Kuka antoi synnit anteeksi Lars Leeville, Raattamaalle ja Lapin Marialle, uskonlahkon alkuunpanijoille?
Ei kukaan, mikäli uskomme Hakomajan kirjoituksia, mutta onko muualla selitetty samaa asiaa?
Ei kukaan, mikäli uskomme Hakomajan kirjoituksia, mutta onko muualla selitetty samaa asiaa?
Vastaukset 37
Vanhimmat
kyse ei ole mistään maagisesta syntien anteeksi saamisesta, vaan koko uskon käsittämisestä. Että uskoo sen, että Jeesus kuoli ristillä, ja sovitti maailman synnit. Että saan syntisenäkin armosta uskoa itseni autuaaksi. Usko on yksinkertainen asia, ei sellainen monimutkainen juttu, että ihmisen pitäisi itsekseen etsiä joku tietty HENKILÖ joka pystyisi hänelle saarnaamaan syntejä anteeksi jollain tietyllä sanamuodolla että varmasti tulisi pelastetuksi.
Näin Lapin Mariakin käsitti uskon, samoin L.L Lestadius, Luther ja monet muut.
Viisaasti kirjoitit "ei sellainen monimutkainen juttu, että ihmisen pitäisi itsekseen etsiä joku tietty HENKILÖ joka pystyisi hänelle saarnaamaan syntejä anteeksi jollain tietyllä sanamuodolla että varmasti tulisi pelastetuksi. "
Ry:llä uskotellaan, että henkilö, vieläpä vanhoillislestadiolainen tarvitaan tuohon hommaan. Minä uskoisin aivan yhtä väkevästi jonkun spammiserverin sähköpostiini lähettämän muistutuksen kautta. Kieltämättä ihastelen uuslestadiolaisia, jotka ovat maksimoineet tietotekniikan käytön tässäkin asiassa.
Avainten valta on niin kuin kaikki Jumalan sana, julistuksen asia, jossa Sana itse vaikuttaa.
Synneistä päästö perustuu siihen, että Vapahtaja antoi verensä Jumalalle synneistä kelpaavaksi uhriksi, ja joka kerta, kun avaimia käytetään, yksinkertaisesti vain vakuutetaan tämä joka hetki objektiivisesti vallitseva tosiasia erityisesti synneistä päästettävälle.
Synteihin sitomista käytetään, kun joku selvästi ei tunnusta tätä Jeesuksen sovitustyötä tarvitsevansa. Mutta arvoinnit jonkun uskon tai katumuksen laadusta ja määrästä ovat vaarallisia. Usko kun ei ole armon ehto, vaan tämä sen. Eikä katumus tee arvolliseksi armoon; "katumusta" on mikä tahansa Jumalan armon tarve, mutta katumus-sanaa useimmin käytetään arvollisuusajattelun ymppäämänä ehtona.
Kauan sitten muuan pastori julisti eräälle alkoholistille taiteilijalle, joka ei tullessaan taidenäyttelyyn ajatellutkaan, oliko syntinen vai ei, että Jeesuksen nimessä hänen syntinsä ovat anteeksi annetut. Tuosta hetkestä lähtien mies ei halunnut viinaa ja haki sittemmin Jumalan sanan lohdutusta elämäänsä.
Päästö näet nojaa siihen, että Kristuksen uhri on kaikki synnit jo sovittanut, uskoi joku sen tai ei - olkoonkin, että epäuskoinen ei siitä hyödy. Se on olemuksellisesti Sanan julistamista, ei magiikkaa, kuten jotkut ajattelevat (vaikkeivät tietysti sano).
Harvapa epäuskoinen avaintenvaltaa käyttää, mutta sanoa, että avainten pätevyys riippuisi käyttäjän tilanteesta on kuin sanoa, että Sanan vaikutus olisi yleensäkin käyttäjäsidonnainen, ja sen opin on luterilaisuus aina tuominnut.
Joidenkuiden väite, että sen ja sen joukon henkilön pitää päästö antaa, jotta se olisi pätevä, on täysiverisen paavillinen idea ja hengellistä väkivaltaa.
Muuan puusepänpoika Galileasta..
Siinä on kuitenkin n.1850 vuoden aikaväli kyseessä.
Jeesus sanoi: "Missä kaksi tahi kolme kokoontuu Minun nimeeni, siellä Minä olen heidän keskellään."
Mutta jos tarkoitat tätä lestadiolaista taikauskoa, jostakin hippaleikin kaltaisesta viestikapula uskosta, se on täyttä höpöhöpöä.
Ei lapinmaria mitään synninpäästömantraa Larelle
lukenut.
Synnit antoi anteeksi Raattamaalle Laestadius, Laestadiukselle Lapin Maria (Milla Clemensdotter) ja Marialle Pehr Brandell. Brandell kuului uuslukijaisiin, josta lestadiolaisuuden katsotaan polveutuvan.
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=2179
>> Synnit antoi anteeksi Raattamaalle Laestadius, Laestadiukselle Lapin Maria (Milla Clemensdotter) ja Marialle Pehr Brandell. Brandell kuului uuslukijaisiin, josta lestadiolaisuuden katsotaan polveutuvan.
mainitsemasi henkilöt ole antaneet syntejä anteeksi kuin aina yhdelle ihmiselle, esim. Lapin Marialle Pehr Brandell? Siis Pehr brandell antoi vain Lapin Marialle synnit anteeksi ja Lapin Maria antoi vain Lestadiukselle? Muutenhan sitä voisi olla vaikka ympäri Suomea ja maailmaa sellaisia henkilöotä jotka ovat saaneet synnit oikealla tavalla anteeksi?
ja sen ytimen, synninpäästön. Tutkijoiden (myös vl-) keskuudessa on todella yksimielisyys siitä, että synninpäästö ei tullut Laestadiuksen julistukseen heti Lapin Marian kohtaamisen jälkeen. Muutoin saarnat saivat uuden "värin". Vl-tutkijoiden mukaan Maria kertoi Laestadiukselle kokemuksiaan armonjärjestyksestä, joka oli Laestadiukselle ilosanomaa Kristuksesta. Pyhän Hengen voima Marian sydämessä teki ilosanoman eläväksi, herätti Laestadiuksen sydämessä elävän uskon ja antoi sen pantiksi Pyhän Hengen. Laestadius on todennut ko. tapaamisesta:
"...Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut... Hän pääsi papin avulla elävään uskoon... Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle..."
>> Tutkijoiden (myös vl-) keskuudessa on todella yksimielisyys siitä, että synninpäästö ei tullut Laestadiuksen julistukseen heti Lapin Marian kohtaamisen jälkeen. Muutoin saarnat saivat uuden "värin". Vl-tutkijoiden mukaan Maria kertoi Laestadiukselle kokemuksiaan armonjärjestyksestä, joka oli Laestadiukselle ilosanomaa Kristuksesta.
"Se, että Marian tapaaminen vaikutti Laestadiukseen nimenomaan ilman synninpäästöä tai sitä että Laestadius olisi millään tavalla käsittänyt nykyisen vl-opin kaltaista "armojärjestystä" on vvanhoillislestadiolaisuuden kannalta raskauttavaa."
Esim. Aimo Hautamäki totesi taannoin Kotimaan blogissa, että evankeliumissa ei ole oleellista sanamuoto, vaan Pyhän Hengen voima. Koska Millan (Marian) sydämessä asui Pyhä Henki, hänen puheessaan oli Pyhän Hengen voima. Pyhän Hengen voima yhdistyneenä suulliseen sanaan vaikutti Laestadiuksen sydämessä elävän uskon, samoin kuin oli tapahtunut Millalle Pehr Brandellin tapaamisessa. Vl-liikkeessä käytössä oleva sanamuoto "Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi" on itse asiassa tiivistelmä koko Raamatun sisällöstä, mutta ei välttämätön pelastukseen. Myös muut sanamuodot, josta ilmenee Kristuksen sovitustyö vanhurskautemme syyksi, ovat Pyhän Hengen voimasta saarnattuna päteviä.
"kun vl:t väittävät että synninpäästön käytön uupumisesta huolimatta elävä usko ikään kuin siirtyi Lapin Mariasta, niin millä perusteella sitten vl:ien mielestä ei voisi tulla uskoon kun kuuntelee vaikkapa nuoren helluntailaistytön tai babtistinuorukaisen todistusta siitä kuinka hänet on Jeesus armahtanut?"
Kyse on Pyhän Hengen voimasta. Jos baptistinuorukainen ei ole itse saanut uskoa Pyhän Hengen saaneen ihmisen kautta, ei hänen sydämessään asu Pyhää Henkeä. Niinpä hänen julistuksestaan puuttuu Pyhän Hengen voima.
"Laestadius olisi millään tavalla käsittänyt nykyisen vl-opin kaltaista "armojärjestystä""
Minusta tuossa on selvä vl-opin kaltainen armojärjestys. Maria kertoi päässeensä elävään uskoon elävässä uskossa olleen papin avulla ja vasta silloin Laestadius näki tien elämään. Se tie häneltä oli ollut kätkössä siihen saakka.
"...Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut... Hän pääsi papin avulla elävään uskoon... Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään..."
kuin kirjoitat;
..............
Martti Luther kirjoittaa teoksessaan Mannaa Jumalan lapsille lokakuun 10. päivän kohdalla;
'' Teihin on - uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti. Emme saa epäillä, vaan olla vakuuttuneita siitä, että Pyhä Henki asuu meissä. Se joka näkee itsessään halua ja rakkautta Jumalan sanaan ja mielellään kuulee, puhuu, ajattelee ja kirjoittaa Kristuksesta, tietäköön, ettei se ole hänessä mikään luontainen taipumus. Se on Pyhän Hengen lahja.
Kun mielellämme kuulemme saarnattavan Kristuksesta, Jumalan Pojasta, joka tuli meidän tähtemme ihmiseksi ja lain alaiseksi, Herra, meidän Jumalamme lähettää varmasti tämän uskon saarnan kautta sydämiimme Pyhän Hengen. Hyvin hyödyllistä onki, että uskovat ovat vakuuttuneita siitä, että heillä on Pyhä Henki. Totuttautukoon siis jokainen jatkuvasti pitämään totena sitä, että hän on suljettu Jumalan armoon ja että hän itse tekoineen miellyttää Herraa, meidän Jumalaamme. Mikäli hän on tästä epävarma, pyrkiköön vakaasti pääsemään varmuuteen.
Tällaista halua ja rakkautta Kristukseen ja hänen sanaansa emme kuitenkaan saa inhimillisen kykymme emmekä ahkeran harjoituksen varassa. Yksin Pyhä Henki vaikuttaa sen, että kuulemme mielellämme Kristuksesta emmekä mitään harrasta niin paljon kuin hänen evankeliuminsa tunnetuksi tekemistä, että monet siihen kääntyisivät.
Raamattu 1992 tekstistä.
Joh. 3:33
Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta, [Room. 3:4]
1. Joh. 2:23
Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. [Joh. 15:23]
1. Joh. 4:2
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. [1. Kor. 12:3; 1. Joh. 5:1]
1. Joh. 4:15
Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.
>> Kyse on Pyhän Hengen voimasta. Jos baptistinuorukainen ei ole itse saanut uskoa Pyhän Hengen saaneen ihmisen kautta, ei hänen sydämessään asu Pyhää Henkeä. Niinpä hänen julistuksestaan puuttuu Pyhän Hengen voima. Laestadius ei tästä nimenomaisesti kerro
...
--> Laestadiukselle oli ratkaiseva kriteeri juuri uskon kokemus.
Hän saattoi katsoa, että baptistien keskuudessa oli enemmän "eläviä" kristittyjä kuin Ruotsin evankelis-luterilaisessa valtiokirkossa. Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen "karsinoinnin". Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin "veljellistä" yhteyttä."
http://www.teolinst.fi/luennot/files/jt000223.html
Jos Babtistien tai Helluntailaisten saarnatessa ihmisten elämä muuttuu heidän tunnustamansa uskon myötä, niin millä perusteella vanhoillislestadiolaiset voivat olla niin hengellisesti ylpeitä, että kieltävät Pyhän Hengen hedemät, jotka ovat selkeästi kaikkien nähtävillä ja jotka Laestadiuskin itse henkilökohtaisesti tunnusti?
"...Ei ole mitään epäilystä, ettei syntiä, eikä anna anteeksi kukaan muu kun vain se, jolla on Pyhä henki, niin varmasti sinä ja minä sen tiedämme, kuten nämä Kristuksen sanat vakuuttavasti todistavat. Mutta se ei ole kukaan muu kuin kristillinen kirkko, so. kaikkien Kristukseen uskovien yhteisö; yksin sillä on nämä avaimet, sitä sinun ei pidä epäillä..."
"...Sen siis jonka on löydettävä Kristus, on ensin löydettävä seurakunta. Kuinka tiedettäisiin, missä on Kristus ja hänen uskonsa, ellei tiedettäisi, missä hänen uskovaisensa ovat? Ei myöskään se, joka tahtoo tietää jotakin Kristuksesta, saa luottaa itsehensä; hän ei saa oman järkensä avulla rakentaa omatekoista siltaa taivaaseen, vaan hänen pitää menemän seurakuntaan ja siltä etsien kyselemän.
Seurakunta, kirkko, ei olekaan puuta ja kiveä, vaan joukko Kristukseen uskovia ihmisiä. Heihin on pitäydyttävä ja tarkattava heidän uskoansa, heidän elämäänsä ja heidän opetustansa. Heidän keskuudessansa Kristus varmasti on, sillä kristillisen seurakunnan ulkopuolella ei ole olemassa mitään totuutta, ei mitään Kristusta, ei mitään autuutta."
"...Pyhällä Hengellä on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä... Sillä missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. Niin kävi paavikunnassa... Sieltä puuttui Pyhän Hengen läsnäolo... maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö,... Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys... se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta... Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön... kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta... Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta aina viimeiseen päivään asti. Työvälineekseen maan päällä hän on valinnut seurakunnan..."
"...mikä on oikea seurakunta ja mistä se tunnetaan. Maailmassa on olemassa ainoastaan yksi ainoa seurakunta eli Jumalan kansa. Sillä on yksi usko, kaste, yksi Jumalan, Isän, ja Kristuksen tunnustus, jossa se keskuudessaan yksimielisenä riippuu ja pysyy. Tähän jokaisen, joka tahtoo tulla autuaaksi ja tulla Jumalan tykö, täytyy sopeutua ja olla siihen yhdistettynä; sen ulkopuolella ollen kukaan ei tule autuaaksi... jotka eivät pitäydy Kristuksen opin ja uskon yhteyteen,... eivät ole Kristuksen oikea seurakunta eivätkä sen jäseniä, vaan he ovat vastustajia..."
"...oikea seurakunta on siinä, missä on pieni, Kristusta tunteva joukko, yksimielinen opissa, uskossa ja Kristuksen tunnustamisessa. Missä jatkuvasti on oikea seurakunta, siellä ovat myös jatkuvasti seurakuntavirka, sakramentit, avaimet ja se kaikki muu, minkä Kristus itse sille on antanut..."
"...se, joka ei ole tosi uskovainen, ei pyhä eikä vanhurskas, hän ei kuulu pyhään kristilliseen seurakuntaan..., vaikka hän maallisen vaelluksensa aikana elää kristittyjen parissa tai on jossakin virassa kristittyjen joukossa, esimerkiksi pappina, saarnaajana, piispana, tai vaikka hän nauttiikin ulkonaisesti sakramentteja..."
"...Älä anna tässä asiassa johtaa itseäsi harhaan tuolla farisealaisella lörpötyksellä, jolla muutamat pettävät itseään, että ihminen nimittäin muka voisi antaa anteeksi syntejä, vaikkei hän kuitenkaan voi antaa armoa enempää kuin Pyhää Henkeäkään. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa..."
"...missä ei ole Jumalan kansaa, siellä ei myöskään ole taivaan valtakannan avaimia. Sillä Kristus on jättänyt ne jälkeensä tänne maan päälle, että ne olisivat näkyvänä tunnusmerkkinä ja armonvälikappaleena, jolla Pyhä Henki jälleen pyhittää langenneita syntisiä..."
"...Seurakunta ei siis ole kynähuone, vaan suuhuone:... evankeliumin luonne onkin sellainen, että niitä on julistettava ja eteenpäin vietävä suullisesti, elävällä äänellä. Eihän Kristuskaan kirjoittanut mitään eikä liioin käskenyt kirjoittaa, vaan suullisesti saarnata..."
"...Uskokaa Jumalan ainokaisen Pojan nimeen, toisin sanoen, se sana, joka hänestä julistetaan; eipä usko voi nähdä eikä aistimin käsittää ja havaita sitä, minkä Jumala meille antaa, sillä ei ole mitään muuta kuin hänen nimensä, joka hänestä julistetaan, ja se suullinen sana, jonka me korvillamme kuulemme. Siihen Jumala tahtoo meidät kiinnittää ja sitoa, että me, sen uskoen, pääsisimme tuomiota pakoon ja tulisimme autuaiksi..."
"...Minkä tähden Jumala ei tee sitä, minkä tekee, puhumatta sanaa, kun voi tehdä kaiken ilman sanaa,... kaikki riippuu Pyhän Hengen voimasta ja vaikutuksesta', niin me tahdomme vastata: Jumalalle on otollista antaa Henki sanan kautta eikä ilman sanaa, saadakseen meistä työtovereita (1. Kor. 3, 9) meidän ulkonaisella tavalla julistaessamme sitä, minkä hän itse yksin sisäisellä tavalla henkeyttää..."
"...Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän Hengen on päästävä sydämeen Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa eli vahvistuu..."
"Millä perusteella babtistinuorukainen ei olisi saanut uskoaan Pyhän Hengen saaneen ihmisen kautta? Joka joukossahan ennen uskoneet antavat uskon vahvistusta ja kertovat uskostaan uusille?"
Baptistien mukaan uskon voi saada myös lukemalla tai rukoilemalla - siis muutoin kuin Pyhän Hengen saaneen ihmisen kautta. Miten voisin sellaisessa joukossa olla varma, että minulle kertoi Kristuksesta ihminen, joka oli saanut uskon nimenomaan Pyhän Hengen saaneen ihmisen kautta? En mitenkään. Teoriassa se ei tietysti sulkisi pois mahdollisuutta, että myös baptistien joukossa voisi silti kulkea katkeamaton Pyhän Hengen ketju, vaikka heillä ei olisi asiasta ymmärrystä.
"Kerran syntien anteeksiantamuksen sanoja ei tarvita, eikä edes hajua siitä että niin pitäisi toimia, niin millä perusteella sitten väitetään ettei toisilla olisi Pyhää Henkeä?"
Laestadius ainakin vaikuttaa saaneen "hajun" toimia Marian avulla. Pietististaustaisena hän tiesi armonjärjestyksestä paljon, mutta silti Marialla oli täysin uutta kerrottavaa armonjärjestyksestä hänelle.
Lutherhin mukaanhan tunnetusti myös sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisessa saadaan synnit anteeksi.
>> Baptistien mukaan uskon voi saada myös lukemalla tai rukoilemalla - siis muutoin kuin Pyhän Hengen saaneen ihmisen kautta. > Laestadius ainakin vaikuttaa saaneen "hajun" toimia Marian avulla.
"Ei ole yhtään minkäänlaista evidenssiä sille, että Lapin Marian kertoma "Armojärjestys" olisi ollut ihmisen toiselle välittämä usko."
Marian kertomuksessa oli mielestäsi sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, josta Laestadius ei ollut ikinä kuullut? Tokihan Laestadius oli kuullut, että lain kautta tulee synnintunto. Samoin Laestadius oli pietististaustaisena kuullut, että lain syvästi runtelemalle katumukselle Jumala mielellään antaa armonsa. Minkä uuden oivalluksen Laestadius sai, jotta hän viimein näki tien taivaaseen, joka oli ollut häneltä pimennossa?
"...Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut..."
"Se, että Laestadiukselta kesti pitkään miettiä Raattamaan ehdotusta ihmisen välittämästä syntien anteeksijulistuksesta, kertoo täysin päinvastaista."
Laestadius ei epäröinyt ihmisen välittämää Kristuksen armoa (uskoihan esim. Juhani Raattamaa hänen saarnastaan), vaan pelkäsi synninpäästön olevan liian löyhä tapa saada armon kokemus. Hän pelkäsi armovarkaitten käyttävän synninpäästöä synnin peitteenä.
"...Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi, ei ainoastaan saarnaviran kautta, vaan jokaisen ihmisen kautta, joka on itse armoitettu..."
"...Sinä omistat itsellesi kristityn nimen, vaikka omatunto ei ole herännyt. Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset: pikku piiskainen paloviinaa on luvallinen, makaaminen tyttärien kanssa on luvallinen, eriseura on luvallinen, maailman ystävyys on luvallinen, sanalla sanottuna, kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset, ja yhtä hyvin omistaa hän itsellensä kristityn nimeä.
Mene pois tästä lammashuoneesta, armonvaras, ja tule ahtaasta portista sisälle..."
"...Parannuksen armon Raattamaa sai talvella 1846 kirkossa kuunnellessaan Laestadiuksen saarnaa. Hän kirjoittaa omaelämäkerrassaan tapauksesta seuraavaa: "Mutta kun sain uskossa ja hengessä katsella veripunaista, orjantappuroilla kruunattua kuningasta, silloin voima läksi Hänestä ja Kristuksen kärsiminen vaikutti sielussani elävän voiman. Minä uskoin synnit anteeksi vuotaneessa ja priiskuvaisessa veressä, josta myös seurasi ylösnousseen ja elävän Herran Jeesuksen tunteminen. Se, jota etsin kaukaa, se olikin läsnä ja vaikutti ilon ja rauhan sielussani. Olin ennenkin mielestäni uskonut, että Jeesus on kuollut ja kuolleista ylösnoussut, mutta nyt häpesin epäuskoani ja havaitsin, etten olekaan ennen sydämestäni uskonut..."
Luthereita:
"...Kun olemme vakuuttuneet kasteen suuresta hyödystä ja voimasta, voimme jatkaa eteenpäin ja katsoa, millainen ihminen ottaa vastaan kasteen hyödyn ja lahjan... yksin usko tekee ihmisen kelvolliseksi ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on hyötyä... Ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre..."
"...Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa... Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä."
"...sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka vaatii uskoa ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovatkin vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja... se, joka ne uskoo, täyttää ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: »Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin.» Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta »uskon vanhurskauden sinetiksi». Sillä usko ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi. Sillä usko on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi... Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee usko siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy. Sillä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee. Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramentit eroaisivat vanhoista... Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa..."
"...Sen tähden täytyy tämä teksti ymmärtää niin, että tässä käsketään ja vahvistetaan kaste eikä sitä pidä halveksia, vaan käyttää kuten sanottu; eikä kuitenkaan pidä tätä tekstiä niin kireälle jännittää, että joku sen tähden olisi tuomittu, joka ei voisi tulla kasteelle... On aina oltu yksimielisiä siitä, että jos joku uskoo ja kuitenkin kuolee kastamattomana, häntä ei sen tähden tuomita kadotukseen; sillä saattaa käydä niin, että joku uskoo ja vaikka hän halajaakin kastetta, niin kuolema ehtii ennen..."
>> Marian kertomuksessa oli mielestäsi sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, josta Laestadius ei ollut ikinä kuullut? Tokihan Laestadius oli kuullut, että lain kautta tulee synnintunto. Samoin Laestadius oli pietististaustaisena kuullut, että lain syvästi runtelemalle katumukselle Jumala mielellään antaa armonsa. Minkä uuden oivalluksen Laestadius sai, jotta hän viimein näki tien taivaaseen, joka oli ollut häneltä pimennossa?
Ota tai jätä, kuten luultavasti teet. ;)
"Tutkijatkaan eivät ole löytäneet suoraa vastausta tuohon, vaan "Åselen kokemuksen sisin olemus on jäänyt salatuksi." Voimme päätellä tuota Laestadiuksen saarnoista ja opetuksista Marian tapaamisen jälkeen ja ennen kuin Raattamaa keksi Lutherin kirjoista ihmisen välittämän synninpäästön."
Lainaamastasi Talosen kirjoituksesta löytyy viitteitä asiaan:
"...Syntien paljastamiseen tähtäävän julistuksen ohella Laestadiuksen saarnoissa oli nyt enemmän Kristuksen kärsimysmuodon kuvailua. Hän maalasi kuulijoittensa eteen "orjantappuroilla kruunatun Siionin kuninkaan" kärsimystien Getsemanesta Golgatalle..."
Laestadiuksen saarnoihin tuli uusi väri, Kristus uudella tavalla. Hän ymmärsi, että kuulijoissa tuli herättää synnintunto, mutta armoitettuna hänen tuli myös kuvailla suuren lunastajamme Jeesuksen Kristuksen verisiä kärsimyksiä, jotta katuva voisi saarnasta uskoen tarttua kiinni Kristuksen sijaiskärsimykseen.
Lainaamasi Zidbeck teki 1980-luvun alussa parannuksen ja kuoli vanhoillislestadiolaisena.
"Varmaa kuitenkin on, ettei 1900-luvulla syntynyt harhaoppi kolmen kyynärän Jumalasta, eli nyky-vl:ien opetus ettei Jumala muutoin armahtaisi kuin toisen uskovaisen välityksellä"
On selvää näyttöä, että ko. oppi ei ole kehittynyt vasta 1900-luvulla ja että siinä ei ole kyse 1860- ja 70-luvun kolmen kyynärän Jumalan opista. Gustaf Johansson on koonnut poleemiseksi luonnehdittuun teokseensa Laestadiolaisuus (1892) lukuisia esimerkkejä, joissa lestadiolaiset opettivat vain Pyhän Hengen saaneen uskovaisen kautta tapahtuvaa uskoontuloa. Jo 1800-luvulla se oli lestadiolaisten valtaväylän käsitys, joskin vastakkaista mielipidettäkin esiintyi. Esimerkkinä Iin pappiskokouksen kannanotto 1885, jossa kymmenen lestadiolaispappia otti kantaa lukemalla ja sakramenteissa tapahtuvan uskoontulon puolesta. Nuori pappiskokelas A. L. Heideman kirjoitti heidän kirjoittaneen itsensä ulos kristillisyydestä. Avarampaa käsitystä uskoontulosta esiintyi myös etenkin niiden saarnamiesten puheissa, jotka menivät myöhemmin uuteenheräykseen. Pietari Hanhivaara (ja monet muutkin) opetti 1860-luvulla, että Pyhä Henki vaikuttaisi vain seurakunnassa eli uskovaisissa ihmisissä. Se on kolmen kyynärän opiksi kutsuttua opetusta. Kun häntä ojennettiin asiasta 1870-luvun alkupuolella, hän meni toiseen äärilaitaan. Keskeltä on Lutheriin pitäytyen ymmärretty, että Pyhä Henki vaikuttaa kaikkialla, mutta vanhurskauttaa vain seurakunnassa.
Raattamaa kirjoitti evankeliumin toimeenpanijasta, päästöavaimesta ja seurakunnasta näin:
"...Vanhoille on sanottu, että taivaan valtakunnan avaimet ovat annetut saarnaviralle erinomattain; mutta jos saarnamies ei ole saanut Pyhää Henkeä, niin hänellä eivät ole muut kuin kirkon avaimet, eikä hän niillä pääse itsekään taivaaseen. Mutta ne saarnamiehet, jotka oven kautta ovat tulleet seurakuntaan, ja ovat Pyhän hengen saaneet, niillä ovat taivaan avaimet, ja ne seurakunnan kanssa yhdistettyinä avaavat... jos sinä oikein ymmärrät Jumalan sanan, niin sana sitoo sinun seurakuntaan, (eikä ole puhdasta Jumalan sanaa ulkona seurakunnan, vaan semmoista moskaa kuin perkele selittää, että tulee luvalliseksi hypätä kirkon päältä alas)..."
Raattamaalla vaikuttaa olleen ekumeenisempi vaihe 1870- ja 80-luvuilla. Vuoteen 1889 mennessä hän näyttää palanneen eksklusiivisempaan seurakuntakäsitykseen:
"...Tulkoon erimieliset uskollansa autuaaksi jos tulevat, mutta emme löydä Raamatusta kahta Jumalan seurakuntaa..."
"ei ollut Laestadiuksen oppi. Tätä voidaan perustella paitsi Erkki Antin uskoontulolla"
Olisin vähän epäileväinen sen Erkki Antin uskoontulotarinan suhteen. Miksi Erkki Antti muuten olisi sanonut Laestadiukselle:
"...Meillä on Juhanin kanssa ymmärrys, että on ruvettava saarnaamaan evankeliumia, niin että heränneet tunnot pääsevät synnin siteistä, sillä ellei evankeliumia saarnata, menevät heränneet helvettiin niin kuin heräämättömätkin..."
Kiinnitä erityishuomio tähän:
"...ellei evankeliumia saarnata, menevät heränneet helvettiin niin kuin heräämättömätkin..."
>> Laestadiuksen saarnoihin tuli uusi väri, Kristus uudella tavalla. Hän ymmärsi, että kuulijoissa tuli herättää synnintunto, mutta armoitettuna hänen tuli myös kuvailla suuren lunastajamme Jeesuksen Kristuksen verisiä kärsimyksiä, jotta katuva voisi saarnasta uskoen tarttua kiinni Kristuksen sijaiskärsimykseen. > Olisin vähän epäileväinen sen Erkki Antin uskoontulotarinan suhteen. Miksi Erkki Antti muuten olisi sanonut Laestadiukselle:
"...Meillä on Juhanin kanssa ymmärrys, että on ruvettava saarnaamaan evankeliumia, niin että heränneet tunnot pääsevät synnin siteistä, sillä ellei evankeliumia saarnata, menevät heränneet helvettiin niin kuin heräämättömätkin..."
Kannattaisi vielä tarkentaa termiä ”kolmen kyynärän oppi”, vaikka edellinen kirjoittaja sen jo hyvin selitti. Tuolla opilla nimittäin tarkoitetaan lestadiolaisuuden historiasta ja hajaannuksista puhuttaessa, että Jumala toimii ja vaikuttaa vain uskovaisten ihmisten kautta. Termi on ollut käytössä jo ainakin 1860-luvulla. Noina aikoina pahimmillaan tuo oppi vaikutti innokkaissa käännyttäjissä väkivaltaisia käännytysyrityksiä.
Se että Jumala vanhurskauttaa Pyhän Hengen vaikutuksesta vain seurakunnassaan ja avainten valta on annettu maan päälle uskovaisille ihmisille, ei ole mikään kolmen kyynärän oppi, vaan ihan raamatullinen ja luterilainen oppi. Sanat toimia ja vanhurskauttaa ovat eri sanoja.
Tätä Lutherin 1.Pääsiäisen jälkeisen tekstin (Joh. 20: 19 – 31) selitystä Raattaamaakin tutkaili ahkerasti v. 1848. Lue ja mieti:
"Jos synninpäästön sen sijaan on oltava oikea ja tehokas, täytyy sen perustua Kristuksen käskyyn ja kuulua näin: Minä julistan sinut vapaaksi synneistäsi, en omassa enkä kenenkään pyhimyksenkään nimessä tai kenenkään ihmisen ansion täh¬den, vaan Kristuksen nimessä ja hänen käskynsä nojalla, joka on käske¬nyt minun sinulle sanoa, että synnit ovat sinulle anteeksiannetut. Syntisi antaa siis sinulle anteeksi - minun suuni kautta - hän itse, en minä, ja sinun on omaksuttava se ja vahvasti uskottava se, ei ihmisen sanana, vaan aivan kuin olisit kuullut sen hänen, Herran Kristuksen, omasta suusta.
Vaikkakin siis syntien anteeksiantamisen valta on yksin Jumalan, pitää meidän kuitenkin myös tietämän, että hän käyttää ja jakaa tätä valtaansa sen ulkonaisen viran välityksellä, johon Kristus apostolinsa kutsuu, käskien heitä nimessänsä julistamaan syntien anteeksiantamuk¬sen kaikille niille, jotka sitä pyytävät. Näin syntejä ei anneta anteeksi inhimillisen tahdon ja voiman, vaan Kristuksen käskyn perusteella, ja siihen hän lisäksi antaa Pyhän Henkensä. Jumala toimii näin myöskin meidän parastamme katsoen: meidän ei tarvitse suu ammollaan töllistel¬lä kohti taivasta; sieltä emme sitä voisi saadakaan, ja meidän täytyisi, pyhän Paavalin lailla, Mooseksesta lainaten, sanoa: 'Kuka nousee taivaa¬seen?' (Room. 10: 6), vaan hän on, ollaksemme tästä asiasta varmoja, sijoittanut syntien anteeksiantamuksen julkiseen virkaan ja sanaan: niis¬sä se aina on käytettävissämme, 'suussamme ja sydämessämme'. Sieltä meidän on löydettävä synninpäästö ja syntien anteeksiantamus ja tiedet¬tävä: kuullessamme tämän sanan Kristuksen käskystä julistettavan, me olemme velvolliset uskomaan sen, aivan kuin Kristus itse olisi sen meille.
…
- Mutta ken voipi sanoin selvitellä, kuinka sanomatonta, valtavaa ja autuaallista lohdutusta tietää se, että ihminen yhdellä ainoalla sanalla saattaa toiselle avata taivaan ja häneltä sulkea helvetin! Tässä armonval¬takunnassa, jonka Kristus ylösnousemisellansa on perustanut, me näet yksinkertaisesti vain avaamme suumme ja sanomme: ”Minä annan syntisi anteeksi, en itsestäni tai oman valtani perusteella, vaan Jeesuksen Kristuksen sijasta ja hänen nimessään.””
Termi ”uskoon tuleminen” on eri asia kuin saada kokemus siitä, että on pelastettu. Toki nämä asiat voivat tapahtua yhtä aikaa, mutta elävässä kristillisyydessä kokemukset eivät ole kääntymyksen ehto.
Tuo sinun kirjoittamasi sitaatti Lestadiuksen suhtautumisesta Erkki-Antin voimakkaaseen kokemukseen uskomisen salaisuuden löytymisestä: ” Tämän kuultuaan Laestadius vakuutti että tuossa oli tapahtunut uudestisyntiminen ja tulo pelastavaan uskoon ” on pelkästään sinun oma tulkintasi asiasta. Erkki-Antti ei siis tuossa yhteydessä mainitse, että olisi tilanteessa saanut kääntymyksen, vaan että koki suuren ilon huomatessaan, mitä omakohtainen usko merkitsee.
Lapin Marian ja Lestadiuksen tapaamisesta on jälkipolville jäänyt ”evidenssiksi” vain yksi Lestadiuksen kirjoitus aikakausilehdessä v. 1852. Maria on jälkeenpäin yhdistetty Milla Clemensdotteriin, jonka legendarinen elämänkerta on kirjoitettu v. 1940 Nordisk Kyrko-Tidning –lehdessä.
Nykyajan ihmisille on ilmeisesti vaikea käsittää, että kaikkea maailman asioita ei ole dokumentoitu. Esimerkiksi pastori Brandellin saarnoja ei tiettävästi ole jäänyt jälkipolville kirjallisesti taltioituina, vaikka tämä henkilö on taas Millan eli todennäköisesti Lapin Marian elämässä ja uskoon tulossa hyvin merkittävä henkilö. On mahdollista, että Brandell ja Lestadius eivät ole koskaan tavanneet toisiaan.
Lapin Marian ja Lestadiuksen välinen keskustelu on kiehtova tarina, mutta meidän omakohtaisen uskon kannalta merkityksetön asia. Vaikka asian puiminen on ihan mielenkiintoista, pakko tyytyä siihen, että kaikkea sen sisällöstä emme tiedä, koska sitä ei ole videoitu.
Mistä olet päätynyt siihen käsitykseen, että ” Laestadiukselle Jumalan suora ilmoitus oli kaikkein pätevin.” tai että hän ylipäänsä odotti jotain suoraa merkkiä Jumalalta? Minun käsitys on, että kääntymyksensä jälkeen Lestadius halusi, että muutkin pääsisivät kokemaan samanlaisen kääntymyksen kuin hän. Hän tiesi, että uskoon tuleminen ja siihen liittyvät herääminen ja oman mahdottomuuden kokeminen sekä lopulta armon saaminen ovat kokonaisuudessaan Jumalan työ. Hän kyllä tiesi tai aavisti – niin kuin Luther ja myöhemmin Raattamaakin – että uskovaisena ihmisenä hän on ikään kuin Jumalan työkalu avainten valtaa käyttäessään. Mutta kun hän ei osannut päätellä ”Jumalan aikataulua” ja synnintunnon kokemuksen syvyyttä hän arkaili syntien anteeksiantamisen ylenpalttista vakuutusta ja toisaalta hän pelkäsi armonvarkaita. Liekö asiaan vaikuttanut Ruotsissa tuohon aikaan hyvin voimakkaasti vaikuttanut puhdasoppisuus ja toisaalta pietismi?
Mitä Luhteriin tulee, niin olen usein törmännyt siihen että vl:t suorastaan vääristelevät Lutherin tekstejä tai sitten käyttävät erittäin ihmeellisiä versioita niistä. Itselleni Luther ei paljoa merkitse, mutta laitetaan nyt kehiin hieman Lutheria joka puhuu suoraan lainauksiasi vastaan.
Luther opettaa vastoin vl-käsitystä, esim. Paavalin kääntymyksen kohdalla. Saulus sai Lutherin mukaan synninpäästön suoraan ylösnousseelta Jeesukselta. Samassa kirjassa Luther kertoo useista tavoista saada evankeliumi kohdalleen. Näin Luther kirjassaan Galattalaiskirjeen selitys:
"Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, ettei minun julistamani EVANKELIUMI ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, VAAN SAIN SEN JEESUKSEN KRISTUKSEN ILMESTYKSEN KAUTTA." (Saul / Paavali)
...Mainitessaan taas, että hänen evankeliuminsa ei ole ihmisten mukaista, hän ei sillä tahdo todistaa, että hänen evankeliuminsa alkuperä ei ole inhimillinen, sehän on itsestään selvää; kerskailivathan valeapostolitkin oppiaan jumalalliseksi eikä inhimilliseksi. Mutta hän ehdottomasti kieltää oppineensa evankeliumia MINKÄÄN IHMISEN ANTAMALLA AVULLA JA SAANEENSA SITÄ MINKÄÄN INHIMILLISEN VÄLIKAPPALEEN TOIMESTA - niinkuin me kaikki opimme sen joko ihmisten meitä palvelemalla tahi saamme sen inhimillisen välikappaleen toimesta, MIKÄ KUULEMALLA, MIKÄ LUKEMALLA, KIRJOITTAMALLA, MAALAMALLA ynnä muulla sellaisella - vaan väittää saaneensa sen suorastaan JEESUKSEN KRISTUKSEN ILMESTYKSEN KAUTTA." (Luther)
>> Tuo sinun kirjoittamasi sitaatti Lestadiuksen suhtautumisesta Erkki-Antin voimakkaaseen kokemukseen uskomisen salaisuuden löytymisestä: ” Tämän kuultuaan Laestadius vakuutti että tuossa oli tapahtunut uudestisyntiminen ja tulo pelastavaan uskoon ” on pelkästään sinun oma tulkintasi asiasta. Erkki-Antti ei siis tuossa yhteydessä mainitse, että olisi tilanteessa saanut kääntymyksen, vaan että koki suuren ilon huomatessaan, mitä omakohtainen usko merkitsee.
"Luther kertoo useista tavoista saada evankeliumi kohdalleen."
En panisi suurta painoarvoa ko. tekstille useammista tavoista oppia evankeliumia, koska se on useimpien Lutherin kirjoitusten vastainen. Paitsi täällä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000040796419
esille ottamani Luther-lainaukset, myös monet muut Lutherin kirjoitukset kertovat siitä, että evankeliumi on otettava vastaan seurakunnalta (uskovaisilta ihmisiltä). Tässä pari kohtaa lisää aiempien täydennykseksi (alempi Ison katekismuksen vanhempi käännös, joka on tässä kohden uudempaa selvempi):
"...Oppikoon siis jokainen etsimään syntien anteeksiantamusta ihmisiltä eikä mistään muualta. Ainoastaan siten se on löydettävissä, sillä näin kuuluu Herramme Kristuksen käsky: Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa (Matt. 18:18). Ja samoin: »Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut» (Joh. 20:23). Jumala ei voi sietää, että jokainen ryhtyy rakentamaan omia tikapuita eli portaita taivaaseen: hän yksin tahtoo olla rakentaja..."
"...Pyhällä Hengellä on näet ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla... Ellei näet saarnata Kristuksesta, ei ole ensinkään Pyhää Henkeä perustamassa, kutsumassa ja kokoamassa kristillistä seurakuntaa, jonka avutta kukaan ei voi tulla Herran Kristuksen luo..."
"Erkki Antti kirjoittaa:
"Silloin tartuin lujasti kiinni armolupauksiin ja sitä myötä kuin uskoin, tunsin rauhan ja levon, tunsin myös ilon ja sain nähdä Jeesusta voittokunniassa ensi kerran, kun
--> saatoin uskoa itseni autuaaksi."
Jos oletetaan tuo autenttiseksi kertomukseksi, niin onhan toki mahdollista, että hän oli heikkona uskonut jo aiemmin. Lukiessaan Raamattua hän sai varmuuden, että Kristuksen ansion tähden hän oli autuas. No tähän väität tietysti, että samoin voidaan olettaa olleen Laestadiuksen ja Raattamaan kohdallakin. Eli että olisivat uskoneet jo aiemminkin, mutta saivat niin vahvan armon kokemuksen (Laestadius Mariaa ja Raattamaa Laestadiusta kuunnellessa), että tulkitsivat aiemman uskonsa peräti epäuskoksi. Vaikeaahan näitä juttuja on todistaa aukottomasti suuntaan tai toiseen.
Sitten on olemassa myös se mahdollisuus, että Erkki Antti koki ns. ennakoivan armon kokemuksen. Hän ei ollut elävässä uskossa, mutta sai maistaa Jumalan lähestyvän armon ensimakua. Tällaisistakin on esimerkkejä. Jonkin aikaa sitten luin sellaisesta, että tunnon hädässä ollut ihminen oli rukoillut alati Jumalaa ja pelännyt kuolemaa. Unessa hänelle oli sanottu, että älä pelkää, vielä sinä löydät Jumalan valtakunnan. Uni oli rauhoittanut häntä eikä mennyt pitkään, kun hän sai parannuksen armon.
Kirjoituksesi ote vaikuttaa asiantuntevalta. Toivottavasti sitä lukee mahdollisimman moni ja toivottavasti mahdollisimman monia jää asia mielen pohjalle muhimaan. Kenties kylvetty siemen kasvaa kerran elon Herralle korjattavaksi.
"Se että Jumala vanhurskauttaa Pyhän Hengen vaikutuksesta vain seurakunnassaan ja avainten valta on annettu maan päälle uskovaisille ihmisille, ei ole mikään kolmen kyynärän oppi, vaan ihan raamatullinen ja luterilainen oppi. Sanat toimia ja vanhurskauttaa ovat eri sanoja."
Juuri noin!
"Termi ”uskoon tuleminen” on eri asia kuin saada kokemus siitä, että on pelastettu. Toki nämä asiat voivat tapahtua yhtä aikaa, mutta elävässä kristillisyydessä kokemukset eivät ole kääntymyksen ehto."
Ei lisättävää eikä pois otettavaa.
>> En panisi suurta painoarvoa ko. tekstille useammista tavoista oppia evankeliumia, koska se on useimpien Lutherin kirjoitusten vastainen. > "Erkki Antti kirjoittaa:
"Silloin tartuin lujasti kiinni armolupauksiin ja sitä myötä kuin uskoin, tunsin rauhan ja levon, tunsin myös ilon ja sain nähdä Jeesusta voittokunniassa ensi kerran, kun
--> saatoin uskoa itseni autuaaksi."
Jos oletetaan tuo autenttiseksi kertomukseksi, niin onhan toki mahdollista, että hän oli heikkona uskonut jo aiemmin.
Erkki Antti kuuli Lestadiuksen saarnaa jo v. 1844. Hän teki tuolloin elämänuutoksen ja myöhemmin päätti ”ryhtyä” oikeaksi kristityksi ja mm. rukoili ja luki paljon. Tuo siteeraamasi tilanne ei ollut ainoa kerta, kun Erkki Antti koki samanaikaisesti sekä oman syntisyyden että Jeesuksen pelastavan armon erittäin voimakkaasti ja tunnepitoisesti. Näitä oli sekä ennen ja jälkeen tuon tapahtuman, monesti sen jälkeen, kun hän oli keskustellut uskoasioista muiden kanssa. Tuo kokemus oli hänellekin poikkeuksellisen voimakas.
Hän kyllä myöhemmin viittaa kristityksi tulemiseensa, mutta sillä tavalla epämääräisesti, että se oli tapahtunut tyyliin ”pari-kolme vuotta sitten”, enkä minä ainakaan saa varmuutta, että hänen myöhemmät viittauksensa liittyvät juuri tuohon tapahtumaan, kun hän puhuu uskoon tulostaan. Löydätkö sinä tähän viitteitä myöhemmältä ajalta? Myöskin se tulkinta, että Lestadius olisi pitänyt juuri tuota ajankohtaa Erkki Antin kääntymisenä, on vain sinun tulkinta. Lestadius mielistyi Erkki Antin puheisiin ja toimintaan. Ei Lestadius ollut ainakaan tuohon aikaan mikään mestari päättelemään, milloin Jumala on saanut työnsä loppuun ihmisen kääntymisessä. Sen takia hän oli niin arka todistamaan henkilökohtaisesti, että synnit on anteeksi annettu.
Yhtä kaikki, tarina on kaunis kuvaus nuoren miehen uskonelämään liittyvästä kokemuksesta. Kannattaa kuitenkin muistaa se, että Erkki Antti kaikkien näkyjen näkemisen ja pelastuksesta osallisuuteen pääsyn miettimisten jälkeen ei pitänyt kokemuksia niinkään suuressa arvossa, vaan sitä, että saarnataan evankeliumia ja todistetaan, että synnit on anteeksi. Sitä hän itsekin halusi kuulla ja saarnata. Tätä nimimerkki ”se eka” hyvin siteerasi. Erkki Antti oli Raattamaan ohella ensimmäisiä saarnamiehiä, jotka saarnasivat evankeliumia ja syntien anteeksi antamista ”seiniä myöten” ja se oli hänen mukaansa raamatullista.
Elävässä kristillisyydessä ei ole mitään erityistä taikatemppua, esim. sanayhdistelmää, jolla usko ihmisten toimesta saataisiin syttymään. Ei myöskään vaadita tarkkaa kokemusta, milloin uskon syttyminen on tapahtunut. Voi uskoa, vaikka ei kokisi mitään ihmeellistä herätyksen tunnetta. Uskon syntyminen on pohjimmiltaan ihme ja salaisuus, jonka Jumala vaikuttaa tahtomallaan tavalla ja aikataulullaan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kristus on käskenyt kristittyjä julistamaan evankeliumia. Sitä Erkki Antti teki ahkerasti ja koki, että se toistelu ”synnit on anteeksi seiniä myöten” oli hyväksi: se synnytti uskoa ja sai aikaan armon kokemuksia siitä, että synnit on todella annettu anteeksi. Miksi emme tänä päivänä tekisi samoin
"Erkki Antti kuuli Lestadiuksen saarnaa jo v. 1844. Hän teki tuolloin elämänuutoksen ja myöhemmin päätti ”ryhtyä” oikeaksi kristityksi ja mm. rukoili ja luki paljon. Tuo siteeraamasi tilanne ei ollut ainoa kerta, kun Erkki Antti koki samanaikaisesti sekä oman syntisyyden että Jeesuksen pelastavan armon erittäin voimakkaasti ja tunnepitoisesti. Näitä oli sekä ennen ja jälkeen tuon tapahtuman, monesti sen jälkeen, kun hän oli keskustellut uskoasioista muiden kanssa. Tuo kokemus oli hänellekin poikkeuksellisen voimakas."
Tunnen itse Erkki Antin elämänvaiheita kehnosti. Tuon perusteella vaikuttaa siltä, että hän olisi uskonut Laestadiuksen saarnasta 1844, mutta epäilykset vaivasivat vielä pitkään ja lankeemukset tekivät matkan hitaaksi. Joka tapauksessa Erkki Antin uskoontulon käyttäminen "todisteena" uskoontulosta yksinäisyydessä on nyt osoitettu kestämättömäksi.
"Jos vl-lähteisiin on uskomista, niin Luther puhui tosiaan monin paikoin pahasti ristiin."
Ainakin osa ristiinpuhumisista voi selittyä sillä, etteivät kaikki Lutherin kirjoitukset yksinkertaisesti ole Lutherin itsensä kirjoittamia. Useat Lutherin saarnat ovat koosteita, jotka kuulijat ovat omin sanoin kirjoittaneet hänen saarnoistaan. Niissä voi siksi olla myös muistiinmerkitsijöiden tulkintoja. Toinen osa ristiriitaisuuksista voi selittyä käännöstavoilla. Kääntäjän oma teologinen esiymmärrys voi ohjata häntä tulkinnallisissa lauseissa ja sanamuodoissa valitsemaan omaa teologiaansa vastaavan käännöstavan.
"Lutherista ei todellakaan voi tulla siihen johtopäätökseen, että hänen mielestään Pyhä Henki vanhurskauttaisi vain seurakunnassa. Kun Paavi sulki Lutherin seurakunnan ulkopuolelle ja siten armosta osattomaksi, hän turvautui tähän Raamatunlauseeseen yksin ollessaan:
"Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." (Joh. 7:38)"
Kyllä siitä on selvää näyttöä, että Luther ajatteli, ettei seurakunnan ulkopuolella ole autuutta. Lutherille siellä, missä ei ollut Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, ei ollut oikeaa Jumalan seurakuntaa ja oikeaa Jumalan valtakuntaa. Hän kirjoittaa:
"...Kristus esittää vertauksen taivaan valtakunnasta, toisin sanoen koko kristillisestä seurakunnasta, sellaisena kuin se esiintyy maan päällä ja jommoisena se on pysyvä maailman loppuun asti..."
Paavin kirkosta hän kirjoittaa:
"...ne eivät ole seurakunta, koska eivät tunne häntä, ja koska päälle päätteeksi julistavat kirkonkiroukseen ja surmaavat ne, jotka hänestä saarnaavat... täytyy syntyä hajallemeno ja ero, oikean seurakunnan irtaantuminen ja eroaminen tuosta toisesta joukosta. Onhan Jumalankin ja Kristuksen määräys ja käsky se, ettei sellaisiin saa pitäytyä. Niinpä meidänkin on ollut pakko erota pois paavillisesta kirkosta, välittämättä siitä, että paavilaiset kirkolliseen valtaansa ja virkaansa vedoten tuomitsevat meidät seurakunnasta luopuneina kadotukseen. Jos... he julistavat meidät kirkonkiroukseen ja vainoavat meitä saarnamme ja Kristuksen tuntemisen tähden, on meillä etu käteen Kristukselta se tuomiopäätös, etteivät he ole seurakunta; heidän virkansa, valtansa eikä mikään muukaan, mistä he kerskuvat, ei ensinkään tehoa meihin, päinvastoin meidän saarnamme, meidän seurakuntavirkamme, seurakuntakirouksemme ja tuomiopäätöksemme on tehoava heitä vastaan Jumalan edessä taivaassa... oikea seurakunta on siinä, missä on pieni, Kristusta tunteva joukko, yksimielinen opissa, uskossa ja Kristuksen tunnustamisessa..."
Hän kirjoittaa täysin selvästi, että kristillisen seurakunnan ulkopuolella ei ole mitään autuutta:
"...Sen, joka haluaa löytää Kristuksen, on ensin löydettävä kirkko... Kirkko ei ole kuitenkaan vain puuta ja kiveä, vaan se on Kristukseen uskovien ihmisten joukko... Kristillisen kirkon ulkopuolella ei ole totuutta, ei Kristusta eikä autuutta..."
"...Sen siis jonka on löydettävä Kristus, on ensin löydettävä seurakunta... Seurakunta, kirkko, ei olekaan puuta ja kiveä, vaan joukko Kristukseen uskovia ihmisiä... kristillisen seurakunnan ulkopuolella ei ole olemassa mitään totuutta, ei mitään Kristusta, ei mitään autuutta.
Muistelen vuosien varrella asiaa kysytyn montakin kertaa. Itse olen sitä ainakin miettinyt ja luultavasti siitä kirjoittanutkin.
LapinMaria oli saanut oikean evankeliumin joltakin ihan eri porukkaan kuuluvalta. Sitten hän saarnasi siitä LLL:lle, joka sai uskon tämän naisen kautta. Oikea usko lähti ELÄMÄÄN VAIN LLL:N SYDÄMESSÄ? Ja sitten se eteni VAIN niiden ihmisten keskuudessa, joiden nimeksi tuli lestadiolaisuus.
Varmasti nämä aikaisemmat julistajat ovat toimineet muuallakin ja ihmisiä on tullut uskoon muuallakin kuin peräpohjolassa ensin LLL ja sitten vain ne, jotka uskoivat hänen saarnaansa.
En jaksa uskoa minäkään, että oikea usko olisi kuollut muualla ja vain tämä yksi runko pääsi kasvamaan. Vain yksi siemen alkoi itää? Kaikki muu julistus oli Brandellilla ja Marialla turhaa?
Eikö siellä tullut satoja ihmisiä oikeaan uskoon ennen LLL:ta? Ja kaikki muu elämä kuoli hengellisesti eli meni väärään?
Todella vaikea uskoa vl-selitystä tuoltakaan osin.
"Eikö siellä tullut satoja ihmisiä oikeaan uskoon ennen LLL:ta? Ja kaikki muu elämä kuoli hengellisesti eli meni väärään?"
Uuslukijaisten piirissä, joihin Maria ja Brandell lukeutuivat, oli tosiaan elävää uskoa jonkin verran. Lestadiolaisen herätyksen puhjetessa uuslukijaisuus sulautui enimmältä osin lestadiolaisuuteen.
Minulle tuo oli uusi tieto.
Eihän kyllä Raamatussakaan kerrota selvästi sitä, että Johannes Kastajan opetuslapset olisivat sulautuneet Jeesuksen opetuslapsilaumaan?
Tuo on vanhaa olettamusta/tietoa, mutta tukee kai vl-opetusta yhdestä (melkein) näkyvästä seurakunnasta?
En jaksa uskoa, että esim. 'brandellilaiset' olisivat omaa seurakuntaansa jättäneet sulautumalla toiseen ryhmään.
"En jaksa uskoa, että esim. 'brandellilaiset' olisivat omaa seurakuntaansa jättäneet sulautumalla toiseen ryhmään."
tapahtunut niin, että Laestadius piti "loivemman suunnan lukijaisia" uskovaisina ja uuslukijaiset katsoivat Laestadiuksen olevan heidänkin asiallaan. Niinpä Laestadiuksesta tuli auktoriteetti monille uuslukijaisille ja heistä lestadiolaisia.