Tumma emäntä?

Ei se ainakaan minua haittas jos ottaisin tumman emännän. Nehän on ihan kauniita, osa. kuten valkoisista

Ei se väri sitä katso!
2314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos jotenkin voisi varmistua siitä että mahdolliset jälkikasvut ovat ainoastaan tyttöjä, niin sitten homma olisi jokseenkin ok

Äänestä

Tummia käkkäräpäitä syntyy= mulaatteja, kun musta ja valkoinen saavat lapsen. Ihmsiä hekin ovat, mutta ei liene syytä alkaa uutta rotua perustamaan, koska tummista ne geenit niihin enemmän siirtyvät.

Minusta tummat emännät eivät ole useimmiten niin kauniita kuin ne naiset, joiden kauneus on näkyvilläkin paremmin. Liekö siksi musta mies tulee valkoista naista kyyläämään tännekin asti?

Ei valkoisissakaan kaikki mitään kaunottaria ole, mutta kauneutta riittää eri hiusväreistä eri silmien väriin jne. Eli geenivivahtelua riittää, mikä kertoo myös siitä ettei sisäsiittoisuutta ole kuten joillain nykyäänkin, jotka jäivät kehityksessä jälkeen.

Lisäksi tummia synnytyskoneita maapallo on jo täynnä. Tarvitaan valkoisten tekemiä valkoisia emäntiä maailmaan lisää ja mieluusti vaaleahiuksisia(ovat oikea harvinaisuus), koska ovat vähissä. Muut ovatkin ylikansoittaneet maan.

Toivottavaa olisi ettei yhtään enempää otettaisi mustia tähän maahan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei minua haittais! kirjoitti:

Ei se ainakaan minua haittas jos ottaisin tumman emännän. Nehän on ihan kauniita, osa. kuten valkoisista

Ei se väri sitä katso!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu