evoluutio

Evoluutioteoriahan ei käsittele mitenkään jumaluuksia. Se ei käsittele myöskään elämän syntyä, vain sen kehittymistä.

Periaatteessa ei ole mitään maailmankatsomuksellistakaan estettä, etteikö uskova voisi tehdä vakavasti otettavaa tiedettä evoluutioteorian parissa. Ja varmasti heitäkin on.

Valtaosa uskovista hyväksyy kyllä evoluutioteorian. Näin tekevät myös suurimmat kirkkokunnat maailmassa. Tämä tietenkin edellyttää, että Raamatun luomistarinan katsotaan olevan enemmänkin vertauskuvallinen, kuin todellinen tapahtuma sellaisena, kuin Raamattu sen esittää.

Helluntailaisuudessa suhtautuminen on kuitenkin kaksijakoinen. Osa uskoo kirjaimellisesti luomistarinaan osa taas erilaisiin "välimuotoihin" jotka tukeutuvat nimenomaan evoluutioteoriaan.

Esimerkiksi nk. "älykäs suunnittelu" saa kannatusta nimenomaan helluntailaisissa piireissä. Se ei kuitenkaan puhdasoppisesti tukeudu ainoastaan Raamatun sanaan vaan pyrkii kytkemään luomistarinan ja evoluutioteorian toisiinsa.

Toisin sanoen: "älykkään suunnittelun" periaate on eräällä lailla kädenojennus kuitenkin evoluutioteorialle. "Älykkään suunnittelun" avulla pyritään hakemaan uskottavuutta luomistarinalle.

Miksi ei siis voitaisi ottaa sitä pientä askelta eteenpäin ja katsoa luomistarun olevan vertauskuvallinen mutta Jumalan olevan kuitenkin elämän alullepanija?
493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

* Aito helluntai seurakunta ei tunnusta kuin luomiskertomuksen Raamatun mukaan, ja jso toisenlaista esiintyy, niin siellä on luovuttu Jumalsta, ja lähdetty jaarittelemaan eolutionimin kanssa joutavia.
* Rehellisyys jumalan luomakuntaan on vedetty lokaan, ja ismisen järjen tasolle, se on Jumalan sanan halventamista, eikä kuulu aitoon ja Jumalaa rakastavaan helluntailaisuuteen.
* Mutta nyt on eksytksen ajat, ja eksyttäjien kultaikaa.
* Varokaa näitä älykköjä, jotka viisastelevat yli Jumalan totuuden!

Äänestä
  • Aamen! Mohikaanilla hyvä vastaus!

    Se on tosiaankin pötypuhetta että uskovaiset uskoisivat vähääkään evoluutioon. Kyllä joka on uskovainen niin uskoo luomiskertomukseen eikä mihinkään kehitysoppiin.

    Äänestä

  • Pittsburgh kirjoitti:

    Aamen! Mohikaanilla hyvä vastaus!

    Se on tosiaankin pötypuhetta että uskovaiset uskoisivat vähääkään evoluutioon. Kyllä joka on uskovainen niin uskoo luomiskertomukseen eikä mihinkään kehitysoppiin.

    Kaikki erilaiset kreationistiset ajatusmallit ovat saaneet alkunsa tarpeesta sovittaa yhteen luomistaru ja evoluutioteoria. Ja suurin kannatus kreationismilla on helluntailaisuuden keskuudessa, näihin kreationisteihin tälläkin palstalla aina viitataan, kun halutaan viitata evoluutioteoriaa vastustaviin tahoihin.

    Ja ikävä kyllä: kreationismi joutuu tekemään kompromisseja, se tulkitsee sekä luomistarua, että evoluutioteoriaa omien tarkoitusperiensä mukaisesti.

    Äänestä

  • hahahahahahahhhahahhhhaaaa! Olet kivikaudella, kun moista latelet! Äläkä valehtele: TUNNEN aitoja helluntailaisia, jotka ajattelevat juuri avaajan tavalla. Taitaa olla niin, että sinä et ole aito helluntailainen, tai ainakaan et tiedä asioista juurikaan.

    Muuten: islamvastaisen avauksesi voisit itse poistaa asiattomana. Se kun ei ole fiksu eikä helluntailaisuutta lainkaan. Miksi lietsot rasistista vihaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja helluntailaisuus kirjoitti:

Evoluutioteoriahan ei käsittele mitenkään jumaluuksia. Se ei käsittele myöskään elämän syntyä, vain sen kehittymistä.

Periaatteessa ei ole mitään maailmankatsomuksellistakaan estettä, etteikö uskova voisi tehdä vakavasti otettavaa tiedettä evoluutioteorian parissa. Ja varmasti heitäkin on.

Valtaosa uskovista hyväksyy kyllä evoluutioteorian. Näin tekevät myös suurimmat kirkkokunnat maailmassa. Tämä tietenkin edellyttää, että Raamatun luomistarinan katsotaan olevan enemmänkin vertauskuvallinen, kuin todellinen tapahtuma sellaisena, kuin Raamattu sen esittää.

Helluntailaisuudessa suhtautuminen on kuitenkin kaksijakoinen. Osa uskoo kirjaimellisesti luomistarinaan osa taas erilaisiin "välimuotoihin" jotka tukeutuvat nimenomaan evoluutioteoriaan.

Esimerkiksi nk. "älykäs suunnittelu" saa kannatusta nimenomaan helluntailaisissa piireissä. Se ei kuitenkaan puhdasoppisesti tukeudu ainoastaan Raamatun sanaan vaan pyrkii kytkemään luomistarinan ja evoluutioteorian toisiinsa.

Toisin sanoen: "älykkään suunnittelun" periaate on eräällä lailla kädenojennus kuitenkin evoluutioteorialle. "Älykkään suunnittelun" avulla pyritään hakemaan uskottavuutta luomistarinalle.

Miksi ei siis voitaisi ottaa sitä pientä askelta eteenpäin ja katsoa luomistarun olevan vertauskuvallinen mutta Jumalan olevan kuitenkin elämän alullepanija?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu