"Tutkija: Paratiisiuskomukset ovat "mielen ylilyönti"
Usko paratiisiin on ominaista lähes kaikille uskonnoille ja uskomusperinteille. Tutkija Jani Närhen mukaan paratiisit ovat mielen luomia ihannekuvia siitä, millainen maailma olisi täydellinen ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen kannalta.
Eri uskontojen paratiisit ovat keskenään varsin samankaltaisia: valoisia, värikkäitä paikkoja, joissa on rajattomasti ruokaa ja juomaa, mutta ei lainkaan elämää vaikeuttavia tekijöitä, kuten sotia ja sairauksia.
Uskontotieteen laitoksen tohtoriopiskelija Jani Närhi kiteyttää paratiisiuskomusten yhteiset piirteet sanoihin "runsaasti resursseja ja ei uhkia". Närhi puhui paratiisiuskomuksista evoluutiopsykologian näkökulmasta Helsingin yliopiston Tieteen päivillä 8. tammikuuta.
- Paratiisiuskomuksissa näyttää olevan kyse mielen ylilyönnistä, jossa eloonjäämistä edistämään syntyneet mielen mekanismit osallistuvat sellaisten pitkälle idealisoitujen mielikuvien tuottamiseen, joille ei löydy reaalimaailmasta suoria vastineita.
Paratiisikuvista löytyy Närhen mukaan esimerkkejä niin heimouskonnoista kuin maailmanuskonnoista. Närhi selittää paratiisien samankaltaisuutta sillä, minkälaisia mielikuvia toivottavasta elinympäristöstä ihminen tuottaa luonnostaan ilman tietoisia ponnisteluja.
Närhen mukaan teologisiin oppirakennelmiin nojaavat uskonnot pyrkivät esittämään ikuisen elämän toisin kuin paratiisikuvat, esimerkiksi abstraktina "onnelliseen tyhjyyteen palaamisena" tai "hengellisen erillisyyden lakkaamisena". Teologiset oppirakennelmat eivät kuitenkaan näytä leviävän teologisten piirien ulkopuolelle.
Helsingin yliopiston Tieteen päivien yleisteemana on "Evoluutio" sen kunniaksi, että Charles Darwinin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta.
Kokemusta ja kuvittelua
Ihminen kokee tiedostamattaan myönteisenä ympäristön, joka tuntuu tutulle ja jossa on muun muassa vettä, vehreyttä ja suojaisia tarkkailupaikkoja. Nämä paratiisikuvien ominaisuudet ovat Närhen mukaan pohjimmiltaan kokemusperäisiä: ne ovat eloonjäämisen kannalta suotuisan ympäristön piirteitä.
Kokemuksen lisäksi paratiisiuskomusten syntyyn tarvitaan ihmiselle ominainen kyky assosiaatioon eli kuvitteluun. Voimme kuvitella myös sellaisia ympäristöjä, joita emme voi suoraan havaita. Kuvittelu tekee mahdolliseksi paratiiseille ominaisen liioitellun esitystavan: kirkasväriset maailmat, joissa ihmiset elävät ikuisesti ja jossa ruoka ei lopu eivätkä riistaeläimet pakene metsästäjää. "
http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7440&Itemid=38

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.