Aika

Aikaa ei ole. Sillä aika on mielikuvituksen tuote, aika on vain järkiaika, aikaa ei ole.
9459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

hetkessä. Mennyt ja tuleva, älä murehdi sitä. Kaikki on tässä!

Äänestä
  • Aika ei koske vain aineellisuudessa olevia, sillä myös henkimaailmassa on aikakäsite, joskin erilainen kuin täällä missä mekin nyt elämme.

    Äänestä

Aika liittyy aineeseen ja aika on entropian gradientti. Gradientti puolestaan ei ole mitään muuta kuin se osittaisderivaattojen summavektori, joka osoittaa sen suunnan, jossa funktio kasvaa voimakkaimmin.
Aika liittyy aina muutokseen ja muutos on sama kuin derivaatta. Termodynamiikan II lain mukaisesti entropia pyrkii aina kasvamaan, ja tätä derivaattaa kutsutaan ajaksi.

Singulariteetissa ei ole entropiaa, joten siellä ei ole aikaakaan.
Mustan aukon lähellä aika pysähtyy täysin ja muutuu pistemäiseksi, kairokseksi; siinä niin menneisyys, nykyisyys kuin tulevaisuuskin ovat kaikki samanaikaisesti läsnä. Ja juuri tämä kairos on ajankäsite sellaisessa tilassa, jossa ei ole ainetta eikä entropiaa; siellä ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta, ainoastaan nykyhetki.

Äänestä
  • Tähän laitan tämän jatkona tuohon edelliseen. ELi lineaarisuutemme vain, sen seurauksena... tai siis syy-ja-seuraus... kumpi olikaan ensin se muna vaiko kana.

    Aurinko ns. laskee ja nousee.... no eihän sekään sitä, vaan olla möllöttää siellä radallaan vain sekin, mutta tämä kaksinaisuus vain; ne varjopuoletkin. Kun valo näytäytyy ja ei näyttäydy yhtaikaisesti jokaille pallollamme. Tämä pelimme; kaksinaisuus, polariteettiemme pelikentällä siis. Nämä sanatkin vain; kaksinaisia yhtä kaikki.

    Kun on on ei, ja ei onkin on. Mistä mitäkin tarkastelemme ainoastaan. Aikakin siis on ja ei ole.

    Olemmehan antaneet sille sen 4D - merkityksenkin, ja 5 D onkin jo ajan ohittamista, portailla kohti jotakin......

    Ikuisuus, mistä ikuisuus siis alkaa ja mihin päättyy ei lineaarisestikaan? Siinäpä kysymys, jos ääretöntä voi olla vain yksi sitäkin, kuten nollaakin... jossa nekin molemmat sanotaanko vaikka ääripäät yhtyvät, niin ja kuinka maailmakaikkeuskin kaartuu... spiraalikin. Kun se häntä vain saadaan kiinni. Laajenee, supistuu... fuusiot ja fissiot. Mikä on maailmankaikkeus? Mitä sillä tarkoitamme ylimalkaan, kuin Jumala vain ollenko, kehona jonka osasia taivaankappaleet, me....avaruus siis.... kaikki.... yksi elävä organismi sekin ollen vain. Ja onko se alku sitä kun, se ensin supistuu supistumistaan, saavuttaen pisteen josta se pystyy enää vain laajentumaan jälleen (vrt orgasmi, ja nämä lainalaisuudet kaikkialla)? Ja mistä puolestaan sekin piste tulla tupsahtikaan? Niinpä.

    Hassua hupsua vuoropuheluakin, jossa tiede ja ns. henkisyyskin jo puhuvat samaa kieltä. Kunhan ei tartu pilkkuun liiaksi.

    Sari

    Äänestä

  • sarppiska kirjoitti:

    Tähän laitan tämän jatkona tuohon edelliseen. ELi lineaarisuutemme vain, sen seurauksena... tai siis syy-ja-seuraus... kumpi olikaan ensin se muna vaiko kana.

    Tulee kirjoitettua niin nopeasti tätä tekstiänsäkin, ettei välty noilta kirjoitusvirheiltäänkään sitten. Ja taitaa tämä näppikseni olla vähän jäykän puoleinen, kun ei ota noita kaikkia kirjaimia samaan tahtiin mukaan, kuin niitä mukamas näppäilen :)

    Kun ajatus ei pysy kirjoittajankaan perässä, enkä turhia oikolue, annan vain näppäinteni viedä. Mutta pointtini kaiketi tässä kaikessa on se, että kun me yhdistäisimme nämä omat osaamisalueemme, ja tarkastelisimme tätä kaikkea olemassa olevaa monelta eri katsantokantilta, huomaisimme kuinka ne aina jossakin kohtaa yhtyvät, ollenkin se sama asia jo. ;)

    Kaiken teoria vaikkapa ;))

    Äänestä

  • sarppiska kirjoitti:

    Tähän laitan tämän jatkona tuohon edelliseen. ELi lineaarisuutemme vain, sen seurauksena... tai siis syy-ja-seuraus... kumpi olikaan ensin se muna vaiko kana.

    Aurinko ns. laskee ja nousee.... no eihän sekään sitä, vaan olla möllöttää siellä radallaan vain sekin, mutta tämä kaksinaisuus vain; ne varjopuoletkin. Kun valo näytäytyy ja ei näyttäydy yhtaikaisesti jokaille pallollamme. Tämä pelimme; kaksinaisuus, polariteettiemme pelikentällä siis. Nämä sanatkin vain; kaksinaisia yhtä kaikki.

    Kun on on ei, ja ei onkin on. Mistä mitäkin tarkastelemme ainoastaan. Aikakin siis on ja ei ole.

    Olemmehan antaneet sille sen 4D - merkityksenkin, ja 5 D onkin jo ajan ohittamista, portailla kohti jotakin......

    Ikuisuus, mistä ikuisuus siis alkaa ja mihin päättyy ei lineaarisestikaan? Siinäpä kysymys, jos ääretöntä voi olla vain yksi sitäkin, kuten nollaakin... jossa nekin molemmat sanotaanko vaikka ääripäät yhtyvät, niin ja kuinka maailmakaikkeuskin kaartuu... spiraalikin. Kun se häntä vain saadaan kiinni. Laajenee, supistuu... fuusiot ja fissiot. Mikä on maailmankaikkeus? Mitä sillä tarkoitamme ylimalkaan, kuin Jumala vain ollenko, kehona jonka osasia taivaankappaleet, me....avaruus siis.... kaikki.... yksi elävä organismi sekin ollen vain. Ja onko se alku sitä kun, se ensin supistuu supistumistaan, saavuttaen pisteen josta se pystyy enää vain laajentumaan jälleen (vrt orgasmi, ja nämä lainalaisuudet kaikkialla)? Ja mistä puolestaan sekin piste tulla tupsahtikaan? Niinpä.

    Hassua hupsua vuoropuheluakin, jossa tiede ja ns. henkisyyskin jo puhuvat samaa kieltä. Kunhan ei tartu pilkkuun liiaksi.

    Sari

    //Kun on on ei, ja ei onkin on. Mistä mitäkin tarkastelemme ainoastaan. Aikakin siis on ja ei ole.//

    - On muistettava, että sekä aika että dimensiot liittyvät aineeseen.
    Ennen ainetta ei ollut aikaa eikä dimensioitakaan.
    Meille, jotka olemme koko ikämme eläneet sekä ajassa, että kolmi-ulotteisessa maailmassa, tämän tilan hahmottaminen - ei aikaa eikä dimensioita - on hyvin vaikeaa.
    [ns. Utele-teorian myötä imaginaari-ajan käsitteeseen--> aika on imaginaarinen suure ja se on olemassa vain mielikuvissamme.]

    ¤¤¤¤¤

    Periaateessa kaikki on JO olemassa, eli jos "Tarkastelija" voisi irrottautua k a i k e n "ulko-puolelle", voisi "Tarkastelija" nähdä kaikki tapahtumat kerralla, siis alun,lopun eli sen kaiken mitä mandalamaisessa ole'massa'olossa tapahtuu.

    Koska maailman-kaikkeudela on alku on sillä loppu ja se korreloi sen kanssa, että on olemassa tarkoitus/syy, se taas korreloi Korkeimman[kuin käsitämme] kanssa, se millainen Korkein lienee onkin toinen, tai melkeinpä jo kolmas asia.

    ps.Sari on kaunis nimi.

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    ....jossa kaikki yhdistyvät lopuiltaan, siemen josta syntyy kolmas jokin.... kaksinaisuudestakin kolminaisuus jne. näin lineaarisesti jälleen muotoonkin tuoden :).. menneisyys nykyisyyteen hetkellä 0 (nyt). Mies naiseen pisteessä orgasmi.... tyhjyys siihen täyteyteen hetkellä ei mikää, mutta ollenko kuitenkin hetkessä kaikki....

    Jee. ;)

    Mutta mikä on lopuiltaan tämänkin kaiken tarkoitus, jos vaikka kaikkeuskin on kuin vauva syntynyt siemenestä kahden yhdistyessä yhdeksi pisteessä 0, ja jatkumonako sama.... niin tämä ajatus vain, kun yrittää aina vain katsoa kaikkeuteenkin tai ikuisuuteen janallisesti...tai ainakin kaksinaisestikin ykseydessäkin.

    Mistä täällä puhuttiinkaan, ai niin se aika. Aika aikaa kutakin, niinhän sitä sanotaankin. Ja kivaa tämä tällainen pähkäilykin vain on.... kaikenkin teoria.

    Äänestä

Kyl aika o. Aamul mää olin myähäs töistä ja huamasin et kello oli viis yli sitä mitä piti, ja aika oli kummasti vaan kulunu enemmän ku tarvis

Äänestä

Ei ole ollut mitään alkua, vaan aina on ollut näin, kasvua, paisuntaa jne. koko maailman kaikkeus. Energia ei häviä , oikeastaan kaikki on elävää. Mitä tulee miedän omaan olotilaan ja sen elämään on jotain mitä emme tiedä, voidaan vain mittaa energia lähteitä ei muuta. Mutta on todettu, että niillä voi olla myös hyvin suuri voima.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AVKT kirjoitti:

Aikaa ei ole. Sillä aika on mielikuvituksen tuote, aika on vain järkiaika, aikaa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu