HAMAS ON TUHOTTAVA!

Enpä ole ottanut osaa sotakeskusteluihin, mutta sanon nyt omana mielipiteenäni: Hamsa on nyt lyötävä kokonaan. Rauhaa on turha yrittää, ennen kuin jokainen Hamas-terroristi on riisuttu aseista.
9396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet tuonu julki mielipiteesi köyhempi ihminen tulee aidata karjan lailla muurin taa.

Äänestä
  • saa vapauden, kunhan pedot on teurastettu. ;=)

    Äänestä

Seurannut niitä kuitenkin olet, eikö vaan.
Näin se vaan on, etteivät palet edes voi vapaasti elää, jos hamas siellä vaikuttaa.
Sisäinen kuri Gazassa on kova ja toisinajattelijat tuhotaan armotta.
Samoin pitäisi hizzit tuhota, sillä samaa porukkaa ne ovat hamasin kanssa, rahoituslähteitä myöten.

On täysin väärin, että kansainvälinen yhteisö jättää koko ongelman Israelin ratkaistavaksi, osallistuen enintään tuomitsemalla sen liiallisesta voimankäytöstä.
Liikaa voimaa tuskin tuollaisia vastaan edes voidaan käyttää ja on käytettykään, sillä edelleenhän ne siellä vaikuttavat ihmisten arkeen ja käyttävät sotilaallista, sekä henkistä valtaansa paikallisia asukkaita vastaan.
Kärsijöitä ovat siis, niin Israel, palet, kun muu maailma, sillä se saa kyseenalaisen kunnian korjauttaa tuhot, jotka hamas lähtöjään on aiheuttanut.

Äänestä
  • Seurasin tilannetta tarkkaan, mutta annoin innokkaimpien tapella. Hizpollah on myös eliminoitava, se on totta.

    Äänestä

Samoin kun niiden rahoittajat. Israel tarvitsee tukemme.

Äänestä

Näin on.

Äänestä

Hamaslääkärillä eri-miehelle .

Äänestä

Vai et ole ottanut osaa sotakeskusteluihin. Selvällä suomenkielellä: Valehtelet tai sinulla on vakava muistihäiriö.

Kuka kirjoitti sinun nicillässi 0710 ja 0901? Mene heti lääkäriin, tauti voi vaikka pahentua. Toivottavasti muistinmenetys on tilapäistä. Synnynnäinen tarve valehdella onkin jo pitempää hoitoa tarvitseva vika.

Äänestä
  • "Kuka kirjoitti sinun nicillässi 0710 ja 0901? Mene heti lääkäriin, tauti voi vaikka pahentua." En ymmärrä tuollaisten numerosarjojen tarkoitusta. Mutta jos nuo väärinmerkityt numerot tarkoittavat KLO-aikoja tänään, en viitsi tarkistaa. Avausessani tosin piti olla, etten ennen tätä päivää ole osallistunut sotakeskusteluihin, koskien tuota Gazan sotaa. En viitsinyt enään korjata, joten virheeni vuoksi lienen valehtelija tahattomasti, tunnustan. Noin viikkoa ennen sodan alkamista, tosin viestissäni mainitsin Lahtari Arille, että pommeja niskaan vaan. Sainoi olevansa samaa mieltä, mutta muuten kyllä haukkui tapansa mukaan. Ei sattunut yhtään, koska en tyyppiä arvosta miksikään. ;=)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eri-mies kirjoitti:

Enpä ole ottanut osaa sotakeskusteluihin, mutta sanon nyt omana mielipiteenäni: Hamsa on nyt lyötävä kokonaan. Rauhaa on turha yrittää, ennen kuin jokainen Hamas-terroristi on riisuttu aseista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu