Verinen Omena

Suomessa mm. kauppakeskus Ison Omenan omistaa yhtiö, jonka omistavat israelilaiset - jokainen sinne kannettu euro siis lopulta osaltaan auttaa gazalaisten tappamista.

Verinen Omena.
3413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

enemmän rahaa sinne, jos sillä saadaan muutama islamistiterroristi paratiisiin, 7 neitsyen keskelle.

Äänestä

että omaisuutta ja asemaa yhteiskunnassa voi saavuttaa kun on riittävästi järkeä ja siitähän juutalaisilla ei ole ollut puutetta koskaan. Arabeilla on mammonaa vain siksi, että heidän hallitsemillaan alueilla on öljyä jota maailma tarvitsee,,toistaiseksi. Ilman tuota mustaa kultaa koko arabimaailma söisi toukkia ja kärpäset surraisivat silmissä. Valitettava totuus. Eikö?

Äänestä
  • Kyllä kaikki arabit pitäisi hävittää pois maanpäältä kun ovat niin tyhmiä? Harmi vain että nuo arabit ovat ainakin osaksi geeniperimältään aivan samoja ihmisiä kuin judaistitkin ovat. Israel murhaa lähi-idässä veljeskansaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bloody Apple kirjoitti:

Suomessa mm. kauppakeskus Ison Omenan omistaa yhtiö, jonka omistavat israelilaiset - jokainen sinne kannettu euro siis lopulta osaltaan auttaa gazalaisten tappamista.

Verinen Omena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu