Joku on varmaan sinullekin joskus sanonut, että hän näki jonkun asian ikään kuin sielunsa silmin. Tuo sanonta on sisällöltään itsestäänsevyys. Mutta se, mitä kertoja tarkkaan ottaen näki, riippuu myös paljon siitä, millaiset sielun silmät hänellä itsellään on.
Arkipäivän asioiden ulkoisen olomuodon katseluun tarkoitetuilla silmillämme on se yllättävä ominaisuus, ettemme kykene näkemään niillä itseämme kokonaisuutena. Aina jää jotakin piiloon. Sen sijaan opetellessamme käyttämään sielumme silmiä kykenemme, jos vain rohkenemme, näkemään itsemme kaikkine hyvine ja myös huonoine ominaisuuksinemme. Aina se, mitä näemme, ei ole kaunista katseltavaa.
Huomaammeko, että riidan, toraisuuden ja ylpeyden demonit ovat ottaneet sielumme asuinpaikakseen. Ne yllyttävät meitä vaatimaan toisilta sitä, minkä itse juuri sillä hetkellä koemme ainoaksi oikeaksi ja estävät meitä huomaamasta kaikkea sitä hyvää, jota myös lähimmäisissämme on.
Ortodoksisenkin uskon perus on usko siihen, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Hän on sitä kaikille, jotka tämän tien valitsevat. Jokaisella meistä kristittynä on velvollisuus tukea ja auttaa muita sammalla tiellä kulkevia, ei tuuppia pois jaloista ja yrittää sysiä syrjään.
Ortodoksinen usko Suomessa on nöyryyden, hiljaisuuden ja vaatimattomuuden usko. Sen ovat minulle opettaneet monet Karjalan evakot ja yksin jääneet monilapsiset sotalesket. Heidän mökeissään vieraillessani kiintyi katseeni usein kauniisiin liinoihin ja niiden teksteihin; Opi kärsimään valittamatta, tai Joka päivä on armo uus.
Emmehän päästä tätä kallisarvoista perintöä valumaan hukkaan riitelyyn ja turhanpäiväisistä asioista kinasteluun. Meidän tulee kyetä sopuisuuteen omassa kirkkokunnassamme olevien ryhmien kesken, samoin kuin muiden kristittyjen ryhmien ja kirkkokuntien kesken.
Kristus syntyy - Kiittäkää. Tämä ja juuri tässä muodossa oleva joulutervehdyskin sisältää meille sanoman joka meidän tulee ymmärtää. Olkoonkin, että joku haluaa viettää joulujuhlaansa juuri nyt. Hänellä on siihen oikeus. Joka päivä jossain maaliman kolkassa Kristus syntyy jollekulle sellaiselle, joka ei aiemmin ole saanut, osannut tai kyennyt ottamaan Häntä vastaan. Tämä tapahtuma ei ole sidottu vain yhteen tiettyyn päivään vuodessa. On ajattelemattomuutta kinastella onko tämä tai tuo ajanlaskutapa oikea ja jokin toinen täysin väärä.
Jos elämme uskosta Häneen, silloin saamme lausua niin halutessamme tuon kiitoksen vaikka vuoden jokaisena päivänä, ja aina se on yhtä ajankohtainen. Samoin ei sitä armoa ja sovitusta, jonka Hän kuolemallaan meille toi, ole varattu vain tiettynä päivänä, teityn kirkkokunnan jäsenille, vaan kaikille jotka Häneen uskovat ja jotka, toivoni mukaan yhdessä, jonakin päivänä ovat valmiita yhteiseen pyhän ehtoollisen nauttimiseen.
Arkipäivän asioiden ulkoisen olomuodon katseluun tarkoitetuilla silmillämme on se yllättävä ominaisuus, ettemme kykene näkemään niillä itseämme kokonaisuutena. Aina jää jotakin piiloon. Sen sijaan opetellessamme käyttämään sielumme silmiä kykenemme, jos vain rohkenemme, näkemään itsemme kaikkine hyvine ja myös huonoine ominaisuuksinemme. Aina se, mitä näemme, ei ole kaunista katseltavaa.
Huomaammeko, että riidan, toraisuuden ja ylpeyden demonit ovat ottaneet sielumme asuinpaikakseen. Ne yllyttävät meitä vaatimaan toisilta sitä, minkä itse juuri sillä hetkellä koemme ainoaksi oikeaksi ja estävät meitä huomaamasta kaikkea sitä hyvää, jota myös lähimmäisissämme on.
Ortodoksisenkin uskon perus on usko siihen, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Hän on sitä kaikille, jotka tämän tien valitsevat. Jokaisella meistä kristittynä on velvollisuus tukea ja auttaa muita sammalla tiellä kulkevia, ei tuuppia pois jaloista ja yrittää sysiä syrjään.
Ortodoksinen usko Suomessa on nöyryyden, hiljaisuuden ja vaatimattomuuden usko. Sen ovat minulle opettaneet monet Karjalan evakot ja yksin jääneet monilapsiset sotalesket. Heidän mökeissään vieraillessani kiintyi katseeni usein kauniisiin liinoihin ja niiden teksteihin; Opi kärsimään valittamatta, tai Joka päivä on armo uus.
Emmehän päästä tätä kallisarvoista perintöä valumaan hukkaan riitelyyn ja turhanpäiväisistä asioista kinasteluun. Meidän tulee kyetä sopuisuuteen omassa kirkkokunnassamme olevien ryhmien kesken, samoin kuin muiden kristittyjen ryhmien ja kirkkokuntien kesken.
Kristus syntyy - Kiittäkää. Tämä ja juuri tässä muodossa oleva joulutervehdyskin sisältää meille sanoman joka meidän tulee ymmärtää. Olkoonkin, että joku haluaa viettää joulujuhlaansa juuri nyt. Hänellä on siihen oikeus. Joka päivä jossain maaliman kolkassa Kristus syntyy jollekulle sellaiselle, joka ei aiemmin ole saanut, osannut tai kyennyt ottamaan Häntä vastaan. Tämä tapahtuma ei ole sidottu vain yhteen tiettyyn päivään vuodessa. On ajattelemattomuutta kinastella onko tämä tai tuo ajanlaskutapa oikea ja jokin toinen täysin väärä.
Jos elämme uskosta Häneen, silloin saamme lausua niin halutessamme tuon kiitoksen vaikka vuoden jokaisena päivänä, ja aina se on yhtä ajankohtainen. Samoin ei sitä armoa ja sovitusta, jonka Hän kuolemallaan meille toi, ole varattu vain tiettynä päivänä, teityn kirkkokunnan jäsenille, vaan kaikille jotka Häneen uskovat ja jotka, toivoni mukaan yhdessä, jonakin päivänä ovat valmiita yhteiseen pyhän ehtoollisen nauttimiseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin protestanttiselta saarnalta, voisitko kertoa, missä "saalemissa" olet sen saarnannut ;-)
Tämän kirjoitukseni syy on vain ja ainoastaan osoittaa tämän palstan satunnaisille lukijoille se, ettei ortodoksinen ajattelu ole pelkästään niin ahdasmielistä ja rakkaudetonta, kuin mitä äkikseltään täällä olevia viestejä lukiessa saattaa tulla mieleen.
Mitä Saalemiin tulee, niin siellä kyllä olen käynyt, olikohan vuonna 1980, uudenvuoden aattona, kun sinne uutta vuotta vastaan ottamaan pyydettiin. Samoin olen vieraillut muidenkin uskontokuntien tilaisuuksissa silloin kun on pyydetty. Jos joku nämä tekoni haluaa asettaa minulle viakseni, niin myönnän ne viimeisellä tuomiolla ja olen valmis niistä seurauksetkin kantamaan, koska olen toiminut siten kuin olen oikeaksi kokenut.
Läntisenä katolilaisena yhdyn ilolla näihin ajatuksiin, ja kohotan katseeni Evakko-Kristuksen kuvaan seinälläni.
että Ekumeeninen rukousviikko alkaa 18.1. Tietäis vaan misä niitä tilaisuuksia on ja milloin.
Olisi järkevämpää käydä ekumeniaa muiden ortodoksien kanssa, mitä harhaoppisten kanssa. Mutta, melkein unohdin, meidän ortodoksinen kirkomme on osa luterilaista kirkkoa.