Ihan juomakelpoinen on Alkon halpisblended Highland Way.
Mutta sen huomaan tässäkin, että viski on parhaimmillaan ilman jäitä ja vain pikkaisen raikkaalla kylmällä vedellä "leikattuna".
Halpisviski
35
8402
Vastaukset
- Viskeeraaja
Alko toi pari vuotta sitten uutuutenaan markkinoille Morrison Bowmoren blended-viskin nimeltä Rob Roy. Hinta oli alle 14,50 € eli varsin houkutteleva ja aine hintaiseksi ihan kelpo tavaraa. Omaksuin merkin arkiviskikseni.
Kuinka ollakaan: hinta on pompsahtanut nopeassa tahdissa 19,90 euroon! Rassaa jo laihaa lompsaani.
Tuo The Highland Way myydään 0,5 litran pulloissa ja hinnaksi kerrotaan 13.79 €. Kun sen muuntaa vastaamaan normaalia 0,7 litran pullokokoa, päästään 19,30 euroon. Hintaero Rob Roy'hin nähden on pieni.
Highland Way'ta en ole tullut vielä maistaneeksi.
Ison-Britannian punnan arvo on viime kuukausina suorastaan romahtanut euroon nähden. Monta vuotta lähellä 1,5 euroa sinnitellyt punta maksaa tänään selvästi alle euron. Skotlantilaisilla tuotteilla pitäisi nyt jos koskaan olla hintakilpailukykyä ja valuuttakurssin muutoksen pitäisi näkyä tavaran hinnassakin!
Vaan uskooko kukaan, että alkoholimonopolimme alentaisi Britanniasta tulevien alkoholijuomien hintoja saadessaan ne nyt kymmeniä prosentteja aiempaa edullisemmin? Pah! - kokeilemisen arvoista
Glen Scanlan, litran potussa on aika kelpo, kalliimman makuinen hieman savuinen viski. Minulle ainaskin ollut selkeästi toimiva halpisvaihtoehto.
- Larry The Chef
Elämä on liian lyhyt jotta kannattaisi juoda halpaa viskiä. (Viiniä) (Olutta) (Konjakkia)
Valitse omasi.- makua.....
niin hinnasta näkee mikä on hyvää........
- palkanansaitsija
-> Elämä on liian lyhyt...
Se on helppo sanoa jos tilipäivien väli ei ole liian pitkä.
- tavallaan
itse jättäisin joka toisen Highland Way ostamatta ja säästäisin rahat laadukkaampaan viskiin...
Tosin vaikka viskejä harrastankin ei niitä kulu vuodessa kuin 4-5 pulloa, eli silloin voi ostaa hieman hintavampia tuotteita. Eri asia jos viskiä kuluu pullo viikossa tai kuukaudessa - silloin hinnallakin alkaa olla merkitystä. Toisaalta silti satsaisin enemmän laatuun kuin määrään.- Viskeeraaja
Myönnän toki, että viskeissä ja viskeissä on eroa – jopa hintaeron verran!
Latkin silti (juoppona?) parinkympin blended-viskiä ihan irvistelemättä ja saatan nasauttaa sitä joskus muutamankin mukillisen. Lientä saattaa kulua ruukku kuukaudessa, kaksi parhaassa – en ole niin laskenut. Halpis-sekoiteviskiä minulla on yleensä työn alla vain pullo tai korkeintaan kaksi.
Maltaita nilistelen maltillisemmin. Vanhimmat kaapistani löytyvät vajaat pullot ovat ylivuotisia ja pulloja on useampia. Mallasnaukut nautin vähän ylevämmässä mielentilassa ollessani tai parhaiden vieraiden kanssa. Yksi sormenleveys saa yleensä riittää.
Ja tokihan minulle kelpaa muukin juotava kuin viski...
Kapakoissa käynteihin eivät varani vyörää, mutta mikäpäs se on kotona tissutellessa! Joskus käyn ostosristeilyllä Vabariikin Räävelissä. Siellä ja laivalla saatan hairahtua anniskeluhintaiseenkin evääseen. - se menee
Viskeeraaja kirjoitti:
Myönnän toki, että viskeissä ja viskeissä on eroa – jopa hintaeron verran!
Latkin silti (juoppona?) parinkympin blended-viskiä ihan irvistelemättä ja saatan nasauttaa sitä joskus muutamankin mukillisen. Lientä saattaa kulua ruukku kuukaudessa, kaksi parhaassa – en ole niin laskenut. Halpis-sekoiteviskiä minulla on yleensä työn alla vain pullo tai korkeintaan kaksi.
Maltaita nilistelen maltillisemmin. Vanhimmat kaapistani löytyvät vajaat pullot ovat ylivuotisia ja pulloja on useampia. Mallasnaukut nautin vähän ylevämmässä mielentilassa ollessani tai parhaiden vieraiden kanssa. Yksi sormenleveys saa yleensä riittää.
Ja tokihan minulle kelpaa muukin juotava kuin viski...
Kapakoissa käynteihin eivät varani vyörää, mutta mikäpäs se on kotona tissutellessa! Joskus käyn ostosristeilyllä Vabariikin Räävelissä. Siellä ja laivalla saatan hairahtua anniskeluhintaiseenkin evääseen.aika monella, hyvää ostetaa harvemmin ja talousviskitkin alkavat olla niin hyviä, että niitä juodessa ei todellakaan tarvitse irvistellä.
Itse maistelen aivan laidasta laitaan, mutta määrät ovat aika pieniä. Harrastus on harrastus ja se "vaatii" maistelemaan hyvinkin erikoisia viskejä. Jokainen harrastus maksaa. Viskin lisäksi menee jonkun verran olutta, ei kotimaisia bulkkilaagereita. Yritän pitää kulutuksen kohtuullisena, en halua harrastuksesta taakkaa. Nyt on menneyt 10 päivää ilman lasillistakaan ja luutavasti menee vielä viikko ennen kuin seuraavaksi maistele, tämä on aivan suotavaa silloin tällöin 2-4 viikon totaaliset paussit - sen jälkeen nautinto vain paranee....
- Eläkkeellä jo
No niin poijaat!
Minä olen kai sitten semmoinen viskin suurkuluttaja; olen yrittänyt kyllä etsiä makueroja eri viskilaaduista, mutta en ole suurempia havainnut. Tottakai huomaan eron bourbonin ja skottiviskin välillä, mutta siihen se sitten jää.
Jälkimaku Highland Way`n ja esim. Johnny Walkerin kanssa on kyllä hieman terävämpi Johnnyn eduksi. Lompakossa ei ole varaa satsata niihin "savuviski" -laatuihin. Taaskin on puolikas HighWaytä menossa!- Viskeeraaja
Jos kaikki viskit maistuvat liki samalta, suosittelen ostamaan halvinta maistuvaa. Ei ole mitään syytä käyttää rahaa sellaiseen joka ei tuo nautintoon mitään lisäarvoa.
Itse olen maistanut noin 300 eri Skotti mallasviskiä ja noin 50 muuta (blendit, Irkut, Jenkit ja Japsit) Omalta kohdalta voin todeta, eroja on vaikka ja kuinka. Tästä aiheuttuu omat ongelmat, pitää saada maistella uusia ja uusia viskejä. Aina tulee vastaa hyviä ja vähemmän hyviä juomia.
Suosittelen maistamaan juomia, ei pelkästään kaatamaan kurkusta alas - eroja löytyy. - Viskeeraaja (alkup.)
Viskeeraaja kirjoitti:
Jos kaikki viskit maistuvat liki samalta, suosittelen ostamaan halvinta maistuvaa. Ei ole mitään syytä käyttää rahaa sellaiseen joka ei tuo nautintoon mitään lisäarvoa.
Itse olen maistanut noin 300 eri Skotti mallasviskiä ja noin 50 muuta (blendit, Irkut, Jenkit ja Japsit) Omalta kohdalta voin todeta, eroja on vaikka ja kuinka. Tästä aiheuttuu omat ongelmat, pitää saada maistella uusia ja uusia viskejä. Aina tulee vastaa hyviä ja vähemmän hyviä juomia.
Suosittelen maistamaan juomia, ei pelkästään kaatamaan kurkusta alas - eroja löytyy.Olen käyttänyt nimimerkkiä Viskeeraaja varsin usein, monen vuoden kuluessa. Tässäkin keskusteluketjussa on kaksi postaustani vuodelta 2009. Nyt huomaan nimimerkkini tulleen ryöstetyksi toisen viskinjuojan käyttöön.
Tuo postaus 9.11.2011 klo 07:30 ei ole lähtöisin minun näppäimistöltäni.
En ymmärrä, miksi oman nimimerkin käyttäminen ei joillekin kelpaa! - Viskeeraaja 21YO
Viskeeraaja (alkup.) kirjoitti:
Olen käyttänyt nimimerkkiä Viskeeraaja varsin usein, monen vuoden kuluessa. Tässäkin keskusteluketjussa on kaksi postaustani vuodelta 2009. Nyt huomaan nimimerkkini tulleen ryöstetyksi toisen viskinjuojan käyttöön.
Tuo postaus 9.11.2011 klo 07:30 ei ole lähtöisin minun näppäimistöltäni.
En ymmärrä, miksi oman nimimerkin käyttäminen ei joillekin kelpaa!Jos homma närästää, rekistetöi omasi. Itse olen käyttänyt ko nimimerkkiä ainakin kymmenen vuoden ajan eri foorumeilla. Viskejä ole harrastanut syvällisemmin noin vuodesta 1990, sitä ennen viski oli alkoholi muiden joukossa. Ei ole mallasviskin voittanutta.
ps minulla ei ole tarvetta rekisteröidä mitään nimimerkkiä.... - Viskeeraaja (ent.)
Viskeeraaja 21YO kirjoitti:
Jos homma närästää, rekistetöi omasi. Itse olen käyttänyt ko nimimerkkiä ainakin kymmenen vuoden ajan eri foorumeilla. Viskejä ole harrastanut syvällisemmin noin vuodesta 1990, sitä ennen viski oli alkoholi muiden joukossa. Ei ole mallasviskin voittanutta.
ps minulla ei ole tarvetta rekisteröidä mitään nimimerkkiä....>Itse olen käyttänyt ko nimimerkkiä ainakin kymmenen vuoden ajan eri foorumeilla.
Enpäs ole sattunut koskaan missään huomaamaan. Olen luullut tähän saakka olevani ko. nimimerkin keksijä ja ainoa käyttäjä. Jos todellakin olet käyttänyt samaa nimmaria jo yli 10 vuotta sitten, olet luultavasti käyttänyt sitä jo ennen minua ja minä olen kopioija – joskin täysin tahattomasti!
No, tiedänpähän olla käyttämättä samaa nimmaria vastedes. Riittäähän noita.
Sláinte!
- Leobold
Mukavaa, että te viskeeraajat pääsitte yhteisymmärrykseen; taidatte olla herrasmiehiä.
Mutta jos vielä palaisimme aiheeseen “Halpisviskit”.
Olisiko niin, että laskisimme halpoihin viskeihin vaikkapa alle 20€ hintaiset juomat. Minä niitä mielelläni nautin.
Eipä ole juuri mukavampaa kuin saunan ja oluen jälkeen istahtaa mielinojatuoliin katselemaan uutisia, kädessä kelpolasillinen erinomaista skotlantilaista halpisviskiä, vaikkapa merkiltään Highland Queenia.
Siinä mieli lepää ja maailma näyttää valoisalta.
Surumielisesti tulee kuitenkin hymyiltyä, kun mieleen tulee joku muu viskinharrastaja, esim. eräs ystäväni, joka ottaa hyllyltä hienoetikettisen kalliin pullon ja kaataa siitä ehkä sormenleveyden verran lasiin ja panee pullon taas takaisin hyllyyn. Etikettiä hän siinä ehkä vielä silmäilee ja ajattelee, että ehkäpä viikon parin päästä taas voisin tätä maistaa…- Eräs viskeeraaja
Tätähän tämä on, toiset nauttivat juomisesta ja toiset viskistä - ei siinä sen suurempaa eroa ole.
Itse käyttäydyn aika pitkälle juuri näin, otan puhtaan tarkoitukseen sopivan lasin ja kaadan siihen hyllystä valittua mallasviskiä noin 2-3cl. Annan viskin hieman hengähtää lasissa, samalla leviää lasista ihana tuoksu. Nautin viskistä ja katson ehkä pullon tietoja sekä saatan tehdä muistiinpanoja kokemuksesta. Ehkä puolen tunnin päästä kaadan uuden viskin, yleensä eri pullosta ja toistan saman rituaalia.
Jos tarkoitus on humaltua, vaihdan viskin olueeseen 2-4 viskin jälkeen, halpisviskejä en nauti/juo lainkaan. Ei ole mitään tarvetta.
Jokainen tavallaan. Tarkoitus on kuitenkin nauttia juomasta. Jos saman voi tehdä hyvässä seurassa aina vain parempi. - Leobold
Eräs viskeeraaja kirjoitti:
Tätähän tämä on, toiset nauttivat juomisesta ja toiset viskistä - ei siinä sen suurempaa eroa ole.
Itse käyttäydyn aika pitkälle juuri näin, otan puhtaan tarkoitukseen sopivan lasin ja kaadan siihen hyllystä valittua mallasviskiä noin 2-3cl. Annan viskin hieman hengähtää lasissa, samalla leviää lasista ihana tuoksu. Nautin viskistä ja katson ehkä pullon tietoja sekä saatan tehdä muistiinpanoja kokemuksesta. Ehkä puolen tunnin päästä kaadan uuden viskin, yleensä eri pullosta ja toistan saman rituaalia.
Jos tarkoitus on humaltua, vaihdan viskin olueeseen 2-4 viskin jälkeen, halpisviskejä en nauti/juo lainkaan. Ei ole mitään tarvetta.
Jokainen tavallaan. Tarkoitus on kuitenkin nauttia juomasta. Jos saman voi tehdä hyvässä seurassa aina vain parempi.Niinpä, huomaan että Sinulle viski on hieno harrastus, minulle se on vain nautintoaine kahvin, viinin tai suklaan tapaan.
Toivon sinulle hyviä uusia makuja ja tuoksuja.
Leobold
PS.
Sain kerran ystävältäni maistaa tilkan Glenfiddich (?) merkkistä viskiä. Siitä kyllä jo tuoksusta huomasin, ettei se ollut minun tavallisesti ostamiani laatuja.
Hyvää kyllä oli, mahtoiko olla laadukasta? - Se entinen V-ja
Leobold kirjoitti:
Niinpä, huomaan että Sinulle viski on hieno harrastus, minulle se on vain nautintoaine kahvin, viinin tai suklaan tapaan.
Toivon sinulle hyviä uusia makuja ja tuoksuja.
Leobold
PS.
Sain kerran ystävältäni maistaa tilkan Glenfiddich (?) merkkistä viskiä. Siitä kyllä jo tuoksusta huomasin, ettei se ollut minun tavallisesti ostamiani laatuja.
Hyvää kyllä oli, mahtoiko olla laadukasta?Glenfiddich on maailman eniten myytyä Single Malt -viskiä. Pidän siitä(kin) kovasti, mutta aika persoonatonta se on moneen muuhun mallasviskiin verrattuna. Ilmeisesti se sitten miellyttää särmättömyydessään (melkein) kaikkia.
Alkon luonnehdinta 12-vuotiaasta Glenfiddichistä (44,90 € / 0,7 l):
"Kullankeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, lämmin, maltainen, kevyen mausteinen, hennon mineraalinen"
Tasan samalla rahalla saan Alkosta Caol Ilaa, joka on voimakkaamman savuista ja turpeisentervaista. Alkoholiakin siinä on 43 % eli himpun enemmän kuin tavanomaiset 40 %. Nuo Islayn ronskit "saariviskit" vetoavat minuun vieläkin enemmän kuin Speysiden alueen keskinkertaisemmat tapaukset à la Glenfiddich.
Yksi euro lisää ja mukaan lähtee helposti myös Talisker – vieläkin tujumpi tapaus (45,8 %) toiselta saarelta (Skye). Eroaa Islayn viskeistä, mutta ei välttämättä mihinkään huonoon suuntaan.
Nelikymppisenäkään viski ei ole aivan suun mukaista. Tilkka puhdasta vettä (vain noin kolmasosa viskin määrästä) saa maut esiin alkoholin takaa. Kannattaa kokeilla! Jäitä ei sitten missään nimessä sekaan makuja tappamaan. - Leobold
Se entinen V-ja kirjoitti:
Glenfiddich on maailman eniten myytyä Single Malt -viskiä. Pidän siitä(kin) kovasti, mutta aika persoonatonta se on moneen muuhun mallasviskiin verrattuna. Ilmeisesti se sitten miellyttää särmättömyydessään (melkein) kaikkia.
Alkon luonnehdinta 12-vuotiaasta Glenfiddichistä (44,90 € / 0,7 l):
"Kullankeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, lämmin, maltainen, kevyen mausteinen, hennon mineraalinen"
Tasan samalla rahalla saan Alkosta Caol Ilaa, joka on voimakkaamman savuista ja turpeisentervaista. Alkoholiakin siinä on 43 % eli himpun enemmän kuin tavanomaiset 40 %. Nuo Islayn ronskit "saariviskit" vetoavat minuun vieläkin enemmän kuin Speysiden alueen keskinkertaisemmat tapaukset à la Glenfiddich.
Yksi euro lisää ja mukaan lähtee helposti myös Talisker – vieläkin tujumpi tapaus (45,8 %) toiselta saarelta (Skye). Eroaa Islayn viskeistä, mutta ei välttämättä mihinkään huonoon suuntaan.
Nelikymppisenäkään viski ei ole aivan suun mukaista. Tilkka puhdasta vettä (vain noin kolmasosa viskin määrästä) saa maut esiin alkoholin takaa. Kannattaa kokeilla! Jäitä ei sitten missään nimessä sekaan makuja tappamaan.Jaaha, kiitos. Jospa minäkin joskus ymmärrän viskeistä jotakin. Taidanpa alkaa kokeilemisen kuitenkin Glenfiddichistä; ehkä sitä saa pienemmissäkin pulloissa.
- Se entinen V-ja
Leobold kirjoitti:
Jaaha, kiitos. Jospa minäkin joskus ymmärrän viskeistä jotakin. Taidanpa alkaa kokeilemisen kuitenkin Glenfiddichistä; ehkä sitä saa pienemmissäkin pulloissa.
Pieni Glenfiddich-muistelus:
Meitä lensi kaksi suomipoikaa Sveitsiin työmatkalle liki 30 vuotta sitten. Yhteistyökumppanillemme veimme viemisinä litran lekan Glenfiddichiä, jonka tiesimme hänen mielijuomakseen. Istuimme iltaa hänen kotonaan. Illan mittaan tuliaispullomme vajui kolmeen pekkaan kuin huomaamatta tyhjäksi saakka – ruokajuomana juodut viinit vielä päälle. Tuli aika lähteä yöpuulle zürichiläiseen Nova Park -hotelliin, parin-kolmenkymmenen kilometrin päähän. Isäntämme kaivoi taskustaan Audinsa avaimet. – "Ajakaa tällä!" Meidän etiikkamme pelasi sentään sen verran, että saapastelimme kiltisti paikallisjunalle ja matkasimme yömajaamme sillä.
Hotellin aulassa matkakumppanini bongasi naisenpuolen, jonka arvasi olevan nk. ammattilainen (eikä tässä erehtynytkään). Meni viskipäissään piruuttaan kysymään tältä hintaa. Melkoisen frangimäärän kuultuaan erehtyi sanomaan, ettei ollut aikeissa ostaa vaan pelkästään vuokrata... Meinasi huuliveikko saada käsilaukusta kunnon pläjäyksen päin näköä! - Leobold
Se entinen V-ja kirjoitti:
Pieni Glenfiddich-muistelus:
Meitä lensi kaksi suomipoikaa Sveitsiin työmatkalle liki 30 vuotta sitten. Yhteistyökumppanillemme veimme viemisinä litran lekan Glenfiddichiä, jonka tiesimme hänen mielijuomakseen. Istuimme iltaa hänen kotonaan. Illan mittaan tuliaispullomme vajui kolmeen pekkaan kuin huomaamatta tyhjäksi saakka – ruokajuomana juodut viinit vielä päälle. Tuli aika lähteä yöpuulle zürichiläiseen Nova Park -hotelliin, parin-kolmenkymmenen kilometrin päähän. Isäntämme kaivoi taskustaan Audinsa avaimet. – "Ajakaa tällä!" Meidän etiikkamme pelasi sentään sen verran, että saapastelimme kiltisti paikallisjunalle ja matkasimme yömajaamme sillä.
Hotellin aulassa matkakumppanini bongasi naisenpuolen, jonka arvasi olevan nk. ammattilainen (eikä tässä erehtynytkään). Meni viskipäissään piruuttaan kysymään tältä hintaa. Melkoisen frangimäärän kuultuaan erehtyi sanomaan, ettei ollut aikeissa ostaa vaan pelkästään vuokrata... Meinasi huuliveikko saada käsilaukusta kunnon pläjäyksen päin näköä!No niin, kaikkea se Glenfiddich saa aikaan!
Mutta joskus Sinullakin (tai teillä) arvoviski hupenee ilma aikojaan; varmaan aamulla harmitti? Tämä ei nyt kuulu oikein viskiasiaan, mutta olisi kiintoisaa tietää mikä firma Sveitssä tarjoaa palveluksia Suomeen. Minä olen joskus saanut liikelahjana Itävallasta (lienee lähellä Sveitsiä) jotain hedelmäviinaa ja kurpitsansiemenöljyä. Silloin kumppaninanamme oli eräs puunjalostusteollisuuteen liittyvä firma.
Nyt kyllä keskustelu siirtyy aika syrjään halpaviskeistä, mutta ei kai se haittaa, kun ainakin joka kirjoituksessa mainitaan Glenfiddich. Mahtaneeko olla halpaviskien vastaista mainosta? - Se entinen V-ja
Leobold kirjoitti:
No niin, kaikkea se Glenfiddich saa aikaan!
Mutta joskus Sinullakin (tai teillä) arvoviski hupenee ilma aikojaan; varmaan aamulla harmitti? Tämä ei nyt kuulu oikein viskiasiaan, mutta olisi kiintoisaa tietää mikä firma Sveitssä tarjoaa palveluksia Suomeen. Minä olen joskus saanut liikelahjana Itävallasta (lienee lähellä Sveitsiä) jotain hedelmäviinaa ja kurpitsansiemenöljyä. Silloin kumppaninanamme oli eräs puunjalostusteollisuuteen liittyvä firma.
Nyt kyllä keskustelu siirtyy aika syrjään halpaviskeistä, mutta ei kai se haittaa, kun ainakin joka kirjoituksessa mainitaan Glenfiddich. Mahtaneeko olla halpaviskien vastaista mainosta?>Tämä ei nyt kuulu oikein viskiasiaan, mutta olisi kiintoisaa
>tietää mikä firma Sveitssä tarjoaa palveluksia Suomeen.
Aika monikin firma tarjoaa. Me suomipojat edustimme suomalaista valmistajaa ja tämä sveitsiläisystävämme oli työnantajaamme Sveitsissä edustavan pikku yrityksen omistaja/toimitusjohtaja. Jätettäköön nimet sikseen.
Ilmeisesti kaverin oma viinakaappi oli sillä kertaa tyhjillään, kun meidän tuomamme ruukku otettiin oitis työn alle ja saatiin tyhjäksi saakka. Mutta ei tämä oikeastaan harmittanut aamullakaan – pullohan oli tyhjentyessään jo hänen!
Olen muuten saanut kesällä 1969 Etelä-Tirolissa (Pohjois-Italian puoliksi saksankielisellä seudulla) maistiaiset Barbera-punaviiniä, jota melkein-kaimasi Leopold (nuori mies silloin, kuten minäkin) oli itse valmistanut. Viini oli vielä vähän keskentekoista ja siinä oli aika vahva rikin aromi. Erästä rikkiyhdistettähän on tapana käyttää viininvalmistuksessa pysäyttämään ei-toivottu jatkokäyminen. Aikaa myöten sen aromi häviää, mutta tässä tapauksessa se oli vielä liian vahvasti läsnä. Eihän tuosta tietenkään sopinut moitteita antaa, vaan olin kehuvinani Leopoldille hänen Barberaansa kovin!
No niin – taas mentiin aika kauas halpisviskeistä!
- Leobold
Viski ja viini ovat kyllä kaukana toisistaan, samaa kaukaista sukua tosin. Rikki, jota näkyy etiketeistä lukien olevan melkein kaikissa punaviineissä ei varmaankaan kuulu viskien sisältöön.
Muuten, Saakohan viskinvalmistuksessa käyttää muita lisäaineita kuin turvetta (eikä sekään taida olla lisäaine)?
Halpaviskeissä lienee Skotlannissa valmistuksen osalta olevan samat säännöt kuin "vuosikertalaaduissa"?
Jos näin on:
Puolustan edelleen voimakkaasti skotlantilaisia perinteikkäitä maalaisviskejä, joita on menestyksekkäästi sekoitettu keskenään: so. 20€ - 30€ viskejä!
Lienette eri mieltä arvoisat entiset ja nykyiset viskeeraajat, arvaan?
Japanilainen Whisky ! Onko sellaistakin?- Se entinen V-ja
Halpisviskit ovat sekoiteviskejä ("blended"), ts. ns. jyväviskillä ("grain whisky") leikattuja mallasviskejä ("malt whisky"). Sekoitussuhteet vaihtelevat; kalliimpiin sekoiteviskeihin käytetään enemmän mallasviskejä kuin halvempiin.
Mallasviskit tehdään pitemmän kaavan mukaan ja homma vaatii paljon käsityötä: ohra mallastetaan (ja useimmiten savustetaan turpeen savulla) ennen mäskäystä ja mäski tislataan pienemmissä erissä perinteisellä pannutislausmenetelmällä.
Jyväviskit ovat tavallaan tynnyrikypsytettyä votkaa eli kirkasta viljaviinaa: mäski tehdään mallastamattomasta ohrasta jatkuvalla teollisella kolonnitislausmenetelmällä ja viskimäisyys tulee vasta tynnyrikypsytyksestä. Valmistus on paljon suurimittaisempaa ja myös halvempaa tuotettua yksikköä kohden.
Japanilaisia viskejä on olemassa siinä missä irlantilaisia, amerikkalaisia ja kanadalaisiakin. Kaikki poikkeavat luonteeltaan skottilaisista (joille on luonteenomaista jonkinasteinen savuisuus) ja valmistuksen lähtöaineena voi olla muukin kuin ohra (amerikkalaisissa monessa tapauksessa maissi).
>Puolustan edelleen voimakkaasti skotlantilaisia perinteikkäitä maalaisviskejä,
>joita on menestyksekkäästi sekoitettu keskenään: so. 20€ - 30€ viskejä!
Eiköhän asia ole vähän toisin päin: kalliita mallasviskejä sopinee pitää enemmän "maalaisviskeinä" kuin tunnettuja sekoiteviskimerkkejä. Mallasviskit tulevat valtaosin pieniltä tislaamoilta, isommat yritykset sekoittavat niitä sitten toisiinsa ja jyväviskiin.
Minäkin juon (juoppona) varmaankin kolme pulloa parinkympin sekoiteviskiä yhtä neljän-viidenkympin mallasviskipulloa kohden, mutta pidän niitä enemmänkin kulutus- kuin nautintoaineena. Molemmille on sijansa ja tarkoituksensa. - Se entinen V-ja
Se entinen V-ja kirjoitti:
Halpisviskit ovat sekoiteviskejä ("blended"), ts. ns. jyväviskillä ("grain whisky") leikattuja mallasviskejä ("malt whisky"). Sekoitussuhteet vaihtelevat; kalliimpiin sekoiteviskeihin käytetään enemmän mallasviskejä kuin halvempiin.
Mallasviskit tehdään pitemmän kaavan mukaan ja homma vaatii paljon käsityötä: ohra mallastetaan (ja useimmiten savustetaan turpeen savulla) ennen mäskäystä ja mäski tislataan pienemmissä erissä perinteisellä pannutislausmenetelmällä.
Jyväviskit ovat tavallaan tynnyrikypsytettyä votkaa eli kirkasta viljaviinaa: mäski tehdään mallastamattomasta ohrasta jatkuvalla teollisella kolonnitislausmenetelmällä ja viskimäisyys tulee vasta tynnyrikypsytyksestä. Valmistus on paljon suurimittaisempaa ja myös halvempaa tuotettua yksikköä kohden.
Japanilaisia viskejä on olemassa siinä missä irlantilaisia, amerikkalaisia ja kanadalaisiakin. Kaikki poikkeavat luonteeltaan skottilaisista (joille on luonteenomaista jonkinasteinen savuisuus) ja valmistuksen lähtöaineena voi olla muukin kuin ohra (amerikkalaisissa monessa tapauksessa maissi).
>Puolustan edelleen voimakkaasti skotlantilaisia perinteikkäitä maalaisviskejä,
>joita on menestyksekkäästi sekoitettu keskenään: so. 20€ - 30€ viskejä!
Eiköhän asia ole vähän toisin päin: kalliita mallasviskejä sopinee pitää enemmän "maalaisviskeinä" kuin tunnettuja sekoiteviskimerkkejä. Mallasviskit tulevat valtaosin pieniltä tislaamoilta, isommat yritykset sekoittavat niitä sitten toisiinsa ja jyväviskiin.
Minäkin juon (juoppona) varmaankin kolme pulloa parinkympin sekoiteviskiä yhtä neljän-viidenkympin mallasviskipulloa kohden, mutta pidän niitä enemmänkin kulutus- kuin nautintoaineena. Molemmille on sijansa ja tarkoituksensa.Peräkaneetti: jyväviskiä ("grain whisky") ei ole tietääkseni markkinoilla sellaisenaan, vaan kaikki valmistettava jyväviski käytetään sekoiteviskien valmistukseen ja siis sekoitetaan mallasviskiin ennen pullotusta.
- Leobold
Se entinen V-ja kirjoitti:
Peräkaneetti: jyväviskiä ("grain whisky") ei ole tietääkseni markkinoilla sellaisenaan, vaan kaikki valmistettava jyväviski käytetään sekoiteviskien valmistukseen ja siis sekoitetaan mallasviskiin ennen pullotusta.
Hello!
Talisker!
Pistäydyimme tässä vaimon kanssa Ruotsin puolella, ja vaimo osti minulle puoliväkisin pullon Talisker-viskiä (10v old). Odottelen tässä joulua, että pääsen maistamaan. Pitäisiköhän ostaa kunnon aromilasit? - Viskeeraaja
Se entinen V-ja kirjoitti:
Peräkaneetti: jyväviskiä ("grain whisky") ei ole tietääkseni markkinoilla sellaisenaan, vaan kaikki valmistettava jyväviski käytetään sekoiteviskien valmistukseen ja siis sekoitetaan mallasviskiin ennen pullotusta.
"Peräkaneetti: jyväviskiä ("grain whisky") ei ole tietääkseni markkinoilla sellaisenaan, vaan kaikki valmistettava jyväviski käytetään sekoiteviskien valmistukseen ja siis sekoitetaan mallasviskiin ennen pullotusta. "
Ei nyt sentään näin paksua, toki on jyväviskejä saatavilla ja kaiken lisäksi erittäin hyvä laatuisiakin. Esim Cameronbridge ja Girvan. Löytyy aika usein esim laivoilta. Suosittelen testaamaan.
Mallasviskitislaamojen "maalaisuudesta" voidaan olla montaa mieltä, suurin osa on teollisia tislaamoja ja isoimpien kapasiteetit liikkuvat jo kymmenen miljoonan litran luokassa. Toki pannutislaajat ovat kaukana suoratislaajista joista suurimmilla taitaa mennä jo 100 miljoonaa vuodessa rikki.
Mallasviskin pitää olla hyvää myydäkseen. Siihen ei voi sekoitella mitä lystää jotta maku paranisi - itse asiassa siihen ei voi sekoittaa kuin mallasviskejä samalta tislaamolta jos käytetään termiä single malt. Ikä tulee aina nuorimman käytetyn tisleen perusteella. Sallittuna lisäaineena on vain ja ainoastaan sokerikulööri eli väriaine. Esim Saksassa ko väriaine on mainittava, muualla käytäntö vaihtelee.
Hyvässä mallasviski pullossa lukee usein (suomennettuna) ei väriaineita, ei kylmäsuodatusta.
Blendien osalta pelivara on aivan toinen, voidaan käyttää useita eri mallas ja jyväkomponentteja. Maku tasapaksua ja hinta houkuttelee ostamaan, mutta koska kulutus on noin 4-6 pulloa vuodessa - satsaan laatuun enkä osta blendejä. - Se entinen V-ja
Viskeeraaja kirjoitti:
"Peräkaneetti: jyväviskiä ("grain whisky") ei ole tietääkseni markkinoilla sellaisenaan, vaan kaikki valmistettava jyväviski käytetään sekoiteviskien valmistukseen ja siis sekoitetaan mallasviskiin ennen pullotusta. "
Ei nyt sentään näin paksua, toki on jyväviskejä saatavilla ja kaiken lisäksi erittäin hyvä laatuisiakin. Esim Cameronbridge ja Girvan. Löytyy aika usein esim laivoilta. Suosittelen testaamaan.
Mallasviskitislaamojen "maalaisuudesta" voidaan olla montaa mieltä, suurin osa on teollisia tislaamoja ja isoimpien kapasiteetit liikkuvat jo kymmenen miljoonan litran luokassa. Toki pannutislaajat ovat kaukana suoratislaajista joista suurimmilla taitaa mennä jo 100 miljoonaa vuodessa rikki.
Mallasviskin pitää olla hyvää myydäkseen. Siihen ei voi sekoitella mitä lystää jotta maku paranisi - itse asiassa siihen ei voi sekoittaa kuin mallasviskejä samalta tislaamolta jos käytetään termiä single malt. Ikä tulee aina nuorimman käytetyn tisleen perusteella. Sallittuna lisäaineena on vain ja ainoastaan sokerikulööri eli väriaine. Esim Saksassa ko väriaine on mainittava, muualla käytäntö vaihtelee.
Hyvässä mallasviski pullossa lukee usein (suomennettuna) ei väriaineita, ei kylmäsuodatusta.
Blendien osalta pelivara on aivan toinen, voidaan käyttää useita eri mallas ja jyväkomponentteja. Maku tasapaksua ja hinta houkuttelee ostamaan, mutta koska kulutus on noin 4-6 pulloa vuodessa - satsaan laatuun enkä osta blendejä.>Ei nyt sentään näin paksua, toki on jyväviskejä saatavilla
>ja kaiken lisäksi erittäin hyvä laatuisiakin.
Kiitos valistuksesta! Tuo oli minulle uutta tietoa.
Kun yli 5-miljoonaista kansaa monopolina palveleva Alko ei pidä tuollaisia juomia listoillaan, hairahtuu meikäläinen vajaavalistunut viskinlitkijä luulemaan, ettei niitä pidetä myynnissä muuallakaan.
Melkoisesta friikkien marginaalituotteesta kuitenkin lienee kuitenkin kysymys.
>Suosittelen testaamaan.
Kiitos vinkistä. Mene tiedä, vaikka joskus testaisinkin! - Viskeeraaja
Se entinen V-ja kirjoitti:
>Ei nyt sentään näin paksua, toki on jyväviskejä saatavilla
>ja kaiken lisäksi erittäin hyvä laatuisiakin.
Kiitos valistuksesta! Tuo oli minulle uutta tietoa.
Kun yli 5-miljoonaista kansaa monopolina palveleva Alko ei pidä tuollaisia juomia listoillaan, hairahtuu meikäläinen vajaavalistunut viskinlitkijä luulemaan, ettei niitä pidetä myynnissä muuallakaan.
Melkoisesta friikkien marginaalituotteesta kuitenkin lienee kuitenkin kysymys.
>Suosittelen testaamaan.
Kiitos vinkistä. Mene tiedä, vaikka joskus testaisinkin!Ei ole kauan kun vielä Alkossakin oli :
Black Barrel Single Grain Scotch Whisky - aivan kelpo jyväviski.
Jos Skottien osalta todetaan, että 8% viskistä juodaan mallasviskinä ja 92% blendinä. En osaa varmuudella sanoa kumpaa ryhmään jyväviskit luetaan kun tilastoja tehdään. Ei ole tullut vastaan tilastoa jossa kerrottaisiin osuus tarkasti.
Oma veikkaus on noin 1% Skottiviskistä myydään jyväviskiä, eli silloin puhuttaisiin noin 10 miljoonan pullon määrästä. Täytyy tarkistaa kirjallisuudesta kuinka pahasti meni pieleen. - Viskeeraaja
Viskeeraaja kirjoitti:
Ei ole kauan kun vielä Alkossakin oli :
Black Barrel Single Grain Scotch Whisky - aivan kelpo jyväviski.
Jos Skottien osalta todetaan, että 8% viskistä juodaan mallasviskinä ja 92% blendinä. En osaa varmuudella sanoa kumpaa ryhmään jyväviskit luetaan kun tilastoja tehdään. Ei ole tullut vastaan tilastoa jossa kerrottaisiin osuus tarkasti.
Oma veikkaus on noin 1% Skottiviskistä myydään jyväviskiä, eli silloin puhuttaisiin noin 10 miljoonan pullon määrästä. Täytyy tarkistaa kirjallisuudesta kuinka pahasti meni pieleen.Ei ole puhtaiden jyväviskien osuus edes yhtä prosenttia - eli voidaan puhua margiaalista, pienestä sellaisesta. Skoteista löytyy tilastoja vähän joka lähtöön.
- make86
Tällainen halpis kuin Lord Calvert on myös oikein maukasta, harmi kyllä vaan ilmeisesti poistumassa Alkon valikoimista. Kyseessä siis kanadalainen ohra-ja ruis-sekoitus. Maultaan yllättävän raikas ja sopii hyvin myös colan raiskattavaksi.
- Leobold
Hei, missä te halpisviskimiehet nyt luuraatte? Alkoi tulla asiallisia Lord Calvert- kommentteja, jyväviskimiehet vaikenivat; nyt tarvitaan jämeriä suomalaisten viskinjuojien mielipiteitä.
- alle65euroa
Hyvä edullinen viski on Tomatin Cask Strenght (57,5%) , hintaa kannattaa tarkastella alkoholipitoisuutta vasten, sekä myös sen huomioon ottaen että kyseessä on pullo oikeaa single malttia jota ei ole värjätty eikä kylmäfiltteröity. Ja jos ei kestä raakana juoda, niin vettä sekaan. Itse juon tätä sellaisenaan.
- Alkoholivero
Edullinen kun ottaa myös huomioon että skottiviski ja vielä Alkosta...
- Anonyymi
Makuasioita toki, mutta edullisemman pään viskeistä suosittelisin Ballantinesia, jota matkoilta saa jopa alta parinkympin litrahintaan. Makuasioita toki, mutta pidän se kevyehköstä, pehmeästä ja vähän makeanpuoleisesta mausta kovasti, pikkku tilkka vettä tai pari palaa jäätä tuo sen vielä paremmin esiin. Sopii hyvin viskeihin tutustumista aloittelevillekin - ainakin itselläni voimakkaan savuiset viskit tökkivät alkuun pahasti, vaikka niitä välillä tulee nykyään myös maisteltua. Savuviskipuristien mielestä Ballantines varmaan taas on viskimaailman Jallua, mutta senkin voi jallun ystävä tulkita suositukseksi ;)
- Anonyymi
Voiko Monkey Shoulderin lukea halpisviskiksi? Glenfiddich-talon tuote, sekoite valmistajan eri single malteista, vuosia ei ole paljon, mutta materiaalin laatu hyvä. Varsin kiva tuote, jos ei ole savuisuutta hakemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822