Luonnonvalinta suosii

Sairauksista paranee nykytiedon mukaan parhaiten tutkimalla sairauksien ja kehon toimintamekanismeja ja kehittämällä parannuskeinoja perustuen havaittuihin tosiasioihin.

Teknisiä tavaroita ja laitteita voidaan rakentaa vain tutkimalla ympäröivää maailmaa, materiaaleja ja sen lakeja ja soveltamalla opittua rakentamiseen.

Uskonto kehitetään kuvittelemalla miten asiat voisivat mahdollisesti olla.

Voidaan sanoa, että kaikki elämää perustasolla ylläpitävä toiminta perustuu tosiasioihin ja kerättyihin todisteisiin, ei uskomuksiin. Miksiköhän? Olisiko niin, että henkilöt jotka uskovat jumalan pudottavan ruuat henkilön eteen suoraan lautaselle ovat aikaa sitten kuolleet sukupuuttoon.

Näkisin siis, että ihmiskunnan kehittyessä tiedon merkitys korostuu entisestään ja henkilöt, jotka eivät luulottele mitään jumalia, pärjäävät keskimäärin paremmin kuin teistit.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ateistia kirjoitti:

Sairauksista paranee nykytiedon mukaan parhaiten tutkimalla sairauksien ja kehon toimintamekanismeja ja kehittämällä parannuskeinoja perustuen havaittuihin tosiasioihin.

Teknisiä tavaroita ja laitteita voidaan rakentaa vain tutkimalla ympäröivää maailmaa, materiaaleja ja sen lakeja ja soveltamalla opittua rakentamiseen.

Uskonto kehitetään kuvittelemalla miten asiat voisivat mahdollisesti olla.

Voidaan sanoa, että kaikki elämää perustasolla ylläpitävä toiminta perustuu tosiasioihin ja kerättyihin todisteisiin, ei uskomuksiin. Miksiköhän? Olisiko niin, että henkilöt jotka uskovat jumalan pudottavan ruuat henkilön eteen suoraan lautaselle ovat aikaa sitten kuolleet sukupuuttoon.

Näkisin siis, että ihmiskunnan kehittyessä tiedon merkitys korostuu entisestään ja henkilöt, jotka eivät luulottele mitään jumalia, pärjäävät keskimäärin paremmin kuin teistit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu