Venäjä ilmoitti hyväksyneensä sopimuksen, joka olisi turvannut kaasun toimitukset Eurooppaan. Samana päivänä maa ilmoitti irtautuvansa sopimuksesta.
Euroopan sivistysvaltiot ovat tottuneet moiseen toimintaan Venäjän taholta. Sopimuksella on vain sen paperin arvo, jolle se on kirjoitettu, ei enempää.
Tällainen käyttäytyminen on osoittanut, että Venäjän tekemiin sopimuksiin ei voi luottaa. Tämän vuoksi Eurooppa alkaa lopulta ymmärtää, että Venäjän kanssa kannattaa käydä kauppaa mahdollisimman vähän. Seuraus on, että Euroopan riippuvuun Venäjän energiasta vähenee lähivuosina rajusti, koska korvaavia energialähteitä otetaan käyttöön. Myös muu Venäjän vienti Eurooppaan tyrehtyy ja Venäjän tarvitseman läntisen huipputekniikan saanti vaikeutuu.
Venäjällä on mittavat energiavarat. Sillä olisi loistava mahdollisuus hyödyntää ne kansansa elintason kohottamiseksi. Kuitenkin Venäjä käyttäytyy, kuten norsu posliinikaupassa. Järkevällä suhtautumisella Venäjällä olisi rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Lienee niin, että keskiluokan vaurastumisesta alkaa tulla uhka Putinin diktatuurille. Ehkä tämän pelossa Venäjä ei anna itselleen ja kansalle mahdollisuutta vaurastua. Öykkäröinnillä Venäjä polttaa siltansa sivistyneeseen maailmaan.
Lopulta käy niin, että Venäjän vientitulot romahtavat ja maan taloudellinen ja sitä kautta poliittinen, sotilaallinen ja moraalinen romahdus on lähempänä kuin suurin osa meistä kuvittelee. Tämän seurauksena Venäjän rajanaapurit saavat taas elää rauhassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi vääristelet asioita?
Ei kukaan täyspäinen henkilö tai valtio hyväksy sopimuksia, joita on muuteltu toisin kun on sovittu.
Suomeen on virrannut maakaasua esteettä, eli tämä kiistä ei ole MITENKÄÄN vaikuttanut suomen kaasun saatavuuteen.
Suomi on EU-valtio.
Selitys, että miksi suomeen kaasua on tullut, on se, että meidän putki tulee suoraan venäjältä, siinä ei ole siis Ukrainaa välissä vetämässä.
parempaa tietoasi vastaan, Ukraina oli lisännyt sopimukseen omia ehtojaan, paperit eivät siis olleet yhtenevät kuten kuuluu. Ei eu tsekin johdolla voi tehdä kahdenlaisia sopimuksia osapuolten kanssa, vaan nimet olisi pitänyt saada identtiseen sopimuspaperiin, tämä on aivan selvä asia!
vaihtoehtoista energiaa? Venäjä ei salli kilpailevia kaasuputkia vaan käyttää tarvittaessa voimaa tämän estämiseksi. Ydinvoiman rakentaminen vaatii vuosikausia ja uraania ei riitä niin moneen ydinvoimalaan.
taas Venäjän VOIMANKÄYTÖLLÄ!!!!!!
Voisitko Iiro kertoa sieltä lapin "hirsihuvilaltasi" mitä se "voimankäyttö" tarkoittaa??????