Hieno juttu

Kopioin ja liitin juttusi ihan vain varalta. Osalla rekisteröidyistä on tapa poistaa viestinsä jos palaute ei natsaa. Myös sinä olet poistanut mutta tämä on hankalampaaa:

""Voi olla, että tämä on vielä optimistista ja ennenaikaista, mutta ilmassa on nyt sellaiset merkit, että voisi olla jopa aihetta varovaiseen iloon USA:n kansan puolesta.

Yhdysvallathan on monikasvoinen maa, jossa tällä hetkellä vallitsevan varsin laajan kurjuuden ja lähes romuttuneen demokratian ja kehnon peruskoulutuksen lisäksi on myös paljon kaunista ja hyvää, kuten monipuolinen luonto, kansojen sulatusuunin seurauksena monenkirjava väestö erilaisine kulttuurivaikutteineen ympäri maailmaa ja hyvät lähtökohdat toimivalle demokratialle ja dynaamiselle taloudelle sen pitkän perinteen vuoksi.

Saako Obama aikaiseksi muutoksen, jota hän lähtee ajamaan, vai murhaavatko taantumukselliset ja pimeät tahot hänet heti alkutaipaleella, tahot jotka haluavat pitää kiinni Bushin ajamasta talouden, moraalin ja demokratian kannalta tuhoisasta politiikasta.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole ollut eikä ole mitään USA:n kansaa vastaan, ainakaan sitä oikeamielistä väestönosaa, joka on kannattanut koko ajan demokratiaa ja ihmisoikeuksia sekä oikeudenmukaista toimintatapaa yhtenä kansana kansojen joukossa tässä yhteisessä maailmassamme. Suuri osa myös niistä noin 25%:sta amerikkalaisia, jotka nostivat Bushin hirmuhallinnon valtaan, ovat myös olleet mediamanipulaation ja valheellisen propagandan harhauttamia, joten hekään eivät ole tienneet, mitä he tekevät, mille vallan antavat.

USA:n hallintoa olen kritisoinut kohtullisessa määrin sen ihmisoikeusrikkomuksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, samoista rikoksista, jotka Obama tuomitsee ja joista hän lupaa USA:n luopuvan nyt, kun hän nousee maan johtoon. Jos Obama onnistuu tehtävässään tehdä USA:sta ihmisoikeuksia kunnioittavan maan, joka ei harjoita kidutuksia, kunnioittaa aidosti Geneven sopimusta, eikä sorra muita kansoja hyötyäkseen niiden luonnonvaroista, en voi muuta kuin iloita USA:n kansan ja koko maailman puolesta tämän maan ottaessa pieniä askeleita kohti länsimaista sivistys- ja oikeusvaltiota.

Sen lisäksi, että Obama onnistuisi muuttamaan USA:n politiikkaa niin, ettei maa syyllisty enää länsimaisten arvojen maahan polkemiseen, hänellä olisi valtava työsarka maan sisäisessä kehittämisessä. Ensi töikseen hän voisi järjestää kaikki kansalaiset sairausvakuutuksen piiriin, ettei yhden maailman vauraimpiin kuuluvan maan kymmenien miljoonien kansalaisten tarvitsisi kuolla terveydenhoidon puutteeseen tai muihin köyhyyden seurauksiin. Toisekseen Obama voisi käyttää nykyistä epädemokraattisen suurta presidentin valtaansa siihen, että maahan luotaisiin toimiva demokratia. Nykyiselläänhän presidentillä on lähes diktaattorin valta, etenkin jos hänen puolueensa omaa kongressissa enemmistövallan. Maa on käytännössä lähes yksipuoluejärjestelmä, jota johtaa lähes diktaattorin valtuudet omaava presidentti, toimivasta demokratiasta ei ole tietoakaan. Tätä diktaattorin valtaa Obama voisi käyttää luomaan maahan ensin toimivan monipuoluejärjestelmän suhteellisine vaalitapoineen ja sen jälkeen, kun maassa olisi rakenne toimivalle monipuoluejärjestelmälle ja sen kautta monipuoluehallitukselle, Obama voisi purkaa presidentin diktatuuriset valtuudet. Tähän en usko Obaman lähtevän tai edes kykenevän, joten joudumme tyytymään varmaan jatkossakin siihen, että USA voi ajoittain hapuilla kohti länsimaista sivistysvaltiota ja taas välillä toimia kiduttavan ja muulla tavoin räikeästi ihmisoikeuksia rikkovan valtion ottein. Sääli USA:n kansan ja koko maailman kannalta.

Joka tapauksessa Obama on nyt selkeästi tuominnut niin oman maansa kuin joidenkin harvojen maailman ja vaikka muutamien suomen kansalaisten tukeman, Bushin johtaman politiikan kidutuksineen. Obama on sanonut kantansa selkeästi, hän on tuominnut myös tämän foorumin "usanistien = Bushin politiikan" kannattajien näkemykset ankarasti ja luvannut muutosta, jossa tuosta tuhoisasta politiikasta irtisanoudutaan.

Bushin politiikkaa puolustaneet joutuvat nyt täälläkin miettimään kovasti, ovatko he valmiita totaaliseen takinkäännökseen mielipiteissään koskien kidutuksia ja muita ihmisoikeusrikkomuksia, vai joutuvatko he nyt USA:n tukemisen sijasta ryhtymään sen kritisoijiksi maan politiikan muuttuessa ratkaisevasti ainakin tuossa suhteessa. Meidän oikeamielisten, ihmisoikeuksia, Geneven sopimusta ja länsimaista oikeus- ja sivistysvaltiota puolustaneiden ja puolustavien osa on helpompi. Voimme säilyttää kantamme täysin entisenlaisina koskien länsimaisia arvoja ja samalla iloita siitä, että USA:kin on kenties tulossa edes lähemmäs niitä periaatteita, jotka ovat kantavia peruspilareita länsimaisessa sivistyksessä. ""
5203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Noin äkkiä lukien en näe sepustuksesasi kuin demari-ihannointia.

Tosin itsekin laitat ehdon toisensa jälkeen.

Eikö opa olekkaan kingi?

Lähden nyt alusta. Aiemmin poistit oman ketjusi saadessasi siihen kiusallisen vastaukseni.

Äänestä

Suurimmaltaosin tosin, onhan se myönnettävä.

Äänestä
  • Minun ja sinun ero on mitätön. Minä osaan ajatella itse, sinä et.

    Äänestä

  • edith piaf... kirjoitti:

    Minun ja sinun ero on mitätön. Minä osaan ajatella itse, sinä et.

    tavalla huomata kirjoituksissasi.

    Äänestä

  • Ragni M. kirjoitti:

    tavalla huomata kirjoituksissasi.

    Tämä on nimenomaan se ero meissä josta kirjoitin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edith piaf... kirjoitti:

Kopioin ja liitin juttusi ihan vain varalta. Osalla rekisteröidyistä on tapa poistaa viestinsä jos palaute ei natsaa. Myös sinä olet poistanut mutta tämä on hankalampaaa:

""Voi olla, että tämä on vielä optimistista ja ennenaikaista, mutta ilmassa on nyt sellaiset merkit, että voisi olla jopa aihetta varovaiseen iloon USA:n kansan puolesta.

Yhdysvallathan on monikasvoinen maa, jossa tällä hetkellä vallitsevan varsin laajan kurjuuden ja lähes romuttuneen demokratian ja kehnon peruskoulutuksen lisäksi on myös paljon kaunista ja hyvää, kuten monipuolinen luonto, kansojen sulatusuunin seurauksena monenkirjava väestö erilaisine kulttuurivaikutteineen ympäri maailmaa ja hyvät lähtökohdat toimivalle demokratialle ja dynaamiselle taloudelle sen pitkän perinteen vuoksi.

Saako Obama aikaiseksi muutoksen, jota hän lähtee ajamaan, vai murhaavatko taantumukselliset ja pimeät tahot hänet heti alkutaipaleella, tahot jotka haluavat pitää kiinni Bushin ajamasta talouden, moraalin ja demokratian kannalta tuhoisasta politiikasta.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole ollut eikä ole mitään USA:n kansaa vastaan, ainakaan sitä oikeamielistä väestönosaa, joka on kannattanut koko ajan demokratiaa ja ihmisoikeuksia sekä oikeudenmukaista toimintatapaa yhtenä kansana kansojen joukossa tässä yhteisessä maailmassamme. Suuri osa myös niistä noin 25%:sta amerikkalaisia, jotka nostivat Bushin hirmuhallinnon valtaan, ovat myös olleet mediamanipulaation ja valheellisen propagandan harhauttamia, joten hekään eivät ole tienneet, mitä he tekevät, mille vallan antavat.

USA:n hallintoa olen kritisoinut kohtullisessa määrin sen ihmisoikeusrikkomuksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, samoista rikoksista, jotka Obama tuomitsee ja joista hän lupaa USA:n luopuvan nyt, kun hän nousee maan johtoon. Jos Obama onnistuu tehtävässään tehdä USA:sta ihmisoikeuksia kunnioittavan maan, joka ei harjoita kidutuksia, kunnioittaa aidosti Geneven sopimusta, eikä sorra muita kansoja hyötyäkseen niiden luonnonvaroista, en voi muuta kuin iloita USA:n kansan ja koko maailman puolesta tämän maan ottaessa pieniä askeleita kohti länsimaista sivistys- ja oikeusvaltiota.

Sen lisäksi, että Obama onnistuisi muuttamaan USA:n politiikkaa niin, ettei maa syyllisty enää länsimaisten arvojen maahan polkemiseen, hänellä olisi valtava työsarka maan sisäisessä kehittämisessä. Ensi töikseen hän voisi järjestää kaikki kansalaiset sairausvakuutuksen piiriin, ettei yhden maailman vauraimpiin kuuluvan maan kymmenien miljoonien kansalaisten tarvitsisi kuolla terveydenhoidon puutteeseen tai muihin köyhyyden seurauksiin. Toisekseen Obama voisi käyttää nykyistä epädemokraattisen suurta presidentin valtaansa siihen, että maahan luotaisiin toimiva demokratia. Nykyiselläänhän presidentillä on lähes diktaattorin valta, etenkin jos hänen puolueensa omaa kongressissa enemmistövallan. Maa on käytännössä lähes yksipuoluejärjestelmä, jota johtaa lähes diktaattorin valtuudet omaava presidentti, toimivasta demokratiasta ei ole tietoakaan. Tätä diktaattorin valtaa Obama voisi käyttää luomaan maahan ensin toimivan monipuoluejärjestelmän suhteellisine vaalitapoineen ja sen jälkeen, kun maassa olisi rakenne toimivalle monipuoluejärjestelmälle ja sen kautta monipuoluehallitukselle, Obama voisi purkaa presidentin diktatuuriset valtuudet. Tähän en usko Obaman lähtevän tai edes kykenevän, joten joudumme tyytymään varmaan jatkossakin siihen, että USA voi ajoittain hapuilla kohti länsimaista sivistysvaltiota ja taas välillä toimia kiduttavan ja muulla tavoin räikeästi ihmisoikeuksia rikkovan valtion ottein. Sääli USA:n kansan ja koko maailman kannalta.

Joka tapauksessa Obama on nyt selkeästi tuominnut niin oman maansa kuin joidenkin harvojen maailman ja vaikka muutamien suomen kansalaisten tukeman, Bushin johtaman politiikan kidutuksineen. Obama on sanonut kantansa selkeästi, hän on tuominnut myös tämän foorumin "usanistien = Bushin politiikan" kannattajien näkemykset ankarasti ja luvannut muutosta, jossa tuosta tuhoisasta politiikasta irtisanoudutaan.

Bushin politiikkaa puolustaneet joutuvat nyt täälläkin miettimään kovasti, ovatko he valmiita totaaliseen takinkäännökseen mielipiteissään koskien kidutuksia ja muita ihmisoikeusrikkomuksia, vai joutuvatko he nyt USA:n tukemisen sijasta ryhtymään sen kritisoijiksi maan politiikan muuttuessa ratkaisevasti ainakin tuossa suhteessa. Meidän oikeamielisten, ihmisoikeuksia, Geneven sopimusta ja länsimaista oikeus- ja sivistysvaltiota puolustaneiden ja puolustavien osa on helpompi. Voimme säilyttää kantamme täysin entisenlaisina koskien länsimaisia arvoja ja samalla iloita siitä, että USA:kin on kenties tulossa edes lähemmäs niitä periaatteita, jotka ovat kantavia peruspilareita länsimaisessa sivistyksessä. ""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu