Maailmanloppu tulee

Sen on ennustanut Kiinalainen I Ching jo viisituhatta vuotta sitten Merlin 400-luvulla.

Nämä viisaat tekstit ovat ennustaneet myös käydyt maailmansodat, 11.9.2001 terrori-iskun, ilmaston lämpenemisen, Napoleonin tappion ja paljon,paljon muuta.

Myös englantilainen Shiptonin muori ennusti samoja tapahtumia satoja vuosia sitten.

Kaikki jo tapahtuneet ovat osuneet pelottavan tarkasti jopa päivälleen oikein.
Mother Shipton tosin ennusti, että vain puolet maapallon ihmisistä menettää henkensä 2012.

Samoin voi tulkita myös raamattua.
Apostoli Johanneksen ilmestyskirjasta selviää nyt käytävä lähi-idän sota ja hän ennusti myös antikristuksen, eli Hitlerin, jonka ennusmerkki pahan luku 666 oli.

Ilmestyskirjasta selviää myös vuosiluku 2012, jolloin tapahtuu hirvittäviä asioita.

Myös intiaanishamaani Musta Hirvi tiesi maailmanlopun tulevan 2012.

Nämä kaikki eivät voi olla sattumaa.

Ennustusten välissä on tuhansia vuosia, ja kaikki päätyvät samaan päivämäärään.

Kyllä hirvittää, kun tietää kuinka monet ennustukset ovat osuneet tasan tarkasti!

Jopa internet itse ennustaa käsittämättömän suurta tsunamia 2012.

Sen mukaan suuri osa pohjoisamerikkaa tulee palamaan poroksi.

Lähteekö maailmanloppu Yellowstonen tulivuoresta?

Googleta noilla hakusanoilla tarkempaa tietoa, jos uskallat!
12975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaheleita sikiää......?

Äänestä
  • Kyllä se jossain vaiheessa toteutuukin. Jäätkö silloin sormi suuhun?

    Äänestä

  • Katsoin siitä tehdyn dokumentin ja kirjoitin sen minkä ehdin.

    Itse minä en tuota tosiaankaan ole keksinyt.

    Raamatun kohdalla taisi tulla liian kiire naputella, koska siinä ei todella taideta antaa kovin tarkkaa aikaa, mutta ehkä se juuri on raamatun tarkoituskin?

    Pelottaa vielä enemmän!

    Äänestä

On se kiva kun näitä pelottelijoita on näin paljon.

2012 ei ole maailmanloppu, vaan uuden ajan alku.
Alku. Ei loppu.

I-ching itse ennustaa, että aika muuttuu ja maailma muuttuu. Kyseessä voi olla aikamatkustuksen mahdollisuus. (Cern)
Terrence Mckenna joka opiskeli I-chingia teki ohjelman joka ennustaa tulevaisuuden, eikä se ole maailmanloppu joka tulee 2012.
Hän itse uskoo myös vuoden 2012 muuttavan AJAN KÄSITYKSEN.

Itse olen puhunut mayoyen kanssa matkustellessani etelä-amerikassa ja kaikilta jolta kysyin tuleeko maailmanloppu 2012, ihmettelivät mistä on kyse. (Eivät siis olleet kuulleet koko jutusta, koska 2012 on VAIN propagandaa jotta ihmiset saadaan peloteltua tekemään mitä VALTIO haluaa!)
Kaikki kuitenkin sanoivat samaa, uusi aika alkaa joka merkitsee ihmiskunnan nousua "ylemmäs."

Sanoisinpa vielä niille jotka oikeasti pelkäävät vuotta 2012, että kannattaa miettiä kuka tämän maailmanlopun pelottelun takana on.

Ps: puolet ennustuksista on epäonnistunut 70-luvun jälkeen. Että turha selitellä siellä.

Äänestä

tulis jo huomenna;))

Äänestä
  • Hyvä kun sain tiedon. Ehdin ennen lopullista loppua kääntyä sopivaan ryhmään. Tai ainakin sopivaan ilmansuuntaan! Töihin en enää menekään. Kolme vuotta on ihanan vapaata aikaa. No joo, sossun tyttöset ei vielä tiedä miksi kaipaan rahaa ja leipää!
    Ilmoittakaa kaikkiin avustuspaikkoihin maailmanlopun saapumisaika. He tietävät sitten mihin verorahoja heittävät.

    Äänestä

Joiden kalenteri loppuu silloin.

http://www.youtube.com/watch?v=Bm_iTPdL1W8

Sekä tämän.
http://www.youtube.com/watch?v=XXLQ0bcflMs&feature=related

Ja.
http://paranormaaliblogi.wordpress.com/category/suosittelemme/

Lainattua.
"mm. Mayat, kiinalaiset ja se aito Merlin(ei se joka oli kuningas Arthurin hovissa, vaan eräs oraakkeli) ennustivat kaikki suuren katastrofin, ehkäpä jopa maailamanlopun, päivämäärään 21. 12. 2012 .
Ensin olivat kiinalaiset kirjassa I ching. Siinä oli erilaisia ennusmerkkejä, mutta ne loppuivat kyseiseen päivämäärään. He ennustivat myös mm. Rooman, amerikan löytämisen ja maailmansodat
Mayat noin 600 - 900 vuotta sitten ennustivat samaa. Hekin ennustivat mm. maailmansodat.
Sitten tuli Merlin. Hän eli Britanniassa 1600 luvulla, ja ennusti myös paljon. Esim. World trade centereiden tuhot. Ja myöskin valtaisaa katastrofia päivämäärään 21. 12. 2012.
Sitten tuli tietokone ohjelma nimeltä Web-Bot(vuonna 1990). Se ennusti paljon jo tapahtuneita asioita, kuten TWC tornit, Thaimaan tsunamin ja hurrikaani Karolina. Ja katastrofin päivämäärään 21. 12. 2012
Sitten on vielä eräs todella hyvä ennustus: Johanneksen ilmestys, raamatun viimeinen kirja. Siinäkin puhutaan maailmanlopusta lähiaikoina.
Nämä ovat vain muutamia ennustuksia. Niitä on lukemattomat määrät

Ja sitten vielä eräs fakta. 21. 12. 2012, maa on auringon kanssa suorassa linjassa linnunradan keskellä sijaitevaan mustaanaukkoon. Tämä saattaa kääntää maan mangneettikentät sekunnissa erikohtiin, jolloin koko maa tärisi lujemmin, kuin yksikään koskaan ollut maanjäristys.
Lisäksi meret suorastaan lentäisivät uusiin paikkoihin, upottaen paljon rantakaupunkeja. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun, Turun, Oulun ja Porin, Newyorkin, Lontoon, Los Angelesin, Sydneyn, Pietarin, Barchelonan, Kap kaupungin, Tokion, Rio de Janeiron, Tukholman, Rooman, Ateenan, Melbournen..."

Tuo Yellowstone on toistaiseksi rauhoittunut, niin uutta jännitystä kehiin.
Oletko jo ajatellut.. hmm, valmistautua.

Aika hyvä lause, keksisi vaan miten.

Maailmanloppuun kannattaa alkaa valmistautua nyt, sillä se on lähellä.

Äänestä

HYMY-lehdessä maailmanlopun tulevan 1974.
Ja se tuli.

Äänestä

Älä sotke Raamattua näihin ennustuksiin.
SE EI TUE MAAILMANLOPPUA 2012.

Ainostaan Raamattusta voidaan tutkia tulevia. Mitä se sanoo maailmanlopusta? Siinä ei IKINÄ anneta vuosilukuja. Tai päivämääriä. Tällaiselle.

Äänestä

Juuri saamamme tidon mukaan Vanhanen on kieltänyt ihmisiä puhumasta, tai edes ajattelemasta maailmanloppua

Ministeri Wallin kertoo sen jo olevan täällä, joten se on otettava itsestään selvyytenä ja hyväksyttävä mukisematta, mutta yhtyy Vanhaseen useasti, ollen samaa mieltä, että ainoa joka saa asiasta lausua on hallitus, sikäli kun se on yksimielinen.
Muuten pääministeri puhuu mitä sattuu päähän pälkähtämään.

Liikenneministeri on määränny TV-asemat sulkemaan lähetykset 21.12.2012 koko vuorokaudeksi, ettei kukaan saa vaikutteita maailmanlopusta, koska kriisiapuryhmät eivät tulisi riittämään.
Varmuuden vuoksi joulutervehdykset tulisi kuitenkin lähettää viikon etuajassa, että ehtisivät perille ajoissa.

Äänestä

Selvät merkit on ilmassa!

Äänestä

No se maailman loppu tulee kun tulee eikä sitä kannata murehtia kun ei sille mitään voi tehdä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


21.12.2012 kirjoitti:

Sen on ennustanut Kiinalainen I Ching jo viisituhatta vuotta sitten Merlin 400-luvulla.

Nämä viisaat tekstit ovat ennustaneet myös käydyt maailmansodat, 11.9.2001 terrori-iskun, ilmaston lämpenemisen, Napoleonin tappion ja paljon,paljon muuta.

Myös englantilainen Shiptonin muori ennusti samoja tapahtumia satoja vuosia sitten.

Kaikki jo tapahtuneet ovat osuneet pelottavan tarkasti jopa päivälleen oikein.
Mother Shipton tosin ennusti, että vain puolet maapallon ihmisistä menettää henkensä 2012.

Samoin voi tulkita myös raamattua.
Apostoli Johanneksen ilmestyskirjasta selviää nyt käytävä lähi-idän sota ja hän ennusti myös antikristuksen, eli Hitlerin, jonka ennusmerkki pahan luku 666 oli.

Ilmestyskirjasta selviää myös vuosiluku 2012, jolloin tapahtuu hirvittäviä asioita.

Myös intiaanishamaani Musta Hirvi tiesi maailmanlopun tulevan 2012.

Nämä kaikki eivät voi olla sattumaa.

Ennustusten välissä on tuhansia vuosia, ja kaikki päätyvät samaan päivämäärään.

Kyllä hirvittää, kun tietää kuinka monet ennustukset ovat osuneet tasan tarkasti!

Jopa internet itse ennustaa käsittämättömän suurta tsunamia 2012.

Sen mukaan suuri osa pohjoisamerikkaa tulee palamaan poroksi.

Lähteekö maailmanloppu Yellowstonen tulivuoresta?

Googleta noilla hakusanoilla tarkempaa tietoa, jos uskallat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu