Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan 13.1.2009 mm. Lex Soinista:
"Pohtiessaan asettumistaan EU-vaaleissa nimellisehdokkaaksi Soinin pyrkimyksenä on hyödyntää suuri kansansuosionsa perustuslaillisten (puolueen nimi lehdessä väärin!) hyväksi myös EU-vaaleissa. Mikäli Soini ei itse asetu EU-ehdokkaaksi, on varsin todennäköistä, että puolueen kannatus kesäkuun vaaleissa jää vain murto-osaan Soinin siivittämästä menestyksestä.
Kyse on siis yksiselitteisesti pelin politiikasta, josta perussuomalaisten henkinen isä, Suomen maaseudun puolueen perustaja Veikko Vennamo kärkkäästi sätti aikansa valtapuolueita.
Demokratiassa meillä tulee olla varaa luottaa siihen, että valveutuneet äänestäjät tunnistavat Soinin suunnitelmat valtapoliittiseksi venkoiluksi, josta perussuomalaiset maksavat poliittisen hinnan."
Leikkiehdokas Soinille irvistellään
13
439
Vastaukset 13
- on menossa?
Soini kehui televisiossa, että peruSS:lle on tunkua EU-ehdokkaaksi. Kuitenkin puolueen sivulla huhuillaan ehdokkaita hattu kourassa kautta maan?
http://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/?issue=101- Halla-ahoa
Soinin aikaansaamaton kusetus saa jo riittää.
Mikäli Eu-vaaleissa on Teini-Timpan naamataulu esillä kautta maan,en äänestä enää PeruSS-ehdokkaita... - minun ääneni
Halla-ahoa kirjoitti:
Soinin aikaansaamaton kusetus saa jo riittää.
Mikäli Eu-vaaleissa on Teini-Timpan naamataulu esillä kautta maan,en äänestä enää PeruSS-ehdokkaita...Arvostan miestä, joka pysyy sanojensa takana eikä ole koko ajan käsi kansan taskussa, vaan tyytyy vähään eikä törsää.
- Soinia
minun ääneni kirjoitti:
Arvostan miestä, joka pysyy sanojensa takana eikä ole koko ajan käsi kansan taskussa, vaan tyytyy vähään eikä törsää.
Paikan saa sitten antaa Halla-aholle.
Soini, pelkkä ajattelu ääneen, ja ilmaista julkisuutta kautta maan, täällä Kotkassakin puolen sivun juttu ja iso kuva, se mainostilan kun pitäisi ostaa ainakin € 5000,-. per lehti.
Näyttää siltä että Soini pyörittää toimittajat, muut ovat kateellisia kun perussuomalaisilla
on noin taitava johtaja.
Muiden puolueiden johtajat ovat taas toimittajien pyörityksessä.- tien päässä
häämöttää tämä tulevaisuus? Jos kansa niin tahtoo, mikäpäs siinä?
http://www.aeronautics.ru/archive/wwii/baltic_nazis/latvia/images/index - 0068-1.jpg - stalinin hallitsemassa
tien päässä kirjoitti:
häämöttää tämä tulevaisuus? Jos kansa niin tahtoo, mikäpäs siinä?
http://www.aeronautics.ru/archive/wwii/baltic_nazis/latvia/images/index - 0068-1.jpgneuvostoliitossa. Eikö kommari muista.
Sulla ei oo minkäänlaista moraalista oikeutta tuomita natsejakaan samoista teoista.
Persut sentään on sanoutuneet irti molemmista. - Kyllä tiedetään
stalinin hallitsemassa kirjoitti:
neuvostoliitossa. Eikö kommari muista.
Sulla ei oo minkäänlaista moraalista oikeutta tuomita natsejakaan samoista teoista.
Persut sentään on sanoutuneet irti molemmista.Hitlerin Stalinin; Maon sekä muiden diktaattorien tekoset. Soini tuli kuitenkin natsiuskoon keväällä 2007 ja tervasi natsipaskalla koko puolueen saman tien. Jos joku rivipersu ei ole natsi, sillä ei ole peruSS:n suunnan ja linjan kannalta mitään merkitystä.
- ja linjan
Kyllä tiedetään kirjoitti:
Hitlerin Stalinin; Maon sekä muiden diktaattorien tekoset. Soini tuli kuitenkin natsiuskoon keväällä 2007 ja tervasi natsipaskalla koko puolueen saman tien. Jos joku rivipersu ei ole natsi, sillä ei ole peruSS:n suunnan ja linjan kannalta mitään merkitystä.
natsiksi leimaamisessa mitään merkitystä kunhan vain sinä olet ainut, joka on sitä mieltä.
- kautta maan
ja linjan kirjoitti:
natsiksi leimaamisessa mitään merkitystä kunhan vain sinä olet ainut, joka on sitä mieltä.
ja yli puoluerajojen. PeruSS:n riveissä ollaan kuin kusi sukassa, koska pelätään messias Soinin julmaa kostoa?
- Soini laista /
HS kertoo:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Jäätteenmäki ei kannata Soini-lakia/1135242692240- joka.
Puolueesta. Turhaan inisette. Tämä on yleis eurooppalainen käytäntö.
- "suosittelut,",
joka. kirjoitti:
Puolueesta. Turhaan inisette. Tämä on yleis eurooppalainen käytäntö.
ovat kuin kuoleman suudelma, bonjaaks?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1253153Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161101Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63903Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke54884- 52819
- 48709
- 58685
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82682- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35624