U.K. Kekkosesta on leivottu eteenkin suurten ikäluokkien (suomettuneisuuden ikäluokka) keskuudessa todellinen suomalaisen historian suurmies ja eräänlainen erehtymätön visionääri.
Tosiasiassa Kekkosen koko poliittinen ura kertoo jostain aivan muusta. Kuten Heikki Ylikangas on aiheellisestikin kysynyt: "Jos Kekkonen oli suurmiest, miksei hän ollut sitä silloin kun Suomen historian merkittävimmät tapahtumat olivat käsillä"?
Ylikangas on tässä oikeassa. Kekkosen ura on ollut täynnä surkeita virhearvioita, ajautumista poliittiselle sivuraiteelle ja käsittämättömiä impulsiivisia hairahduksia.
Juuri ennen talvisotaa Kekkonen yritti lakkauttaa IKL:lää vaikka siinä vaiheessa kaikki tarmo olisi pitänyt keskittää kansallisen yksimielisyyden lujittamiseen suurvaltakonfliktin painaessa päälle.
Talvisodan loppuvaiheessa Kekkonen vastusti kiivasti rauhantekoa sillä juuri talvisodan viimeisinä päivinä Suomen asevoimat olivat kriittisessä tilanteessa urhoollisesta vastarinnastaaan huolimatta. Kekkonen ei tajunnut tilanteen vakavuutta vaan haki poliittisia irtopisteitä vakavassa tilanteessa.
Jatkosodassa hän oli eräs pahimmista ryssittelijöistä joka peittosi tässä jopa IKL:n kovan linjan miehetkin. 1943 hän käänsi täysin kelkkansa, halusi rauhanopposition kärkeen ja aloitti myyräntyön Rytiä ja hallitusta vastaan, vaikka todellisuudessa Ryti ja Mannerheim itse olivat jo vuotta aiemmin kuin Kekkonen tehneet analyysin sodan lopputuloksesta. Ryti totesikin aivan oikein että ns. rauhanoppositio teki Suomelle enemmän hallaan kuin hyödytti maata. Ryti ja Mannerheim pyrkivät hakemaan rauhanratkaisua jo ennen Kekkosta. On osoitettu tutkimuksin että ns. rauhanoppositio itseasiassa saattoi rohkaista NL sotilaalliseen ratkaisuun Suomea vastaan. Tämä tarkoitti tietenkin maan miehittämistä.
Kesäkuussa 1944 NL suurhyökkäyksen seurauksena Kekkosen pasmat sekosivat. 23.6.44 Stalin vaati Suomelta ehdotonta antautumista mistä myös laadittiin asiakirja, se valmistui Moskovassa 28.6.44. Kekkonen riehui samaan aikaan Eduskunnassa ja vaati suostumista Neuvostoliiton ehtoihin. Onneksi Ryti ja Mannerheim olivat toista mieltä. Täysin. Molemmat tiesivät tuohon vaatimukseen suostumisen merkitsevän maan itsenäisyyden täydellistä menettämistä ja maan bolshevisointia. He hakivat tukea Hitlerin Saksalta ja saivat siitä runsain määrin.
Kekkonen oli järkyttynyt. Hän ennusti eduskunnassa hallituksen linjalle täydellistä tappioita. Vaan mitenkäs kävi? Saksan materiaaliapua, jota tosin oli tullut jo aiemminkin mutta nyt lisääntyvässä määrin auttoi siihen, että hyökkäys pysäytettiin puna-armeijan kärsittyä suuret tappiot kaikilla rintamalohkoilla. 14.7.44 Stalin oikin valmis luopumaan ehdottoman antautumisen vaatimuksesta. Kekkonen yllättyi.
Stalinin mielenmuutos johtui juuri NL suurtappioista heinäkuussa Suomen rintamalla. Voimat ehtyivät ja samaan aikaan länsivallat murtaoutuivat sillanpääasemistaan Normandiassa - kilpajuoksu Berliiniin oli alkanut. Tästä lähtien Stalinin suunnitelmat Suomen suunnalla voisivatkin olla enää poliittisella rintamalla. Sotilaalliseen ratkaisuun Stalin ei päässytkään.
Poliittisessa sodankäynnissä Suomesta olikin löytynyt oikea mies vastapeluriksi - lipevä ja niljakas mies Kainuusta. Miehen nimi oli Urho Kaleva Kekkonen.
Jatkossa tämä herra kompasi "kansalliset edut" omiin etuihinsa. Hän järjesti ulkopoliittisia manööverejä kilpalijoidensa päänmenoksi. Hän sai puijattua suuren osan kansaa (ei kuitenkaan ehkä niin paljon sota-ajan sukupolvea) uskomaan että hän on korvaamaton.
Ne jotka pitävät UKK:ta todellisena suurmiehenä voivat yrittää vastata Ylikankaan kysmykseen: "Jos hän oli suurmies miksei hän ollut silloin kun kansakunnan kannalta todella ratkaisevia aikoja elettiin"?
U.K. Kekkonen ei todellisuudessa ole Suomen historian poliitikoistamme sitä raskainta sarjaa. Ei ole jos rehellisiä ollaan.
Tosiasiassa Kekkosen koko poliittinen ura kertoo jostain aivan muusta. Kuten Heikki Ylikangas on aiheellisestikin kysynyt: "Jos Kekkonen oli suurmiest, miksei hän ollut sitä silloin kun Suomen historian merkittävimmät tapahtumat olivat käsillä"?
Ylikangas on tässä oikeassa. Kekkosen ura on ollut täynnä surkeita virhearvioita, ajautumista poliittiselle sivuraiteelle ja käsittämättömiä impulsiivisia hairahduksia.
Juuri ennen talvisotaa Kekkonen yritti lakkauttaa IKL:lää vaikka siinä vaiheessa kaikki tarmo olisi pitänyt keskittää kansallisen yksimielisyyden lujittamiseen suurvaltakonfliktin painaessa päälle.
Talvisodan loppuvaiheessa Kekkonen vastusti kiivasti rauhantekoa sillä juuri talvisodan viimeisinä päivinä Suomen asevoimat olivat kriittisessä tilanteessa urhoollisesta vastarinnastaaan huolimatta. Kekkonen ei tajunnut tilanteen vakavuutta vaan haki poliittisia irtopisteitä vakavassa tilanteessa.
Jatkosodassa hän oli eräs pahimmista ryssittelijöistä joka peittosi tässä jopa IKL:n kovan linjan miehetkin. 1943 hän käänsi täysin kelkkansa, halusi rauhanopposition kärkeen ja aloitti myyräntyön Rytiä ja hallitusta vastaan, vaikka todellisuudessa Ryti ja Mannerheim itse olivat jo vuotta aiemmin kuin Kekkonen tehneet analyysin sodan lopputuloksesta. Ryti totesikin aivan oikein että ns. rauhanoppositio teki Suomelle enemmän hallaan kuin hyödytti maata. Ryti ja Mannerheim pyrkivät hakemaan rauhanratkaisua jo ennen Kekkosta. On osoitettu tutkimuksin että ns. rauhanoppositio itseasiassa saattoi rohkaista NL sotilaalliseen ratkaisuun Suomea vastaan. Tämä tarkoitti tietenkin maan miehittämistä.
Kesäkuussa 1944 NL suurhyökkäyksen seurauksena Kekkosen pasmat sekosivat. 23.6.44 Stalin vaati Suomelta ehdotonta antautumista mistä myös laadittiin asiakirja, se valmistui Moskovassa 28.6.44. Kekkonen riehui samaan aikaan Eduskunnassa ja vaati suostumista Neuvostoliiton ehtoihin. Onneksi Ryti ja Mannerheim olivat toista mieltä. Täysin. Molemmat tiesivät tuohon vaatimukseen suostumisen merkitsevän maan itsenäisyyden täydellistä menettämistä ja maan bolshevisointia. He hakivat tukea Hitlerin Saksalta ja saivat siitä runsain määrin.
Kekkonen oli järkyttynyt. Hän ennusti eduskunnassa hallituksen linjalle täydellistä tappioita. Vaan mitenkäs kävi? Saksan materiaaliapua, jota tosin oli tullut jo aiemminkin mutta nyt lisääntyvässä määrin auttoi siihen, että hyökkäys pysäytettiin puna-armeijan kärsittyä suuret tappiot kaikilla rintamalohkoilla. 14.7.44 Stalin oikin valmis luopumaan ehdottoman antautumisen vaatimuksesta. Kekkonen yllättyi.
Stalinin mielenmuutos johtui juuri NL suurtappioista heinäkuussa Suomen rintamalla. Voimat ehtyivät ja samaan aikaan länsivallat murtaoutuivat sillanpääasemistaan Normandiassa - kilpajuoksu Berliiniin oli alkanut. Tästä lähtien Stalinin suunnitelmat Suomen suunnalla voisivatkin olla enää poliittisella rintamalla. Sotilaalliseen ratkaisuun Stalin ei päässytkään.
Poliittisessa sodankäynnissä Suomesta olikin löytynyt oikea mies vastapeluriksi - lipevä ja niljakas mies Kainuusta. Miehen nimi oli Urho Kaleva Kekkonen.
Jatkossa tämä herra kompasi "kansalliset edut" omiin etuihinsa. Hän järjesti ulkopoliittisia manööverejä kilpalijoidensa päänmenoksi. Hän sai puijattua suuren osan kansaa (ei kuitenkaan ehkä niin paljon sota-ajan sukupolvea) uskomaan että hän on korvaamaton.
Ne jotka pitävät UKK:ta todellisena suurmiehenä voivat yrittää vastata Ylikankaan kysmykseen: "Jos hän oli suurmies miksei hän ollut silloin kun kansakunnan kannalta todella ratkaisevia aikoja elettiin"?
U.K. Kekkonen ei todellisuudessa ole Suomen historian poliitikoistamme sitä raskainta sarjaa. Ei ole jos rehellisiä ollaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
arkipäiväistä. Mielikuvat ovat yleviä. Miksi emme siis eläisi mielikuvamaailmassa?
"Juuri ennen talvisotaa Kekkonen yritti lakkauttaa IKL:lää vaikka siinä vaiheessa kaikki tarmo olisi pitänyt keskittää kansallisen yksimielisyyden lujittamiseen suurvaltakonfliktin painaessa päälle."
No tuosta ei voi kyllä syyttää yksin Kekkosta. Aivan samalla tavalla Erkko ja Tanner olivat sokeita tulevalle, ja luulivat vielä Moskovan neuvotteluissa syksyllä 1939, että NL vain "bluffaa".
Toisaalta IKL:n henkiin jättäminen ei välttämättä ollut kansallisen yksimielisyyden kannalta sen parempi kuin sen lakkauttamisyrityskään. IKL:n olemassaolo ja hallituksessaolo vieroitti puolet kansaa epäilemään sotapolitiikan järkevyyttä.
Kekkosesta tuli Kremlin ehdokas vuonna 1956, ja näissä vaaleissa nuori tiedustelueversti Viktor Vladimirov ensimmäisen kerran junaili asioita ja junailukumppanina oli Maalaisliitto ja erityisesti Arvo Korsimo.
Korsimo kävi tapaamassa valitsijamiehiä ensimmäisen äänestyksen jälkeen. Tilanne oli tasan Kekkosen ja Fagerholmin välillä.
Vaalit olisi pitänyt mitätöidä. Ei sinne olisi saanut kukaan mennä. Mahdollisesti myös raha vaihtoi omistajaa.
Kekkosesta kaikkine virheineen kuitenkin voisi sanoa, että puu kulkis nytkin Venäjältä, eikä paperiteollisuutta ajettais näin vauhdilla alas.
Muistan kun Kekkonen kävi Englannissa vieraillessaan terästehtaalla, josta oli seurauksena Rautaruukin rakentamisen aloittaminen Raaheen. Nesteen pääjohtaja Uolevi Raade oli Kekkosen "kalakavereita", joten Kekkosella taisi olla näppinsä pelissä myös Nesteen alueen rakentamisessa. Saimaan kanava, Kostamus ja Pääjärvi hankkeet Venäjän puolella työllistivät suomalaisia, kuten myös venäläisiä.
Jos on tämmöisten henkilöiden kanssa paljon tekemisissä, niin kai se vaikuttaa jotenkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toivo_Vähä
Kekkosta pitää arvioida sillä, mitä hän sai aikaan tai Kekkosen perinnöllä. Olet harhapoluilla joutavine viisasteluinesi.
Kekkonen olisi sisäministerinä luovuttanut Lista 1:n vangitkin NL:oon. Leinon vangithan luovutettiin ja muutamat Suomen kansalaiset palasivat 50-luvulla Suomeen.
"Unto Parvilahti kirjoitti kirjassaan Berijan tarhat, että silloinen presidentti J. K. Paasikivi ja oikeusministeri Urho Kekkonen olisivat etukäteen tienneet "Leinon vankien" luovutuksista. Kirjan ilmestyttyä vuonna 1957 presidentti Urho Kekkonen raivostui tästä väitteestä ja vetosi kirjan kustantajaan Otavaan - myös Neuvostoliiton reaktioita peläten -, ettei kirjasta otettaisi enää uusia painoksia. Myyntimenestykseksi nousseesta kirjasta oli tässä vaiheessa ilmestynyt jo yksitoista painosta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leinon_vangit
----
Tästä siis on kyse Lista 1:n vangeista puhuttaessa:
Miehikkälässä sijaitsi vuosina 1945 – 47 varavankila, jossa säilytettiin liittoutuneiden valvontakomission käskystä välirauhansopimuksen 13. artiklan nojalla pidätettyjä Lista 1:n vankeja.
Sisäministeri Kekkonen sanoi, että vangit luovutetaan NL:oon jos Suomen etu niin vaatii.
Näin asian kertoo Toivo Heikkilä muistelmakirjassaan.
Heikkilä Toivo: Paasikivi peräsimessä - Pääministerin sihteerin muistelmat 1944-1948
Otava, 1965, 366 s.
Aiheesta juttua:
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=544
Hannu Rautkallion isä oli yksi vangituista, nimellä Kallio.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Rautkallio
Hänen poikansa on kirjoittanut aiheesta hyvän kirjan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Rautkallio
Lista 1:n vangit : vaaran vuosina 1944–48 sotarikoksista vangittujen suomalaisten sotilaiden tarina / Lauri Hyvämäki; toimittanut Hannu Rautkallio. Weilin&Göös 1983
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Rautkallio
Tästä puolesta ei paljon puhuta.
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/7.helmikuu/UKKKGB.HTM
Tuo alla oleva on kyllä ihan pötyä. Saunassa istuivat ja juopottelivat.
Vastapalvelukseksi Neuvostoliitolle tekemistään palveluista Kekkonen sai anteeksi vanhat lahtarisyntinsä eli toimisen vapaaehtoisena valkoisten teloituskomppaniassa ja kovaotteisena Valpon kuulustelijana, jonka nyrkkiä useampikin kommunisti sai tuta. Lisäksi Neuvostoliitto edisti Kekkosen kuningastietä ja ajoi tämän lähes ikiaikaiseksi presidentiksi.
En ole tämän Suomi 24 / historia - palstan raskainta sarjaa. Vikisen UKK:n rinnalla kuin västäräkki.
...jokainen on loppujen lopuksi vaan ihminen, ei mikään "supersankari":) Kiitos hyvästä kirjoituksesta, todella paljon tietoa. Olen itsekin yrittänyt viime aikana saada tietoa Kekkosesta, ja tässä sitä nyt tulikin valtavasti.
Tosin lukiessa noita tehtäviä ja virheitä, tuli mieleen yks asia. Kekkonenhan ei ollut koko ajan presidentti, joten kaipa ennen sitä täyty hoitaa niitä hommia, mitä muut käski. (Pressaks -56).
IKL:n lakkauttamisaikana UKK oli sisäministeri Cajanderin hallituksessa.
Talvisodan aikana Urho ei ollut hallituksessa. (Vastusti rauhaa venäläisten kanssa.)
Jatkosodankaan aikana ei ollut hallituksessa?? Tietääkseni...
Kekkonen sai melko pian presidentiksi valitsemisen jälkeen alkaa hoidella "yöpakkasia", oli Suomen ulkopoliittinen kriisi vuonna 1958.
1956 Euroopassa tilanne meni huonommaksi NL:n kannalta katsottuna. Saksa alkoi vaatia vanhojen rajojen palauttamista ja ydinaseita. (Alkoi heti sen jälkeen, kun Länsi-Saksa oli Natoon liittynyt.)
Tuolloin on ollut vielä todella lyhyt aika Toisesta maailmansodasta. Eipä kai Kekkonen muuta voinut, kun pitää suhteita yllä NL:oon.
Mut eipä noista ota selvää... Kiinnitin erääseen huomiota joskus lukiessani Kekkosen omaa kirjoitusta. Hän varoittelee siinä mediasta, ja siitä miten voi saada kuvalla aikaiseksi tietyn ajatuksen. Sitten luin wikipediasta, että Kekkonen ei ollutkaan oikeasti itse torpasta kotoisin. Hänen kotipaikkaansa on ainoastaan kutsuttu Lepikon torpaksi ja sitä käytetty vaalimainonnassa hyödyksi. Laitan linkin siihen juttuun. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kekkonen#Lapsuus_ja_nuoruus
Hourupäisyyteen ja huonojen häviäjien kaunaan. Politiikassa darwinismi suosii lahjakkaita vähälahjaisten kustannuksella.
Suomalaisilla ei ollut mitään mahdollisuutta liehitellä Atlantin liittoa Stalinin ja Breznevin välisenä aikana. Itävallan tapaus:
Liittoutuneet valloittivat Itävallan huhtikuussa 1945. Neuvostoliitto asetti maahan Karl Rennerin johtaman hallituksen. Maan miehitys päättyi valtiosopimukseen ja liittoutuneiden joukkojen vetäytymiseen 1955.