Iisiä porukkaa

Reagoiva

Iisejä nuo maalaiset.
Annikki ja Antti etenkin otti rauhallisesti.
Tyttärensä & tämän miehen kolarin.
Ei heinänteolta ehditä hysterisoimaan kolareita
joista selvitään sentään hengissä.
Karjasta luopuminenkin on maalaisille kovempi juttu.
Itku siinä pääsee ja hermostuu.
Hääparin onnettomuus otettiin rauhallisesti.
Monissa sarjoissa yritetään liikaa kuvata tälläisiin
onnettomuuksiin ja etenkin kuolemiin reagoimista
ja joskus näyttää ylikyönniltä.
Hysteeriset kirkumiset ja pyörtyilyt ym.
Ei Metsolan sakkia osaa kuvitella tälläisiin
hysteriakohtauksiin.
Tässä vain Eeva tirautti muutaman kyyneleen
terveyskeskuksessa.
Ja istuskeli ilmeettömän miehensä sairaalavuoteen
ääressä.
Kun halvaantui, niin halvaantui.
Minkäs sille sitten voi, tuumasi kai kylmänrauhallinen lääkärivaimo.

6

1241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hammaskeiju...

      Totta, harvinaisen rauhallisesti ottivat. Tai sitten kaikkea ei meille näytetty. Riippuu varmaan toki henkilöstäkin, voisin kuvitella että esimerkiksi Jaana olisi saanut melkoisen kohtauksen, jos hänen fiiliksiään olisi tarkemmin kuvattu.

    • siinä

      suomenruotsalainen ohjaaja yritti kuvata, sitä kuinka huonosti rantaruotsalainen vävy otettiin sisään kainuulaiseen yhteisöön. Se, että Stigun halvaantuminen ei Metsoloita heinänteolta hätkähdyttänyt, tarkoitti sitä, että olipa hyvä nyt meidän Eeva
      palaakin takaisin kotiin. Näin ei tietenkään käy.

      Eevan tunteita kuvattiin mielestäni hyvin ainakin siinä Sappeen rinteessä, mitä Eeva piti rumana. Jos Erkki olisi vielä vastannut siihen: "Niin , mutta ainakin tämä voidaan palauttaa joskus alkuperäiseen tilaan", olisi jakso ollut täydellinen.

      • Yksi Eeva

        Minusta henkilöiden suhtautuminen murheelliseen tilanteeseen on uskottava. Näinhän suomalainen usein käyttäytyy. Sisällä kyllä voi myllertää, erityisesti Eevalla, mutta tilanteeseen on vain tyytyminen.


      • siihen noin
        Yksi Eeva kirjoitti:

        Minusta henkilöiden suhtautuminen murheelliseen tilanteeseen on uskottava. Näinhän suomalainen usein käyttäytyy. Sisällä kyllä voi myllertää, erityisesti Eevalla, mutta tilanteeseen on vain tyytyminen.

        rauhallisestikin reagoida. Mutta itselle tuli karvat pystyyn tunne, sillä tilanne( kolari) oli niin aitoa. Varmasti eri asia, jos toinen olisi kuollut ja varsinkin Eeva...Hyvin kuvattu maalaiskylän elämää. Katsoin sen aikoinaan, mut ei muista yksityiskohtia tarkkaan, joten hyvä kun saa katsoa uudelleen.


      • elliivo
        Yksi Eeva kirjoitti:

        Minusta henkilöiden suhtautuminen murheelliseen tilanteeseen on uskottava. Näinhän suomalainen usein käyttäytyy. Sisällä kyllä voi myllertää, erityisesti Eevalla, mutta tilanteeseen on vain tyytyminen.

        Mielestäni erittäin hyvin onnistuttu kuvaamaan suomalaista luonnetta.
        Todentuntuista hiljaista eleettömyyttä.
        Annikkikin touhuili askareissaan surullisen näköisenä ja ihan pystyi aistimaan kuinka hän mielessään pyöritti tapahtunutta onnettomuutta.

        Töitä on ollut pakko jatkaa maatalossa olipa tapahtunut mitä tahansa.
        Hyvää heinäpoutaa ei voi jättää käyttämättä vaikka joku olisi kuollutkin.

        Vielä kauheampi tapahtuma on Helenan kuolema.
        Se on surullisimpia tapahtumia mitä koskaan ole katsonut missään sarjassa.
        Eikä Metsoloiden elämä lopu edes siihen.

        Metsolat on huippuhyvä sarja ja roolisuoritukset ovat hyviä laidasta laitaan.
        Ajankuva on myös erittäin hyvä.


      • näin!
        elliivo kirjoitti:

        Mielestäni erittäin hyvin onnistuttu kuvaamaan suomalaista luonnetta.
        Todentuntuista hiljaista eleettömyyttä.
        Annikkikin touhuili askareissaan surullisen näköisenä ja ihan pystyi aistimaan kuinka hän mielessään pyöritti tapahtunutta onnettomuutta.

        Töitä on ollut pakko jatkaa maatalossa olipa tapahtunut mitä tahansa.
        Hyvää heinäpoutaa ei voi jättää käyttämättä vaikka joku olisi kuollutkin.

        Vielä kauheampi tapahtuma on Helenan kuolema.
        Se on surullisimpia tapahtumia mitä koskaan ole katsonut missään sarjassa.
        Eikä Metsoloiden elämä lopu edes siihen.

        Metsolat on huippuhyvä sarja ja roolisuoritukset ovat hyviä laidasta laitaan.
        Ajankuva on myös erittäin hyvä.

        En ole katsonut sarjaa telkkarista (kun juuri katsoin sen dvd:ktä), joten en ole ihan varma missä jaksossa mennään. Jossain näissä kolarin jälkeisissä jaksoissa on kohtaus, jossa Eeva kulkee yksin metsässä/tulevan laskettelukeskuksen luona ja siinä kyllä piirtyy Eevan suru hyvin. Lisäksi Eeva toteaa Erkille, että ruman haavan teit tuohon rinteeseen ja että se koskaan enää palaa ennalleen.

        Minusta suru on näytelty ja tuotu esiin todella hyvin tässä sarjassa. Aina suru ei näy ulos valtavina tunnereaktioina, vaan jää sisälle. Annikki ja Antti edustavat hahmoina vanhempaa suomalaista sodan kokenutta sukupolvea, joka ei näytä niin avoimesti tunteitaan, ne näkee vain pienistä eleistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      7150
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      197
      2510
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      102
      1947
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1517
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1069
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      980
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      949
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      77
      853
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      729
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      708
    Aihe