Kaikilla asioilla täytyy olla syy?
- syy- seuraus- suhde ei ole milloinkaan todistettavissa 100% varmuudella.
Kausaali suhde on vain meidän tapamme järjestellä aistivaikutelmia, eikä sen pohjalle voi pystyttää todistusta maailmankaikkeuden luojasta.
Pelkkä päättely ei todista kristillisestä kaikkivoivasta jumalasta tai vältämättä edes minkäänlaisesta jumalasta.
Ei ainoastaan korkeimman olin tahto olisi voinnut luoda ainetta, vaan periaatteessa asialla olisi voinnut olla mikä tahansa mielkuvitus olento.
Fysiikka on osoittanut, että luonnossa tapahtuu asioita, joilla ei ole mitään syytä.
Tilastollisuus on luonnonsisäinen ominaisuus, se on täydellistä satunnaisuutta, jossa ei esiinny mitään tarkoitusta, ei aukkojen jumalaa, joka sormeilisi kvanttitapahtumaa.
Esimerkiksi radioaktiivisessa hajoamisessa atomiytimestä murentuu alfa-hiukkanen eli kahden protonin ja neutronin muodostama heliumydin tietyn tilastollisen lain puitteissa.
Puoliintumisaika kertoo meille milloin suuresta määrästä radioaktiivista ytimiä puolet on hajonnut. Yksittäisen ytimen kohdalla meillä ei kuitenkaan ole mitään keinoa selittää, miksi se hajosi juuri silloin kun se hajosi.
Uraaniytimen hajoamiseen miljoonan pikemmin kuin kymmenen miljoonan vuoden jälkeen ei ole mitään syytä.
Molemmat ovat mahdollisia ja molemmilla on tietty tilastollinen todennäköisyytensä, mutta YKSITTÄINEN TAPAHTUMA on jälleen kerran pieni mutta irrelevantti IHME.
Jos kuvittelemme, että otamme arpanopan ja heitämme sitä minutin ajan ja jokainen heitto kestäisi sekunnin ja luotettava asistentti kirjaa luvun ylös.
Lopputuloksena on kuudenkymmenen numeron sarja, joissa esiintyy lukuja ykkösen ja kuutosen väliltä.
Miten on mahdollista, että saimme juuri tämän sarjan?
Sen todennäköisyys on yksi kahdestakymmenestä miljaardista triljoonasta triljoonasta- onko kyseessä IHME?
Eipä tietenkään, koska nopanheiton tuloksena on välttämättä jokin sarja.
Jokainen niistä on yhtä epätodennäköinen, näyttipä sarja miten kummalliselta tahansa.
Esimerkiksi sarja, jossa kolmekymmentä ensinmäistä heittoa tuo pelkkiä ykkösiä, on yhtä todennäköinen kuin kaikki muutkin mahdollisuudet.
Mutta meillä on taipumuksia nähdä merkityksiä kaikessa mitä teemme.
Me luomme satunnaisuuteenkin hahmoja ja pohdiskelemme niiden syitä.
Yksittäisellä, ainutkertaisella tapahtumalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista tilastollista luonnetta, ja siksi siihen liitetyillä todennäköisyyksilläkään ei ole merkitystä.
Jos jotakin täytyy tapahtua, se tapahtuu todennäköisyyksistä piittaamatta.
Kaikkien kompleksisten ilmiöiden esiintymistodennäköisyydet ovat niin mitättömiä, että voisimme aina halutessamme kutsua niitä IHMEEKSI ja kuitenkin ne ovat ihmeitä vain yhdentekevässä mielessä, se mitä tapahtuu, voi tapahtua ilman syytä tai tarkoitusta.
Ihme olisi se, jos heittäisimme noppaa kaksisataa miljaardia vuotta emmekä saisi yhtää sarjaa, jossa esiintyy 30 peräittäistä ykköstä.
Mutta siihenhän meillä ei ole mahdollisuutta.
Universumissa sen paremmin kuin ihmiselämässäkään ei ole tarjolla uusintoja.
Tämän vuoksi elämä äärimmäistä epätodennäköisyyttä mukamas demonstroivat kreationistiset laskelmat, joissa pieni kasautuva todennäköisyys liitetään maan ratatason kaltevuuden, maankuoren tiheyteen, ilmakehän ominaisuuksiin, raudan määrään, tulivuoren toimintaan, komettatörmäyksiin ja luvuttomiin muihin samankaltaisiin ilmiöihin, ovat moninkertaisesti mielettömiä.
Sama pätee väitteeseen, joiden mukaan vain luojajumala on selitys sille, miksi kosmos on juuri sellainen kuin se on.
Jonkiinlainenhan universuminkin on oltava.
Kun esm, Richard Swinburne- monen muun teistin lailla toteaa, että "on oikeastaan ihme, että mitään ylimalkain on olemassa", hän kohtelee todennäköisyyden käsitettä järjettömällä tavalla.
Olemassa olo ei ole sinisten silmien kaltainen ominaisuus, joka jollakulla joko on tai ei ole.
kun sanotaan, että on paljon todennäköisempää että ei ole olemassa mitään kuin on olemassa jotakin, on tämä merkillinen tieto peräisin toiveiden tynnyristä.
Voinhan helposti kuvitella valitsevani kokonaislukujen joukosta yhden ikään kuin kosmoksen määrittäjäksi, silloin todennäköisyys, että käteeni jää olemattomuuden merkiksi pyöreä nolla, on- nolla.
Tämä niille nukkuville kreationisteille ja heidän väitteilleen.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja se syy on taivaallinen Isä. Kiitos siitä rakas Jumala, että annoit minulle elämän. Annoit minulle sielun, silmät, suun ja kaikki aistit. Ihmeelliset ovat sinun tekosi. Totisesti: Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
Sinä loit taivaan ja maan ja kaiken mitä niissä on. Kukaan ei voi sitä kiistää. Kun katsoo luonnon kauneutta, niin on suorastaan häpeällistä kutsua sitä sattumaksi. Sinun kättesi työt ovat loistavat. Kiitos siitä Isä.
Tämä sana on varma.
Hatarien ja monimutkaisten selitysten viidakkoon hukkuu jokainen, joka yrittää todennäköisyyslaskelmilla tai jollain muilla tavoin selittää, että maailmankaikkeus olisi syntynyt muutoin kuin luomisen tuloksena.
Oliko Jumalalla jokin syy maailman luomiseen, se on jo toinen kysymys. Se tuskin selviää ihmisjärjen pohdiskeluilla.
Ehkä Jumala kokeili, voiko maan tomuun istuttaa iankaikkisuuden hengen. Ehkä hän halusi katsoa, pysyisikö tuo henki elossa yhtä kauan kuin ihminen. Ehkä hän halusi tuoda tälle planeetalle syvemmän tietoisuuden, joka yhdistää inhimillisen ja jumalallisen. Ehkä hän keksi rakkauden.
olemassaolosi syytä voi kysellä isältä ja äidiltäsi jos et nyt sitten ollut "vahinko"?
Raamattuun?
Paavali kirjoittaa 1.Tim.2:11
"Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena, mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että vallitsee miestään, vaan eläköön hän hiljaisuudessa".
Olisiko syytä lopettaa ne opettajan hommat ja pyytää syntejään anteeksi?
Tässäkin on vastausta: "Jumala loi ihmisen kuvakseen."
Tulkinnat (eli omat höpinät) kuuluvat näin:
1. Tämä tarkoittanee, että ainoastaan ihmisellä on käsitys Jumalasta.
2. Tämä tarkoittanee, että ihminen heijastaa Jumalaa sikäli, että ihmisellä on suuri älykkyys, tieto hyvästä ja pahasta(Ja käärme sanoi suunnilleen näin: "kun tuosta puusta syötte, niin tulette olemaan Jumalan kaltaisia, sillä tulette tietämään hyvän ja pahan.)
Eli Jumala loi ihmisen kuvakseen ja toivoi vastarakkautta, mutta ihminen valitsi pahan tien. Siksi siis maailmassa on pahuutta yleensäkin. Jumala ei halunnut ihmisestä robottia, vaan ihmisen joka voi valita Jumalan rakkauden tai hylätä sen. Jumala antoi ihmiselle vapauden. Ensiksi hän poisti pahan vedenpaisumuksella. Sitten Hän lupasi ettei luomakuntaa enää hävitetä samoin. Jumala antaa vapauden rakkaudesta meihin, mutta me valitsemme pahan tien(hyvin moni).
Tätä voi jaaritella miten pitkälle vain ja siksi kysymys onkin uskosta. Uskommeko rakkauden Jumalaan? Koska maailmassa on hyvyys aina voittanut(älä kysy miten niin, tiedät kyllä! JOs pahuus olisi voittanut, niin eihän maailmaa enää olisi), niin tämänpä takia on helppo uskoa itse Rakkauteen. Jumala on rakkaus.
olemme kaksi eri asiaa. Paavali ei tule tänne minua neuvomaan enkä minä mene Paavalia neuvomaan. Jos maailma olisi jäsähtänyt paikoilleen, naiset olisivat vieläkin miesten orjia. Mutta nythän ei näin ole, vai kuinka? Ainakaan tällä puolen maailmaa, missä minä onneksi satun asumaan. Jokainen voi ottaa omasta tiestään vaarin ja turvautua Jumalan apuun, olkoon hän mies tai nainen, poika tai tyttö.
Milloin itse pyysit syntejäsi anteeksi?
Kenenkäs muun neuvoja ei tarvitse ottaa Raamatusta vakavasti kun se kuitenkin neuvoo ja te uskovaiset sanotte, että se on kuitenkin oppinne perusta?
Toisekseen uskovaisten maailma onkin jysähtänyt paikoilleen kerran luomis-satu on vielläkin teidän uskonne perusta eikä nyky tietämystä hyväksytä.
Siis rusinat pullasta periatteella sinäkin poimit ohjeet Raamatusta?
Minä en tee syntiä, paitsi tietenkin teidän taikauskoisten mielestä, mutta sehän on vain teidän mielipide eikä koske minua.
Olen samaa mieltä, että luomisteorian perustelu epätodennäköisyydellä on yhtä tyhjän kanssa. On kieltämättä äärimmäisen epätodennköistä, että tälläiselle pallolle olisi syntynyt tälläisiä elämänmuotoja, mutta juuri sen takia universumi on täynnä elottomia planeettoja.
Elämän syntyminen on kieltämättä yksi vaikeimpia asioita mieltää "sattumaksi", mutta vielä vaikeampaa on uskoa luomisteoriaan. Oikeastaan elämän syntymistä olennaisempi kysymys on se, minkä takia maailma ja materiaa ylipäätänsä on olemassa.
Tiedän hyvin, että tähän tuskin koskaan saadaan vastausta. Sitä kutenkin pidän "ihmeenä", jonka selvittämiseen menee vielä pidempi tovi.. ellei sitten jää oikeasti arvoitukseksi.
Miksi joidenkin mielestä on mahdotonta uskoa, että maapallo ja koko universumi olisivat sattumanvaraisen kehityksen tulosta ? Itselleni se on todennäköisin mahdollisuus. Sen sijaan ajatus, että jokin korkeampi voima olisi suunnitellut ja luonut kaiken, voi pohjautua ainoastaan ihmisen mielikuvitukseen; mistään ei löydy todistetta tällaisesta suunnittelusta.
>minkä takia maailma ja materia ylipäätään on olemassa<
Kyllähän se tiedetään, mutta mistä se plasma tuli on viellä epäselvää.
Plasma räjähti ja materiaa alkoi muodostu.
Mistäs se henki sitten tuli? Eihän materia itsekseen järjesty. Esimerkiksi ihmiset eivät lisäänny ilman "tahtoa". Jonkun täytyy kyllä haluta osallistua lisääntymisprosessiin, muuten ei tapahdu mitään. Entäs eläimet? Ja kasvit? Kaikilla hommat hoituvat. Sattumaltako?
sen "hengen" näet ja miten sen erotat?
Kyllä materialla on sellainen ominaisuus, että se "järjestyy" itsestää.
Hieman fysiikan opiskelua lisää sinulle.
Ihmiset ja eläimet eivät välttämättä lisäänny tahdon takia, olet kai kuullut joskus mainittavan vietistä ja se saattaa olla kyllä tahtoakin vahvempi ihmisellä ja eläimellä se on varmaan pääasiallinen lisääntymismuoto.
Kasvit taas jos et satu tietämään hoitavat asian paljolti siemenistään, mutta kyllä siellä tämä "kukka ja mehiläinenkin" toimii.
Ei siis sattumaa, jos ei nyt sitten nimitetä "vahinkoa" sattumaksi joita myös joskus sattuu.
Mitä ne muuten opettavat nykyisin opettajakoulutuksessa?
>> Kyllähän se tiedetään, mutta mistä se plasma
>> tuli on viellä epäselvää
Niin, tässä on tämä muna-kana -ongelma. Tarkoitan siis sitä, että tämän maailmankaikkeuden olemassaolo itsessään (oli se sitten täynnä plasmaa, lähes "elotonta" tyhjyyttä tai "elämää" kuhiseva galaksi, riippuu tarkasteluajankohdasta) tulee luultavasti jäämään arvoitukseksi.
nähtäväksi jääkö se arvoitukseksi, mutta ollaan kuitenkin sekunnin kymmenesosan päässä itse syntymästä.
Evoluutiossa taas mielestäni on selvää, että mutaation takia muna oli ennen kanaa.
Munan muni vain joku joka muistutti ehkä kanaa jossain mielessä?
Sillä ei ole todennäköistä, eikä oikein uskottavaa, että joku kana olisi alkanut evoluution seurauksena lisääntymään munimisen kautta.
Mutta tietysti voihan sitä uskoa, että Jumala loi kanan ja laittoi sen munimaan kunhan ensin oli luonnut kukon "pöllyttämään" sitä kanaa.
tuo ikivanha asetelma on ihmisen mielikuvituksen tuotettta (muna-kana-kukko) , mihin sitä kukkoa
nyt tarvitaan kun ei silloin aikojen alussakaan
mukamas tarvittu. kääntääpä tämän kanan syntymän
mitenpäin tahansa niin vastaus on vain pelkkää
arvailua .