En voi enää

Juuri, kun aloin kiinnostua hengellisistä asioista huomasinkin, ettei ole enää mitään mahdollisuutta pelastukseen. On nimittäin sen verran rankasti tullut pilkattua Pyhää Henkeä.

Raamatussahan sanotaan: 31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa."

Ei tässä enää kannata mihinkään Jumalaan uskoa, irstaillaan ja ateisteillaan nyt sitten kaiken rahan edestä loppuun saakka.

Teidän uskoivaisten on siis turha enää käännyttää ateisteja tälläkään palstalla, koskapa suurin osa meistä on tähän syntiin sortunut.
17524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ja sä meinaat että tuo niitä hillittee? Raamatustahan löytyy tunnetusti aina jokin kohta, joka kumoaa jonkin toisen kohdan. Ja ainahan hihut voi vetää hihastaan suosikkikorttinsa "tulkinta" ;D

Äänestä

Sallii pahan tapahtua. Lespo ja vamppi Jeesus enunukki Jumala käytt pyhää henkeä, kun oma kalu ei seissyt Marian edessä,, kun Josef ei ollut paikalla!

t: nimim: pelastua

Äänestä

Mainitsemasi kohta ei mene aivan niin yksioikoisesti kuin sen kerroit. Itse et itsellesi voi kadotustuomiota lukea.

Jos lukisit raamatun tarkemmin, voisit huomata, että että esittämäsi asiat eivät tarkalleen tarkoita sitä, mikä tässä raamatun kohdassa on sen suurempi kokonaisopetus.

Suuntaviivat näytät ymmärtävän, mutta ehkä onneksesi et ole löytänyt sitä viimeistä sinettiä, joka tässä asiassa on.

Sanasta kuitenkaan ei voi mitään ottaa pois tai siihen lisätä, sillä ne tuomiot, jotka siinä on mainittu kohdistuvat silloin siihen, joka näin tekee.

Anteeksi ei pilkkaa anneta. Mutta mietipä sitä ketkä sanoivat Jeesuksen parantavan belsebuulin nimessä? Siitä voit päästä perille siitä miksi sinä et ehkä ole lausuntoinesi aivan samassa asemassa kuin ne kenellä esittämäsi lainaukset on esitetty.

Huolesi voit vielä unohtaa ja todeta, että elämä odottaa. Ja luopua sellaisesta, mistä ei ole hyötyä. Minä ainakin ottaisin sen riskin.

Äänestä

  • esiintyen "epätoivoisena" ateistina, sitten, takaisin sekunda-ateistina antamaan "toivoa". Aika tuhoon tuomittu yritys.

    Äänestä

  • Kuk regus susej kirjoitti:

    esiintyen "epätoivoisena" ateistina, sitten, takaisin sekunda-ateistina antamaan "toivoa". Aika tuhoon tuomittu yritys.

    Kiitos vastauksesta.

    Olen luullut, että nykyajan cracker ohjelmat voisivat antaa vinkkiä siitä, kuka aloittaa ja kuka jatkaa? Ilmeisesti olen väärässä?

    Yhdyn mielipiteeseesi siitä, että esiintyminen:

    ""epätoivoisena" ateistina, sitten, takaisin sekunda-ateistina antamaan "toivoa". Aika tuhoon tuomittu yritys."

    Miksi siis kukaan haluaisi esittää tai olla ateistina? Koska se on "aika tuhoon tuomittu yritys", vaikka olisi iloinenkin ja ateisti.

    Äänestä

  • jos strategia on väärä! kirjoitti:

    sekunda-ateistilta, jos se ajaa hyvää asiaa: tarkoitus pyhittää keinot.
    "Miksi siis kukaan haluaisi esittää ateistia"

    Äänestä

  • aeakuppakln kirjoitti:

    "heh
    Kirjoittanut: e.k.v 16.1.2009 klo 21.26

    Ja sä meinaat että tuo niitä hillittee? Raamatustahan löytyy tunnetusti aina jokin kohta, joka kumoaa jonkin toisen kohdan. Ja ainahan hihut voi vetää hihastaan suosikkikorttinsa "tulkinta" ;D"

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000040951098

    Tarkoitan sitä, että miettikäämmepä vaikka sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet mukana saatananpalvonnassa. Ja he ovat menneet siinä niin pitkälle, että pahuuden realismi ja vääristymät ovat alkaneet konkreettisesti realisoitua heille.

    Myös heillekin on armo ollut mahdollista. Vaikka siihen on liittynyt symbolistakin Jumalan kolminaisuuden pilkkaa.

    Raamatun ilmoitukset eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät. Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksi-teräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.

    Ja sillä on sen ensisijainen merkitys, toissijainen merkitys, tukimerkitys ja kokonaisilmoitusmerkitys. Olet varmaan vanhemmissa raamatuissa nähnytkin näitä viitteitä?

    Yleensä voidaan, epäillä että jos raamatusta löytää tulkinnan joka kumoaa toisen, on tulkitsija erehtynyt. Koska Jumala on kuitenkin liittojen Jumala. Ja eri aikakausina Hänen liittonsa merkit ovat olleet erilaisia erotuksena luvatun kansan historiassa erotukseksi niistä kansoista ja niiden tavoista jotka olivat sen ulkopuolella vallalla. Ja armotalouskauden alkaessa yleisesti ajatellaan, että täysi hinta on jo maksettu ja tämän liiton symboli veri on kertakaikkisesti jo vuodatettu.

    Siksi tavat eri aikoina raamatun kansan ja Jumalan liittojen välillä ovat olleet eriaikoina erilaiset.

    Ja silloin ei kysymys ole ristiriidasta tai siitä, että eri aikojen tapahtumat ja käytännöt kumoavat toisensa ristiriitaisella tavalla.

    Äänestä

  • Kuk regus susej kirjoitti:

    sekunda-ateistilta, jos se ajaa hyvää asiaa: tarkoitus pyhittää keinot.
    "Miksi siis kukaan haluaisi esittää ateistia"

    Terve

    Venäläis-syndrooma on se, että sielläpäin käännetään puhe aina siihen, että Italiassakin on mafia, kun puhutaan paikallisesta korruptiosta.

    Eli suomeksi se voisi olla kysymykseen: "miksi hakkaat vaimoasi", vastaus: "naapurissa hakataan vielä kovemmin".

    Oma vastuu vältetään, luistetaan ja selitetään pois kuvittelemalla, että omaa toimintaa ei tulisi ensin muuttaa ja tarkastella. Koska ei naapurissa tapahtuva rikos oikeuta omaa rikosta sillä, että muutkin sitä tekevät.

    Kysymys meillä kuitenkin on sama "miksi kukaan haluaisi esittää ateistia" niin, että sen julkitoisi?

    En usko myöskään sekunda ateismiin. Sillä Jumalalla on jokaiselle suunnitelma valmiina.

    Äänestä

  • Upposi! kirjoitti:

    Tarkoitan sitä, että miettikäämmepä vaikka sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet mukana saatananpalvonnassa. Ja he ovat menneet siinä niin pitkälle, että pahuuden realismi ja vääristymät ovat alkaneet konkreettisesti realisoitua heille.

    Myös heillekin on armo ollut mahdollista. Vaikka siihen on liittynyt symbolistakin Jumalan kolminaisuuden pilkkaa.

    Raamatun ilmoitukset eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät. Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksi-teräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.

    Ja sillä on sen ensisijainen merkitys, toissijainen merkitys, tukimerkitys ja kokonaisilmoitusmerkitys. Olet varmaan vanhemmissa raamatuissa nähnytkin näitä viitteitä?

    Yleensä voidaan, epäillä että jos raamatusta löytää tulkinnan joka kumoaa toisen, on tulkitsija erehtynyt. Koska Jumala on kuitenkin liittojen Jumala. Ja eri aikakausina Hänen liittonsa merkit ovat olleet erilaisia erotuksena luvatun kansan historiassa erotukseksi niistä kansoista ja niiden tavoista jotka olivat sen ulkopuolella vallalla. Ja armotalouskauden alkaessa yleisesti ajatellaan, että täysi hinta on jo maksettu ja tämän liiton symboli veri on kertakaikkisesti jo vuodatettu.

    Siksi tavat eri aikoina raamatun kansan ja Jumalan liittojen välillä ovat olleet eriaikoina erilaiset.

    Ja silloin ei kysymys ole ristiriidasta tai siitä, että eri aikojen tapahtumat ja käytännöt kumoavat toisensa ristiriitaisella tavalla.

    raamatulle sopiva ikäraja.

    "Tarkoitan sitä, että miettikäämmepä vaikka sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet mukana saatananpalvonnassa. Ja he ovat menneet siinä niin pitkälle, että pahuuden realismi ja vääristymät ovat alkaneet konkreettisesti realisoitua heille."
    Vaihda saatananpalvonta kristinuskoon, ja kerro miten se on parempaa.

    "Matt. 12

    31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.

    32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa."
    Jos tuo jossakin annetaan sittenkin anteeksi, niin missä?

    Äänestä

  • !uoy sovel suseJ kirjoitti:

    Terve

    Venäläis-syndrooma on se, että sielläpäin käännetään puhe aina siihen, että Italiassakin on mafia, kun puhutaan paikallisesta korruptiosta.

    Eli suomeksi se voisi olla kysymykseen: "miksi hakkaat vaimoasi", vastaus: "naapurissa hakataan vielä kovemmin".

    Oma vastuu vältetään, luistetaan ja selitetään pois kuvittelemalla, että omaa toimintaa ei tulisi ensin muuttaa ja tarkastella. Koska ei naapurissa tapahtuva rikos oikeuta omaa rikosta sillä, että muutkin sitä tekevät.

    Kysymys meillä kuitenkin on sama "miksi kukaan haluaisi esittää ateistia" niin, että sen julkitoisi?

    En usko myöskään sekunda ateismiin. Sillä Jumalalla on jokaiselle suunnitelma valmiina.

    "Oma vastuu vältetään, luistetaan ja selitetään pois kuvittelemalla, että omaa toimintaa ei tulisi ensin muuttaa ja tarkastella."
    Mikä on se toiminta jota minun pitäisi muuttaa ja tarkastella.

    "Kysymys meillä kuitenkin on sama "miksi kukaan haluaisi esittää ateistia" niin, että sen julkitoisi?"
    Ei ihan sama kysymys, minä kysyin miksi joku esiintyy ateistina, vaikka ei ole.

    "En usko myöskään sekunda ateismiin"
    Et taida tietää mikä sekunda-ateisti on.

    Äänestä

Ateisti tajuaa, ettei ole olemassa syntiä muualla, kuin hihhulin maailmassa.
Joten jatka pilkkaamista ihan rauhassa, kaveri hyvä. Siellä taivaalla ei ole peehoita eikä jessejä vahtimassa 24/7/365.

Äänestä

Mielestäni jo se kun sanoit että haluaisit vielä pelastua, todistaa siitä että Pyhä Henki ei ole sinua vielä jättänyt.

Äänestä
  • ehkä vielä löydän totuuden jonain päivänä

    Äänestä

minäkin olen ihan samassa jamassa.. voi kauheata, eikä edes pelota :)

let's live our lives!

Äänestä

Et saa tuollakaan meitä vaikenemaan. Minä saarnaan, koska Herrani niin kehoitaa Pyhässä Sanassani. En ole kenenkään tuomari. Jos kohdallasi noin ikävästi, en voi asialle mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelastua kirjoitti:

Juuri, kun aloin kiinnostua hengellisistä asioista huomasinkin, ettei ole enää mitään mahdollisuutta pelastukseen. On nimittäin sen verran rankasti tullut pilkattua Pyhää Henkeä.

Raamatussahan sanotaan: 31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa."

Ei tässä enää kannata mihinkään Jumalaan uskoa, irstaillaan ja ateisteillaan nyt sitten kaiken rahan edestä loppuun saakka.

Teidän uskoivaisten on siis turha enää käännyttää ateisteja tälläkään palstalla, koskapa suurin osa meistä on tähän syntiin sortunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu