Fortumille MILLENIUM palkinto

Nyt kun toi lama pukkaa itse kunkin kotiin ja konttoriin on valtiojohto viisaudessaan usuttanut ihmisiä tuhlaamaan rahojaan jotta työllisyys säilyisi/paranisi.
Nyt on tuo suomalainen sähkömonopoliyhtiö kantanut kortensa kekoon nostamalla tuottamansa ja välittämänsä energian hintaa esim. omakotitalo asukkaiden osalta n.40% parissa vuodessa.
Fortum siirtoyhtiö perustelee aivan käsittämättömiä siirtohintojaan mm. investointitarpeella.
Kukakohan on nähnyt jossainpäin suomea fortumin uusivan tai kunnostavan sähköverkkoaan muuten kuin satunnaisten myrskyvaurioiden osalta?
Silkkaa paskapuhetta ja demujen kokkareiden ja kepuleiden yhdessä ääliöimää tulonsiirtoa taviksilta osakkeenomistajille. Se muuten se fortumin käyttämä siirtoverkko on aikoinaan verovaroilla maksettu ja nyt sitä sitten vuokrataan takaisin silloisille omistajilleen
ökyhintaan.
Mistäköhän löytyisi edes yksi kärkipoliitikko joka ymmärtäisi, että sähkö on suomen leveys asteilla perus välttämättömyys ja maksaa jo ilman liliuksen oblikaatioikin aivan tarpeeksi.
Tästä henkilöstä voisi tulla sitten järjen ääni tai edes sidosryhmänsä edunvalvoja, aivan kuten heinähatuilla on toi sikaliisa antila joka käy röhkiin brysselissä, että antakaa meidän suomalaisten maksaa omista verorahoistamme omillemme toinen eu-tukipotti, me kun on totuttu siihen.
No eihän sitä tukee tulisi sähkönkäyttäjille, ei rahallista eikä myöskään poliittista. Se vaan on vielä varmempi keino kartuttaa valtion kassaa kuin viina, toi sähkö. Sitä kun ei voi tavis tuoda mistään itse omatoimisesti tai ostaa salakuljettajilta.
Matti ahdehan muistaakseni on sähköasentaja peruskoulutukseltaa, se vois ymmärtää mistä silloin puhutaan kun puheena on sähkö.
Tosin sen jatkokoulutus kelmiopistolla teki siitä täyden demarin, niinetttei se ainakaan kuluttajan etua ala ajamaan.
Oisko ehdotuksia tästä "järjen äänestä" päättäjien pariin?

Aini se MILLENIUM. Sehän on älykääpiöiden keksimä tuntematon palkinto joka annetaan jostain huomattavasta teknoogiakeksinnöstä.
No fortumhan on oikeesti keksiny ikiliikkujan
sähkönhinta nousee -> optiot nousee -> tarvii nostaa sähkönhintaa. Ja sivussa siirtokustannukset kasvaa, vaikkei ne todellisuudessa kasva läheskään niinpaljon kuin fortum laskuttaa.
Mielestäni tämä on IKILIIKKUJA jonka keksi IKI ILKKUJA lilius.
Ja sähkön ominaisuudesta johtuen ei muillakaan energiayhtiöillä ole tarvetta alkaa kilpailemaan hinnoilla.
Kyseessä on suoraan kuluttajan vahingoksi, valtion johdolla suunniteltu MONOPOLI.
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Venäjän investointeihinsa rahaa muutaman miljardin, kai muistat että yhtiö osti viime vuonna uralin takaa laajan voimalaitoskombinaatin lähes 3 miljardin euron hintaan. Laitokset ovat rapakunnossa, rahaa palaa paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HuanÅhappi kirjoitti:

Nyt kun toi lama pukkaa itse kunkin kotiin ja konttoriin on valtiojohto viisaudessaan usuttanut ihmisiä tuhlaamaan rahojaan jotta työllisyys säilyisi/paranisi.
Nyt on tuo suomalainen sähkömonopoliyhtiö kantanut kortensa kekoon nostamalla tuottamansa ja välittämänsä energian hintaa esim. omakotitalo asukkaiden osalta n.40% parissa vuodessa.
Fortum siirtoyhtiö perustelee aivan käsittämättömiä siirtohintojaan mm. investointitarpeella.
Kukakohan on nähnyt jossainpäin suomea fortumin uusivan tai kunnostavan sähköverkkoaan muuten kuin satunnaisten myrskyvaurioiden osalta?
Silkkaa paskapuhetta ja demujen kokkareiden ja kepuleiden yhdessä ääliöimää tulonsiirtoa taviksilta osakkeenomistajille. Se muuten se fortumin käyttämä siirtoverkko on aikoinaan verovaroilla maksettu ja nyt sitä sitten vuokrataan takaisin silloisille omistajilleen
ökyhintaan.
Mistäköhän löytyisi edes yksi kärkipoliitikko joka ymmärtäisi, että sähkö on suomen leveys asteilla perus välttämättömyys ja maksaa jo ilman liliuksen oblikaatioikin aivan tarpeeksi.
Tästä henkilöstä voisi tulla sitten järjen ääni tai edes sidosryhmänsä edunvalvoja, aivan kuten heinähatuilla on toi sikaliisa antila joka käy röhkiin brysselissä, että antakaa meidän suomalaisten maksaa omista verorahoistamme omillemme toinen eu-tukipotti, me kun on totuttu siihen.
No eihän sitä tukee tulisi sähkönkäyttäjille, ei rahallista eikä myöskään poliittista. Se vaan on vielä varmempi keino kartuttaa valtion kassaa kuin viina, toi sähkö. Sitä kun ei voi tavis tuoda mistään itse omatoimisesti tai ostaa salakuljettajilta.
Matti ahdehan muistaakseni on sähköasentaja peruskoulutukseltaa, se vois ymmärtää mistä silloin puhutaan kun puheena on sähkö.
Tosin sen jatkokoulutus kelmiopistolla teki siitä täyden demarin, niinetttei se ainakaan kuluttajan etua ala ajamaan.
Oisko ehdotuksia tästä "järjen äänestä" päättäjien pariin?

Aini se MILLENIUM. Sehän on älykääpiöiden keksimä tuntematon palkinto joka annetaan jostain huomattavasta teknoogiakeksinnöstä.
No fortumhan on oikeesti keksiny ikiliikkujan
sähkönhinta nousee -> optiot nousee -> tarvii nostaa sähkönhintaa. Ja sivussa siirtokustannukset kasvaa, vaikkei ne todellisuudessa kasva läheskään niinpaljon kuin fortum laskuttaa.
Mielestäni tämä on IKILIIKKUJA jonka keksi IKI ILKKUJA lilius.
Ja sähkön ominaisuudesta johtuen ei muillakaan energiayhtiöillä ole tarvetta alkaa kilpailemaan hinnoilla.
Kyseessä on suoraan kuluttajan vahingoksi, valtion johdolla suunniteltu MONOPOLI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu