Miksi!

Miksi juuri niillä, joilla (näin intuitiivisesti ajatellen) olisi kaikkein vähiten varaa vaatia yhtään mitään, on erityisen paljon kulttuurista seuraavia kalliita erityistarpeita. Miksei missään ole sellaisia maahanmuuttajia, jotka vaativat, että heidän verorahoitteisen asuntonsa on oltava hyperaskeettinen, koska "sorry man, profeettamme X ja jumalamme Y ovat kieltäneet meitä nauttimasta ylellisyydestä, jota emme ole itse ansainneet"? Miksi Allah ja muslimikulttuuri vaativat muslimilta niin paljon sellaista, mihin muslimilla ei ilman länsimaista veronmaksajaa ole varaa? Tai ehkeivät ne oikeasti vaadikaan. Miten olisi edes mahdollista, että savimajasta saapuneen pakolaisen kulttuuri edellyttää länsimaisiin merkkivaatteisiin pukeutumista? Ehkä hän on vain huomannut, että me eurooppalaiset olemme aika tyhmiä.
17863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vaikka emme oikeasti ole tyhmiä, mamu näkee sen kun katsoo ympärilleen.Mutta mamu tietää että Allah on tehnyt tyhmiksi hyysaärit ja päättäjät, eihän muuten kukaan antaisi heille asuntoa ja elatusta. Allah on suuri!

Äänestä

Nämä "länsimaiset merkkivaatteet" ovat yksi urbaanilegenda. Mitkä ne ovat? missä niitä näkyy?

Minä näen niitä kirpputoreilla ja UFF:ssa. Ihan uuden näköisiä. Minun uusi toppatakkini ei taida olla "länsimainen merkkivaate" - se on True North - mutta aivan uusi ja kotoisin Pelastusarmeijan Kirpputorilta, enkä edes kehtaa kertoa, miten halpa se oli.

Jos kävisit joskus jonkun maahanmuuttajan kotona - mitä ilmeisesti et ole tehnyt - niin tuo kateutesi voisi hiukan helpottaa.

Jumalall' on onnen ohjat,
Luojalla lykyn avaimet,
ei katehen kainalossa,
pahansuovan sormenpäässä.

Äänestä
  • ja sinä yleistät vastavuoroisesti toiseen suuntaan.

    Itse olisin lähinnä kiinnostunut siitä, että mikä tekee tästä eräästä aavikkouskonnosta suomalaisten päättäjien silmissä niin tärkeän, että se ajaa Suomessa mm. pikkulapsen uskonnonvapauden ja fyysisen koskemattomuuden, sekä tasa-arvoperiaatteiden edelle?

    Äänestä

  • mutta nahkasohva ei ole "urbaanilegenta"
    ainakaan meitin kulmalla, siihen löytyy broidin lisäksi muitakin todistajia - jos on tarvis-
    kato nääs, en halua yleistää mutta eräillä maahanmuuttajilla on ainakin paremmpi maku kuin tuulipuku kansalla. en ole nuuskinut vaatteista valmistajan leimoja, eikä se minua kiinnostakaan.

    Äänestä

  • esim.Tukholmassa muslimitaustaiset nuoriso-jengit ryöstävät saman ikäisiä ruotsalaisia,kännykän lisäksi lähtee kengät,takki jopa housutkin JOS ovat merkkivaatteita,ei taida muslimi-äiti välittää mistä poika on kalliin takkinsa saanut,ja tämä on täysin totta,toki lehdethän ei näistä kirjoittele,tietenkään.

    Äänestä

  • Maassamme oleilee suuri joukko muualta tulleita ihmisiä Suomalaisten verorahojen turvin sellaisilla päätöksillä joille ei kansan syvistä riveistä löydy mitään kannatusta.

    Emme tarvitse emmekä halua tälläista maahanmuuttoa missään muodossa tänne. Kas kun et sharyn naurahtanut, hävettää aivan kertoa kuinka halpaa turhan porukan ylläpito meille on. Saattaisitte yllättyä.

    allahilla on onnen ohjat, mohammedilla luukun avaimet, ei afrikan turhan sarven kainalossa, vaan Suomalaisessa sosiaalitoimistossa. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • tietää että kirjoitti:

    esim.Tukholmassa muslimitaustaiset nuoriso-jengit ryöstävät saman ikäisiä ruotsalaisia,kännykän lisäksi lähtee kengät,takki jopa housutkin JOS ovat merkkivaatteita,ei taida muslimi-äiti välittää mistä poika on kalliin takkinsa saanut,ja tämä on täysin totta,toki lehdethän ei näistä kirjoittele,tietenkään.

    Tapahtuu muuallakin. Löytyy muunkin taustaisia nuorisojengejä.

    Eipä yleistetä. Rikoksia tekevät ovat rikoksiin syyllisiä - muut mahdollisesti samanuskoiset, etnisesti samanlaiset tai samasta maasta tulleet eivät ole niihin rikoksiin syyllistyneet.

    Pidetään rasismi poissa palstoilta.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    sanomalla: lopeta rasismi. Se voi auttaa jos on kiistämättömiä todisteita "rasistin" juttuja vastaan.

    Ja toisekseen. Jos suomalainen jengi tekee rikoksen ja ESIMERKKINÄ somalialainen nuorisojengi tekee rikoksen, niin siinä on iso ero. Toinen esimerkeistä on otettu suomeen turvaan kotimaassaan tapahtuvien ryöstöjen, murhien ja vainojen vuoksi..

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Tapahtuu muuallakin. Löytyy muunkin taustaisia nuorisojengejä.

    Eipä yleistetä. Rikoksia tekevät ovat rikoksiin syyllisiä - muut mahdollisesti samanuskoiset, etnisesti samanlaiset tai samasta maasta tulleet eivät ole niihin rikoksiin syyllistyneet.

    Pidetään rasismi poissa palstoilta.

    Rikoksia tekevät ovat rikollisia. Tarvitsemmeko tälläisia maahanmuuttajia maassamme? Selitä, vaikka omin sanoin sharyn.

    Muut mahdollisesti samanuskoiset, etnisesti samanlaiset ja siitä samasta maasta tulleet ovat täysin tarpeettomia asukkaita meille.

    Valehtelun lopettaminen näillä palstoilla sharyn on myös tasa-arvoa kehittävää toimintaa. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • Ilmo Kuksa kirjoitti:

    Taas kerran on kirjoitettava perusasioista.

    Suomeen tulee maahanmuuttajia useasta eri syystä. Toiset tulevat töihin. Toiset tulevat pyrkiäkseen töihin - he ovat niitä kuuluisia "laittomia maahanmuuttajia", joita Suomeenkin on päässyt livahtamaan, joskin vähän (osaksi maamme vaikean sijainnin vuoksi).

    Toiset tulevat, koska heidän on pakko - kotimaassa on kuoleman uhka päällä. Nämä ovat niitä turvapaikanhakijoita. He voivat olla "tarpeettomia" tullessaan - vaikka useat heistä haluavat kovasti olla tarpeellisia - ja otamme heidät vastaan, koska olemme sitoutuneet kansainvälisiin sopimuksiin (emmekä halua maatamme kestämättömän eristyneeseen tilanteeseen, kuten vaikka Pohjois-Korea, vaikka sekin yrittää jo vähän avautua). Nämä kansainväliset sopimukset puolestaan ovat maallemme eduksi muun muassa siksi, että ne tekevät meistä tasa-arvoisia muiden, länsimaiset arvot omaksuneiden maiden silmissä.

    Jotkut meistä ovat jopa sitä mieltä, että sivistyneet, humaanit kansakunnat eivät voi vierestä katsella, miten ihmisiä tapetaan ja kidutetaan tekemättä asialle mitään.

    Joten turvapaikanhakijat eivät ole tarpeettomia meille. He ovat meidän omatuntomme. He ovat meidän sivistyksemme ja kulttuurimme takuu muiden maiden edessä. Samoin ovat kiintiöpakolaiset, jotka hekin tulevat maahan kansainvälisen sopimusten perusteella.

    Lisäksi rikollisia ei oteta maahan - sen vuoksi juuri taustojen selvittely vie niin tolkuttoman kauan. Jos maahan tullut tai maahan syntynyt etnisen väestön edustaja syyllistyy rikokseen, niin häntä kohdellaan kuten muitakin tämän maan asukkaita (vähän karummin - hänet voidaan karkottaa, ellei hänellä ole kansalaisuutta).

    Valehtelusta en tiedä - joissakin kirjoituksissasi sinä olet valheen kanssa paremmin hyvänpäiväntuttu. Olen samaa mieltä kanssasi - valehtelun lopettaminen olisi kovasti hyväksi keskustelulle.

    "kuoleman uhka" olevan päällä ikuisesti,tänne tunkevat pakolaisethan ovat järjestään muslimeja,sehän sanoo islamilaisista maista jo paljon.
    Minusta Suomeen ei pitäisi päästää enää lainkaan muslimeja,he tuovat ongelmia,jokainen voi lähteä tuohon länsinaapuriin katsomaan tilannetta.
    Ja minua saa sanoa ihan rehellisesti rasistiksi,voin vielä sanoa että inhoan yli kaiken näitä vihreitä.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Taas kerran on kirjoitettava perusasioista.

    Suomeen tulee maahanmuuttajia useasta eri syystä. Toiset tulevat töihin. Toiset tulevat pyrkiäkseen töihin - he ovat niitä kuuluisia "laittomia maahanmuuttajia", joita Suomeenkin on päässyt livahtamaan, joskin vähän (osaksi maamme vaikean sijainnin vuoksi).

    Toiset tulevat, koska heidän on pakko - kotimaassa on kuoleman uhka päällä. Nämä ovat niitä turvapaikanhakijoita. He voivat olla "tarpeettomia" tullessaan - vaikka useat heistä haluavat kovasti olla tarpeellisia - ja otamme heidät vastaan, koska olemme sitoutuneet kansainvälisiin sopimuksiin (emmekä halua maatamme kestämättömän eristyneeseen tilanteeseen, kuten vaikka Pohjois-Korea, vaikka sekin yrittää jo vähän avautua). Nämä kansainväliset sopimukset puolestaan ovat maallemme eduksi muun muassa siksi, että ne tekevät meistä tasa-arvoisia muiden, länsimaiset arvot omaksuneiden maiden silmissä.

    Jotkut meistä ovat jopa sitä mieltä, että sivistyneet, humaanit kansakunnat eivät voi vierestä katsella, miten ihmisiä tapetaan ja kidutetaan tekemättä asialle mitään.

    Joten turvapaikanhakijat eivät ole tarpeettomia meille. He ovat meidän omatuntomme. He ovat meidän sivistyksemme ja kulttuurimme takuu muiden maiden edessä. Samoin ovat kiintiöpakolaiset, jotka hekin tulevat maahan kansainvälisen sopimusten perusteella.

    Lisäksi rikollisia ei oteta maahan - sen vuoksi juuri taustojen selvittely vie niin tolkuttoman kauan. Jos maahan tullut tai maahan syntynyt etnisen väestön edustaja syyllistyy rikokseen, niin häntä kohdellaan kuten muitakin tämän maan asukkaita (vähän karummin - hänet voidaan karkottaa, ellei hänellä ole kansalaisuutta).

    Valehtelusta en tiedä - joissakin kirjoituksissasi sinä olet valheen kanssa paremmin hyvänpäiväntuttu. Olen samaa mieltä kanssasi - valehtelun lopettaminen olisi kovasti hyväksi keskustelulle.

    Mielestäni Suomen ei pidä sekaantua näistä nyt suurissa määrin pakolaisia tulevista maista heidän valtion sisäisiin asioihin. Maa on juuri niin turvallinen kuin allah, hallitsijat tai vahvin haluaa tämän olla. Meillä ei ole ratkaisun avaimia tähän ongelmaan. Yhteiskuntamme pysyy vakaana, kun sitä ei horjuteta maan sisältä käsin. Tällä hetkellä viides kolonna ei juuri muuta teekään.

    Sitten siitä valehtelusta sharyn. Useasti syksyn aikana kysyin sinulta sharyn kustiinko Suomalaisia silmään ensimmäisten somalien saapuessa Suomeen. Jopa korkeissa viroissa palvelevat päättäjät lupasivat kaiken oleskelun olevan vain väliaikaista ja ettei tämä ryhmä jää maahan. Ihmis ikä on myös väliaikainen ja totta puhuen miesmuisti lienee aika lyhyt. Mutta sharyn, valehdeltiinko meille kaikille asian oikeasta laidasta?

    Anna omatunnon pistellä aivan rauhassa, vaikka luulenkin että, olet paatunut ammattilainen. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Taas kerran on kirjoitettava perusasioista.

    Suomeen tulee maahanmuuttajia useasta eri syystä. Toiset tulevat töihin. Toiset tulevat pyrkiäkseen töihin - he ovat niitä kuuluisia "laittomia maahanmuuttajia", joita Suomeenkin on päässyt livahtamaan, joskin vähän (osaksi maamme vaikean sijainnin vuoksi).

    Toiset tulevat, koska heidän on pakko - kotimaassa on kuoleman uhka päällä. Nämä ovat niitä turvapaikanhakijoita. He voivat olla "tarpeettomia" tullessaan - vaikka useat heistä haluavat kovasti olla tarpeellisia - ja otamme heidät vastaan, koska olemme sitoutuneet kansainvälisiin sopimuksiin (emmekä halua maatamme kestämättömän eristyneeseen tilanteeseen, kuten vaikka Pohjois-Korea, vaikka sekin yrittää jo vähän avautua). Nämä kansainväliset sopimukset puolestaan ovat maallemme eduksi muun muassa siksi, että ne tekevät meistä tasa-arvoisia muiden, länsimaiset arvot omaksuneiden maiden silmissä.

    Jotkut meistä ovat jopa sitä mieltä, että sivistyneet, humaanit kansakunnat eivät voi vierestä katsella, miten ihmisiä tapetaan ja kidutetaan tekemättä asialle mitään.

    Joten turvapaikanhakijat eivät ole tarpeettomia meille. He ovat meidän omatuntomme. He ovat meidän sivistyksemme ja kulttuurimme takuu muiden maiden edessä. Samoin ovat kiintiöpakolaiset, jotka hekin tulevat maahan kansainvälisen sopimusten perusteella.

    Lisäksi rikollisia ei oteta maahan - sen vuoksi juuri taustojen selvittely vie niin tolkuttoman kauan. Jos maahan tullut tai maahan syntynyt etnisen väestön edustaja syyllistyy rikokseen, niin häntä kohdellaan kuten muitakin tämän maan asukkaita (vähän karummin - hänet voidaan karkottaa, ellei hänellä ole kansalaisuutta).

    Valehtelusta en tiedä - joissakin kirjoituksissasi sinä olet valheen kanssa paremmin hyvänpäiväntuttu. Olen samaa mieltä kanssasi - valehtelun lopettaminen olisi kovasti hyväksi keskustelulle.

    Näyttää "taustojen selvittely" siellä päässä kun rikos tilastoja tarkastelee kansakunnittain vai onko seula liian isosilmäinen ja harva. Asioiden sievistely ja aivopesu (siedätyshoito) pahentaa asioita täällä päässä.

    Äänestä

ihan tosiasiassa,heille kyllä kelpaa paremmin kuin hyvin kaikki avustukset ja tuet mitä saadaan länsimaassa,mutta maan tavat,kieli ja laki ei sitten enää tahdokkaan kelvata,eli kristittyjen ilmainen raha kyllä kelpaa,mutta ei sitten oikein muu.

Äänestä
  • miksi olla ottamatta jos hölmöläiseltä saa ilmaista rahaa?

    Mutta se, onko rahalle / avustuksille todellista tarvetta onkin jo toinen asia.

    Äänestä

ja siksi kaikki muutkin vuohennussijat seuraa sitä vaikka rovioon.

Äänestä
  • historian valossa muslimit ovat useamminkin kerran yrittäneet valloittaa nykyistä EU:n aluetta siinä onnistumatta.

    Tosin nyt näyttää siltä että tällä kertaa ovat lähempänä onnistumista kuin koskaan. Ja vain sen vuoksi että länsimainen poliitikko pelkää rasisti-leimaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Halla-Aho rules kirjoitti:

Miksi juuri niillä, joilla (näin intuitiivisesti ajatellen) olisi kaikkein vähiten varaa vaatia yhtään mitään, on erityisen paljon kulttuurista seuraavia kalliita erityistarpeita. Miksei missään ole sellaisia maahanmuuttajia, jotka vaativat, että heidän verorahoitteisen asuntonsa on oltava hyperaskeettinen, koska "sorry man, profeettamme X ja jumalamme Y ovat kieltäneet meitä nauttimasta ylellisyydestä, jota emme ole itse ansainneet"? Miksi Allah ja muslimikulttuuri vaativat muslimilta niin paljon sellaista, mihin muslimilla ei ilman länsimaista veronmaksajaa ole varaa? Tai ehkeivät ne oikeasti vaadikaan. Miten olisi edes mahdollista, että savimajasta saapuneen pakolaisen kulttuuri edellyttää länsimaisiin merkkivaatteisiin pukeutumista? Ehkä hän on vain huomannut, että me eurooppalaiset olemme aika tyhmiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu