Suomen rikoslain 24 luvun 9 § kuuluu seuraavasti: "Joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."
Lisäksi Suomen rikoslain 24 luvun 10 § säätää seuraavasti törkeästä kunnianloukkauksesta: "Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa rikos tehdään joukkotiedotusvälineitä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Vastaukset 1
Vanhimmat
kuuluis tonne lakipalstalle, siellähän näitä vatvotaan?