Venäjä ajaa

Venäjä vastustaa Suomen liittymistä Natoon. Kuitenkin Venäjä toimillaan ajaa Suomea Natoon. Venäjän öykkärimäinen politiikka on avannut suomalaisten silmät. Isoon naapuriin ei ole luottamista. Samoin on tapahtunut aiemminkin. Talvisodan (1939-1940) jälkeen Neuvostoliitto painosti ja kiristi Suomea vaatimuksilla, jotka eivät mitenkään liittyneet Moskovan rauhansopimukseen. Vihamielisellä politiikallaan Neuvostoliitto ajoi maamme Saksan liittolaiseksi 1941.

Jos Neuvostoliitto ei olisi hyökännyt maahamme 30.11.1939, Suomen ja Venäjän välillä vallitsisivat normaalit kahden naapurivaltion suhteet. Katkeran Talvisodankin jälkeen suhteet olisivat voineet muuttua normaaleiksi, jos Neuvostoliitto olisi kunnioittanut rauhansopimusta ja Suomen suvereniteettia. Tätä Stalin ei halunnut, vaan suunnitteli (ja myös kovasti yritti) Suomen valtausta. Huonolla menestyksellä.

Venäjän ulkopolitiikka muistuttaa Neuvostoliitossa noudatettua tapaa: naapureita ja muita maita painostetaan, kiristetään ja uhataan mitä erilaisin keinoin.

Seurauksena tästä on se, että Suomi lähiaikoina arvioi turvalisuuspolitiikkansa uudelleen. Maanpuolustuksen on oltava kunnossa, mutta tämän lisäksi on saatava turvaa ystäviltä. Suomen ainoa ja järkevä vaihtoehto on Nato-jäsenyys. Onneksi Suomi lähivuosina liittyy Natoon. Ruotsi tekee samoin. Ei siksi, että Venäjä sitä suoranaisesti uhkaisi, vaan siksi, että se ei halua jäädä Euroopan kummajaiseksi.

Tämän jälkeen Venäjää ympäröi niin vahva liittoutuma, että sillä ei olisi mitään mahdollisuuksia käydä naapureidensa kimppuun. Nato-maiden (ml. Suomi ja Ruotsi) taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima Venäjään verrattuna olisi niin murskaava, että Venäjällä ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä kamppailusta.
7343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

venäjälle koska niiden oma maa on myös kyseessä eli:=)paskaa jauhat.Suomella ei ole varaa mennä natoon sillä sen kustannukset on samat jäsenmaksuineen,kuin nyt eu:n johon ei olisi pitänyt liittyä.Millä suomi eläisi jos jäsenmaksut 70% kansantuotteesta..häh.

Äänestä
  • Eikä edes uhkailtu käyttää "pikkuasioiden" hoitamiseen. Suomessa asuu sen verran venäläisiä ja on venäläistä omaisuutta, ettei se ole mahdollista.

    Olisi vähän sama asia, kuin yritettäisiin ryöstää "nakkikioski" kuorma-autopommilla.
    Ei olisi paljon nakkeja jäljellä.
    Kuka hullu luulee, että Suomi tässä Pietarin lähellä pitäisi myrkyttää. Kovin tärkeänä te Suomea pidätte Venäjän kannalta. Äly hoi, älä jätä.

    Äänestä

  • Siinä sulle arvoisesi vastaus.

    Äänestä

  • hölpöti. kirjoitti:

    Siinä sulle arvoisesi vastaus.

    Kumpi olet: Igor vai Vasiljev? Vai Andrei?

    Äänestä

Ennen Talvisotaa Suomen ja Venäjän välit eivät olleet mitenkään hyvät. Lue vaikka Oula Silvennoisen kirja Salaiset aseveljet. Siinä kerrotaan, miten venäläisiin meillä suhtauduttiin.

Neuvostoliitto noudatti Talvisodan jälkeen tehtyä rauhansopimusta. Tosin ehdot siinä olivat huonommat kuin ne, joita NL ehdotti ennen Talvisotaa. NL aloitti Suomen kanssa neuvottelut jo vuonna 1938, Mannerheim ja Paasikivi olisivat suostuneet NL:n ehdotuksiin, mutta heillä ei ollut valtuuksia.

Ehdotukset ennen Talvisotaa koskivat aluevuokrauksia.

Joten Talvisota on todella huono argumentti Natoon liittymiseen.

Meitä ei ole Venäjän taholta uhkailtu. Joten annetaan NL:n vanhojen maiden itse hoitaa välinsä keskenään. Meidän täytyy muistaa, että esim. Ukraina ja Georgia olivat täysvaltaisia Neuvostomaita. NL:ssa oli ukrainalaisia ja gerorgialaisia päättäjiä, virkamiehiä, sotilaita ym. (esim. Stalin, Hrustsev, Berija)

Joten NL:n tekemisistä on vastuussa kaikki NL:n maat.

Äänestä
  • Talvisota on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, miksi Suomen tulisi ehdottomasti liittyä Natoon.

    Perustelu 1: Venäjän pitkän aikavälin tavoitteena on ja on aina ollut saada mahdollisimman suuri alue Euroopasta haltuunsa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen imperiumista irtautuneet (kuten Suomi ja Baltia) yritettiin melko pian (n. 20 vuoden kuluttua) saada takaisin äiti-Venäjän helmaan. Baltian kohdalla tavoite toteutuikin, Suomi jäi haaveeksi.

    Neuvostoliitto ja sen satelliittimaat oli laajimmillaan vuosina 1945-1991. Viime vuosikymmenen alkuun mennessä neuvostoimperiumi oli hajonnut, satelliittivaltioista suuri osa oli irtautunut NL:n komennosta ja maa hajonnut, kun yksi neuvosto"tasavalta" toisensa jälkeen itsenäistyi.

    Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjä oli totaalisen heikkouden tilassa. Talouden nousun seurauksena maa voimistui. Samalla alkoi neuvostoajalta tuttu politiikka: puuttuminen naapureiden asioihin, uhoaminen, pullistelu ja epärealistinen usko maan kaikkivoimaisuuteen. Samalla heräsi taas haave imperiumin palauttamiseksi: Baltia, Suomi, Puola jne. Baltia ja Puola olivat onneksi riittävän fiksuja turvatakseen itsenäisyytensä: Nato-jäsenyys.

    Perustelu 2:

    Talvosodassa Suomi jäi yksin. Saksa luovutti Suomen, Baltian ja Itä-Puolan Neuvostoliiton etupiiriin Molotov-Ribbentrop-sopimuksella elokuussa 1939. Suomen on jatkossakin pidettävä huolta tehokkaasta maanpuolustuksestaan. Tämän lisäksi Suomen on saatava vahvoja ystäviä laajentumishaluisen naapurinsa varalta. Suomen poliitikkojen on huolehdittava, että maamme ei enää koskaan jää yksin missään tilanteessa. Nato-jäsenyys on ainut todellinen keino tämän turvaamiseksi. Järkevintä, mitä Suomi voi lähivuosina tehdä, on liittyä Naton jäseneksi. Onneksi maassamme näyttää viisaus voittavan, koska Suomi on hyvin pian Naton jäsen. Ja hyvä niin!

    Äänestä

  • peruste Natoon kirjoitti:

    Talvisota on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, miksi Suomen tulisi ehdottomasti liittyä Natoon.

    Otin sen Talvisodan ihan sen takia esille, koska se on ainoa peruste mitä Natointoilijat osaa esittää.

    Ensinnäkin Suomi ja Baltian maat ovat niin erilaiset, että turha verrata. Meitä ei yritetty liittää Venäjään. Baltian maissa oli 2MS:n aikoihin niin paljon saksalaista vallasväkeä, että ne oli pakko liittää Neuvostoliittoon.

    "Neuvostoliitto koostui 15 eri jäsenvaltiosta eli neuvostotasavallasta. Jokaisella neuvostotasavallalla oli oma kommunistinen puolue ja sisäiset hallintoelimet lukuun ottamatta suurinta neuvostotasavaltaa Venäjää, jolla ei ollut omaa hallintoa. Valtion hallinnon keskus sijaitsi Venäjän SFNT:n pääkaupungissa Moskovassa, joka oli myös koko valtion pääkaupunki. Jokaisella neuvostotasavallalla oli oma pääkaupunkinsa, joissa sijaitsivat sisäisen hallinnon rakennukset.

    Neuvostotasavalloilla oli osittainen itsehallinto-oikeus. Neuvostoliiton vuoden 1977 perustuslain mukaan neuvostotasavalloilla oli oikeus erota Neuvostoliitosta, ja lakia sovellettiin vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa. Osalla neuvostotasavalloista oli oma hallinnollinen jakonsa, joka koostui autonomisista neuvostotasavalloista. Eniten autonomisia neuvostotasavaltoja oli Venäjällä. Autonomiset neuvostotasavallat eivät saaneet itsenäisyyttä Neuvostoliiton hajotessa." http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliitto#Hallinnollinen_jako

    Entiset NL-maat liityivät sen takia Natoon, koska niillä ei NL:n hajoamisen jälkeen ollut omaa armeijaa. Nyt ne reppanat on hukassa, koska eivät ole tottuneet yksin pärjäämään.

    Talvisota-aihe on kyllä todellakin mielenkiintoinen. NL tiesi 2MS:n jossain vaiheessa alkavan ja teki siis meille ehdotuksen sopimuksesta... Entä jos kohta alkais Kolmas maailmansota ja Venäjä pelkäis jonkun hyökkäävän meidän kautta. Oltaisko me jo niin fiksuja, että tehtäisiin joku sopimus?

    Jatkosota on myös aika mielenkiintoinen. Meidän tarkoitus oli mennä Moskovaan asti, ei ainoastaan vallata takaisin Talvisodassa menetettyjä alueita. Piiritettin Pietaria samaan aikaa kun Saksa taisteli Stalingradissa, Moskovassa ja poltti kyliä ja ihmisiä Ukrainassa etc.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomea Natoon kirjoitti:

Venäjä vastustaa Suomen liittymistä Natoon. Kuitenkin Venäjä toimillaan ajaa Suomea Natoon. Venäjän öykkärimäinen politiikka on avannut suomalaisten silmät. Isoon naapuriin ei ole luottamista. Samoin on tapahtunut aiemminkin. Talvisodan (1939-1940) jälkeen Neuvostoliitto painosti ja kiristi Suomea vaatimuksilla, jotka eivät mitenkään liittyneet Moskovan rauhansopimukseen. Vihamielisellä politiikallaan Neuvostoliitto ajoi maamme Saksan liittolaiseksi 1941.

Jos Neuvostoliitto ei olisi hyökännyt maahamme 30.11.1939, Suomen ja Venäjän välillä vallitsisivat normaalit kahden naapurivaltion suhteet. Katkeran Talvisodankin jälkeen suhteet olisivat voineet muuttua normaaleiksi, jos Neuvostoliitto olisi kunnioittanut rauhansopimusta ja Suomen suvereniteettia. Tätä Stalin ei halunnut, vaan suunnitteli (ja myös kovasti yritti) Suomen valtausta. Huonolla menestyksellä.

Venäjän ulkopolitiikka muistuttaa Neuvostoliitossa noudatettua tapaa: naapureita ja muita maita painostetaan, kiristetään ja uhataan mitä erilaisin keinoin.

Seurauksena tästä on se, että Suomi lähiaikoina arvioi turvalisuuspolitiikkansa uudelleen. Maanpuolustuksen on oltava kunnossa, mutta tämän lisäksi on saatava turvaa ystäviltä. Suomen ainoa ja järkevä vaihtoehto on Nato-jäsenyys. Onneksi Suomi lähivuosina liittyy Natoon. Ruotsi tekee samoin. Ei siksi, että Venäjä sitä suoranaisesti uhkaisi, vaan siksi, että se ei halua jäädä Euroopan kummajaiseksi.

Tämän jälkeen Venäjää ympäröi niin vahva liittoutuma, että sillä ei olisi mitään mahdollisuuksia käydä naapureidensa kimppuun. Nato-maiden (ml. Suomi ja Ruotsi) taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima Venäjään verrattuna olisi niin murskaava, että Venäjällä ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä kamppailusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu