Englantilainen matemaatikko Alan Turing (1912-54) menetti yllättäen rakkaansa. Elämäntyönään hän kehitti tietotekniikan ykkösiä ja nollia herättääkseen rakkaan miehensä takaisin eloon ikuisesti: koodista muodostettu äly ei voisi koskaan kuolla. Turingin jalanjäjissä on syntynyt omaksi uskonnoksi saakka kybernetiikka, joka sokeasti luottaa siihen, että jonain kauniina päivänä voimme luoda ihmisenkaltaisen ajattelevan ja tuntevan elektronisen vempaimen. Daniel Dennett tutkijoiden eturintamassa uhoaa, että elämme jo lähellä sitä aikaa, jolloin ihmisaivojen tasolle yltävä keinoäly on mahdollinen. Tästä kyberneettisestä uskosta ammentaa aineistonsa myös koko Matrix-elokuvatrilogia.
Samalla Matrix syöksyy (kyberneetikkojen tapaan) kerrontaan, joka on läpeensä mekanistinen. Se kysyy vakavissaan: Mistä me tiedämme, elämmekö todellisuudessa? Mistä me tiedämme, onko maailma ympärillämme aito? Olenko minä minä? Varsinkin ensimmäinen osa trilogiasta antaa varmasti sekä filosofeille että neurologeille lähinnä huvittavia virikkeitä tällaisten kysymysten katalysoimalle keskustelulle. Kaksi jälkimmäistä osaa ovatkin sitten vain turhanpäiväisiä, joiden vuoksi ei koe tarpeelliseksi uhrata montakaan ajatusta.
Aivan kuin Wachowskin vellokset olisivat ensimmäisen osan saaman ylistyksen jälkeen uskoneet olevansa itse fiksuja ja uskoneet, että viljelemällä länsimaisen filosofian sekä itämaisten uskontojen sitaatteja sinne tänne jutusta tulisi jatkossakin syvällinen ja sisällyksekäs. Todellisuudessa he vaikuttavat tyrkytettyjen lainojensa ansiosta pojannaskaleilta, jotka toivovat että älykkäiksi tunnustettujen liirumlaarumien ulkoluku loisi heille aivot: ’Ei ne varmaan huomaa, ettei me ymmärretä itekkään mitä me tarkoitetaan. Sanot vaan ihan tosissaan sen ja kurtistat samalla kulmias ihan kuin keskittyisit.’
Poikien toiveet eivät ole toteutuneet: se missä ensimmäinen Matrix onnistui herättämään pohdintoja keinomaailmoista, ihmisen kyvystä ymmärtää ympäristöä jossa elää ja aivojemme rajoittuneisuudesta – siinä Reloaded ja Revolutions pystyvät tekemään hallaa jopa ensimmäiselle osalle. Wachowskin vellokset näyttäytyvät actionfanaatikkoina, jotka ovat osanneet taitavasti poimia kuumana kulttuurissamme elävät visuaaliset ideat sekä aihelmat kankaalle. Tämän he ovat tehneet saamatta aikaiseksi muuta kuin mäiskettä ja meteliä. Tarkoitan, että vilkaiskaapa esim. Chost in The Shell –animaatio tai Dark City –elokuva niin näette jo näistä liudan niin suoria Wachowskien tekemiä plagiaatioita, jotta voi hyvällä syyllä väittää veljeksiä hyviksi omaksujiksi pikemminkin kuin minkään uuden luojiksi.
Miksi me emme voisi oikeasti keksiä koskaan ihmisaivojen kaltaista keinoalyä? Eikö se ole ainakin kovin mahdoton ajatus maailmassa, jossa emme ole alkumetreilläkään selvittämässä, kuinka omat pienet aivomme toimivat. Toissa päivänä lääkärini määräsi migreenilääkettä, jonka pitäisi auttaa täsmälääkkeenä aivoihin. Miksi tuo lääke toimii juuri niin kuin toimii, onkin sitten jo kaikkien tietämysten ulkopuolella. Eikä kukaan ole vielä selvillä, mistä migreeni syntyy tai miten se syntyy. Me emme tiedä juuri mitään aivojemme monimutkaisesta toiminnasta. Miten siis loisimme aivot mikropiireistä?
Matrixit toteutuvatkin tämän konemetaforisen ja keinotodellisuuskeskeisen scifikulttuurin ääripäässä. Trilogia on ehkä onnistunut keräämään sisäänsä sen, mitä viimeisin vuosisata synnytti sekä tieteellisenä ongelmatiikkana että kulttuurisena pohdinta. Se on eräänlainen yli-indualismin (sankarimyytti) ja kybernetiikan (keinomaailma) Valitut Palat, jossa kaikesta syvällisemmästä loikitaan surutta ylitse ja näytetään vain suurta yleisöä kiinnostava aistikarnevaalinen anti. Se on siis puhtaasti sellainen amerikkalainen teos, joka tuo mainstreamiin kohta jo vanhaksi julistettavat ilmiöt. Onneksi uudet tuulet jo puhaltavat sekä tieteessä että kulttuurissa.
Ja olen samaa mieltä: Tietenkin, Matrix tulee jäämään Star Warsin, Terminatorin ja Star Trekin tavoin kulttielokuvana historiaan. Ensimmäinen osa tarjosi kuitenkin vielä aineksia jäädä historiaan pikemminkin sellaisena teoksena kuin 2001, Fahrenheit 451 tai Tarkovskin Solaris. Joten jatko-osien osuus on tälläkertaa kovin surullinen.
Samalla Matrix syöksyy (kyberneetikkojen tapaan) kerrontaan, joka on läpeensä mekanistinen. Se kysyy vakavissaan: Mistä me tiedämme, elämmekö todellisuudessa? Mistä me tiedämme, onko maailma ympärillämme aito? Olenko minä minä? Varsinkin ensimmäinen osa trilogiasta antaa varmasti sekä filosofeille että neurologeille lähinnä huvittavia virikkeitä tällaisten kysymysten katalysoimalle keskustelulle. Kaksi jälkimmäistä osaa ovatkin sitten vain turhanpäiväisiä, joiden vuoksi ei koe tarpeelliseksi uhrata montakaan ajatusta.
Aivan kuin Wachowskin vellokset olisivat ensimmäisen osan saaman ylistyksen jälkeen uskoneet olevansa itse fiksuja ja uskoneet, että viljelemällä länsimaisen filosofian sekä itämaisten uskontojen sitaatteja sinne tänne jutusta tulisi jatkossakin syvällinen ja sisällyksekäs. Todellisuudessa he vaikuttavat tyrkytettyjen lainojensa ansiosta pojannaskaleilta, jotka toivovat että älykkäiksi tunnustettujen liirumlaarumien ulkoluku loisi heille aivot: ’Ei ne varmaan huomaa, ettei me ymmärretä itekkään mitä me tarkoitetaan. Sanot vaan ihan tosissaan sen ja kurtistat samalla kulmias ihan kuin keskittyisit.’
Poikien toiveet eivät ole toteutuneet: se missä ensimmäinen Matrix onnistui herättämään pohdintoja keinomaailmoista, ihmisen kyvystä ymmärtää ympäristöä jossa elää ja aivojemme rajoittuneisuudesta – siinä Reloaded ja Revolutions pystyvät tekemään hallaa jopa ensimmäiselle osalle. Wachowskin vellokset näyttäytyvät actionfanaatikkoina, jotka ovat osanneet taitavasti poimia kuumana kulttuurissamme elävät visuaaliset ideat sekä aihelmat kankaalle. Tämän he ovat tehneet saamatta aikaiseksi muuta kuin mäiskettä ja meteliä. Tarkoitan, että vilkaiskaapa esim. Chost in The Shell –animaatio tai Dark City –elokuva niin näette jo näistä liudan niin suoria Wachowskien tekemiä plagiaatioita, jotta voi hyvällä syyllä väittää veljeksiä hyviksi omaksujiksi pikemminkin kuin minkään uuden luojiksi.
Miksi me emme voisi oikeasti keksiä koskaan ihmisaivojen kaltaista keinoalyä? Eikö se ole ainakin kovin mahdoton ajatus maailmassa, jossa emme ole alkumetreilläkään selvittämässä, kuinka omat pienet aivomme toimivat. Toissa päivänä lääkärini määräsi migreenilääkettä, jonka pitäisi auttaa täsmälääkkeenä aivoihin. Miksi tuo lääke toimii juuri niin kuin toimii, onkin sitten jo kaikkien tietämysten ulkopuolella. Eikä kukaan ole vielä selvillä, mistä migreeni syntyy tai miten se syntyy. Me emme tiedä juuri mitään aivojemme monimutkaisesta toiminnasta. Miten siis loisimme aivot mikropiireistä?
Matrixit toteutuvatkin tämän konemetaforisen ja keinotodellisuuskeskeisen scifikulttuurin ääripäässä. Trilogia on ehkä onnistunut keräämään sisäänsä sen, mitä viimeisin vuosisata synnytti sekä tieteellisenä ongelmatiikkana että kulttuurisena pohdinta. Se on eräänlainen yli-indualismin (sankarimyytti) ja kybernetiikan (keinomaailma) Valitut Palat, jossa kaikesta syvällisemmästä loikitaan surutta ylitse ja näytetään vain suurta yleisöä kiinnostava aistikarnevaalinen anti. Se on siis puhtaasti sellainen amerikkalainen teos, joka tuo mainstreamiin kohta jo vanhaksi julistettavat ilmiöt. Onneksi uudet tuulet jo puhaltavat sekä tieteessä että kulttuurissa.
Ja olen samaa mieltä: Tietenkin, Matrix tulee jäämään Star Warsin, Terminatorin ja Star Trekin tavoin kulttielokuvana historiaan. Ensimmäinen osa tarjosi kuitenkin vielä aineksia jäädä historiaan pikemminkin sellaisena teoksena kuin 2001, Fahrenheit 451 tai Tarkovskin Solaris. Joten jatko-osien osuus on tälläkertaa kovin surullinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tosi hienoa nähdä täällä tekstiä jonka kirjoittaja ajattelee asioita. Syvä kunnioituksen osoitus.
Itse kirjoituksen sisältöön sen enempää puuttumatta haluan kuitenkin tehdä seuraavan havainnon.
Kun ensimmäinen Matrix tuli, pohdiskelut aistimaailman harhoista, tosiolevaisuudesta ja ihmisen ja koneen välisestä suhteesta olivat tapetilla - markkinointivaiheen aikana. Matrixista povattiin uutta Solarista tai Blade Runneria jne. Kun leffa viimein tärähti kankaille, monelle kävi ilmi että pohjimmiltaan kyseessä oli kuitenkin kaavojen mukaan kirjoitettu räjähtelevä James Bond -plagiaatti, jossa yksi pieni ihminen ryhtyy kaatamaan isoa roistosyndikaattia.
Väitän, että Wachowskin veljekset päättivät tehdä tahallaan kaksi huonompaa jatko-osaa (tai oikeastaan yhden niin ison jatko-osan ettei se muka mahtunut yhteen leffaan) että alkuperäinen Matrix vaikuttaisi tieteiselokuvan aateliselta.
Eikö kukaan muu ole ihmetellyt, kuinka aikanaan Hollywood-hömpäksi todettua ykkösosaa nyt sitten kehutaan ja ylistetään?
liika ajattelu voi johtaa umpikujaan ja mielisairauteen. Pahasti näyttää siltä, että olette jo sairastuneet. Tuollainen tekoviisastelu jostain tyhjänpäiväisestä elokuvasta ei kuulosta hyvältä. Lauseen lopussa olevalle pistelle voi kesksiä tarinoita ja merkityksiä vaikka minkälaisia.
seli seli teemu
Mielenkiintoisia ajatuksia ja ihan hyvä arvostelu, mutta vertaatko tosissasi ensimmäistä Matrixia 2001:n tai solarikseen? kyseiset elokuvat ovat kuitenkin taide-elokuvia sanan puhtaassa mielessä, kun taas matrix-saaga on alusta asti ollut kaupallinen (ja postmoderni) tuote, jonka painopiste on ollut sisällön sijaan puhtaasti pinnassa...
Matrix pohdinnassa ’Nousu ja tuho’ on oikeastaan vain kaksi väittämää. Ensimmäinen väittää, että Matrix on elokuvateos, joka perustaa koko tarinansa ainoastaan kybernetiikalle. Toinen on, että Wachowskit ovat omaksuneet kaikki trilogian kuvat, tapahtumat ja tarinanpoikaset ympäriltään keksimättä niitä itse. Nämä kaksi asiaa ovat Matrixin kohdalla kuin paita ja peppu: niiden avulla voi nimenomaan osoittaa asiaan vihkiytyneille pohdiskelijoille, että Matrixin teemat eivät yllä niin syvälle kuin julkinen keskustelu usein ne laittaa (muistan lukeneeni lehtien kriitikoilta taannoin ja vielä nyt kymmenittäin vertailuja näihin klassikoiksi jo julistettuihin teoksiin Fahrenheit 451:een, 1984:een, 2001:een – miksei myös Blade Runneriin).
Samalla uskon kovasti myös siihen, ettei viihteellisyys ja populaarisuus välttämättä ole ristiriidassa sisällön ja taiteellisuuden kanssa. Eikös Voltaire ollut aikanaan varsin suosittu ja erittäin viihteellinen satiirikko, jolla oli vahva ja vaikuttava sisältö teoksissaan? Samaa voi sanoa elokuva-aikakaudelta esim. Chaplinin Diktaattorista.
Matrixin kaltaisissa teoksissa uskomme, että joku voi luoda lumemaailman, jossa me elämme tietämättä ’todellisuudesta’. Me toistamme ikään kuin karaokena tuon lumemaailman meille luomia kokemuksia – laulamme sen lauluja huomaamattamme. Wachowskit tekevät itse juuri tätä: he nappaavat kultuurista, johon ovat innoissaan törmänneet palasen sieltä ja täältä, liimavaat ne yhteen ja laulavat näin syntynyttä melodiaa kuin karaokesedät leffantekobaarissa. Enkä edes usko, että he ovat tietoisia tästä tavastaan tehdä uusiksi jo tehtyä. Mutka onkin siinä, ettei näin synny mitään uutta, vaikka tekijät kuinka sellaista toitottaisivat Making ofeissaan ja haastatteluissaan.
Tällainen pohdinta (hyvyydestä tai huonoudesta riippumatta) on mielestäni olennaista – varsinkin Matrixin kohdalla, koska niin moni pähkäilee ja kelailee tämän scifispektaakkelin ääressä tekijöiden tarkoitusperiä ja tarinan väittämiä. Onko Matrix-elokuvatrilogia sitten minkään arvoinen taideteoksena, onkin jo toinen kysymys. Ei luultavasti. Se on David Mamet -lajittelun mukaisesti puhdasta propagandaviihdettä. On kuitenkin aina hienoa, mikäli elokuvakeskustelu ylipäänsä herättää sisällöllistä puntarointia asiasta kuin asiasta.
Elokuvien teko on aina ollut toisilta lainaamista,Star Wars on lainannut teemoja Akira Kurosawan elokuvista ja Rooman(vai oliko se kreikan)mytologiasta(Lucas on itse näin sanonut) eli tuo lainailu ei ole uutta elokuvamaailmassa.Matrix on omaperäinen elokuva joka lainaa toisilta mutta myös pistää soppaan jotain uuttakin ja tekee sen tyylikkäästi mistä pojot veljeksille.Kun vertaa hollywoodia nykyiseen ja 50 vuoden takaiseen elokuvantekoon huomaa että nykyään kerrotaan samoja tarinoita uudestaan kun kaikki filmaamisen arvoinen on jo kerrottu esim Pirates of the Caribbean on selväti muunneltu Star Warsin tarina uusissa kuorissa.
matrix on ihan vitun paska elokuva, että se siitä.
Mie luulen että ymmärrän mitä tuossa ideoitten varasteluajatuksessa on perää. Juttelin tästä jutusta just Moulin Rougen yhteydessä, kun tää sama Pelicula väitti että just Moulin Rouge on tuore ja uusi elokuva, kun taas tää Matrix ei sitä ole. Moulin Rougekin varastaa kaikkea suosituilta esiintyjiltä ja popkulttuurista, mutta silti elokuva itessään on jotain uutta ja ennen kokematonta. Se kertoo tuhansia ja tuhansia kertoja kerrotun tarinan (tän La Boheme-jutun) uudestaan, mutta tuoreella tavalla ja lainaan tätä Peliculaa 'tehden elokuvakentällä jotain aivan uutta ja luovaa'. Matrixissa ei kai taas tällästä uutta ole, vaikka mistä mie tiedän ku en ole jaksanut tätä viimosta jaksoa vielä nähnyt.
Onkos tämä sellainen tekoviisas keskustelu? En osaa nimittäin sanoa. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että teksti josta löytyy kaksi sivistyssanaa, on tekoviisas. Yhden vielä menettelee, koska aina niille ei ole vastinetta. Tässä oli enemmän kuin yksi sivistyssana. Luin eilen ja jäin kuitenkin miettimään. Ehkä tässä oli silti myös rivien välissä oikeaakin viisautta?
En ole nähnyt kuin ensimmäisen Matrix-elokuvan. Kovinhan se oli visuaalinen ja vauhdikas. Itse elokuva ei muistaakseni jäänyt miettityttämään minua niinkuin tämä teksti. Sen tarinahan oli eräänlainen Jeesus-versio sarjakuvien maailmassa. Sen sijaan tietokoneistunutta ihmistä ja keinoälyä mietiskelin enemmän Spielberg-Kubrick yhteistyön A.I:n parissa. Ja A.I. – täytyy myöntää – herätti joitakin vastaavia mietteitä maailman koneistumisesta kuin kirjoittaja pohtii.
En ole niinkään kiinnostunut tekijöistä tai heidän omaperäisyydestään. Toivottavasti en nyt loukkaa ketään. Mutta jos joku jaksaa kirjoittaa lisää tästä keinoälystä ja näistä päättömistä uskomuksista, joita keinoälyn parissa työskentelevistä tutkijoista osa uskoo, niin luen mielelläni.
Kiitoksia kirjoittajalle.