kansalaispalkka

minun mielestä järkevin systeemi ois kansalaispalkka köyhyttä vastaan.
eli jokaiselle täysikäiselle suomalaiselle maksetaan sama summa rahaa esim 700 e kk
jos olet työstäkieltäytyjä tulet toimeen tolla rahalla ja sillä sipuli,ja kun taas teet töitä hyödyt sen verran mitä ansaitset palkkaa työstäsi
mielestäni aika reilua koska silloin työssäkäynti ois pelkkää plussaaa.
ja asumistuet ym poistuis ja opintotuet.
mielestäni ois työssäkäyvälle pieni tai hyvätuloiselle reilua että hän hyötyy tekemästään
duunista ja ne jotka haluavat tehdä töitä vaikka osaaikaisesti hyötyvät siitä.
tietenkään liitonpäivärahaa ei olisi koska silloin tässäkään systeemissä ei ois järkeä.
varmaan tulee kalliiksi yht kunnalle mutta tuleehan se kalliiksi se mutta mitä tulee maksamaan 700000 työtöntä laman aikana?
siksi kirjoitan tästä aiheesta koska suomessa on paljon köyhiä jotka tekevät kokaikaista työtä ja eivät hyödy taloudellisesti työstään olise jonkun mielestä kuinka arvotonta työtä mutta työtä kuiteski.
ja itse käyn töissä ja haluan myös hyötyä sen rahan enemmän mitä se joka ei tee yhtään mitään koska se on oikein mielestäni.
ja jokaisella suomenkansalaisella on toimeentuloturva ja se on oikein mutta on myös oikein jos joku tekee töitä niin hänellä on oikeus hyötyäkin siitä...
281028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

vain nousisi "asumistuet ym poistuis ja opintotuet" 700 euron jälkeen...

Äänestä
  • minusta toi 700e ois kohtuullinen korvaus yhdelle ihmisell,totta kai lapsilisät ym säilyis ennallaan, ja vähimmäistoimeentulo tuki mikä pitäs olla esim lapsiperheellä.
    no mä olen perheellinen ja jos saisin sen 700euroa kuussa lisää ja vaimoni niin se ois paljon rahaa palkan päälle,ja mielestäni se ois ihan oikeuden mukainen ,koska työ pitää olla kannustavaa....

    Äänestä

  • miesss... kirjoitti:

    minusta toi 700e ois kohtuullinen korvaus yhdelle ihmisell,totta kai lapsilisät ym säilyis ennallaan, ja vähimmäistoimeentulo tuki mikä pitäs olla esim lapsiperheellä.
    no mä olen perheellinen ja jos saisin sen 700euroa kuussa lisää ja vaimoni niin se ois paljon rahaa palkan päälle,ja mielestäni se ois ihan oikeuden mukainen ,koska työ pitää olla kannustavaa....

    suomessa maksetaan työttömyyskorvausta toimeentulotukea asumistukea ihmiselle vaikka se ei haluais koskaan tehdä töitä ja se on oikein minusta,mutta sama oikeushan pitää olla työssä kävijällä hän hyötyy saman rahan enemmän mitä tekee työtään eihän siinä oo mitään järkee jos esim toinen saa kaikki tuet ja toinen painaa
    niskalimassa hyötymättä lanttiakaan,vaikka rahaa hän saakin mutta hän sais rahaa ilman että vaivautuis ns paskaduuniinsa..

    joutuu meneen aina sinne minne työkkäri osoittaa sormella halusi tai ei muuten loppuu työkkäri rahat ja sossu pistää 20-40% pienemmäksi toimeentulotuen.Kansalaispalkka olisi katastrofi sillä tulisi vain ihmisiaä jotka dokais sillä eli ei töihin ikinä.Sossutuetkin voisi taas alkaa antaan kuten ennen ruokakuponkeina joilla ei tupakkaa ja kaljaa saanut.

    Äänestä

Olisihan se hyvä ja kaunis ajatus. Mutta: tuloverotus olisi tuolla systeemillä aivan sietämätön niille, jotka kävisivät töissä. Jostainhan ne kansalaispalkatkin on maksettava, ja se jostain on käytännössä aina tuloveroista. Siitä taas seuraisi, että työnteko ei olisi sittenkään niin kannattavaa.

Minä en ainakaan kannata mitään järjestelmää, joka tulee vielä nykyistäkin kalliimmaksi. Verotus on jo nyt sietämättömän korkea Suomessa. Muuten kannattaisin kansalaispalkkaa, jos se ei nostaisi veroja.

Äänestä

mutta minä määrittelisin tämän kansalaispalkankin mieluummin niin, että se olisi joain x prosenttia keskinettoansioista enkä tässäkään haluaisi puhua mistään pelkästä numeraalisesta luvusta. Siitä sitten väännettäisiin mikä tuo x olisi. Jotain 50-60 luokaa oleva prosenttiluku se tässä olisi.
Mutta ei tällaiset kyllä ole nykyisessä poliittisessa tilanteessa oikein edes realistisia tavoitteita.

Juuri jotain ehkä 500-600 euron könttäsummaa sieltä kyllä tällaiseksi kansalaispalkaksi on odotettavissakin. Tällä sitten korvattaisiin kaikki muu paitsi joku harkinnanvarainen toimeentulotuki.
Ensimmäiseksi on muistettava se että jos tällainen raha pantaisiin jakoon kautta linjan niin sillä olisi nopeasti omat vaikutuksensa hintatasoon.
Toisekseen tämä tällainen merkitsisi samaa kuin subventoisi liian pieniä palkkoja valtion budjetista . Valtio taas rahoittaa budjettejaan enimmäkseen keräämillään erilaisilla veroilla ja pakollisilla maksuilla sekä velalla tai inflaatiolla. Ei ole vaikea kuvitella mille taholle tällaisesta toiminnasta koituva lasku suhteellisesti raskaammin lankeaisi.
Kyllä tässä tällaisessa on paljon muitakin asioita jotka tulisi huomioon ottaa, mutta tässä nyt nämä päällimmäisenä tulivat mieleen.

Äänestä

Et nyt ole oikein ajatellut tätä asiaa. Tämä tarkoittaisi samaa kuin "rikkaat riakstuu, lköyhät köyhtyy" entisestään. Oletko ollenkaan ajatellut asiaa muiden kuin työssä käyvien osalta?

Olen työkyvytön, ja sen takia eläkkeellä. Jos nyt saisin vain 700 e/kk ilman esim. asumistukea, niin joutuisin mieron tielle. Kun tuosta 700 e:n rahasta maksaisin vuokran 400 e/kk ja sähkön 30 e/kk, niin laskepa mitä jää. Loppurahalla pitäisi tietenkin maksaa ne muut laskut, joita ovat esim. tk- ja sairaalamaksut. Lääkkeisiin menee melko paljon, tässä kuussa olen ostanut jo yli 100 e:n lääkkeet. Jos en tosiaan saisi kuin 700 e, niin syömään ei olisi enää vara. Siinähän sitten sairas kuolisi pois kuluttamasta yhteiskunnan varoja.

Nyt saan eläkettä, kelan hoitotukea ja eläkeläisen asumistukea yhteensä n. 1000 e/kk ja tästä rahasta pystyn jo maksamaan kulut niin, että ruokaa ja vaatettakin saan.

Sovitaan, että kansalaispalkka olisi ainakin tuon 1000 e/kk, jos ei muille niin sairaille eläkeläisille kumminkin.

Äänestä
  • tottakai asia ei ole yksinkertain ,ja etenkin kun on ihmisiä jotka ovat esim työkyvyttömyys eläkkeellä.
    ja ei mielestäni kenenkään ihmisen tulot saa tipahtaa entisestään jos on esim työkyvyttömyyseläkkeellä.
    mulla oikeastaan tuli ajatus tosta kansalaispalkasta siinä kun esim ihminen saa peruspäivärahaa esim sen 25 e päivässä ja hänen tulonsa ovat n 600 e kuussa johon hän saa asumistukea kelalta,niin miksei tämmöstä systeemiä voi toteuttaa joka niinkuin ajais koko kansan etua.
    mä oon itse kuullut esim työpaikalla paljon sitä että ei kannata tehä kovasti töitä koska siitä hyötyy vain "kapitalisti"
    ja yksi esim on tällänen 5 henkinen perhe äiti osaaikatyössä esim 4h päivä
    isä töissä suht huonolla palkalla ja 3 alle kouluikästä lasta, joista maksaa hoitomaksut tarhaan. perhe ei hae toimeen tulo tukea koska kokee sen nöyryyttäväksi koska työ ei kannata.
    2 esim kummatkin vanhemmat työttömiä ja kolme alle kouluikästä lasta ja ovat hoitopaikassa ja eivät maksa hoitomaksuja ja saavat toimeentulotukea ja joskus harkinnan varasta tukea.
    mielestäni esim 1 perheellä pitäs olla parempi taloudellinen tilanne kun he käyvät töissä kumpikin ja heillä kuluu yleensä rahaa työmatkoihin..... mielestäni ei oo väärin että ajattelee asiat näin ja tottakai jos ei oo töitä niin ei piä köyhydessäkään elää mut joku raja silti pitää olla että siitä myös hyötyy kun sitä verollista työtä tekee...

    Äänestä

  • miesss... kirjoitti:

    tottakai asia ei ole yksinkertain ,ja etenkin kun on ihmisiä jotka ovat esim työkyvyttömyys eläkkeellä.

    se sinun korkeampi kansalaispalkka kustannettaisiin???

    Äänestä

Siinähän kävisi niin että kesimäärin työssäkäyvät maksaisivat 700e enemmän veroja, eli juuri saman verran lisää veroja kuin saavat kansalaispalkkaa. Sehän on selvä jos oletetaan että työttömyysprosentti pysyy samana.

Eli ei se kansalaispalkka hyödyttäisi yhtään työntekiöitä.

Äänestä
  • se mitä veroa sä maksat ei kaikki näy tilinauhassa.
    esim työnantajasi maksaa susta sos maksuja niin mitä kuluja ne muuta ovat kuin veroja ja eiköhän työnantajasikin maksa veroja ja hän hyötyy myös sinusta ja sit kun joku myy sen mitä tuotat hänkin hyötyy siitä ja maksaa veroja jne.....
    esim oot tehtaassa töissä et tiiätkään mitä tuotat oikeesti rahassa eise palkka tulot oo se todellinen vero mitä maksat ,työnantajahan hyötyy susta eikö vain

    Äänestä

  • miesss.. kirjoitti:

    se mitä veroa sä maksat ei kaikki näy tilinauhassa.

    700 euroa vaan sisällettäisin ihmisten nykyisiin palkkoihin.Luuleto että ahkerien palkat nousisivat?.Veroa joutuisivat maksamaan enemmän että kaikki muutkin saisisivat sen 700 euroa.

    Äänestä

  • se kansalaispalkka kirjoitti:

    700 euroa vaan sisällettäisin ihmisten nykyisiin palkkoihin.Luuleto että ahkerien palkat nousisivat?.Veroa joutuisivat maksamaan enemmän että kaikki muutkin saisisivat sen 700 euroa.

    ihan samalla lailla ajattelen ,,,

    ihan toiveajatteluahan tää on ja kuhan ilmaisin mielipiteeni ..
    sen olen huomannut että ei saa hyötyä mistään..........

    Äänestä

  • miesss.. kirjoitti:

    se mitä veroa sä maksat ei kaikki näy tilinauhassa.
    esim työnantajasi maksaa susta sos maksuja niin mitä kuluja ne muuta ovat kuin veroja ja eiköhän työnantajasikin maksa veroja ja hän hyötyy myös sinusta ja sit kun joku myy sen mitä tuotat hänkin hyötyy siitä ja maksaa veroja jne.....
    esim oot tehtaassa töissä et tiiätkään mitä tuotat oikeesti rahassa eise palkka tulot oo se todellinen vero mitä maksat ,työnantajahan hyötyy susta eikö vain

    Ihan sama missä se vero on, mutta se on varma että jonkun on maksettava enemmän veroa, että kaikille voitaisiin jakaa se 700e/kk.

    Tuskin ainakaan se pelkästään 700e/kk kansalaispalkkaa maksava voisi maksaa yhtään enempää veroa kuin tähänkään asti, joten työssäkäyvät masaisivat omat kansalaispalkkansa. Eli työntekijät maksaisivat erinnäköisiä veroja 700e/kk enemmän ja saisivat sitten tuon 700e/kk kansalaispalkkaa, joten saldo olisi työssäkäyvillä -0. Eli työntekeminen ei mitenkään olisi kannattavampaa kuin nytkään. Mikään ei muuttuisi kovinkaan paljoa.

    Äänestä

Kerro sitten, miten paljon lisää me työssä käyvät ja yrittäjät maksetaan veroja lisää?

Miten olis, jos vaikka työnteko olis kannustavampaa, eli vian eläkeläiset ja sairaat sais sossusta rahaa. Terveet aikuiset joutuis AINA töihin. Niin ne joutuu Venäjällä, Usassa ja vaikka Tanskassakin. Tanskassa saa 3kk olla jouten työttömänä kotona.

Äänestä
  • Höpö höpö juttuja jotkut kansalaispalkka asiat.

    Heh kukaan ei tekis töitä siinäkö periaate kirjoituksen aloittaja häh.

    Äänestä

  • kansalaispalkkoja kirjoitti:

    Höpö höpö juttuja jotkut kansalaispalkka asiat.

    Heh kukaan ei tekis töitä siinäkö periaate kirjoituksen aloittaja häh.

    voitte olla ihan oikeassa että kukaan ei tekis töitä,mutta mikä on keino että työnteosta tehdään
    kannustavaa tässä yhteiskunnassa varsinki lapsiperheet nykyään ovat köyhiä.
    sen kyllä tietää että valtio verottaa minkä voi jos esim sais jotkut edut tässä yht kunnassa.
    aattelin vaan että ois tommonen raha summa joka tulis aina niin ihmisillä ois joku raha mikä tulis aina.
    nykypäivänä puhutaan paljon että ihmiset ovat väsyneitä työpaikoillaan ja eivät uskalla irtisanoa itseään ,koska tulee 3kk karenssi käsittelyaikoineen.
    ja minun mielipide on että eise karenssilla uhkailukaan oo hyvä keino koska työssäväsyminen on arkipäivää....
    ja yksi syy työssä väsymiseen on alhainen toimeentulo...

    palkan meille maksaisi?

    Äänestä

Ihmisen toimeentuloon kuluvaksi määräksi on toimeentulotuella laskettu 417 € / kk.

http://www.tampere.fi/teksti/sosiaalipalvelut/toimeentulotuki/toimeentulotukilaskuri/index.html

Verolaskuri antaa tulolle 5009 €/ vuosi, vero prosentiksi 16,5.%

Eiköhän olisi viisainta jakaa toimeentulo tukeen verotus lisä, silloin olisi tasapuolista.
Koska sama laskuri laskee palkkatulosta 10 018 € / vuosi veroprosentiksi 6,5%.

ELI TOIMEENTULOTUELLA ELÄVÄ = 417 €/kk. maksaa veroa 16,5 % = 725 € / vuosi
Ja palkkatulosta 834 €/kk maksetaan veroa 6,5% = 650 € / vuosi.
Toimeentulotuesta jää veron jälkeen käteen 417 € - 60 € = 357 €/kk
Palkasta jää käteen 779 €/ kk.
Katsoo asiaa miten vain mitä pienemmät tulot sen isompi vero.

Miksi toimentulotukea maksetaan viraston taskusta toiseen?

Äänestä
  • niin kuka ne verot maksaa? ja ihmisellä on minimitoimeentulo tuki joten turha miettiä maksaako hän siitä veroa.
    eikö siihen toimeentulotukeen kuulu esim asunnon vuokra sähkö, ja sit se toimeentulo tuki on mikä pitää jäädä elämiseen jos on vuokra 350 e kk sähkö vaikka sen 30 e sit plus toi 357 e kk ja saa lääke kulut jos niitä on.. jos ei
    sehän tekee sen 737e kk... ohan se vähän rahaa mut kyllä yks ihminen pärjää jonkin aikaa tollakin rahalla. mut emmä sano että hän oikeesti maksaa veroja niistä....

    Äänestä

  • miesss... kirjoitti:

    niin kuka ne verot maksaa? ja ihmisellä on minimitoimeentulo tuki joten turha miettiä maksaako hän siitä veroa.
    eikö siihen toimeentulotukeen kuulu esim asunnon vuokra sähkö, ja sit se toimeentulo tuki on mikä pitää jäädä elämiseen jos on vuokra 350 e kk sähkö vaikka sen 30 e sit plus toi 357 e kk ja saa lääke kulut jos niitä on.. jos ei
    sehän tekee sen 737e kk... ohan se vähän rahaa mut kyllä yks ihminen pärjää jonkin aikaa tollakin rahalla. mut emmä sano että hän oikeesti maksaa veroja niistä....

    mikä tilanne on vaikkapa vanhempien pienillä eläkkeillään olevien osalta. Monet pienillä eläkkeillä olevat ovat aikanaan kyllä maksaneet monenlaista veroa ja maksavat edelleenkin. Omissa asunnoissaan asuvat eivät juuri asuntotukeakaan saa(eivätkä vuokralla-asuvatkaan jollain 800-900 eläkkeellä), ja julkinen terveydenhuoltokaan ei enää järin häävisti toimi.

    Minkä luonteista rahavirtaa katsot esim. sellaisen edustavan jos tällainen pieneläkeläinen pakotetaan asunto-osakeyhtiönsä kautta tekemään kallis turha remontti(joka remontti ei ole välttämätön, ja jota ilman eläkeläinen yhtä hyvin elelisi) ja hän sitten tämän vuoksi joutuu myymään asuntonsa. Huomaa että remonttifirma tässä saa rahakkaan urakan, ja tässä siis on vielä politikotkin tätä rahakasta urakkaa tälle firmalle järjestämässä.

    Äänestä

  • mieleesi kirjoitti:

    minun mielipide on että suomessa on liian matalat
    minimi tulot oli ne sitten eläkkeitä palkkoja työttömyyspäivärahoja ym,siksi mä tota kansalaispalkan asiaa tossa alunperin laitoinkin esille . vaikka oikeesti jos sellainen systeemi
    tuliskin niin eiköhän se herra tasavallan verottaja olis se joka hyötyis.
    itse tossa merkille pannut tätä kallista elämää
    silleen miten esim ruoan hinta on noussut vaan
    ja ihmisen tulot suhteessa ei enää pysy millään
    tasolla mukana mihin se johtaa,ainoastaan köyhyys kasvaa.
    muistan kun suomi liittyi eu hun v1995 meille luvattiin että ruoka tulee olemaan paljon halvempaa kuin liitytään euhun ja miten on käynytkään .. sika kallista no olut on halvempaa
    ja kananmunat siinäpä sitä kuluttajalle...
    ja kun sanoit tosta julkisesta terv hoidosta se
    on huonolla tolalla mitä se ennen oli nykyään kun soittaa ja pyytää lääkärille pääsyä niin ei saa aikaa ja jos on jotain saa hyvällä tuurilla sairaanhoitajan lääkärin sijasta.
    kuvittelis että asiat ois paremmin kuin ennen vaikka laskukausikin on menossa kun toi laman jälkeinen nousi oli niin valtavaa mutta siinä on
    vaan rikkaat rikastunut ja köyhät köyhtyneet saapa nähä miten menee tää maa sekasin kun tulee se uuslamakin kohta saapa nähä joutuuko itsekkin
    pois työmarkkinoilta koskaan ei tiiä.....

    Valitettavasti markkinat toimivat siten, että yleinen tulotason nousu johtaa suoraan hintatason nousuun. Nyt ja tulevaisuudessa uskon, että minimieläke, sairauseläke ja työttömyyskorvaus juuri ja juuri riittävät elämiseen (ruoka asuminen lääkkeet), vaan eivät mihinkään muuhun ihan maksettavasta summasta riippumatta.

    Äänestä

  • miesss... kirjoitti:

    minun mielipide on että suomessa on liian matalat
    minimi tulot oli ne sitten eläkkeitä palkkoja työttömyyspäivärahoja ym,siksi mä tota kansalaispalkan asiaa tossa alunperin laitoinkin esille . vaikka oikeesti jos sellainen systeemi
    tuliskin niin eiköhän se herra tasavallan verottaja olis se joka hyötyis.
    itse tossa merkille pannut tätä kallista elämää
    silleen miten esim ruoan hinta on noussut vaan
    ja ihmisen tulot suhteessa ei enää pysy millään
    tasolla mukana mihin se johtaa,ainoastaan köyhyys kasvaa.
    muistan kun suomi liittyi eu hun v1995 meille luvattiin että ruoka tulee olemaan paljon halvempaa kuin liitytään euhun ja miten on käynytkään .. sika kallista no olut on halvempaa
    ja kananmunat siinäpä sitä kuluttajalle...
    ja kun sanoit tosta julkisesta terv hoidosta se
    on huonolla tolalla mitä se ennen oli nykyään kun soittaa ja pyytää lääkärille pääsyä niin ei saa aikaa ja jos on jotain saa hyvällä tuurilla sairaanhoitajan lääkärin sijasta.
    kuvittelis että asiat ois paremmin kuin ennen vaikka laskukausikin on menossa kun toi laman jälkeinen nousi oli niin valtavaa mutta siinä on
    vaan rikkaat rikastunut ja köyhät köyhtyneet saapa nähä miten menee tää maa sekasin kun tulee se uuslamakin kohta saapa nähä joutuuko itsekkin
    pois työmarkkinoilta koskaan ei tiiä.....

    se viisas joka kertoo tähän vastauksen...

    mitä järkeä siinä on että työssäkäyvä suomalainen
    perhe ei saa enempää rahaa elämiseen kuin työtön
    perhe joka ei käy töissä.

    eli mitä järkeä siinä on eiks sitä ihminen osittain rahan ja tulevaisuuden takia käy töissä... minusta se on vaan reilua että tekemästään työstä hyötyy onko joku erimieltä ja
    perustelee.....vai onko se sit ihmisen paras ratkasu olla tekemättä mitään ......

    http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/keskipalkkainenkin-saa-yli-tonnin-enemman-kateen/125267
    Keskipalkkainenkin saa yli tonnin enemmän käteen

    16.01. - 10:35 (Luotu: 07:46)

    Elintaso: Ostovoima kasvaa, koska valtionvero, inflaatio ja korot laskevat ja palkat nousevat
    Tänä vuonna suomalaisen työntekijän ostovoima kasvaa pitkästä aikaa poikkeuksellisen paljon - edellyttäen tietysti, ettei saa potkuja tai työnantaja ryhdy ehdottamaan palkanalennuksia.

    Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja teki Aamulehden pyynnöstä laskelman, miten pirkanmaalaisten työntekijöiden ostovoima kasvaa tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

    Sopimuskorotukset nostavat palkkoja viisi prosenttia viime vuoteen verrattuna, verotus puolestaan kevenee ja inflaation ennustetaan laskevan neljästä prosentista 1,5 prosenttiin.
    Pirkanmaalaisen palkansaajan ostovoima kasvaa vuodessa muutaman kympin vähemmän kuin suomalaisten keskimäärin. Tämä johtuu kunnallisveroprosentin eroista eri kunnissa. Pirkanmaalla kunnallisvero on 18,7 prosenttia eli 0,1 prosenttia suurempi kuin keskimäärin Suomessa.

    Keskimäärin suomalaisen ostovoima kasvaa 4,6 prosenttia. Tämä on 2000-luvun toiseksi paras luku. Vuonna 2004 se oli 4,7 prosenttia. Viime vuonna ostovoima nousi vain 1,5 prosenttia, koska inflaatio laukkasi 4,1 prosentin vauhdilla.

    Tälle vuodelle on ennustettu 1,5 prosentin inflaatiota, mutta se on toki vain ennustus.

    100 euroa kuukaudessa
    Keskipalkkaa saavan pirkanmaalaisen nettotulo kasvaa vuodessa yli tuhat euroa viime vuoden tuloihin verrattuna. Tämä tekee lähes sata euroa kuukaudessa.

    Pienipalkkaisen 1 600 euron kuukausituloilla eli 20 000 euron vuosituloilla elävän ostovoima kasvaa 720 euroa. 60 000 euron vuosituloilla ostovoima nousee 1 780 euroa.

    Kurjenojan laskelmissa otettiin huomioon maakunnan keskimääräinen kunnallisvero, valtion tuloveron kevennykset, sairausvakuutuksen, työeläkkeen ja muiden pakollisten maksujen vaikutukset sekä viran puolesta tehtävät vähennykset.

    Palkansaaja on 53-vuotias. Hän kuuluu kirkkoon. Kirkollisvero on laskettu valtakunnallisista tiedoista.

    Laskelmassa vuoden 2008 alimmaksi vuosipalkaksi on otettu 16 000 euroa eli 1 280 euroa kuukaudessa. Vuosipalkka on 12,5 kertaa kuukausipalkka, koska myös lomapalkankorotukset täytyy ottaa huomioon.

    Tätäkin alhaisempia palkkoja maksetaan, mutta niiden mukaan ottaminen laskelmaan ei ole perusteltua.

    - Näin siksi, että alhaisilla osapäivätyön palkoilla saadaan usein esimerkiksi asumistukea, joka on myös veronalaista tuloa. Pienillä palkkatuloilla pelkästään palkan veroprosentit eivät siis välttämättä kuvaa työntekijän todellista veroprosenttia, jos hän saa veronalaisia tulonsiirtoja, Jaana Kurjenoja perustelee.

    Korot pienenevät
    Laskelmissa ei ole otettu huomioon palkansaajien saamia erilaisia vähennyksiä. Niillä on oma vaikutuksensa.

    Esimerkiksi korkojen lasku hyödyttää asuntovelkaista, vaikka samalla tietenkin myös vähennysoikeus pienenee.

    Esimerkiksi 40 000 euroa vuodessa tienaava tamperelainen palkansaaja maksaa veroja 26,5 prosenttia. Jos hänellä on vähennyskelpoisen asuntolainan korkoja vähennettynä 3 500 euroa vuodessa, verosta saa vähentää 980 euroa. Veroprosentti laskee tällöin 24:een.

    Jos hän vähentää matkakuluja 3 000 euroa, verotus pienenee 1 055 euroa ja veroprosentti putoaa 23,5:een.

    Verokortti: Rastita oikea vaihtoehto
    Postiluukusta on tullut tällä viikolla verokortti, joka annetaan työnantajalle.

    Tarkoitus on, että palkansaaja tarkistaa, onko hänen tulotietonsa oikein ja ilmoittaa virheet verottajalle saadakseen uuden verokortin.

    Jos tulot on ilmoitettu liian pieniksi, siitä voi tulla iso ongelma: loppuvuoden aikana veroa ryhdytään perimään korkean lisäprosentin mukaan (tai seuraavana vuonna odottavat isot veromätkyt).

    Molemmissa tapauksissa käteen jäävä nettotulo voi pudota ikävän pieneksi.

    Esimerkki. Henkilö on ilmoittanut tienaavansa 40 000 euroa (3 200 euroa kuukaudessa), mutta huomaakin elokuussa vaikkapa palkankorotuksen takia, että vuosiansioita kertyykin 45 000 euroa.

    Tästä kannattaa ilmoittaa heti verotoimistoon uuden ennakonpidätysprosentin laskemiseksi.

    Todellinen pidätys koko palkasta nousee syys-joulukuun ajaksi neljä prosenttiyksikköä 26,5 prosentista 30,5 prosenttiin.

    Lisäksi verottaja pyytää rastittamaan verokorttiin, kummalla kahdesta vaihtoehdosta palkkakonttori pidättää palkansaajan veroa.

    A-vaihtoehto sopii henkilöille, joiden ansiot palkanmaksun yhteydessä ovat tasaiset koko vuoden aikana.

    B-vaihtoehto on henkilöille, jotka ovat töissä vain osan vuotta tai tulot vaihtelevat huomattavasti. Jos ilmoitettu tuloraja tällöin ylittyy, työnantaja käyttää korkeaa lisäprosenttia koko loppuvuoden.

    Äänestä

  • luetun ymmärtäminen? kirjoitti:

    mulla on 3 alle kouluikäistä lasta maksan täydet
    hoitomaksut heistä omat netto t n 1400 puolison
    1000e ja lapsilisät ja asumiseen menee 800 e kk
    koska asun isossa kaupungissa jossa on kalliit
    vuokrat ja työmatkoihin menee oma summansa.
    alappa laskeen paljonko voitan...

    tuloilla ette kyllä maksa 239 eur/lapsi.No kolmesta taisi saada symboolisen alennuksen.
    Itse asiassa uskon että tekin kuuluisitte tukien piiriin noilla tuloilla.Et ole vain tajunnut hakea asumistukea ja todennäköisesti irtoaisi hieman toimeentulotukeakin.

    Äänestä

  • noilla kirjoitti:

    varmaan joku kuukausi vois tullakkin tukea,mutta
    mähän oon tässä sanonut että ois se reilua kuiteski että työssäkäynti kannattas edes jotenki
    vaikka tuloni on bruttona se n 2100 ekk niin
    ei taho jäädä kun se 1400 käteen niin musta ei oo
    oikeuden mukaista että mun pitäs hakea jotain toimeentulotukea koska työtätekemätönki saaa sitä
    ja periaatteessa aika nöyryyttävää minusta.
    asumis tukea ei saa koska bruttotulot ovat niin
    korkeat...ikävä kyllä bruttotulot ne vaan lasketaan monessa asiassa ....
    tos aatellut että kysyis palkan korotusta mutta
    vaikka sais sen 400e lisää bruttona niin eise
    auta yhtään käytännössä........
    siksi olen kansalaispalkan takana koska minusta
    lorvailemalla ei pitäs saada enempää rahaa kuin työtä tekemällä...
    olen ollut 18v työelässä ja vaihdoin alaa mielekkäämpään hommaan mutta palkkataso ei oo vielä sitä mitä se oli edellisessä työssä...
    mutta on semmosiakin jotka saavat bruttona mua
    puolta vähemmänkin duunistaan elikkä semmosta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miesss... kirjoitti:

minun mielestä järkevin systeemi ois kansalaispalkka köyhyttä vastaan.
eli jokaiselle täysikäiselle suomalaiselle maksetaan sama summa rahaa esim 700 e kk
jos olet työstäkieltäytyjä tulet toimeen tolla rahalla ja sillä sipuli,ja kun taas teet töitä hyödyt sen verran mitä ansaitset palkkaa työstäsi
mielestäni aika reilua koska silloin työssäkäynti ois pelkkää plussaaa.
ja asumistuet ym poistuis ja opintotuet.
mielestäni ois työssäkäyvälle pieni tai hyvätuloiselle reilua että hän hyötyy tekemästään
duunista ja ne jotka haluavat tehdä töitä vaikka osaaikaisesti hyötyvät siitä.
tietenkään liitonpäivärahaa ei olisi koska silloin tässäkään systeemissä ei ois järkeä.
varmaan tulee kalliiksi yht kunnalle mutta tuleehan se kalliiksi se mutta mitä tulee maksamaan 700000 työtöntä laman aikana?
siksi kirjoitan tästä aiheesta koska suomessa on paljon köyhiä jotka tekevät kokaikaista työtä ja eivät hyödy taloudellisesti työstään olise jonkun mielestä kuinka arvotonta työtä mutta työtä kuiteski.
ja itse käyn töissä ja haluan myös hyötyä sen rahan enemmän mitä se joka ei tee yhtään mitään koska se on oikein mielestäni.
ja jokaisella suomenkansalaisella on toimeentuloturva ja se on oikein mutta on myös oikein jos joku tekee töitä niin hänellä on oikeus hyötyäkin siitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu