Olemmeko unohtaneet mistä ja kuka määrää.???
Room. 13:1
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.
Sananlaskut 8
15 Minun avullani kuninkaat hallitsevat, maan mahtavat säätävät oikeat lait.
16 Minun avullani valtiaat pitävät valtaa, kansan johtajat antavat oikeat tuomiot.
Daniel 4
25 (4:22) Sinut ajetaan pois ihmisten joukosta, ja olet asuva villieläinten parissa. Härkien tavoin olet saava ruohoa ruoaksesi, ja yökaste on sinut kasteleva. Seitsemän vuotta vierii sinun ylitsesi, kunnes opit tietämään, että Korkein on hallitsija ihmisten valtakunnassa ja että hän antaa sen kuninkuuden kenelle tahtoo.
Johannes 19
11 Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut."
Kirje Titukselle 3
Kristittynä maailmassa
1 Muistuta heitä kaikkia, että heidän on toteltava esivaltaa ja viranomaisia ja oltava näille kuuliaisia ja valmiita tekemään kaikkea hyvää.
1. Pietarin kirje 2
Kristitty ja esivalta
13 Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen: keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, [2:13-3:7: Ef. 5:22-6:9; Kol. 3:18-4:1 : 2:13-17: Room. 13:1-7; Tit. 3:1]
14 ja yhtä lailla käskynhaltijoiden, koska keisari on valtuuttanut heidät rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Esivaltajärjestelmä on Jumalan suunnittelema, mutta sekin on annettu pahan valtaan.
Hitler,Stalin, Idi Amin jne.jne.
Vai ovatko he sinun mielestäsi Jumalan miehiä?
Katsos;
Matt. 11:12
Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.* [Jakeen loppu voidaan kääntää myös: ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
Ja kun tempaamme itsellemme,
niin jos se pysyy pystyssä ja menestyy,
silloin saamme nähdä onko se Jumalasta.