Miksi tiedottaa

Ihmettelen että miksi siitä maailman lopusta ym supertulivuorenpurkauksesta pitää tiedottaa ihmiset on vaan turhaan kauhusta kankeena esim maailman lopusta ei ole mitään järkeä tiedottaa se tulee jos on tullakseen sitä ei ennalta ehkästä juurikaan.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huonohermoisia vain pelottelevat tietämättömyyttään. Jostainhan sitä juttua on tehtävä. Tulivuori ei purkaudu Yellowstonessa vielä tuhansiin vuosiin ja maailman loppua ei tule. Helpottiko?

Äänestä

se helpottaa, tai jos on niin sitten pameja.

Tietävä ihminen osaa varautua, siksi tiedotetaan asioista.
Olisiko parempi ettei kenellekään kerrottaisi, että huomenna sataa jäätävää vettä ja on erittäin liukasta ja sen seurauksena ajettaisiin lukuisia kolareita, koska kukaan ei varautunut.

Maailma ei ole pelkkää päivänpaistetta, vaan siihen kuuluu myös huonoja uutisia ja tapahtumia.
Jopa onnelliseen lapsuuteen kuuluu vastoinkäymisiä, kouluttaen ihmisiä niihin varttuneempana.

Tiedon puute on useasti syynä moniin onnettomuuksiin, miksi siis ei saisi kertoa mahdollisista uhkakuvista ja uhista, koska niihin on mahdollista jotenkin varautua etukäteen tiedostettuna, yksilönä ja yhteisönä.
Valtiona se on jopa velvollisuus.

Äänestä
  • kukaan ei varmaan ajele autolla jos maailman loppu tulee eio vie niitä ilmassa kulkevia autoja tullu.

    Äänestä

  • olet... kirjoitti:

    kukaan ei varmaan ajele autolla jos maailman loppu tulee eio vie niitä ilmassa kulkevia autoja tullu.

    Sanotaan näin, että toivon sinullekin joskus liukkaita kelejä, jos olet mies.

    Jos taas nainen, niin toivoisin sinun avaavan silmäsi laajemmille ympyröille, kaikki ei ole tässä ja nyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maailman lopusta kirjoitti:

Ihmettelen että miksi siitä maailman lopusta ym supertulivuorenpurkauksesta pitää tiedottaa ihmiset on vaan turhaan kauhusta kankeena esim maailman lopusta ei ole mitään järkeä tiedottaa se tulee jos on tullakseen sitä ei ennalta ehkästä juurikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu