Katsoitteko eilen yle teemalta tätä jumalatonta evoluutiosoopaa?Siinä ateisti R.Dawkins kirkkain silmin opetti koululaisille,kuinka ihmiskunta ja myöskin eläimet on miljoonia vuosia sitten kehittyneet BAKTEERISTA (!),seuraava kehitysvaihe on ollut alkulima ,sitten miljoonien vuosien päästä kehittyi apina ja apinaihminen,joista nykyihminen on saanut muotonsa.Kuinka tälläinen soopa voi mennä läpi joillekin ns.viisaille.Voiko tätä suurempaa jumalanpilkkaa maailmassa olla?
evoluutio
darwin=mestari?
14598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...evoluutioteoria on yhä nimensä mukainen, teoria eikä mitään muuta.
Maailmalla yli 6000 tiedemiestä asettaa evoluutioTEORIAN kyseenalaiseksi. Ja määrä kasvaa.
jos uskoo, että Eeva luotiin sananmukaisesti Aatamin kylkiluusta.
aika ajattelematon, jos ei älyä, että Jumala voisi tehdä niin
Eeva, ja sitten Aatami hänen mulkustaan.
Eeva olisi pitänyt luoda?
luominen ihmisuroksen kylkiluusta kuulostaa aivan yhtä hienosti valitulta menetelmältä kuin simpanssinaaraan luominen simpanssiuroksen kylkiluusta tai emakon luominen karjun kylkiluusta.
Tuo naaraiden luomismenetelmä sopii epäilemättä kaikille luullisille eläinkunnan edustajille, mutta mitenkähän hyönteisten ja nilviäisten naaraat on laadittu?
...jos uskoo että teoria on faktaa.
joka uskoo, että vanhat paimentolaistarut olisivat tosikertomuksia :)
10:13 Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Niinhän on kirjoitettuna "Oikeamielisen kirjassa." Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan.
Ei ole aurinko vieläkään kiirehtinyt laskemaan :)
Kuolinvuoteellaan Darwin kielsi evoluution? Evo-uskovaiset ovat 150 vuotta uskoneet olemattomaan teoriaan
jonka "järkeilyn" mukaan aurinko olisi alkanut kiertää maata, jos Kopernikus olisi perunut aurinkokeskisen mallinsa.
Jotkut ihmiset ovat todella, todella tyhmiä.
Onhan se todeksi todistettu. Oliko siinä paljonkin kohtia, joita et ymmärtänyt?
Ongelma tässä loputtomassa kädenväännössä ei ole evoluution luonne sinänsä. Ongelman ydin on siinä, että alkuräjähdys- ja evoluutioteoriat tarjoavat elämän synnystä ja kehittymisestä tieteelliseen tutkimusaineistoon pohjaavan näkemyksen, joka on ristiriidassa Raamatun tarjoaman mytologisen näkemyksen kanssa. Evoluutio herättää voimakkaita vihan ja kieltämyksen tunteita, koska se koetaan uhkana kristinuskolle. Keskiajalla olisi moisesta harhaoppisuudesta päätynyt roviolle, mutta nykypäivänä kirkon valta ei länsimaissa enää pysty tukahduttamaan tieteen tärkeää ja yleishyödyllistä työtä.
On turha haaskata aikaa evoluutioteorian ja luomisopin yhteensovittelemiseen, sillä se on mahdoton tehtävä. Tieteellä ei ole velvollisuutta eikä resursseja sellaiseen. Ihmisille, joille raamattu on kannesta kanteen Jumalan erehtymätöntä sanaa, tulisi evoluutioteoria kelpaamaan vasta, kun alkuräjähdys olisi vaihdettu Jumalaan ja bakteerit ja tohvelieläimet tomuun ja kylkiluihin. On parempi turvata tieteelle rauha jatkaa maailmankaikkeuden objektiivisen, uskonnoista riippumattoman todellisuuden selvittämistä ja suoda sen vastustajille oikeus purkaa kiukkunsa syyttämällä asiasta Saatanaa.
Tässä mielenkiintoinen elokuva aiheesta!
THE COLLAPSE OF DARWINISM IN EUROPE
http://us2.harunyahya.com/Detail/T/EDCRFV/productId/12116/THE_COLLAPSE_OF_DARWINISM_IN_EUROPE
Nyt voitte luterilaiset ryhtyä tappeluun islamistien kanssa siitä, kumman kultin jumala tämän kaiken on luonut. Evo-realistit vetäytyvät pommisuojiin odottamaan maailmanloppua.