Köyhyys

Tuossa Kansan uutisten sivulta hyvää tekstiä:

Pienituloisten kukkarolle

Onko tuuli kääntynyt vai mistä on kysymys, kun verojen alennusten puolesta pitkään toiminut kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen onkin nyt valmis nostamaan veroja? Hyvin tienaavien ei kuitenkaan tarvitse hermostua, ei Katainen heiltä halua roposia nyhtää.

Hyvätuloisten veroale on ja pysyy. Hallitus ei aio edes elvytyksen nimissä siirtää veronalennusten painopistettä pieni- ja keskituloisiin. Vähemmän ansaitsevat päinvastoin saavat varautua siihen, että heidän verotuksensa kiristyy, kun valtiovarainministeri suunnittelee korotuksia välillisiin veroihin. Kataisen listalla lienee niin energiaverotus kuin arvonlisäverokin.

Yhteiskunnan (niin kuntien kuin valtionkin) verotulot vähenevät taantuman myötä. Tuoreet tiedot yhteisöveron kertymistä tammikuulta saavat monien kuntapäättäjien kulmat kurttuun, sillä niin hurjasti yritysverojen tuloutus on laskemassa.

Valtiotalous kaipaa lisää rahaa menojen kasvaessa ja verokertymän supistuessa. Välilliset verothan kohtelevat kaikkia samalla tavalla. Progressio ei niitä koske. Itse asiassa välilliset verot syövän pieni- ja keskituloisten tuloista suhteessa suuremman siivun kuin hyvätuloisten ansioista. Kokoomusjohtaja haluaisi nyt siirtää talouskriisiin vedoten työnantajan kelamaksunkin kulutusverotuksen kautta maksettavaksi. Sen maksajia olisivat kaikki kuluttajat riippumatta siitä, mitä he ansaitsevat vai ansaitsevatko mitään.

Kataisen veropolitiikka suosii niitä, joilla menee hyvin tai kohtalaisesti. Niitä on hänen mukaansa ylivoimainen enemmistö suomalaisista. Ennestään pienituloiset ja taantuman myötä nyt samaan joukkoon tulevat kymmenet tuhannet irtisanotut ja lomautetut eivät siis kykypuoluetta ja nykyhallitusta kiinnosta.

Katainen varmaan tajuaa ehdotuksensa poliittiset ulottuvuudet: kokoomuksen hyvinvoiva kannattajakunta taputtaa käsiään. Kokoomus vie tätäkin keskustelua ja kummallisinta on, ettei päähallituspuolue keskusta ei nouse vastarintaan. Se pystyisi vaikuttamaan ihan toisin kuin oppositio, jos haluaisi. Keskustan perinteiseen linjaan ei ainakaan tähän asti ole ole kuulunut se, että otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille.

http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/pienituloisten_kukkarolle_1752885.html
2447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Satuin minäkin juuri telkasta näkemään, kun Katainen siellä soopaa jauhoi. Siitä kuinka työtätekevien ja ELÄKELÄISTEN ostovoima nousee nyt rutkasti.
Minunkin ostovoimani laski tämän vuoden eläkekorostusten + 1%:n veroalen myötä. Korotukset ja veroale eivät riitä edes saamaani vuokrankorotukseen, sähkön hinnannousuun ja jatkuvaan ruuan kallistumiseen.

Joten tämäkin vuosi eletään taas pienemmillä rahoilla, kuin edellinen vuosi.

Köyhyys tosiaan vaan syvenee meillä pientä eläkettä nauttivilla, samoin pienipalkkaisilla sekä työttömillä ihmisillä.

Päättäjät, esim Katainen puhuu pelkästään hyväpalkkaisista ihmisistä ja heidän ostovoimansa kasvusta, mutta kaikki vähäosaiset unohdetaan tyystin.
TÖRKEÄÄ TOUHUA !!!!!

Äänestä
  • Minulla nousi eläke ja vuokra yhtä paljon. Tulojen nousu oli siis -0. Kun ruoan hinta nousee jatkuvasti, niin eipä siinä auta kuin pitää nälkäpäiviä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Syvenee... kirjoitti:

Tuossa Kansan uutisten sivulta hyvää tekstiä:

Pienituloisten kukkarolle

Onko tuuli kääntynyt vai mistä on kysymys, kun verojen alennusten puolesta pitkään toiminut kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen onkin nyt valmis nostamaan veroja? Hyvin tienaavien ei kuitenkaan tarvitse hermostua, ei Katainen heiltä halua roposia nyhtää.

Hyvätuloisten veroale on ja pysyy. Hallitus ei aio edes elvytyksen nimissä siirtää veronalennusten painopistettä pieni- ja keskituloisiin. Vähemmän ansaitsevat päinvastoin saavat varautua siihen, että heidän verotuksensa kiristyy, kun valtiovarainministeri suunnittelee korotuksia välillisiin veroihin. Kataisen listalla lienee niin energiaverotus kuin arvonlisäverokin.

Yhteiskunnan (niin kuntien kuin valtionkin) verotulot vähenevät taantuman myötä. Tuoreet tiedot yhteisöveron kertymistä tammikuulta saavat monien kuntapäättäjien kulmat kurttuun, sillä niin hurjasti yritysverojen tuloutus on laskemassa.

Valtiotalous kaipaa lisää rahaa menojen kasvaessa ja verokertymän supistuessa. Välilliset verothan kohtelevat kaikkia samalla tavalla. Progressio ei niitä koske. Itse asiassa välilliset verot syövän pieni- ja keskituloisten tuloista suhteessa suuremman siivun kuin hyvätuloisten ansioista. Kokoomusjohtaja haluaisi nyt siirtää talouskriisiin vedoten työnantajan kelamaksunkin kulutusverotuksen kautta maksettavaksi. Sen maksajia olisivat kaikki kuluttajat riippumatta siitä, mitä he ansaitsevat vai ansaitsevatko mitään.

Kataisen veropolitiikka suosii niitä, joilla menee hyvin tai kohtalaisesti. Niitä on hänen mukaansa ylivoimainen enemmistö suomalaisista. Ennestään pienituloiset ja taantuman myötä nyt samaan joukkoon tulevat kymmenet tuhannet irtisanotut ja lomautetut eivät siis kykypuoluetta ja nykyhallitusta kiinnosta.

Katainen varmaan tajuaa ehdotuksensa poliittiset ulottuvuudet: kokoomuksen hyvinvoiva kannattajakunta taputtaa käsiään. Kokoomus vie tätäkin keskustelua ja kummallisinta on, ettei päähallituspuolue keskusta ei nouse vastarintaan. Se pystyisi vaikuttamaan ihan toisin kuin oppositio, jos haluaisi. Keskustan perinteiseen linjaan ei ainakaan tähän asti ole ole kuulunut se, että otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille.

http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/pienituloisten_kukkarolle_1752885.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu