Ruotsi kävi sotiansa suomalaisten voimin. Kalle Kustaa. Olisiko anteeksipyynnön paikka?
Milloin Ruotsi pyytää
anteeksi
285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ruotsi oli joskus suurvalta. Ruotsi voisi tuolla perusteella pistää syyn kutistumiseen nykyiseen kokoonsa suomalaisten syyksi.
Oli hyvä, että Suomi pääsi länsimaisen sivistyksen piiriin Ruotsin suurvalta-aseman kautta.
Vaihtoehtoisesti olisimme voineet joutua venäläiseen vaikutuspiiriin jo 1000-luvun alkupuolelta lähtien, jonka ansiosta jyrsisimme edelleen kaalinpäitä savupirteissämme, eikä kouluillamme olisi vieläkään minkäänlaisia vessoja lasten ja nuorten käyttöön!