Pieni Merenneito

cinema version? :s

siis minkä takia on cinema versio ja vhs/tv ja viel cd:ki eriksee?(siis kuulostaa erilaisilta) Ja saako sitä cinema versioo mistää? anteeks ko vaivaan näi typerällä kysymyksellä mut alko häiritsee ko kattelin videoit youtubes ja siel oli cinema versio ja se on paljo korkeempi ko mein vhs:llä o.O

2

375

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HiFismi

      Ensin opetellaa Suomen kieltä ja kielioppia.
      Sitten ryhdytään kirjoittelemaan julkisille areenoille.

      Se siitä.

      Miksi eroja?
      Cinemaversion-
      Yleensä ko.versiossa näkyy kaikki mitä esityskopion filmille on päätynyt.

      Mutta- Amerikan mantereella on valkokankaissa hieman eri suhde kuin Euroopassa. Ja useissa teattereissa on arkkitehti saanut aikaan ihan teatterikohtaisia valkokangaskokoja.
      Tästä syystä joskus osa kuvasta katoaa valkokankaan mustaa reunaan, Ja joskus taas Euroopassa kuvassa näkyy mikrofoni , mikä USAssa ei näy lainkaan.
      Kun THX-säännöstö alkoi tulla käyttöön on teatterit alkaneet olla standardisoituja.
      Mutta niitä on kuitenkin vielä vähän.

      Sitten televisio, on vanhoja 4:3 on laajakuva, on taulutv.
      Ja siihen päälle se että edes elokuvan toimittaja aina tiedä mikä versio elokuvasta on esityskopiona. Jos laajakangaselokuva puristetaan tavalliseen telkkariin jää aina jotain piiloon, aivan kuvan laidoista jää aina jotain pois, pahimmillaan jopa kokonaisia henkilöhahmoja jää pois kuvasta.

      VHS-kaseteilla oli omat ongelmansa.

      Olettaisin että tarkoitat DVD-versioita, eikä CD:t`? CD toistaa vain ääntä.
      DVD-versioissa on eroja riippuen mistä negatiivistä on digitaalisiirto tehty. Ja kuinka hyvin.
      Kaikki studiot tunnustavat asian ongelmat mutta siellä on kymmenien vuosien vastakkaisuudet ja intohimot sotkemassa asioita.

      Ensimmäistä kertaa Blue-Ray:llä on mahdollisuus korjata asioita mutta eihän sekään liikkeelle päässyt ilman riitoja HD-dvd:n kanssa.

      • cinema version? :s

        miks cinemaversios Ariel(Johanna Nurmimaa) laulaa korkeemmalta ko vhs:ssä? ja tarkoitin kyllä cd:tä koska siinä Ariel laulaa vielä matalemmalta :s mut oli tuokin hyvä tietää, kiitos:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2449
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      955
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      796
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      741
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      724
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      654
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      576
    Aihe