Kuulin äskettäin "jännän juorun". Eräs paikkakunnalla kovana ateistina tunnettu tyyppi oli joulun aikoihin nähty istuvan kirkkossa toisella kymmenellä olevan poikansa kanssa. No ei siinä mitään ja eihän yksi pääskynen kesää tee, mutta mielenkiintoiselta asia vain ensikuulemalata vaikutti. Sitten viime viikolla tapasin yllättäen tuon nuoren miehen ja jotenkin hän oli niin erilainen ja iloinen. En silloin tiennyt vielä hänen kirkkoreissuistaan. Joten kirkossa ne atetkin istuvat.
Ateistitkin kirkossa
Hanna
311106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
että hellarit olivat järjestäneet vantaalla saatananpalvonta kekkerit. siellä oli kaatuiltu ja ulvottu ja puhuttu kielillä. suu vaahdossa oli myös parannettu muutaman mummon kihti ja reumatismi. eräs pyörätuolipotilaskin joka ei koskaan ollut kävellyt sai kävelemisen maallisen lahjan itseltään perkeleeltä.
ja urkumusiikin takia.
Tämä mies ei kyllä aikaisemmin ole kirkonpenkkejä kulutellut, jopa kerskunut ettei moiseen paikkaan mene. Se tässä ihme juuri onkin!
Ethän voi tietää syytä miksi hän siellä oli. Kysy sitä häneltä, se varmaan kertoo sulle. Jos se vaikka löysi JEESUKSEN. Tai vittuillaxeen.
Arabimaissa minä tykkään käydä moskeijoissa. Kiva ottaa kengät hetkeksi pois.
Ja monessa synagogassakin olen ollut.
Mitähän se Hanna siitä olisi sanonut?
Kaikkein parasta tossa aloituksessa oli, miten miehen iloisuus liitettiin yksioikoisesti pari viikkoa sitten tapahtuneeseen kirkossa käyntiin.
Totta kai se iloisuus johtui siitä kirkkoreissusta, mistäs muusta syystä sitä ihminen nyt tammikuun puolessa välissä ois iloisena kylillä??
Kyllä nyt pyörrytään kaikki.
Minä kävin viimeksi kirkossa kuuntelemassa hyvän ystäväni tyttären lauluesitystä. Olenko nyt hurahtanut?
Olen myös kuullut juttua, että tympiintyneet hellarit käyvät salaa ateistiosastolla...
Heitä kutsutaan Kaappi-Ateisteiksi...
Minä vain puhun nyt tuosta kyseisestä miehestä.
Tule reippaasti vain, ei tarvitse pelätä.
Täällä hyväksytään uskonsa hylkäävät. Me emme edes kiusaa sinua kalsareistasi...ok?
"Sitten viime viikolla tapasin yllättäen tuon nuoren miehen ja jotenkin hän oli niin erilainen ja iloinen."
No, mies menee kirkkoon katsoakseen kerran "millaista se touhu oikein on". Ei tiedä itkisikö vai nauraisi, enemmän kyllä naurattaa mutta kohteliaisuussyistä ei sentään ilmoille päästä. Sitten jonkin ajan päästä tulee vastaan ihkaelävä uskis ja mieleen palaa kokemus kirkossa. Taas on vaikeuksia pitää naama peruslukemilla eikä se ihan onnistukaan, mies näyttää "niin erilaiselta ja iloiselta".
..eikö juoruilu ole ikävä tapa? Nyt voisit käyttäytyä paremmin ja lopettaa juoruilun.
No kyllä tallaisen pikku paheen voi kertoa. En kerro miehen henkilöllisyyttä ja ei se nyt niin vakava pahe ole jos ateisti eksyy kirkkoon.
Hanna. Veljenäsi Kristuksessa minun on ikävä kyllä puututtava juoruiluusi, joka antaa huonoa kuvaa Jumalan seurakunnasta. Lopeta OITIS tuo mitä levittelet. Juoruaja on synnin tekijä ja helvetin kirouksen alainen siinä missä minkä tahansa muunkin synnin tekijä. Rukoile kuolleista nousseelta Jeesukselta Kristukselta armoa ja peseydy hänen veressään. Syö hänen ruumiistaan ja juo hänen vertaan ja olet jälleen hänen turvissaan.
Rauha ja siunausta sinulle rakas sisar.
Oikea S.U.P.-hihhuli kirjoittaa sydämen kahdella ämmällä.
Synti mikä synti!
Olen minäkin ollut kolme kertaa kirkossa aikuisiälläni (häitä ja hautajaisia ei lasketa), ja vieläpä juuri joulun alla. Siinä sinulle nyt juoruttavaa. Saat arvata vieläpä syytä tähän jos haluat. Kerron jos osut oikeaan.
Kaksi ateistia tunnustanut käyneensä kirkossa!!!
Hanna, nyt on aika huutaa hallelujaaa...
(Ja tietenkin mennä hellariosastolle kertomaan TODELLA jänniä juoruja)
Nyt on Hanskille tiedossa kaikkien juorujen äitee mitä tältä palstalta irtoaa.
Meikä siis viime kesänä oikein vaatimalla vaati, että vierailulla olleet ystävät lähtevät katsomaan tuota isoonkyröön vanhaa kirkkoa. Ateisteja kaikki, mutta lähtivät hekin innolla kun kuulivat kirkon iän.
On meinaa komean näköinen kirkko ja sillä on mielenkiintoinen historia. Hanna nyt tunnollisena teistinä varmaan sen kirkon tunteekin.
Suosittelen myös kaikille muillekin vierailua siellä, mikäli sattuvat isoonkyröön liepeillä pyörimään. Ateisteille, teisteille ja jopa agnostikoille. http://www.isokyro.fi/matkailija/?navi=0,3,20
Mielestäni Hannan parempia juttuja ovat ne, jossa hän Kritisioi Hihhuleita, ja Jeesusta.
Olen todennäköisesti käynyt useammassa kirkossa kuin suurin osa uskovaisista.
Ihmettelen arkkitehtuuria, tutkin maalauksia, otan valokuvia, kuulostelen akustiikkaa...
Roomassa kun olen turistina, saatan käydä kymmenessä kirkossa yhden vuorokauden aikana.
Jumala ei ole vielä tullut vastaan yhdessäkään kirkossa. Eikä missään muuallakaan. Mutta kirkoissa aion silti jatkossakin käydä.
Paatuneemmakin Jeesuksen Palvojan kirkosta
http://eroakirkosta.fi/
Eilen erosi 149.
Ja tämä Irstas Israeliakin vavisuttava sonta-sota, jota Jumal ei estä vaik voisi!
Ystäväni on tosiaan luterilainen pappi ja lupasin mennä joskus saarnaansa kuuntelemaan. Heitin vitsinä että et tahdo varmaan minun kommenttejani kuulla siihen mimtä saarnastuolista lausahdellaan mutta ystäväyllätti ja sanoi että pihkura, senkus kiekaiset vaan! Järkätään kunnon paneelikeskustelu siihen seurakunnan nokan eteen, siitä voisi tulla komeaa!
Olen samaa mieltä.Mutta huomaavaisuuden nimissä säästelemme ehäkä keskustelun kirkon ulkopuolelle :D
***
Kuulin äskettäin "jännän juorun". Eräs paikkakunnalla kovana hihhulia tunnettu tyyppi oli joulun aikoihin nähty istuvan baarissa ilman toisella kymmenellä olevaa poikaansa. No ei siinä mitään ja eihän yksi pääskynen kesää tee, mutta mielenkiintoiselta asia vain ensikuulemalata vaikutti. Sitten viime viikolla tapasin yllättäen tuon nuoren miehen ja jotenkin hän oli niin erilainen ja iloinen. En silloin tiennyt vielä hänen baarireissuistaan. Joten baarissa ne hihutkin istuvat.
Toisin kuin uskovaista, ateistia eivät määritä ulkoiset tekijät, kuten kirkossa käyminen, kalankuvat puskureissa tai risti rinnalla. Edes puheet eivät tee ateistia. Ateismi on yksittäisen ihmisen sisäinen tila, jonka ilmenemismuoto on se, että ihminen ei usko jumalien olemassaoloon.
koulujen joulukirkossa haistelemassa "tunnelmaa".
Aika suuri joukko oppilaista ei ollut lainkaan kiinnostuneita puheesta ja, vaikka kirkko oli ihan täynnä, ei juuri kukaan oppilaista osallistunut lauluun. Enemmän heitä kiinnosti yleinen vinoilu kavereitten kanssa.
Näytti olevan melkoinen pakkopulla useimmille.
Ja minä olen edelleenkin ateisti!
Minä menen kirkoon vain päreet kainalossa. Se tekee niin iloiseksi ;D
Elämme pitkälti kristinuskon dominoimassa yhteiskunnassa, kiitos ruotsalaisten jotka aikanaan miekka kurkulla "käännyttivät" suomalaiset siihen. Joten niin vain minäkin käväisin kirkossa viime kesänä, ystävieni esikoisen ristiäisissä. Osallistuin tilaisuuteen koska he olivat kutsuneet minut. Vastentahtoisesti seurasin kuinka viaton lapsi lupaa kysymättä kahlittii kirkkoon.
Toisaalta, niin minutkin kahlittiin kirkkoon lapsena, ja sitä samaa uskoa sitten seuraavat vuodet tuputettiin, ja kirkossa pakotettin käymään, mutta niin vain pääsin siitä eroon lopulta. Joten koen että jokaisella kirkon jäsenellä on toivoa päästä siitä eroon. Siihen tarvitaan vain hieman itsevarmuutta ja kykä ajatella itsenäisesti. Heikot ja typerykset taas takertuvat siihen kahleeseen koko voimallaan, koska "kaikki muutkin".
Mutta niin joo, siis kyllä minäkin käyn kirkossa, jos on kutsuttu. En minä siellä käy ketään tai mitään palvomassa, vaan siksi että läheisilleni minun kirkossa käyminen on tärkeää, ja tahdon olla heille mieliksi. Ei minun mielipaha ole mitään sen rinnalla että voin ilahduttaa lähimmäisiäni pienellä asialla.
ei kai uskovat juorua;)
Olen agnostikko ja käyn moskeijassa, budha temppelissä, ja evlt/ortod. kirkossa ym. Ikävä kyllä evlut kirkko karuin ja kylmin näistä vaihtoehdoista.
Rakennukset ovat usein hienoja ja tunnelma usein rauhallinen, siis miksi en kävisi? -ei sillä ole mitään tekemistä uskon kanssa, tosin istun luonnossa mieluiten.
Entä jos he ateistit olivat tutkimassa muiden outoa uskonkäytöstä ja se riemastutti vielä viikollakin?
Joo. Päämme sisään et onneksi näe.
Keväisin olen nähnyt monta pikkukristittyä virpomassa. Ovat sen aikana ja sen jälkeen iloisia. Paljon iloisempia kuin kirkossa istuvat.
Näin viime viikonloppuna uskovaismiehen etsivän seuraa naisesta