Luin tuolla alokasaika-keskustelupalstalla ihmisten mielipiteitä armeijan lykkäämisestä ja palveluksen keskeyttämisistä. Tähän keskusteluun oli osallistunut myös joitakin naisia, vaikka tämä asevelvollisuus ei edes koske naisia yhtään mitenkään. Näiden keskusteluun osallistuneiden naisten mielipiteet eivät taas yllättäneet yhtään mitenkään, kun ottaa huomioon sen asian, että millä tavalla suurin osa suomalaisnaisista oikein suhtautuu tähän armeija ja asevelvollisuuskeskusteluihin. Tietenkin militaristiset, kiihkoisänmaalliset suomalaisnaiset olivat taas haukkumassa siellä meidän viattomien miesten "vääriä" valintoja tässä ahdistavassa ja piinaavassa asevelvollisuusasiassa, joka vaikuttaa todella paljon meidän suomalaismiesten elämään.
Muissa sivistyneissä Euroopan maissa kun naisia ei kiinnosta yksinkertaisesti yhtään mitenkään se asia, että ovatko miehet suorittaneet siellä tätä "kansalaisvelvollisuutta" ja "miesten koulua" eli varusmiespalvelusta. Meillä suomessa kun taas riittää vaikka kuinka paljon niitä naisia, joiden mielestä se intin suorittaminen on olevinaan oikein joku miehisyyden merkki, kansalaisvelvollisuus ja joku testi yhteiskuntakelpoisuuden osoittamiseksi.
Oman kokemukseni mukaan kaikkein pahimpia sivareiden, totaalikieltäytyjien ja armeijaa käymättömien miesten vihaajia ovat yleensä 1980-luvulla syntyneet ja niukasti 20-vuotiaat naiset. Tietenkin sivarivihaajia löytyy tässä militaristisessa suomenmaassa kaikenikäisistä naisista, mutta ehkä parikymppiset naiset suhtautuvat siviilipalvelusta ja totaalikieltäytymistä sen takia kohtaan vieläkin kielteisemmin, kun heidän ikäluokan miehillä se asevelvollisuus on ajankohtaisempi asia elämässään kun vaikka kolmekymppisillä miehillä.
Tässä ehkä kaikkein vihamielisin mielipide tuosta kyseisestä keskustelusta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001447&posting=22000000040822240
Naisten mielipiteitä
25
1747
Vastaukset
- siis...
"Muissa sivistyneissä Euroopan maissa.."
Myönnät siis että lasket Suomenkin kuuluvan sivistyneisiin euroopan maihin? - xxxxx
"Tässä ehkä kaikkein vihamielisin mielipide tuosta kyseisestä keskustelusta. "
???
Tuossa mielipiteessä oli vain n. 1 promille siitä inhosta, vihasta, raivosta jne, jne... jota sinä tunnet erilailla ajattelevia kohtaan!
Jos tuo kirjoitus oli "vihamielisin" löytämäsi, niin kylläpäs nyt hätäilet ihan syyttä. - viestiketjukin
käy esimerkistä.
Tämä yleinen asevelvollisuus ja sen myötä rakentunut 'armeijaistituutiomme' on ilmeisesti suomalaiselle niin pyhä asia, että sitä ei saa mitenkään arvostella saati sen olemassaolon tärkyttä asettaa kyseenalaiseksi.
Tällaisille sivarien keskustelupalstoillekkin jostain ihmeen syystä näitä tällaisia änkeää omaa ehdotonta totuuttaan paasaamaan.
Tosin monien ja varsinkin nuorempien kohdalla voi yksinkertaisesti olla kysymys vaan siitä että halutaan olla voittajien puolella. Ja se nyt sitten taitaa tällainen kauhiastas armeijaa diggaava trendi olla menossa.
Mutta kyllä minusta tämä tällainen puhuu karua kieltään kulttuuristamme. - PorcelainDoll
teidän kirjoitukset ne on vihamielisempiä kuin tuo kirjoitus.
Se on sinällään hassua että sinä onnistut muka aina löytämään kaikki tollaiset naiset. Minulla ainakin on kaveripiirissä sellaisia naisia joita ei voisi vähempää kiinnostaa koko armeija. Ja nämä ovat juurikin näitä 80-luvulla syntyneitä naisia. Joten ettei taas pikkasen yleistetä?
Niin ja tosiaan Suomessa kun on mahdollista sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta niin miksi sitä ei sitten jokainen sukupuoli saisi esittää?"Se on sinällään hassua että sinä onnistut muka aina löytämään kaikki tollaiset naiset. Minulla ainakin on kaveripiirissä sellaisia naisia joita ei voisi vähempää kiinnostaa koko armeija. Ja nämä ovat juurikin näitä 80-luvulla syntyneitä naisia. Joten ettei taas pikkasen yleistetä? "
Sinun kaveripiirisi asenteet kun eivät välttämättä vastaa kaikkien suomalaisnaisten asenteita.
"Niin ja tosiaan Suomessa kun on mahdollista sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta niin miksi sitä ei sitten jokainen sukupuoli saisi esittää? "
Ei siinä mitään, jos sanoo mielipiteensä asiaan. Mutta kun mielipiteen antaminen ja toisten ihmisten haukkuminen ja heidän valintojensa kritisointi ovatkin kaksi aivan eri asiaa. Sinun mielestä kun se on tietenkin ihan oikein, jos naiset haukkuvat meitä sivareita ja arvostelevat kovasanaisesti meidän miesten tekemiä "vääriä" valintoja tässä piinaavassa ja ahdistavassa asevelvollisuusasiassa.- kuinka yrität
DarkFear kirjoitti:
"Se on sinällään hassua että sinä onnistut muka aina löytämään kaikki tollaiset naiset. Minulla ainakin on kaveripiirissä sellaisia naisia joita ei voisi vähempää kiinnostaa koko armeija. Ja nämä ovat juurikin näitä 80-luvulla syntyneitä naisia. Joten ettei taas pikkasen yleistetä? "
Sinun kaveripiirisi asenteet kun eivät välttämättä vastaa kaikkien suomalaisnaisten asenteita.
"Niin ja tosiaan Suomessa kun on mahdollista sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta niin miksi sitä ei sitten jokainen sukupuoli saisi esittää? "
Ei siinä mitään, jos sanoo mielipiteensä asiaan. Mutta kun mielipiteen antaminen ja toisten ihmisten haukkuminen ja heidän valintojensa kritisointi ovatkin kaksi aivan eri asiaa. Sinun mielestä kun se on tietenkin ihan oikein, jos naiset haukkuvat meitä sivareita ja arvostelevat kovasanaisesti meidän miesten tekemiä "vääriä" valintoja tässä piinaavassa ja ahdistavassa asevelvollisuusasiassa.väännellä niin tyhmyytesi loistaa kuin majakka. SYÖ PASKAA KOMMARI JA TAPA ITSESI HUORA!
- srhsrtgbä
Armeija on vanhentunut instituutio, jolla ei tämän päivän maailmassa olsi enää mitään tekemistä.
Osa ihmisitä vaan haluaa roikkua vanhoissa, alhaisissa energioissa ja pitää yllä näitä ikivanhoja instituutteja ja estää meitä näkemästä totuutta.
Ei ihmistä ole tehty sotimista eikä tappamista varten..meillä on vain yksi planeetta, yksi ihmiskunta ja vitusti ongelmia ratkaistavana joita uskonto, politiikka, raha yms valheet ovat meille aiheuttaneet.
Lakatkaa tappelemasta ja yhdistykää.
P.S. NWO ja ihmisten yhdistyminen ovat sitten kaksi eri asiaa.. - Jorma.Kovanen
...käyminen ei sinällään ärsytä, mutta akkamainen ruikuttamisesi sitäkin enemmän.
Vahvistaa käsitystäni siitä että pahimmilla ämmillä roikkuu munat jalkovälissä. - provo vai ei
"Ennen aikaan ei ajateltu edes lykkäystä tai että armeija jäisi suorittamatta! Oli joka miehen velvollisuus käydä armeija. Mutta nykyisin ns."miehet" jotka eivät käy armeijaa. Ovat sääliitäviä. Totta kai on ihan oikeitakin syitä..päässä vikaa,ettei uskalla aseita antaa,mielenterveys ongelmia. Minä olen sitä mieltä miehet jotka ilman mitään pätevää syytä...."kun vaan nyt ei satu huvittaa armeija" eivät sitä käy EIVÄT OLE MIEHIÄ! jos ei pää armeijaa kestä,miten se kestää elämässä yleensä?! ja olen nainen kun tätä kirjoitan en ole käynyt armeijaa,pari nais ystävääni on. ja nostan hattua heille. Ja ollan nais porukassa puhuttu tästä muutaman kerran. Ja nostan hattua miehille jotka nyky päivänä käyvät armeijan kunnialla loppuun. ;) mun mieli pide."
Aivan kuin ei sitten yhtään tulisi edes mieleen tästä yleisestä asevelvollisuudesta armeijainstituutioineen seuraavat vähintäänkin kyseenalaiset heijastusvaikutukset kulttuuriimme.
Niin tai jos sitten kuitenkin tulee tällaisetkin heijastusvaikutukset mieleen, mutta ei pidäkkään niitä muuta kuin pelkästään hyvinä asioina.
No joka tapauksessa tässäkin nyt sitten tämän mielipiteensä kirjoittajakin teksteineen on juuri hyvä esimerkki näistä heijastusvaikutuksista.
Tosin sekin on mahdollista että tämä mielipide on kirjoitettu vain jossain provosointimielessä, mutta siltikin vielä se omalla tavallaan käy esimerkistä kun siinä on näitä kliseisiä määritelmiä armeijaan tavalla tai toisella sopeutumattomista. Nimittäin miksi meidän kulttuurissamme tai kielessämme ylipäätänsä on näitä tällaisia armeijaan ja yhtä aikaa n.s. siviliimme liittyviä kliseisiä määritelmiä tai sanoja, jotka me helposti tulkitsemme tarkoituksiltaan joksikin hyvin negatiivisiksi.- jepjep...
Todella hyvää kieltä tuo nainen kirjoittaa.
Muutamia kohtia joissa repesin:
"ettei uskalla aseita antaa" ( mitä ikinä sitten kirjoittaja tuolla tarkoittaakaan." kantaa, vai antaa? :D)
"ja olen nainen kun tätä kirjoitan" (onpa todella jännää, osaakohan hän muuttaa välillä sukupuoltaan :D Ja vielä ilman mitään pisteitä kirjoittaa, yhteen pötköön kaikki vaan. Kuitenkin kirjoittaa nais ystävän erikseen. Ja loppuun vielä hänen mieli pide :DD - Kuppikuntalaisia!
No mitenkäs muualla Euroopassa niitä lapsia syntyy enemmän kuin Suomessa, vaikka ei siellä montaa miestä taida olla kun ehkä 1% miehistä käy armeijan?
Sisäsiittoisten suomalaisnaisten mielipide se ei minua ainakaan hetkauta pätkääkään. Brassit ja eteläisen Euroopan naiset ovat huomattavasti kauniimpia kuin miestakatukkaa pitävät sisäsiittoiset suomalaisnaiset. Että sillä lailla. Kunpa ryssä tulis ja vähän opettaisi vähän tapoja meidän "äijänaisille". Ei muuta kun munaa vähän joukolla pesääm, niin eiköhän muistu kumpaa sukupuolta ovat :D
- .,....
DarkFear, tuo naisten mielipide juttu on hieman kaksipiippuinen asia. Minun mielestäni nykypäivänä nimenomaan nuo niukasti 20-vuotiaat naiset eivät ole ihan sitä kaikkein pahimpia sivari/totaalivihaajia. Itse en hirveän paljon ole saanut vihaa päälleni, muutenkin monet naiset ovat olleet todella sivarimyönteisiä ainakin minulle. Tietysti se vaikuttaa, että minkälaisissa piireissä liikutaan. Itselläni on monenlaisia kavereita, naisia kuin miehiä. Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa ei oikeastaan katsota vihaisesti jos oot sivari. Ainakin omien kokemuksien perusteella.
Mutta sivarit vie kyllä inttipojilta naiset ;)- PorcelainDoll
"Mutta sivarit vie kyllä inttipojilta naiset ;)"
mua ärsyttää tuo tyyliin joku vie jonkun naiset, ihan sama sanoisko että inttijätkä vie sivarin naiset. Ei sitä sivarista tai inttijätkästä joka on kusipää saa ihanaa vaikka kuinka voissa paistaisi.
Tulee vähän mieleen ihan ku sillä akalla ei olis mitään sanavaltaa kun joku tulee ja vie. Oli pakko purkautua kun tuo on tympiny jo monet kerrat ku joku asiasta rupeaa rehvasteleen. - ...
PorcelainDoll kirjoitti:
"Mutta sivarit vie kyllä inttipojilta naiset ;)"
mua ärsyttää tuo tyyliin joku vie jonkun naiset, ihan sama sanoisko että inttijätkä vie sivarin naiset. Ei sitä sivarista tai inttijätkästä joka on kusipää saa ihanaa vaikka kuinka voissa paistaisi.
Tulee vähän mieleen ihan ku sillä akalla ei olis mitään sanavaltaa kun joku tulee ja vie. Oli pakko purkautua kun tuo on tympiny jo monet kerrat ku joku asiasta rupeaa rehvasteleen.hei, se oli vaan läppä, mustakin toi on tyhmä heitto, kun aina kuulee tuollasta, kaikkina eri variaatioina. :D Joten äläs nyt hikeenny sielä :)
"DarkFear, tuo naisten mielipide juttu on hieman kaksipiippuinen asia. Minun mielestäni nykypäivänä nimenomaan nuo niukasti 20-vuotiaat naiset eivät ole ihan sitä kaikkein pahimpia sivari/totaalivihaajia. Itse en hirveän paljon ole saanut vihaa päälleni, muutenkin monet naiset ovat olleet todella sivarimyönteisiä ainakin minulle. Tietysti se vaikuttaa, että minkälaisissa piireissä liikutaan. Itselläni on monenlaisia kavereita, naisia kuin miehiä. Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa ei oikeastaan katsota vihaisesti jos oot sivari. Ainakin omien kokemuksien perusteella. "
Niin no sekin riippuu hyvin paljon just siitä paikkakunnasta, että millä tavalla naiset tai yleensä ihmiset oikein suhtautuvat siihen sivarivalintaan. Ainakin täällä Lahdessa olen huomannut valitettavan monien parikymppisten nuorten ja myös naisten olevan erittäin isänmaallishenkisiä armeijan ylistäjiä, joiden mielestä se intin suorittaminen on olevinaan oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus. Sitten kun mennään vielä johonkin Pohjois-suomeen ja maaseudulle päin, niin siellähän näitä armeijaintoilijoita on naistenkin joukossa yhä enemmän. Sen minäkin olen huomannut, että Helsingissä ihmisiä ei kiinnosta tämä asevelvollisuusasia onneksi juuri mitenkään, joten sen vuoksi pääkaupunkiseutu onkin ihan ylivoimaisesti suomen paras paikka elää ja asua, varsinkin meille suvaitsevaisille ja avarakatseisille aseistakieltäytyjille, joita se armeijaintoilu ja näiden turhien sotien ylistäminen ei ole koskaan kiinnostanut. Sen jälkeen kun itse muutin Helsinkiin, niin minulta ei olla kysytty yhtään ainoaa kertaa mitään koko asevelvollisuuden suorittamisesta ja siitä olenkin ollut erittäin onnellinen.
Mutta tietenkin näille talvisodan ajoille jämähtäneille armeijajunteille se Helsinki onkin huono paikka just sen takia, kun siellä sitä arvostusta ja kunnioitusta ei pysty saamaan ihmisten parissa sen intin käymisen perusteella samalla tavalla kun jossain pohjois-suomessa ja näillä militaristisilla paikkakunnilla.- .....
DarkFear kirjoitti:
"DarkFear, tuo naisten mielipide juttu on hieman kaksipiippuinen asia. Minun mielestäni nykypäivänä nimenomaan nuo niukasti 20-vuotiaat naiset eivät ole ihan sitä kaikkein pahimpia sivari/totaalivihaajia. Itse en hirveän paljon ole saanut vihaa päälleni, muutenkin monet naiset ovat olleet todella sivarimyönteisiä ainakin minulle. Tietysti se vaikuttaa, että minkälaisissa piireissä liikutaan. Itselläni on monenlaisia kavereita, naisia kuin miehiä. Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa ei oikeastaan katsota vihaisesti jos oot sivari. Ainakin omien kokemuksien perusteella. "
Niin no sekin riippuu hyvin paljon just siitä paikkakunnasta, että millä tavalla naiset tai yleensä ihmiset oikein suhtautuvat siihen sivarivalintaan. Ainakin täällä Lahdessa olen huomannut valitettavan monien parikymppisten nuorten ja myös naisten olevan erittäin isänmaallishenkisiä armeijan ylistäjiä, joiden mielestä se intin suorittaminen on olevinaan oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus. Sitten kun mennään vielä johonkin Pohjois-suomeen ja maaseudulle päin, niin siellähän näitä armeijaintoilijoita on naistenkin joukossa yhä enemmän. Sen minäkin olen huomannut, että Helsingissä ihmisiä ei kiinnosta tämä asevelvollisuusasia onneksi juuri mitenkään, joten sen vuoksi pääkaupunkiseutu onkin ihan ylivoimaisesti suomen paras paikka elää ja asua, varsinkin meille suvaitsevaisille ja avarakatseisille aseistakieltäytyjille, joita se armeijaintoilu ja näiden turhien sotien ylistäminen ei ole koskaan kiinnostanut. Sen jälkeen kun itse muutin Helsinkiin, niin minulta ei olla kysytty yhtään ainoaa kertaa mitään koko asevelvollisuuden suorittamisesta ja siitä olenkin ollut erittäin onnellinen.
Mutta tietenkin näille talvisodan ajoille jämähtäneille armeijajunteille se Helsinki onkin huono paikka just sen takia, kun siellä sitä arvostusta ja kunnioitusta ei pysty saamaan ihmisten parissa sen intin käymisen perusteella samalla tavalla kun jossain pohjois-suomessa ja näillä militaristisilla paikkakunnilla.Ai Lahdessa olet asustellut? Okei, itselläni hieman samankaltaista meininkiä ollut. Joskus tuli asuttua Kouvolan suunnilla. Siellä suurinosa ihmisistä on ennakkoluuloista ja yms. Oli mulla muutamia kavereita, joilla oli samankaltaisia aatteita kuin mulla. Itse asiassa minulla on aina ollut paljon kavereita, ja jo hyvin nuoresta iästä lähtien mulla on ollut samanlainen mielipide armeijasta. Ei se ole mihkään muuttunut. Kyllä välillä sain siitä kuulla, mutta yllättävän hyvin kaikki oikeastaan sen on ottanut. Tai no onhan siitä jo varmaan 5.vuotta kun sieltä kaupungista lähdin. Helsinkiin tietty, koska niin paljon ärsytti tuo ahdasmielisyys. Ei se ahdasmielisyys mitenkään hirveän näkyvästi ilmassa ollut, mutta kyllä sen tuntee.
Nykyään mulla on tosi paljon tuttuja vähän jokapuolelta Suomea. Sanoisin, että esimerkiksi Jyväskylässä on paljon sellasta mukavaa "hippikansaa" Minun sivarierässäni oli muistaakseni enemmän kuin pari Jyväskyläläistä tyyppiä. Ja sitten myös se oli jännä huomata, että monet oli Savon suunnalta.
Lopuksi, sitten tietty Pääkaupunkiseutu. Minulle on aina sanottu, että ne Helsinkiläiset ovat niin itsekeskeisiä, ja epäystävällisiä ja vittuilevia yms muuta paskaa. En itse ole ainakaan kokenut sellaista, mua kohtaan ollaan oltu ystävällisiä, ja en usko, että esim. jos oisin Helsingistä muuttanu Kouvolaan, niin koulussa mua ei kovin hyvin olisi otettu vastaan. - kuuro ja tyhmä
DarkFear kirjoitti:
"DarkFear, tuo naisten mielipide juttu on hieman kaksipiippuinen asia. Minun mielestäni nykypäivänä nimenomaan nuo niukasti 20-vuotiaat naiset eivät ole ihan sitä kaikkein pahimpia sivari/totaalivihaajia. Itse en hirveän paljon ole saanut vihaa päälleni, muutenkin monet naiset ovat olleet todella sivarimyönteisiä ainakin minulle. Tietysti se vaikuttaa, että minkälaisissa piireissä liikutaan. Itselläni on monenlaisia kavereita, naisia kuin miehiä. Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa ei oikeastaan katsota vihaisesti jos oot sivari. Ainakin omien kokemuksien perusteella. "
Niin no sekin riippuu hyvin paljon just siitä paikkakunnasta, että millä tavalla naiset tai yleensä ihmiset oikein suhtautuvat siihen sivarivalintaan. Ainakin täällä Lahdessa olen huomannut valitettavan monien parikymppisten nuorten ja myös naisten olevan erittäin isänmaallishenkisiä armeijan ylistäjiä, joiden mielestä se intin suorittaminen on olevinaan oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus. Sitten kun mennään vielä johonkin Pohjois-suomeen ja maaseudulle päin, niin siellähän näitä armeijaintoilijoita on naistenkin joukossa yhä enemmän. Sen minäkin olen huomannut, että Helsingissä ihmisiä ei kiinnosta tämä asevelvollisuusasia onneksi juuri mitenkään, joten sen vuoksi pääkaupunkiseutu onkin ihan ylivoimaisesti suomen paras paikka elää ja asua, varsinkin meille suvaitsevaisille ja avarakatseisille aseistakieltäytyjille, joita se armeijaintoilu ja näiden turhien sotien ylistäminen ei ole koskaan kiinnostanut. Sen jälkeen kun itse muutin Helsinkiin, niin minulta ei olla kysytty yhtään ainoaa kertaa mitään koko asevelvollisuuden suorittamisesta ja siitä olenkin ollut erittäin onnellinen.
Mutta tietenkin näille talvisodan ajoille jämähtäneille armeijajunteille se Helsinki onkin huono paikka just sen takia, kun siellä sitä arvostusta ja kunnioitusta ei pysty saamaan ihmisten parissa sen intin käymisen perusteella samalla tavalla kun jossain pohjois-suomessa ja näillä militaristisilla paikkakunnilla.niin toistan: SYÖ PASKAA JA MURISE!
..... kirjoitti:
Ai Lahdessa olet asustellut? Okei, itselläni hieman samankaltaista meininkiä ollut. Joskus tuli asuttua Kouvolan suunnilla. Siellä suurinosa ihmisistä on ennakkoluuloista ja yms. Oli mulla muutamia kavereita, joilla oli samankaltaisia aatteita kuin mulla. Itse asiassa minulla on aina ollut paljon kavereita, ja jo hyvin nuoresta iästä lähtien mulla on ollut samanlainen mielipide armeijasta. Ei se ole mihkään muuttunut. Kyllä välillä sain siitä kuulla, mutta yllättävän hyvin kaikki oikeastaan sen on ottanut. Tai no onhan siitä jo varmaan 5.vuotta kun sieltä kaupungista lähdin. Helsinkiin tietty, koska niin paljon ärsytti tuo ahdasmielisyys. Ei se ahdasmielisyys mitenkään hirveän näkyvästi ilmassa ollut, mutta kyllä sen tuntee.
Nykyään mulla on tosi paljon tuttuja vähän jokapuolelta Suomea. Sanoisin, että esimerkiksi Jyväskylässä on paljon sellasta mukavaa "hippikansaa" Minun sivarierässäni oli muistaakseni enemmän kuin pari Jyväskyläläistä tyyppiä. Ja sitten myös se oli jännä huomata, että monet oli Savon suunnalta.
Lopuksi, sitten tietty Pääkaupunkiseutu. Minulle on aina sanottu, että ne Helsinkiläiset ovat niin itsekeskeisiä, ja epäystävällisiä ja vittuilevia yms muuta paskaa. En itse ole ainakaan kokenut sellaista, mua kohtaan ollaan oltu ystävällisiä, ja en usko, että esim. jos oisin Helsingistä muuttanu Kouvolaan, niin koulussa mua ei kovin hyvin olisi otettu vastaan."Ai Lahdessa olet asustellut? Okei, itselläni hieman samankaltaista meininkiä ollut. Joskus tuli asuttua Kouvolan suunnilla. Siellä suurinosa ihmisistä on ennakkoluuloista ja yms. Oli mulla muutamia kavereita, joilla oli samankaltaisia aatteita kuin mulla. Itse asiassa minulla on aina ollut paljon kavereita, ja jo hyvin nuoresta iästä lähtien mulla on ollut samanlainen mielipide armeijasta. Ei se ole mihkään muuttunut. Kyllä välillä sain siitä kuulla, mutta yllättävän hyvin kaikki oikeastaan sen on ottanut. Tai no onhan siitä jo varmaan 5.vuotta kun sieltä kaupungista lähdin. Helsinkiin tietty, koska niin paljon ärsytti tuo ahdasmielisyys. Ei se ahdasmielisyys mitenkään hirveän näkyvästi ilmassa ollut, mutta kyllä sen tuntee."
Itse olen joutunut kokemaan todella paljon syrjintää ja vittuilua sivaritaustani takia täällä Lahdessa ja sen vuoksi minun olikin aina vaikea sopeutua yhtään mihinkään kouluun, työpaikkaan tai yleensä minkäänlaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, kun tuo sivaritausta tuntui olevan niin monien ihmisten mielestä oikein hirveän suuri rikos ja "väärä" valinta, mitä suomalaismiesten ei pitäisi koskaan tehdä. Itse muutin myös Helsinkiin, koska olen huomannut jo aikoja sitten sen asian, että stadissa ilmapiiri on paljon suvaitsevaisempi, avarakatseisempi, monikulttuurisempi ja kansainvälisempi kun muualla suomessa. Lisäksi pääkaupunkiseudulla kaikki poikkeavan näköiset ja oloiset persoonat osataan hyväksyä paljon paremmin, eikä siellä ihmisillä ole samanlaisia ennakkoluuloja meitä vähemmistöjä kohtaan kun muualla suomessa.
"Nykyään mulla on tosi paljon tuttuja vähän jokapuolelta Suomea. Sanoisin, että esimerkiksi Jyväskylässä on paljon sellasta mukavaa "hippikansaa" Minun sivarierässäni oli muistaakseni enemmän kuin pari Jyväskyläläistä tyyppiä. Ja sitten myös se oli jännä huomata, että monet oli Savon suunnalta."
Olisi kiva tietää, että missä meidänlaiset armeijavastaiset ja poikkeavanlaiset persoonat oikein tutustuvat toisiin ihmisiin täällä suomenmaassa, kun itse en ole koskaan onnistunut solmimaan minkäänlaisia ystävyyssuhteita, kun en vaan yksinkertaisesti ole tavannut missään kaltaisiani ihmisiä, joiden seurassa saisin olla vapaasti oma itseni ilman minkäänlaista syrjintää mielipiteiden ja valintojeni takia.
Itse huomasin myös Lapinjärven aikana sen, että Jyväskylästä oli ihmeen paljon sivareita. Ehkä kaupungissa on sitten hieman suvaitsevaisempi ilmapiiri kun muualla suomessa. Ehkä se vaikuttaa myös asiaan, kun Jyväskylässä on yliopisto ja näin ollen sinne on muuttanut paljon sivarihenkisiä yliopisto-opiskelijoita. Omassa sivarierässä täältä Lahdesta ei ollut kovinkaan montaa sivaria ja suuremmista paikkakunnista Tampereelta oli myös hyvin vähän. Pääkaupunkiseudun lisäksi sivareita oli mm. Turusta, Vaasasta ja myös tuolta savon suunnalta.
"Lopuksi, sitten tietty Pääkaupunkiseutu. Minulle on aina sanottu, että ne Helsinkiläiset ovat niin itsekeskeisiä, ja epäystävällisiä ja vittuilevia yms muuta paskaa. En itse ole ainakaan kokenut sellaista, mua kohtaan ollaan oltu ystävällisiä, ja en usko, että esim. jos oisin Helsingistä muuttanu Kouvolaan, niin koulussa mua ei kovin hyvin olisi otettu vastaan."
Mä olen huomannut myös just saman asian. Aina kuulee ihmisten puhuvan siitä, että pääkaupunkiseudulla ihmiset olisivat muka niin itsekeskeisiä, epäystävällisiä ja ym. vastaavaa paskaa. En minäkään ole kokenut, että pääkaupunkiseudulla ihmiset olisivat tämänlaisia persoonia, kun mitä heistä väitetään muualla suomessa. Ainakin mua kohtaan on oltu aina ihan ystävällisiä ja mikä parasta, niin en ole joutunut kertaakaan selittämään mitään sivaritaustastani, kun ketään ei tunnu stadissa kiinnostavan se, että millä tavalla mä oikein olen tämän "kansalaisvelvollisuuden" suorittanut.- Entä se Hesa?
DarkFear kirjoitti:
"DarkFear, tuo naisten mielipide juttu on hieman kaksipiippuinen asia. Minun mielestäni nykypäivänä nimenomaan nuo niukasti 20-vuotiaat naiset eivät ole ihan sitä kaikkein pahimpia sivari/totaalivihaajia. Itse en hirveän paljon ole saanut vihaa päälleni, muutenkin monet naiset ovat olleet todella sivarimyönteisiä ainakin minulle. Tietysti se vaikuttaa, että minkälaisissa piireissä liikutaan. Itselläni on monenlaisia kavereita, naisia kuin miehiä. Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa ei oikeastaan katsota vihaisesti jos oot sivari. Ainakin omien kokemuksien perusteella. "
Niin no sekin riippuu hyvin paljon just siitä paikkakunnasta, että millä tavalla naiset tai yleensä ihmiset oikein suhtautuvat siihen sivarivalintaan. Ainakin täällä Lahdessa olen huomannut valitettavan monien parikymppisten nuorten ja myös naisten olevan erittäin isänmaallishenkisiä armeijan ylistäjiä, joiden mielestä se intin suorittaminen on olevinaan oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus. Sitten kun mennään vielä johonkin Pohjois-suomeen ja maaseudulle päin, niin siellähän näitä armeijaintoilijoita on naistenkin joukossa yhä enemmän. Sen minäkin olen huomannut, että Helsingissä ihmisiä ei kiinnosta tämä asevelvollisuusasia onneksi juuri mitenkään, joten sen vuoksi pääkaupunkiseutu onkin ihan ylivoimaisesti suomen paras paikka elää ja asua, varsinkin meille suvaitsevaisille ja avarakatseisille aseistakieltäytyjille, joita se armeijaintoilu ja näiden turhien sotien ylistäminen ei ole koskaan kiinnostanut. Sen jälkeen kun itse muutin Helsinkiin, niin minulta ei olla kysytty yhtään ainoaa kertaa mitään koko asevelvollisuuden suorittamisesta ja siitä olenkin ollut erittäin onnellinen.
Mutta tietenkin näille talvisodan ajoille jämähtäneille armeijajunteille se Helsinki onkin huono paikka just sen takia, kun siellä sitä arvostusta ja kunnioitusta ei pysty saamaan ihmisten parissa sen intin käymisen perusteella samalla tavalla kun jossain pohjois-suomessa ja näillä militaristisilla paikkakunnilla."...Ainakin täällä Lahdessa olen huomannut "
Miksi muutit takaisin Lahteen? Entä se Hesa? kirjoitti:
"...Ainakin täällä Lahdessa olen huomannut "
Miksi muutit takaisin Lahteen?"Miksi muutit takaisin Lahteen?"
Missähän oikein olen näin sanonut? En ole todellakaan muuttanut takaisin Lahteen, vaikka Lahdessa tuleekin vierailtua aina vapaapäivien aikana. Kyllähän se lahden ilmapiiri ja ihmisten asenteet ovat tulleet mulle hyvin tutuiksi, kun asuin koko ikäni Lahdessa ennen stadiin muuttoa.
- ........
SYÖ PASKAA!
- .,,,
asevelvollisia oltuaan intissä 45 päivää. Naiset siis käyvät saman pakkointin kuin miehetkin. Siksi ei tällähetkellä pitäisi puhua naisten vapaaehtoisesta asepalvelusta, koska se vapaaehtoisuus kestää vain 45 päivää.
Vapaaehtoinen asepalvelus muuttaisi koko systeemin ja samalla tähän maahan saataisiin oikea armeija. Se miksi tähän ei saada järkeä, on siinä, että kukaan ei oikeasti halua puolustaa tätä maata, vaan kyse on jostain käsittämättömästä uskonnosta ja perinteiden sokeasta kunnioittamisesta.- hienoa,.,.,.,.....,.
nämä militaristit jotka kokevat armeijan velvollisuudeksi, voivat sitten mennä sinne vapaaehtoiseen armeijaan. Ja lopettaa säälittävän ivan niitä kohtaan jotka ajattelevat omilla aivoillaan, eivätkä mene "perinteiden ja isänmaallisuuden" takia paikkaan jossa ei ole mitään järkeä. Kannatan armeijaa mutta EN pakollista, en todellakaan.
Baltian maat ovatkin hyvä esimerkki valtioista, joissa ollaan opittu toisen maailman sodan sodista jotain. Siellä ei ole yleistä asevelvollisuutta, eikä siellä kiinnosta naisia mitenkään se, onko mies suorittanut armeijan vai ei. Suomi ei ole vielä oppinut, että sen räkytys natsipropagandapaskasta, miesten sorto ja militaristisikojen hännystely, tuottaa kipua. Katulakien mukaan Suomi saa turpiinsa, jos se kukkoilee liikaa kakara- armeijallansa. Venäjä on valmis rakentavaan keskusteluun Karjalasta ja vanhoista sodista, mutta Suomessa ei ole miestä keskustella ilman tunteen kiihkoa.
Vasta sitten Suomella on edes pienoinen toive tulla hyväksytyksi Venäjän silmissä, kun se lopettaa uhrin leikkimisen ja natsipropagandapaskan räkytyksen ja vastaa sotarikoksistaan kuin suoraselkäinen mies.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956757Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972