EU-komissaarille

EU-rivikomissaari saa palkkaa vain 20 000 euroa kuukaudessa noin 6 000 euroa eri lisinä. Siitä pitää maksaa vieläpä pieni tulovero EU:lle. Tietysti erilaisista ostoksista saa EU-erinomaisuusalennukset ja mm lapsille erilaisia pikku etuuksia.

Homman loppuessa maksetaan noin 500 000 euron eroraha. Vanhuuseläke on sitten aikanaan 112 000 euroa vuodessa.

Nythän komission toimikausi loppuu tänä vuonna, joten pientä menoa on EU-kansalaisille tulossa.

Mukavaa laman torjuntaa nuo EU-etuudet.
3667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitäs kuvittelit, että EU toisi jotain hyvää myös vähäosaisille?... kaikki hyvät muutokset ovat ainoastaan koskettaneet rikkaita ja suuria yrityksiä.

Suomessa suurin osa on kuitenkin pienyrittäjiä joista moni on joutunut tekemään konkurssinkin EU-jäsenyyden myötä.

Hinnat ovat myös nousseet pilviin (välittömästi jäsenyyden jälkeen 3-6x) mutta onneksi EU pitää huolta meidän rikkaista vesseleistämme että eivät joudu ostamaan luksusmaasturia huonompaa ja saavat jatkossakin ostella muutaman omistusasunnon joka vuosi jos vain jaksavat.

Mutta kyllä ihmetyttää joku 26.000 euroa per KUUKAUSI! Normaalilta työssäkäyvältä otettaisiin vähintäänkin puolet pois ja ei puhettakaan että ostoista saisi mitään takaisin.

Kyllä on törkeätä meininkiä koko EU:ssa mutta ei hallitus tee mitään liitosta eroamisen hyväksi.

Toivottavasti Perussuomalaiset saavat eduskunta-vaaleissa tarpeeksi paikkoja että edes tällainen riisto loppuu.

Äänestä

Veikkaan että 10% Eu:n (vai pitäisikö sanoa NeuvostoEu kun ei enää ole neuvostoliittoa) kansalaisista saa 90% kaikista tuloista ja omistaa 90% kaikesta omaisuudesta euroina laskettuna. Varmaan osuu ainakin lähelle.

Äänestä

sillä oikeasti rikkaat tekevät tuon rahan päivässä, tunnissa, minuutissa tai sekunnissa. Pienet aivonne eivät vain riitä käsittämään sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


26000 euroa kk kirjoitti:

EU-rivikomissaari saa palkkaa vain 20 000 euroa kuukaudessa noin 6 000 euroa eri lisinä. Siitä pitää maksaa vieläpä pieni tulovero EU:lle. Tietysti erilaisista ostoksista saa EU-erinomaisuusalennukset ja mm lapsille erilaisia pikku etuuksia.

Homman loppuessa maksetaan noin 500 000 euron eroraha. Vanhuuseläke on sitten aikanaan 112 000 euroa vuodessa.

Nythän komission toimikausi loppuu tänä vuonna, joten pientä menoa on EU-kansalaisille tulossa.

Mukavaa laman torjuntaa nuo EU-etuudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu