myös taivaassa? Kaikki pääsevät taivaaseen ainakin oman käsityksensä mukaan. Eikä toinen voi oikesati tietää, pääseekö tuo toinen. Tulee olemaan Jumalalla rauhatonta, kunhan nää alkavat tukkanuottasille taivaassa, jossa pitäisi vallita rauha.
Jatkuuko
tämän palstan riitely
5101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain HARVAT löytävät sen!"
Joten ei heitä voi tällä yhdessä palstalla monta olla yhtä aikaa. Tuskin on sillä tiellä ruuhkaa.
kun ihmiset itkevät ja kiristelevät hampaitaan ja syyttävät
itseäänkin siitä, että miksi eivät malttaneet pitää suutansa
kiinni, kun totuudesta eivät mitään tienneet.
ei ehkä saa Saatanasta höyrytä, sehän höyryää helvetissään. Jääkö joku Saatanaa täällä viljelevä sitten sanattomaksi?
Taivaaseen pääsee kaikki, mutta
kun tulee toinen kuolema, siinä erotellaan hyvät ja pahat tekojenne mukaan.
Ilm. 20:12
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. [Dan. 7:10; Luuk. 10:20 | Matt. 16:27 ]
Ilm. 20:13
Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
Matt. 11:12
Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.* [Jakeen loppu voidaan kääntää myös: ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.]