Pullot - Kivet - muslimit

Mielenosoitus on mielenkiintoinen asia, mutta se miten mieltä osoitetaan vaihtelee merkittävästi. Viimeinen esimerkki tulee Norjasta, jossa Israelia tukeva rauhanomainen mielenosoitus kiihotti muslimiväestön heille ominaiseen toimintaan, riehumiseen. Kivistä ja pulloista saivat osansa niin mielenosoittajat, poliisit kuin viattomat sivulliset, lahjakkuudenvastustajat osaavat hyvin tilanteiden dramatisoinnin. Pullo kuuluu kierrättää, niiden heitteleminen poliisien tai ihmisten niskaan kuuluu katukuvaan vain Lähi-idän kulttuuripiireissä.


Lauantaina Amsterdamissa pidettiin vihamielinen mielenosoitus, siinä pyydettiin kaasuttamaan juutalaiset ja tappamaan heidät viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Intifada huudot raikuivat ja mukana oli myös tunnettu europarlamentaarikko. Ainoatakaan kiveä ei satanut poliisien niskaan ja poliisit marssivat vieressä kuin kuurot marionetit. Tästä kaikesta voidaan päätellä, että Holocaustin kieltäminen ja kansanmurhaan kiihottaminen lasketaan muslimien kulttuurille ominaiseksi toiminnaksi, ainakaan poliisia "kaasuttakaa juutalaiset - tappakaa ne kaikki" banderollit eivät heilauttaneet suuntaan tai toiseen.

Olen kuitenkin varma siitä, että jos valkoinen, hetero, kristitty ja isänmaallinen eurooppalainen lähtisi kivittämään tai heittelemään lahjakkuudenvastustajia pulloilla, niin poliisi, tasa-arvovaltuutettu, vähemmistövaltuutettu ja kukkahattutätien armada olisi kimpussa kuin herhiläislauma. Olen myös melko varma siitä, että jos valkoinen eurooppalainen mies lähtee Amsterdamiin kiistämään Holocaustin, tai vaatimaan juutalaisten kaasuttamista niin häkki heilahtaa alta aikayksikön.

Muslimeilla on erikoisoikeuksia, koraanikin kertoo tarinan maailman ensimmäisestä antisemitististä, profeetta Muhamedista. Muhamedin tiedetää omakätisesti nimittäneen juutalaisia sioiksi ja apinoiksi, hän myös hävitti kokonaisia juutalaisia yhdyskuntia omakätisesti kaulat katkomalla. Minkään muun uskonnon hengellinen tuotos ei kehoita tappamaan toisen uskontokunnan edustajia yhtä suorasanaisesti, koraanissa suorastaan vaaditaan tappamaan juutalaiset ja varoitetaan pitämästä heitä ystävinä, sama koskee meitä kristittyjä. Konflikti ei ole 60 vuoden takainen, se juontaa juurensa kaukaa historiasta.

Kuuden päivän sodasta jääneet arvet eivät ole arpeutuneet, myös Muhamedin koraanissa esittämä toive ajaa juutalaiset mereen ei ole toteutunut tai toteutumassa. Arabimaiden yhteinen haave Israelin tuhosta on kaukainen päiväuni ja sellaisena se varmasti pysyy myös tulevaisuudessa. Israelin valtio on vahvistunut ja tarjonnut lahjakkuudenvastustajille näyryytyksen toisensa perään.

Kaikesta huolimatta me emme voi syyttää Hamasia, Fatahia, PLO:ta tai edes arabivaltioita riehumisesta, syyt ovat huomattavasti syvemmällä, uskonnossa ja lahjakkuudenvastustamisessa. Vaikka me itse emme kykene enää hahmottamaan uskonnollista aspektia asiassa kiistassa, se ei tarkoita etteikö se olisi totta Lähi-Idässä. Me voimme ainoastaan keskittyä seuraamaan kuinka nämä lahjakkuudenvastustajat jatkavat pään lyömistä seinään vuosikymmenestä toiseen, vuosisadasta toiseen. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että juutalaiset ovat jumalan valittu kansa, ainakin jos sotamenestystä seurataan objektiivisesti.

Milloin nämä Gazan huippulahjakkaat neropatit keksivät lääkkeen omaan sairauteensa, se jää tulevien sukupolvien nähtäväksi.
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja samalla asiallinen kirjoituksesi kuvaa islamistien agressiivisuutta. Kyseessä on oikeastaan henkien taistelusta. Saatana, sielunvihollinen tietää, että sen loppu on lähellä, kun Jeesus palaa takaisin ja se yrittää tuhota Israelin ja samalla koko maailman ja kääntää puolellensa mahdollisimman monta ihmistä. Raamatussa sanotaan mm. näin: 'saatana käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet hän saisi nieltyä.' Kirjaimellisesti tämä taistelu on menossa.

Islam nimenomaan tosiaan kehottaa tappamaan kaikki toisuskoiset ja koraani opettaa, että juutalaiset ja kristityt ovat sikoja. Jopa pieniä lapsia opetetaan tähän. Moni on varmaan nähnyt videoita, joissa pieniltä lapsilta tentataan ulkoa opetetut esim. sanat: 'sikoja' ja 'tappaa juutalaiset'. Jopa heidän ns. 'lastenohjelmansa' ovat tämäntasoisia barbaarisuuteen opettavia kannanottoja. Myös gazalaisia lapsia, kuten muslimilapsia yleensä, opetetaan laittamaan pommivöitä vyötärölleen ja kiväärit annetaan käteen ja kamalaa mekkalaa pitämään sotilasjonoissa, tulisen renkaan läpi hyppäämään. Siis aivan sairasta, sairaan uskonnon ja samalla siis saatanan vallassa olevaa opetusta.

Muslimithan opettavat, että heille on tulossa ns. 'messias', joka ei ole siis sama kuin meidän kristittyjen ja juutalaisten Messias. Jälkimmäinen Messias, Jeesus Kristus, palatessaan takaisin maanpäälle tuhoaa ensinmainitun antikristuksen. Siksi sielunvihollisella on suunnaton kiire, esim. tällä palstalla monien murhanhimoisten viestien lähettäjien muodossa, tuhota Jumalan omaisuuskansa. Se ei tule koskaan kuitenkaan lopullisesti onnistumaan, vaan Jeesus tuhoaa antikristuksen aikeet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_27715 kirjoitti:

Mielenosoitus on mielenkiintoinen asia, mutta se miten mieltä osoitetaan vaihtelee merkittävästi. Viimeinen esimerkki tulee Norjasta, jossa Israelia tukeva rauhanomainen mielenosoitus kiihotti muslimiväestön heille ominaiseen toimintaan, riehumiseen. Kivistä ja pulloista saivat osansa niin mielenosoittajat, poliisit kuin viattomat sivulliset, lahjakkuudenvastustajat osaavat hyvin tilanteiden dramatisoinnin. Pullo kuuluu kierrättää, niiden heitteleminen poliisien tai ihmisten niskaan kuuluu katukuvaan vain Lähi-idän kulttuuripiireissä.


Lauantaina Amsterdamissa pidettiin vihamielinen mielenosoitus, siinä pyydettiin kaasuttamaan juutalaiset ja tappamaan heidät viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Intifada huudot raikuivat ja mukana oli myös tunnettu europarlamentaarikko. Ainoatakaan kiveä ei satanut poliisien niskaan ja poliisit marssivat vieressä kuin kuurot marionetit. Tästä kaikesta voidaan päätellä, että Holocaustin kieltäminen ja kansanmurhaan kiihottaminen lasketaan muslimien kulttuurille ominaiseksi toiminnaksi, ainakaan poliisia "kaasuttakaa juutalaiset - tappakaa ne kaikki" banderollit eivät heilauttaneet suuntaan tai toiseen.

Olen kuitenkin varma siitä, että jos valkoinen, hetero, kristitty ja isänmaallinen eurooppalainen lähtisi kivittämään tai heittelemään lahjakkuudenvastustajia pulloilla, niin poliisi, tasa-arvovaltuutettu, vähemmistövaltuutettu ja kukkahattutätien armada olisi kimpussa kuin herhiläislauma. Olen myös melko varma siitä, että jos valkoinen eurooppalainen mies lähtee Amsterdamiin kiistämään Holocaustin, tai vaatimaan juutalaisten kaasuttamista niin häkki heilahtaa alta aikayksikön.

Muslimeilla on erikoisoikeuksia, koraanikin kertoo tarinan maailman ensimmäisestä antisemitististä, profeetta Muhamedista. Muhamedin tiedetää omakätisesti nimittäneen juutalaisia sioiksi ja apinoiksi, hän myös hävitti kokonaisia juutalaisia yhdyskuntia omakätisesti kaulat katkomalla. Minkään muun uskonnon hengellinen tuotos ei kehoita tappamaan toisen uskontokunnan edustajia yhtä suorasanaisesti, koraanissa suorastaan vaaditaan tappamaan juutalaiset ja varoitetaan pitämästä heitä ystävinä, sama koskee meitä kristittyjä. Konflikti ei ole 60 vuoden takainen, se juontaa juurensa kaukaa historiasta.

Kuuden päivän sodasta jääneet arvet eivät ole arpeutuneet, myös Muhamedin koraanissa esittämä toive ajaa juutalaiset mereen ei ole toteutunut tai toteutumassa. Arabimaiden yhteinen haave Israelin tuhosta on kaukainen päiväuni ja sellaisena se varmasti pysyy myös tulevaisuudessa. Israelin valtio on vahvistunut ja tarjonnut lahjakkuudenvastustajille näyryytyksen toisensa perään.

Kaikesta huolimatta me emme voi syyttää Hamasia, Fatahia, PLO:ta tai edes arabivaltioita riehumisesta, syyt ovat huomattavasti syvemmällä, uskonnossa ja lahjakkuudenvastustamisessa. Vaikka me itse emme kykene enää hahmottamaan uskonnollista aspektia asiassa kiistassa, se ei tarkoita etteikö se olisi totta Lähi-Idässä. Me voimme ainoastaan keskittyä seuraamaan kuinka nämä lahjakkuudenvastustajat jatkavat pään lyömistä seinään vuosikymmenestä toiseen, vuosisadasta toiseen. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että juutalaiset ovat jumalan valittu kansa, ainakin jos sotamenestystä seurataan objektiivisesti.

Milloin nämä Gazan huippulahjakkaat neropatit keksivät lääkkeen omaan sairauteensa, se jää tulevien sukupolvien nähtäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu