Onko nujertaminen Suomen kivijalka?
Yhteiskuntajärjestelmämme on nujertava, sadistinen, nöyryyttävä ja rakkaudeton.
Mistä alkaen se on ollut tällainen? Aina? Mistä sen mallit tulevat? Armejasta, uskonnosta, jostakin poliittisesta suuntauksesta? Ketkä ovat sen esikuvia Suomessa? Ainakin heidän on oltava kovia ja ankaria ihmisiä. Yleensä he edustavat yhteiskunnassa ulospäin menestystä ja vaikutusvaltaa. Miksi suostumme tällaiseen tai edustamme sitä itse? Eikö meillä todellakaan ole enää vaihtoehtoja valita mitään muuta, olla toisin?
Juovatko ihmiset siksi itsensä hengiltä, etteivät halua olla osa tällaista järjestelmää? Juoko osa siksi, että kestäisi paremmin sen, että on osa tällaista järjestelmää? Käytämmekö tämän takia koko ajan enemmän terapioita, masennuslääkkeitä ja huumeitakin? Mitä se loppujen lopuksi auttaa, jos haava on sielussa jo sitä ennen, saatuna kodin perintönä, joka myös edustaa tätä kipeää ja syvästi sairasta järjestelmää?
Eikö ihmiselle itselleen ole sietämätöntä olla nujertava, sadisti, nöyryyttävä ja rakkaudeton muita kohtaan? Vai eikö hän tiedosta sitä itse? Emmekö kerro näille ihmiselle, millaisia he ovat, ja siksi he eivät näe ja tiedä itse sitä? Johtuuko se meistä itsestämme, että he saavat jatkaa sellaisina hirviöinä, kun he ovat, ja vahingoittaa ihmisiä ja yhteiskuntaa? Annammeko me heille oikeuden jatkaa tätä pitkää, kieroutunutta ketjua yhteiskunnassamme, joka on ihmisiä ja järjestelmää tuhoava ja syvästi vahingoittava? Kehummeko ja ylistämme heitä, koska pelkäämme heitä ja sitä, että he voivat tehdä jotain vahingottavaa meille?
Mitä voimme tehdä? Mitä sinä voit tehdä omalta osaltasi? Et mitään? Kulkea katse maata kohti ja antaa elämäsi vain valua hukkaan vuosi vuodelta? Olet nujerrettu ja nöyryytetty. Pelkäätkö, että sekin, pienen pieni elämäsi, sinulta lopulta viedään?
Miksi emme nouse äitejämme ja isiämme vastaan, jotka edustavat tätä tuhoavuutta, ja saivat nämä mallit omilta vanhemmiltaan? Miksi annamme heidän jatkaa sadismiaan ja nujertamistaan? Miksi emme nouse heitä vastaan kunnolla, vaan annamme heidän sen sijaan vielä jatkaa näiden mallien siirtoa omille lapsillemmekin? Pelkäämme, että he tuhoaisivat meidät? Kun on yhden nujertamlla tappanut, niin voi tappaa toisenkin? Onko tämä asia vielä tabu? Että näin tehdään kodeissamme?
Eikö tämä ole toisen elämän varastamista? Eikö aikuinen poika, joka päivittäin kuskaa äitiään kauppojen ja kodin väliä, ja syö edelleen äitinsä pöydässä, ole äitinsä poikaystävä, vaikka siellä kodissa vielä isäkin asustaa? Eikö äiti, joka edelleen pesee aikuisen poikansa pyykit ole varastanut poikansa (jolla ei ole elinkumppanista tietoakaan) elämän? Suomessa asuu kolmekymppisiä 'miehiä' edelleen vanhempiensa hoivissa? Eikö missään tai kukaan voi enää opettaa, että ihmisen elämän tärkein tehtävä on eriytyä ja irrottautua omista vanhemmistaan? Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?
Miksi sinä vanhempi esität vahvaa, kun olet oikeasti sisältäsi raukka, joka nujertaa pienempiään tai heikompiaan, jotka usein ovat vielä omia jälkeläisiäsi? Miksi yhteiskunta sulkee silmänsä näiltä toisten elämän varkailta ja hyväksikäyttäjilta, ja vielä palkitsee ja ylistää tällaisia ihmisiä, ja siten edesauttaa, että tämä vääryys vain jatkuu?
Miksi sinä ylistät vanhempiasi, joiden tiedät edustavan vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta? Se hyödyttää sinua, mutta eikö se syö sinun sielusi? Millainen ihminen sinusta kehittyy?
Sadismi, rakkaudettomuus, nujertaminen ja nöyryyttäminen ovat toimivia keinoja vallankäytössä. Nekö ovat Suomen kivijalka ja kasvualusta? Niilläkö jatkamme eteenpäin, koska niin on aina tehty? Onko tämä asia vielä tabu? Että näin tehdään yhteisknnassamme? Miksi ne ovat juuri nyt niin kovassa kurssissa? Mikä sai ne nousemaan taas arvoonsa? Mihin niitä taas tarvittiin, koska niiden käytöstä seuraa vain kärsimystä, joka lähtee kiertoon? Monen mielessä on harmaata ja piemeää.
Nujertava, sadistinen, nöyryyttävä ja rakkaudeton yhteiskuntajärjestelmämme on kitkettävä pois ja tuhottava, myös kodeista. On uudenlaisen yhteiskunnan ja kotien toiminnan aika. Vääryden ja pelon on väistyttävä ja ihmisten on saatava vapaus elää.
Yhteiskuntajärjestelmämme on nujertava, sadistinen, nöyryyttävä ja rakkaudeton.
Mistä alkaen se on ollut tällainen? Aina? Mistä sen mallit tulevat? Armejasta, uskonnosta, jostakin poliittisesta suuntauksesta? Ketkä ovat sen esikuvia Suomessa? Ainakin heidän on oltava kovia ja ankaria ihmisiä. Yleensä he edustavat yhteiskunnassa ulospäin menestystä ja vaikutusvaltaa. Miksi suostumme tällaiseen tai edustamme sitä itse? Eikö meillä todellakaan ole enää vaihtoehtoja valita mitään muuta, olla toisin?
Juovatko ihmiset siksi itsensä hengiltä, etteivät halua olla osa tällaista järjestelmää? Juoko osa siksi, että kestäisi paremmin sen, että on osa tällaista järjestelmää? Käytämmekö tämän takia koko ajan enemmän terapioita, masennuslääkkeitä ja huumeitakin? Mitä se loppujen lopuksi auttaa, jos haava on sielussa jo sitä ennen, saatuna kodin perintönä, joka myös edustaa tätä kipeää ja syvästi sairasta järjestelmää?
Eikö ihmiselle itselleen ole sietämätöntä olla nujertava, sadisti, nöyryyttävä ja rakkaudeton muita kohtaan? Vai eikö hän tiedosta sitä itse? Emmekö kerro näille ihmiselle, millaisia he ovat, ja siksi he eivät näe ja tiedä itse sitä? Johtuuko se meistä itsestämme, että he saavat jatkaa sellaisina hirviöinä, kun he ovat, ja vahingoittaa ihmisiä ja yhteiskuntaa? Annammeko me heille oikeuden jatkaa tätä pitkää, kieroutunutta ketjua yhteiskunnassamme, joka on ihmisiä ja järjestelmää tuhoava ja syvästi vahingoittava? Kehummeko ja ylistämme heitä, koska pelkäämme heitä ja sitä, että he voivat tehdä jotain vahingottavaa meille?
Mitä voimme tehdä? Mitä sinä voit tehdä omalta osaltasi? Et mitään? Kulkea katse maata kohti ja antaa elämäsi vain valua hukkaan vuosi vuodelta? Olet nujerrettu ja nöyryytetty. Pelkäätkö, että sekin, pienen pieni elämäsi, sinulta lopulta viedään?
Miksi emme nouse äitejämme ja isiämme vastaan, jotka edustavat tätä tuhoavuutta, ja saivat nämä mallit omilta vanhemmiltaan? Miksi annamme heidän jatkaa sadismiaan ja nujertamistaan? Miksi emme nouse heitä vastaan kunnolla, vaan annamme heidän sen sijaan vielä jatkaa näiden mallien siirtoa omille lapsillemmekin? Pelkäämme, että he tuhoaisivat meidät? Kun on yhden nujertamlla tappanut, niin voi tappaa toisenkin? Onko tämä asia vielä tabu? Että näin tehdään kodeissamme?
Eikö tämä ole toisen elämän varastamista? Eikö aikuinen poika, joka päivittäin kuskaa äitiään kauppojen ja kodin väliä, ja syö edelleen äitinsä pöydässä, ole äitinsä poikaystävä, vaikka siellä kodissa vielä isäkin asustaa? Eikö äiti, joka edelleen pesee aikuisen poikansa pyykit ole varastanut poikansa (jolla ei ole elinkumppanista tietoakaan) elämän? Suomessa asuu kolmekymppisiä 'miehiä' edelleen vanhempiensa hoivissa? Eikö missään tai kukaan voi enää opettaa, että ihmisen elämän tärkein tehtävä on eriytyä ja irrottautua omista vanhemmistaan? Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?
Miksi sinä vanhempi esität vahvaa, kun olet oikeasti sisältäsi raukka, joka nujertaa pienempiään tai heikompiaan, jotka usein ovat vielä omia jälkeläisiäsi? Miksi yhteiskunta sulkee silmänsä näiltä toisten elämän varkailta ja hyväksikäyttäjilta, ja vielä palkitsee ja ylistää tällaisia ihmisiä, ja siten edesauttaa, että tämä vääryys vain jatkuu?
Miksi sinä ylistät vanhempiasi, joiden tiedät edustavan vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta? Se hyödyttää sinua, mutta eikö se syö sinun sielusi? Millainen ihminen sinusta kehittyy?
Sadismi, rakkaudettomuus, nujertaminen ja nöyryyttäminen ovat toimivia keinoja vallankäytössä. Nekö ovat Suomen kivijalka ja kasvualusta? Niilläkö jatkamme eteenpäin, koska niin on aina tehty? Onko tämä asia vielä tabu? Että näin tehdään yhteisknnassamme? Miksi ne ovat juuri nyt niin kovassa kurssissa? Mikä sai ne nousemaan taas arvoonsa? Mihin niitä taas tarvittiin, koska niiden käytöstä seuraa vain kärsimystä, joka lähtee kiertoon? Monen mielessä on harmaata ja piemeää.
Nujertava, sadistinen, nöyryyttävä ja rakkaudeton yhteiskuntajärjestelmämme on kitkettävä pois ja tuhottava, myös kodeista. On uudenlaisen yhteiskunnan ja kotien toiminnan aika. Vääryden ja pelon on väistyttävä ja ihmisten on saatava vapaus elää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos et tottele ja ajattelet omilla aivoillasi saattaa väkivaltakoneisto tehdä sinusta selvää. Psykiatriassa omilla aivoilla ajattelua kutsutaan persoonallisuushäiriöksi. Meillä on lait joita periaatteessa noudatetaan. Kun viranomaiset eivät voi enää vedota lakin astuu viimeinen väkivaltakoneiston osasto eli psykiatria kuvaan. Sen toimintaa ei perinteisesti ole ollut tapana valvoa.
Näyttää siltä, että näet yhteiskunnan sadismin vain kotien syynä. Syvemmin se voisi olla aatamin ja eevan ajoista alkaen epätasa-arvon tuotetta. Vihan siemen on miehen ja naisen välisessä valtataistelussa. Lapset oppivat sadistiseksi juuri vihan maastossa, kaksijakoiseksi, kun on ihailtava toista sokeasti, kääntöpuolena viha. Epätasa-arvon vuoksi lapset joutuvat ristiriitaan ja mieli muuntuu eheästä kaksipuoleiseksi, ihailun tuloksena kauneudessa kääntöpuolena julmuus/rumuus.
Mistä tämä kaikki alkoi, myytistä, jossa ihminen häpeää itseään nöyryyttäen ja vihaten, ja jatkuu sukupolvilta toisille. Ja toisaalta, miten tulla tietoiseksi omasta virheistään ja vaatimuksistaan, ellei tule tietoiseksi omasta pahuudestaan, vaan syyttää siitä ulkopuolisia, jo saatanasta alkaen.
Kestääkö ihminen tervettä syyllisyyttä, kyllä kestää, sillä hän antaa anteeksi erehdyksensä, sillä hän tietää syyt tekoonsa. Toinen toisiamme vahdaten, itsekkyden kliimas huipentuu.
Aiheellinen kirjoitus. Olen huomannut, että vähemmän opiskelleet ovat ajattelukyvyttömiä mm. empatiaan ja tämä kyvyttömyys koskee lähinnä tai useammin miehiä, valitettavasti.
Olen omakohtaisesti ilmaissut mielipiteeni epämiellyttävästä käytöksestä ja myös maksanut "potut pottuina".
Nostettuamme "kissan pöydälle" mitä vanhempiemme kasvatukseen tulee, he eivät voi muuta kuin myöntyä tekemiinsä virheisiin ja sen kautta tulokseen, miten kuten käyttäytyviin jälkipolviinsa. Kaikki vanhemmat eivät näköjään ns. "potkaise" poikiaan maailmalle. Useimmiten nuoret varsin halukkaasti lähtevät kotoaan lätkimään voidakseen helpotuksekseen elää omaa, vapaata kenenkään ehdollistamaa/määrittelemää,
elämää.
Ilmeisesti peräkammarinpoikasilla eläminen on halvempaa yhä kotona asustellessa, mutta kuten totesit, vähemmän nautinnollista taitaa tuonkaltainen elämä olla. Yksi selite saattaa olla että mahdollinen jännite kotona puretaan ulkona yhteiskunnassa kanssaihmisiin.
Otsikkoni mukaan suomalaiset tarvitsevat tapakasvatusta peruskoulusta alkaen.