Pääsevätkö turistit näkemään näitä

"Kaksi miestä kivitettiin aviorikoksesta Iranissa

13.1.2009 20:02
A A

Reuters

teheran. Kaksi aviorikoksista syytettyä miestä kivitettiin kuoliaaksi Iranin Mashhadissa joulukuussa. Kolmas tuomittu onnistui pakenemaan kesken teloituksen, maan oikeuslaitos kertoi tiistaina.

Iranin oikeuslaitos suositti kivittämisestä luopumista 2002, mutta senkin jälkeen ainakin viisi iranilaista on kivitetty kuoliaaksi.

Iranissa vuodesta 1979 noudatetun islamilaisen sharia-lain mukaan aviorikoksesta voidaan tuomita kuolemaan kivittämällä. Kivitettävä nainen haudataan maahan kaulaansa myöten, jonka jälkeen häntä saa kivittää vapaasti.

Tuomittu mies haudataan vain vyötäisiin saakka. Jos syytetty on tuomittu toisen todistuksen perusteella ja hän onnistuu kaivautumaan kivityksen aikana ylös, hänet vapautetaan. Tunnustanut haudataan uudestaan."
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuinka uskottomalta mieheltä silpaistiin miekalla kikkeli poikki, se lensi lyönnin voimasta. Kaksi miestä piti "uhrista " kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansanhuveja? kirjoitti:

"Kaksi miestä kivitettiin aviorikoksesta Iranissa

13.1.2009 20:02
A A

Reuters

teheran. Kaksi aviorikoksista syytettyä miestä kivitettiin kuoliaaksi Iranin Mashhadissa joulukuussa. Kolmas tuomittu onnistui pakenemaan kesken teloituksen, maan oikeuslaitos kertoi tiistaina.

Iranin oikeuslaitos suositti kivittämisestä luopumista 2002, mutta senkin jälkeen ainakin viisi iranilaista on kivitetty kuoliaaksi.

Iranissa vuodesta 1979 noudatetun islamilaisen sharia-lain mukaan aviorikoksesta voidaan tuomita kuolemaan kivittämällä. Kivitettävä nainen haudataan maahan kaulaansa myöten, jonka jälkeen häntä saa kivittää vapaasti.

Tuomittu mies haudataan vain vyötäisiin saakka. Jos syytetty on tuomittu toisen todistuksen perusteella ja hän onnistuu kaivautumaan kivityksen aikana ylös, hänet vapautetaan. Tunnustanut haudataan uudestaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu