Ihmisillä voi olla erilaisia ja eriasteisia riippuvuuksia (addiktiot) eri asioista, kuten:alkoholista, tupakasta, seksistä, netistä, etc. Mietin vain, että onko riippuvuudet pelkästään korvien välinen juttu (psyykkinen) vai myös fysiologinen, vai kulkevatko ne sittenkin käsi kädessä? Onko tunne omasta itsestä sittenkin myös kehollinen?
Ihminenhän on rakennettu niin, että toiminta tähtää yleensä välittömään mielihyvän tyydyttämiseen ja tämänkaltainen käyttäytyminen on yhä yleisempää, luultavastikin yhteiskunnassamme vallitsevan tämänhetkisen kulttuurin ansiosta. Aina pitää olla kivaa, eikä tavallista arkea enää kestetä.
Voiko muutosta parempaan enää tulla ja mitä pitäisi tapahtua, ennenkuin ihmiset huomaavat oman hypnoosin kaltaisen tilansa ja tuntisivat tarvetta sisäiseen muutokseen?
Tämä ei luultavasti kuulu tänne ortodoksisuus-palstalle, mutta voihan tärkeitä (?) ja ajankohtaisiakin asioita täälläkin varmasti pohtia:).
Ihminenhän on rakennettu niin, että toiminta tähtää yleensä välittömään mielihyvän tyydyttämiseen ja tämänkaltainen käyttäytyminen on yhä yleisempää, luultavastikin yhteiskunnassamme vallitsevan tämänhetkisen kulttuurin ansiosta. Aina pitää olla kivaa, eikä tavallista arkea enää kestetä.
Voiko muutosta parempaan enää tulla ja mitä pitäisi tapahtua, ennenkuin ihmiset huomaavat oman hypnoosin kaltaisen tilansa ja tuntisivat tarvetta sisäiseen muutokseen?
Tämä ei luultavasti kuulu tänne ortodoksisuus-palstalle, mutta voihan tärkeitä (?) ja ajankohtaisiakin asioita täälläkin varmasti pohtia:).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pelkäänpä pahoin, ettet täältä vastauksia saa pohdintoihisi.
Jk. Saatan toki olla väärässäkin. Katsotaan.
Monet riippuvuussuhteet juontuvat lapsuudesta. Jos lapsena ei esimerkiksi ole saanut riittävästi huomiota se tulee aikuisena esille riippuvuuksina. Pahan olon tunnetta ja huonoa itsetuntoa paikataan alkoholilla ja lääkkeillä. Haetaan seksisuhteita joilla yritetään täyttää itsessä olevaa tunnetyhjiötä. Sillä haetaan mielihyvääkin, joka on päivän sana.
Vakavat persoonallisuushäiriöt ovat melkeinpä oma lukunsa. Ne kuitenkin liittyvät seurakuntaelämään, koska monesti juuri persoonallisuushäiriöiset hakeutuvat kirkon piiriin. Tunnusomaista tällaisille ihmisille on, että he eivät kykenä näkemään omia virheita vaan ainostaan toisen huonot puolet. Tällaisen ihmisen on lähes mahdotonta parantua.
Pohdit sitäkin että voiko muutosta parempaan olla? Valitettavasti tällä hetkellä kaupallisuus ja voiton tavoittelu pitää ihmiset poissa hengellisistä asioista. Niin kauan kuin yhteiskunta tukee tätä suurimman hyödyn tavoittelun ajatusta niin yksilön henkinen hyvinvointi ei tule parantumaan.
Pohdintasi oli hyvä. Mietin sellaistakin näkökulmaa, että kyllähän addiktioihin johtaa myös se, että nykyään lapset/nuoret saavat huomiota liiankin paljon ... ovat perheen keskipisteitä, joista tulee niitä pikku-prinssejä/prinsessoja. Myös se johtaa narsistiseen käytökseen, ehkä vielä enemmän, kuin se, jotta on jäänyt liian vähälle huomiolle. Lapsella on vielä n. 3-vuotiaaseen asti niitä kaikkivoipaisuuskuvitelmia omasta itsestään, mutta sitten on vanhempien/ympäristön tehtävä auttaa lasta pääsemään niistä yli ja tuottaa (toki jo alle kolmivuotiaanakin)niitä optimaalisia (siedettäviä) pettymyksiäkin ja näin turhauttaa lapsen/nuoren välittömän mielihyvän tarpeet. Vanhemmat eivät vain jostain syystä tee niin riittävän useasti ja he tekevät näin karhunpalveluksen omille lapsilleen. Rajoja pitää osata asettaa ... vanhemman pitää uskaltaa olla myös se paskamainenkin vanhempi.
Kiitos. Tämän innoittamana jatkan vielä keskustelua :)
On mahdollista, että perheessä on yksi ainut lapsi joka saa kaiken haluamansa, saamatta silti oikeata huomiota. Tavaroiden ostelu ja muunlainen hemmottelu on vanhempien epätoivoista yritystä paikata huonoa omaatuntoa poissaolostaan.
Hoitopaikat ja koulut ovat kasvattavaa ympäristöä. Viimeistään niissä lapsi oppii tajuamaan sen, ettei hän ole maailman napa.
Koululaitoksissa eletään kriisissä kun ryhmäkoot ovat niin suuria. Lapsi ei saa siis sielläkään tarvitsemaansa huomiota. Tätä hän voi myöhemmässä vaiheessa hakea hyvinkin radikaalein keinoin. "Huonosti" käyttäytyvä nuori on todellisuudessa avun ja huolenpidon tarpeessa oleva nuori.
Kirkolla riittäisi tehtävää näissä asioissa. En tiedä nykyistä opinto-ohjelmaa kirkon työntekijöiksi ryhtyville, mutta pelkään että auttamiseen ja muihin sielunhoidollisiin asioihin ei ole tarpeeksi panostettu. Kokemus opettaa, mutta sielunhoidossa ei saisi tapahtua kantapään kautta oppimista.
Autettavia olisi niin paljon ja silti resursseja koko ajan vähennetään, jotta saataisiin muutenkin huonommassa asemassa olevat vielä huonompaan jamaan. Itsemurhat mm. tulevat varmasti lähivuosina entisestään lisääntymään. Toisaalta tämä on yhteiskunnan kannalta rivien välistä suotavaakin, koska heikoin lenkki ei ole heidän näkökulmastaan mitenkään tuottava. Aivan uskomatonta, mutta totta!
Kirkoillakin olisi tosiaan tehtävää, toisaalta taas jokin puolueeton taho olisi siihen parempi vaihtoehto. Monille on kiusaus käyttää toisen henkistä pahaa oloa hyväksi ... ymmärtänet, mitä ajan takaa?
Luulisin että valtakirkoissa ei ole kovin paljoa hyväksikäytön makua. Ensisijaisestihan ne auttavat omia jäseniään. Mutta tämä henkisen tuen antaminen on oikeastaan kirkon yksi missioista.
Kirkon piirissä täytyy kuitenkin pystyä tunnustamaan, että esimerkiksi synninpäästö itsessään ei voi korjata pahoja psyykkisiä traumoja. Niiden korjaamiseen ovat erikoistuneet aivan eri tahot. Mietin vain, että kuinka usein kirkon työntekijällä on kanttia ohjata ihminen psykologin luokse.
Puolueettomat tahot ovat tällä hetkellä aika ylikuormitettuja. Ja oli millaisesta ammattiauttajasta kysymys tahansa, hän ei voi auttaa ellei ihminen itse tunnista ja tunnusta omia ongelmiaa. Puolet suomalaisista kaipaisi keskustelua psykologin kanssa. Aivan toinen asia on, että kuinka moni on halukas myöntämään että se olisi tarpeen?
voimallakaan ketään paranneta. Kirkon piirissä saatetaan näinollen lakaista kuitenkin ne ongelmat tällä tavoin uudelleen maton alle. Samoin, kun lääkäri saattaa määrätä nukahtamisvaikeuksiin ja unettomuuteen, sekä depressioon lääkettä, huomioimatta ja hoitamatta silti sitä varsinaista syytä, miksi ei saa unta tai masentaa. Siitä tulee vain loputon kierre, joka syventää ongelmaa/ongelmia. On osittain ammattitaidottomuutta olla osaamatta hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti ja taustalla saattaa olla myös omat pelot itsen vajavaisuudesta ja keskeneräisyydestä ... on vaikeaa todeta toiselle, ettei tiedä jotain asiaa.
Niin, ihmisen omasta sisäisestä muutostarpeestahan kakki on kiinni. Toinen ei voi muuttaa toista, vain itse sen voi tehdä itselleen. Ja kyse on myös jokaisen omasta kyvystä oivaltaa asioita, joka ei kulje käsi kädessä kuitenkaan älykkyyden kanssa. Luulen, että ne, jotka uskaltautuvat heittäytymään pois tästä oravanpyörästä ja hakemaan itselleen apua, ovat enemmän tietoisia tästä maailman mielettömyydestä.