ovat monille myrkkyä ja "vastentahtoista" luettavaa. Onhan kotimainen media luonut mm. USA:sta aivan toisenlaista kuvaa, tai sitten jättänyt kertomatta sellaista, mitä maailmalla tapahtuu.
Toki uutisointi voi vedota siihen, että silloin ei uutislähetyksiin mahtuisi mitään muuta, kuin Irak-asiaa. Tämän päivän uutisoiti on tarkoituksellisen pinnallista, jotta kuulija ei saisi tarpeettoman syvällistä käsitystä asioiden todellisista taustoista. Sen sijaan ns. viihteellistä anglohömppää pursuavat suomenkin neljä tv-kanavaa 5-10 vähintään kukin.
SE SAA RIITTÄÄ SINULLE.
Mutta täälä netissä voit avartaa maailmankatsomustasi aivan toisella tavalla. Ennen sen teki kyllä TV:kin, mutta sitten tuli porvarit valtaan, ja siihen se loppui....
UKK:n ja TV:n alkumetrit, sekä Repo-radion nähneenä/eläneenää olen nähnyt kommunismin nousun uhon sekä tuhon.
Lukutaitoisilla ihmisillä oli ennen internettiä tapana lukea, nyt netti-aikaan tarjotaan valmista päänsisältöä jos niinkun sattuu oma olemaan tyhjä.
No kyllä ne jutut netissäkin pitää lukea, aivan kuten lehdestäkin.
Ero entisaikaan on tietysti se, että nyt voi julkaista ajatuksensa pikkurahalla yksityinen henkilökin, melkein ilmaiseksi, kun ennenvanhaan sanomalehden julkaisuun tarvittiin varsin paljon rahaa. Se oli harvojen etuoikeus.
Ennen tietysti törmäsi oman maailmankuvan vastaisiin juttuihin harvemmin siksi, että useimmat lukivat vain sitä "omaa" lehteä, joka oli tietysti valittu juuri siksi, että sen esitys tapahtumista oli oman maailmankuvan mukainen. Täällä netissä taas törmää niihin muihinkin paljon helpommin. Mikä on tietysti ärsyttävää.
Truthin kysymykset ovat kovin omituisia, mutta mahtuuhan näitä kaikenlaisia kysymyksiä toki maailmaan.
Mutta kun tuli Moonmanista puhe, niin muutama arvioiva sananen. Minusta moonman ansaitsisi jonkinlaisen maailman menoa palstan tiedonjulkistamispalkinnon, sillä hänen USAn ja Israelin politiikkaa sisältävät kirjoituksensa sisältävät paljonkin sellaista, joka ei ole keskivertotaaplajan tiedossa. Kaiken lisäksi esiteyt tiedot ja niihin liittyvät väitteet ovat usein argumentoitu ja varustettu lähdeviittauksin. Tällaista kirjoitustapaa luonnehtisin asiasta kirjoittamiseksi. Monet muut täällä kirjoittavat asian vierestä tai vielä yleisemmin jonkun toisen kirjoittajan oletetuista motiiveista, jos eivät satu asenteellisista sysitä pitämään esim. juuri moonmanin esiin nostamista asioista.
Mistä sitten usein kärjistyneet erot johtuvat? Syitä voi olla moniakin enkä ala niitä kaikkia tässä pohtimaan. Otan vain yhden asian esille ja se on eräänlainen myyttiseen päähänpinttymään sokeasti sitoutuminen. USAn myyttinen kuva yhdistyy monilla vapauteen ja oikeamielisyyteen. Me katsomme ikään kuin vieläkin amerikkalaisia sellaisina sankareina, jotka tulivat ja ajoivat pois fasismin ja vapauttivat Euroopan. On syntynyt eri lähteistä kaksijakoinen maailma, jossa USA-Englanti -akseli edustaa korkeajännityssarjakuvan tapaan hyvää maailmaa ja Saksa-NL -akseli taas pahaa maailmaa. Myöhemmin pahojen tilalle on ollut välttämätöntä projisoida uusia elementtejä kuten arabimaat.
Kun joku sitten tulee ja rikkoo tuon myyttisen kuvan maailmasta kertomalla ihan selviä faktojakin, se otetaan osin vastaan ärtymyksellä ja epäuskoisena. Myyttistä kuvaa rikkovan väitteen esittäjän puheet yritetään mitätöidä väittämällä, että kirjoittaja on jollain toisella puolella, suhtautuu asenteellisesti koko asiaan. Hyvin yleinen väite on silloin esim. se, että kirjoittaja on kommunisti, kun tuollaista julkeaa puhua. Ilmiö on tuttu jo keskiajalta. Jos julkesi väittää maapallon kiertävän aurinkoa, se saattoi käydä Jumalan pilkasta. Jos ihminen sitoutuu liiaksi johonkin myyttiseen käsitykseen, hänelle on suuri kauhistuksen paikka, jos joku tulee ja väittää, ettei käsitys vastaa todellisuutta. Siksi uskonnolliset liikkeet eivät esim. ole aina suhtautuneet suopeasti tiedemaailman esiin nostamiin ajatuksiin.
Yksi esimerkki vielä. Itse olen historia-palstalla kuulunut niihin, jotka väittäneet Suomen olleen tosiasialisesti aloittamassa jatkosotaa 1941 tarkoituksena valloittaa talvisodan rauhassa menetetyt alueet takaisin yhsessä natsi-Saksan tuella. Tämä väite ei vastaa joidenkin myyttista kuvaa Suomen historiasta. He näkevät Suomen pelkästään uhrina, valkoisena ja puhtaana. Siksi heidän kuvaansa ei sovi sellainen, että Suomi halusi tätä sotaa eikä ollut vain uhri.
Mielipideapina on sama moonman tai ainakin samassa huoneessa probagandaa ja agitaattiota tekevä kommariluuseri!
tuohon jatkosodan aloittamiseen, perustele!
Suomi koki talvisodan jälkeen jatkuvaa uhkaa ynnä rajaloukkauksia neukkulan taholta ja apua haettiin sieltä mistä saatiin, monien kieltäydyttyä auttamasta.
Talvisodan aloitti selkeästi Neukkula, siitä ei päästä yli eikä ympäri, ja suomalaiset uskoivat viimeiseen saakka sodan olevan vältettävissä....toisin kävi.
Monet maksoivat hengellään tuosta uskosta ja olisiko talvisodan jälkeen piotänyt sitten uskoa että kyllä nyt Stalin-setä on kiltti ja antaa meidän olla rauhassa.
Tutkimuksissa niin täällä kuin venäjäälläkin on käynyt ilmi että Stalinilla oli loppullinen suunnitelma Suomea varten....ja se suunnitelma ei olisi ollut sinullekkaan hyväksi.
Niin ja tuo jatkosota....Suomalaisilta oli kielletty kaikki vähänkin provosoiva toiminta rajanpinnassa,jatkuviin rajaloukkauksiin ynnä muihin ei saanut vastata ja lopulta Neukkula hyökkäsi, ilman mitään sodan julistusta ja siviilikeskuksiin aloitetuin terroripommituksin.
Jos olen mielestäsi väärässä, perustele lähtein, älä mutu-jutuin.
http://www.mil.fi/esittely/historia/index_7.html
"Kun operaatio Barbarossa alkoi 22. kesäkuuta 1941, saksalaiset joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon myös Suomen alueelta. Puna-armeija vastasi 25. kesäkuuta pommittamalla suomalaisia lentokenttiä ja asutuskeskuksia"
http://www.mil.fi/esittely/historia/index_8.html
"Hyökkääjänä Suomi
Kun suomalaiset aloittivat hyökkäyksen Neuvostoliittoon, tavoitteena oli paitsi menetettyjen alueiden valtaaminen takaisin, myös vanhan rajan takana olevien hyökkäystukikohtien eliminoiminen"
Lainaan toista kirjoittajaa kiittääkseni:
"Minusta moonman ansaitsisi jonkinlaisen maailman menoa palstan tiedonjulkistamispalkinnon,
sillä hänen USAn ja Israelin politiikkaa sisältävät kirjoituksensa sisältävät paljonkin sellaista, joka ei ole keskivertotaaplajan tiedossa.
Kaiken lisäksi esiteyt tiedot ja niihin liittyvät väitteet ovat usein argumentoitu ja varustettu lähdeviittauksin. Tällaista kirjoitustapaa luonnehtisin asiasta kirjoittamiseksi.
Monet muut täällä kirjoittavat asian vierestä tai vielä yleisemmin jonkun toisen kirjoittajan oletetuista motiiveista, jos eivät satu asenteellisista sysitä pitämään esim. juuri moonmanin esiin nostamista asioista."
Moonman ei muuten ole mustavalkoinen, ei kommari, ei juutalais- eikä amerikkalaisvihaaja.
Hän puhuu vain poliitikkojen ja johtajien teoista. Ikinä ei koko kansaa soimaa.
"Onko Yhdysvaltojen kansa läpeensä paha?"
Jos on jonkin maan hallituksen vastainen, se ei tarkoita, että on sen maan kansalaisten vastainen.
"I'm not anti-American, I'm anti-U.S government."