Helsinki - Turku

bussiliikenne

On se kumma kun suomessa ei osata liikennettä järjestää asiaankuuluvalla tavalla.

Moottoritie avataan ja Turun ja Helsingin välisestä bussiliikenteestä tehdään sillisalaattia. Pohjolan liikenne aikoo siirtää pikavuorot Salon ja Helsingin välillä kokonaisuudessaan moottoritielle, kun taas Vainio jatkaa vanhaa reittiä, koukaten kuitenkin Suomusjärven ohi moottoritietä. Tällöin pysäkki jää turhan tähden sivuun keskustasta ja muutenkin reittiin tulee turhaa kiertoajelun tuntua.

Sikäli ihan hyvä että Saukkolaan pääsee edelleen kiitos Vainion, mutta kyllä olis nuo reitit ja vuorot voinut paremminkin järjestää.

Ehdotukseni:
i) kourallinen suoria Express vuoroja turun ja Helsingin välillä entiseen malliin
ii) pääosa entisistä pikavuoroista moottoritielle. Pysähtyvät tarvittaessa matkan varren pysäkeillä ja kiertäisivät Salon kautta
iii) kourallinen uusia nopeita vakiovuoroja vanhalle reitille täydentämään Saukkolan tarjontaa. Pysähtyvät tarvittaessa kaikilla pysäkeillä ja korvaisivat osittan matkan varrelta löytyvää vanhentunutta paikallisliikennettä. Osa voisi ajaa Turusta asti ja osa voisi jäädä Saukkolaan tai sen lähiympäristöön.

5

632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kiertoajeluille!

      Kun matkustaa junalla, välttyy turhalta kiertoajelun tunnulta, vaikka rata kiertää Karjaan kautta. Junalla pääsee siitä huolimatta myös autoja ja busseja nopeammin ja rata on lisäksi sähköistetty sekä modernilla kulunvalvontatekniikalla varustettu. Yhteentörmäys- ja päälleajo-onnettomuudet ovat näin käytännössä ja teoriassa poissuljettuja ja rautainen kiskotie pitää huolen siitä, ettei voida joutua pöpelikköön, bussi sensijaan voi ajaa moottoritieltäkin pöpelikköön pelkän kuljettaja ohjausvirheen tai sairauskohtauksen takia, mikä on suuri turvallisuusriski kumipyöräliikenteessä, jota voidaankin pitää hyvin vanhakantaisena, energiaa tuhlaavana ja ympäristölle ja ihmisille haitallisena kuljetsmuotona.

      • ujhbjkjkö

        Jospa kaikka ei menekään juna-asemalle vaan jäävät matkalla pois ja pääsevät näin vaikka suoraan kotiovelle? Ei tullut semmoinen mieleen? Juna on aika hankala kulkupeli siinä suhteessa ja joustamaton.

      • Yleissivistys
        ujhbjkjkö kirjoitti:

        Jospa kaikka ei menekään juna-asemalle vaan jäävät matkalla pois ja pääsevät näin vaikka suoraan kotiovelle? Ei tullut semmoinen mieleen? Juna on aika hankala kulkupeli siinä suhteessa ja joustamaton.

        Tottakai tämä on tiedossa ja otettu huomioon. Pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa matkustajista matkustaa päästä päähän, he eivät todellakaan ole kiinnostuneita bussiliikenteelle ominaisesta reitin kiertoajelumeiningistä. Ja suurissa kaupungeissa on hyvä paikallisliikenne. Ja saukkolalaisiahan kiertoajelumeininki ei tietenkään haittaa, koska Saukkolan joukkoliikenne on täysin bussiliikenteen varassa. Ethän lyttää kotimaan lentoliikennettäkään, vaikka lentoasema- ja reittiverkosto on vain murto-osa junaliikenteestä. Jos et ymmärrä, voin kyllä vääbtää asian rautalangasta!

      • yksityisautolla
        Yleissivistys kirjoitti:

        Jos haluaa päästä periltä suoraan perille, on parempi hankkia oma auto, tai sitten muuttaa sopivan joukkoliikenne reitin varrelle.

        Muiden osalta joukkoliikenne toimii parhaiten niin, että paikallisliikenne kerää porukan yhteen suureen pisteeseen pisteeseen, ja siitä pisteestä sitten pääsee muihin suuriin pisteisiin kaukoliikenteellä, ja siellä taas sitten paikallisliikenne kuljettaa perille pieneen pisteeseen. Mahdoton ajatus että joukkoliikenteellä pitäisi päästä joka paikasta suoraan joka paikkaan.

      • busamies
        yksityisautolla kirjoitti:

        Kerran-kaksi päivässä tulisi mennä vaihdoton vakiovuoro, joka haravoisi oikein kunnolla reitin varren pikkutaajamat. Vaihdottomuus on mukavuustekijä ja näin tarjottaisiin palvelua kiireettömille ihmisille, jotka haluavat päästä ilman vaihtoja perille saakka. Onhan esimerkiksi sellaisiakin vaihdottomia päivittäisiä bussivuoroja, kuten Oulu-Savonlinna, Vaasa-Joensuu, Jyväskylä-Mikkeli. Samaten Turusta Lahteen ajetaan sekä Hämeenlinnan että Riihimäen kautta palvelun tarjoamisen vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3392
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3212
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2756
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1963
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      37
      1202
    Aihe