Raamattu netssä, missä?

Löytyykö tota kirjaa netistä? Mahdollisimman alkuperäistä ja ilman kenenkään uskovaisen jälkikäteen tehtyjä tulkintoja ja tulkkauksia.
Voisin kokeilla jaksaisko lukea koko kirjan. Olis vähä enenmän perillä, mistä uskikset vetää lainnauksensa ja varsinkin mistä kohtaa se sananparsi on leikattu. Onko sillä ees ko aiheen kanssa mitään tekemistä.
9300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lähtökohtasi on osittain oikea, ensin vain pitää perehtyä siihen mitä oma viiteryhmä väittää asiasta sanotun ja selvittää se pitääkö tämä paikkaansa? Sitten vasta on aika aloittaa varsinainen kriittinen suhtautuminen tutkittavaan kohteeseen ja erotella siitä niitä tekojöitä, jotka ovat omasta empiirisestä tavasta toimia kumpuavia ja jotka eivät ole vastaa niitä ennakkoasetelmia, joita oltiin ylläpidetty. Tämän jälkeen käydään argumentit vastapuolelta läpi ja se pitääkö niiden asiayhteydet paikkaansa.

Jokamiehen tai naisen terve itsekritiikki voidaan suorittaa vaikka kirjaamalla ne 10 väittämää, joita asiasta olettaa. Ja sitten tutkia kuinka ne ovat ja miten vastustajat väittävät niiden olevan. Myös perehtymällä aiemmin saman aihepiirin parissa tehtyihin tutkimuksiin kannattanee perehtyä.

Sellaisesta ei välttämättä kannata paljon kinastella kuten luonnonlaeista tms. josta tietoa on yllinkyllin saatavilla.

Edullisia vanhoja raamattuja saa vaikka kirpputoreilta. Ja ne ovat paljon kätevämpiä kantaa mukana kuin tietokone. Tosin on olemassa esim tietokoneen CD romppuja jne. joita apunakäyttäen raamatun tutkimusta voi harrastaa hakusanojen avulla. Toisaalta myös raamatun hakuteosten avulla Sanan leipään voidaan saada ymmärrästä lisääviä näkökulmia. Myös monissa seurakunnissa on olemassa raamattupiirejä, joista voi käydä kysymässä niitä seikkoja, jotka askarruttavat.

Äänestä
  • Toi ateistinen Raamatun tulkinta on sitten mainio:)
    Ateistisesta kontekstista apostolien on täytynyt aina olla tismalleen samaan aikaan paikalla ja nähdä tapahtumat tismalleen samalla tavalla, muuten Raamatun uskottavuus käärsii.

    Mitä luulet Kössönöm, jos sinä ja ateistikaverisi näette esim. liikennenonnettomuuden ja molemmat teette onnettomuudesta raportin. Onko raporttinne sanasta sanaa tismalleen samanlainen ja korostatteko tismalleen samoja asioita?
    Näettekö asiat tismalleen samalla tavalla riippumatta ajankohdasta jolloin saavuitte paikalle?
    Entä jos ateistikaverisi näki onnettomuuden, mutta sinä saavuitkin paikalle vasta puolentunnin kuluttua onnettomuudesta.
    Menikö liian vaikeaksi ateistille ymmärtää?

    Äänestä

  • Totuuden Etsijä kirjoitti:

    Toi ateistinen Raamatun tulkinta on sitten mainio:)
    Ateistisesta kontekstista apostolien on täytynyt aina olla tismalleen samaan aikaan paikalla ja nähdä tapahtumat tismalleen samalla tavalla, muuten Raamatun uskottavuus käärsii.

    Mitä luulet Kössönöm, jos sinä ja ateistikaverisi näette esim. liikennenonnettomuuden ja molemmat teette onnettomuudesta raportin. Onko raporttinne sanasta sanaa tismalleen samanlainen ja korostatteko tismalleen samoja asioita?
    Näettekö asiat tismalleen samalla tavalla riippumatta ajankohdasta jolloin saavuitte paikalle?
    Entä jos ateistikaverisi näki onnettomuuden, mutta sinä saavuitkin paikalle vasta puolentunnin kuluttua onnettomuudesta.
    Menikö liian vaikeaksi ateistille ymmärtää?

    että Mooses sekoilee itse oman tekstinsä kanssa jo eka sivulta lähtien. Vaihtuivatko hallusinogeenit välillä?

    "Luontijärjestys
    1. Moos. 1:1-31 antama järjestys;
    1. Päivä: Taivas, Maa, Valkeus ja Pimeys. Jumala määrittelee päivän ja yön.
    2. Päivä: Vesi, niin meressä kuin taivaan yläpuolellakin (!). Kasvit, Puut.
    3. Päivä: Luodaan aurinko, maa ja tähdet (ajanlaskun ja navigaation helpottajina).
    4. Päivä: Luodaan meressä elävät (valaat ja kalat) sekä linnut.
    5. Päivä: Eläimet ja lopuksi Ihmiset.
    6. Päivä: ? (King Jamesin Raamatunversion mukaan Ihminen luotiin 6. Päivänä).
    7. Päivä: Lepopäivä (Jumala pitää vapaapäivän).
    On huomion arvoista, että kolmen ensimmäisen päivän aikana kerrotaan löytyneen 'päiviä', 'iltoja' sekä 'aamuja' -- näin siis ennen auringon luontia.
    vs.

    2. Moos. 2:4-25 antama järjestys;
    Maa ja taivas (sumuinen).
    Aatami, ensimmäinen ihminen (autiolla maapallolla).
    Kasvit ja puut.
    Eläimet ja linnut.
    Eeva, ensimmäinen nainen (Aatamin kylkiluusta).
    1. Moos. luvut 1 ja 2 antavat erilaisen version niin kasvien, eläinten, auringon/tähtien kuin ihmisenkin luontijärjestyksestä. Raamattua tutkineet kristilliset teologit ovat Raamatun perusteella määritelleet maailman luonnin tapahtuneen vuonna 4004 eKr., jonka perusteella universumimme olisi vain noin 6000 vuotta vanha. Kreationistiset kristityt uskovat yhä tänään tämän olevan fakta, vaikkakin kaikki olemassa olevat todisteet viittaavat universumin iäksi miljardeja vuosia."

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Carlssonin luettelo on pahasti pielessä, mistä hän sen sitten on onkinutkin. Todellisuudessa järjestys on seuraava:"
    http://raapustus.net/?id=113#r020

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    "Carlssonin luettelo on pahasti pielessä, mistä hän sen sitten on onkinutkin. Todellisuudessa järjestys on seuraava:"
    http://raapustus.net/?id=113#r020

    että raamatussa on virheellisiä väittämiä, mutta kaksi erilaista luomiskertomusta raamatussa nyt kuitenkin on. Mutta toki te taas tulkitsette ja kieputtelette raamatunlauseita mielenne mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

atte utelias kirjoitti:

Löytyykö tota kirjaa netistä? Mahdollisimman alkuperäistä ja ilman kenenkään uskovaisen jälkikäteen tehtyjä tulkintoja ja tulkkauksia.
Voisin kokeilla jaksaisko lukea koko kirjan. Olis vähä enenmän perillä, mistä uskikset vetää lainnauksensa ja varsinkin mistä kohtaa se sananparsi on leikattu. Onko sillä ees ko aiheen kanssa mitään tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu