Israel aikoo päättää hyökkäyksensä Gazaan, israelilaislähteet kertovat. Niiden mukaan kolme viikkoa kestänyt hyökkäys lopetettaisiin, sillä Israel on saavuttanut tavoitteensa.
Onko täällä niin fiksuja, jotka osaavat kertoa mitkä tavoitteet? Ja onko niistä tavoitteista jotain hyötyä?
Onko täällä niin fiksuja, jotka osaavat kertoa mitkä tavoitteet? Ja onko niistä tavoitteista jotain hyötyä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tavoite oli tunnustella millaiselta mahtoi Natseista tuntua kun saivat estelemättä terrorisoida erästä alistettua kansanryhmää.Nyt kun on pari tuhatta Palestiinalaista murhattu ja on lähemmäs kymmenen tuhatta haavoittettu ja lisäksi Gazan kaupunki tuhottu rauniokasaksi on mieli oikein hyvä ja voidaan perääntyä iloisina voittajina.Tavoite on saavutettu eli terrorisoitu Palestiinan siviiliväestöä ilmasta,maalta ja mereltä lempein fosforipommein.Tästä onkin hyvä jatkaa vaalikamppaniaa ja uhota vielä suuremmasta kansanmurhasta Gazan keskitysleiriin,jos kannatusluvut eivät ota nouseakseen.
Tämän jälkeen on aika odottaa että Euroopan veronmaksajat rakentavat kaiken uudelleen,jonka jälkeen voidaan taas surutta tuhota ja murhata.
Hamasin raketti-ja kranaatti-iskujen lopettaminen, mutta koska Hamasin päämäärä on sodan jatkaminen kunnes Israelin tilalle tulisi shariaan perustuva muslimivaltio, se yrittää hyökätä kohta uudelleen elleivät tietyt arabimaat estä sitä saamasta aseita joita tähän asti on salakuljetettu lähinnä Egyptistä.
Palestiinalaiset voivat saada oman valtion vain jos se ja siis palestiinalaisten enemmistö on halukas ja kykenevä elämään rauhassa Israelin kanssa.Israel on ja pysyy, siitä pitää lähteä eikä unelmoida sellaisesta mikä ei tule tapahtumaan.
mutta israelilaisesta mediasta (sitäkin voi netistä lukea) olen saanut käsityksen, että tärkeimpiä tavoitteita on ollut esim. a) antaa Hamasille tuntuva isku, b) tuhota Gazan ja Egyptin väliset salakuljetustunnelit ja c) tuhota Hamasin asevarastoja.
Aika hyvin IDF mielestäni tässä onnistui - Hamasin täydellinen eliminointi ei ole mahdollista, ellei sitten olisi suoritettu oikeaa kansanmurhaa (eli 1,5 miljoonaa 1500:n asemesta). Eikä sekään olisi Hamasia tuhonnut muualta kuin Gazasta.
Ehkä Israel hakusi myös näyttää haparoinniksi jääneen Libanonin operaationsa jälkeen, että iskukykyä löytyy. Ja ihan vakuuttavalla tavallahan tuota jälleenrakentamista järjestyi.
Ja oliko tästä hyötyä? Aika näyttää...toivottavasti tämä opetti arabeille heittämään ainakin vähäksi aikaa heille niin ihanan haaveen siitä, että Israel olisi voitettavissa ja tuhottavissa.
Kukaan rehellisesti ajatteleva ei kiistä Israelin oikeutta puolustaa kansalaisiaan. Tapa millä se tehdään ratkaisee. Tämän selkkauksen aikana on todettu ettei Isreal välitä ulkopuolisille ja siviileille aiheutetuista tuhoista. Vakiovastaus on: Vastasimme tulitukseen.
YK:n varaston paloon johtanut tulitus kertoo ettei kyse ole vahingosta. Samoin kansainvälisen mediakeskuksen tulittamista on vaikea selittää vahingoksi tai YK:n autonkuljettajien ampumista.
Selitykset joiden mukaan Suomen kirkon ulkomaanavun tukemassa klinikassa piileksi Hamasin miehiä on vähintään epäilyttävä. Ketään ei tullut osumien aikana ulos eikä raunioista löytynyt ketään. Tänään sattunut YK:n koulun tulitus on myös vaikea selitttää puolustautumiseksi.
Israelin voittoa ei kukaan ole epäillytkään. Todisteet siitä että Israel ei välitä ulkopuolisista ei lisää ystäviä.
Tosin tulevat vaalitkin vaikuttavat, "sodan" ajoitus ja tulos vaikuttaa vaalienkin tulokseen.
Israelia ymmärtävät kristityssä maailmassa parhaiten ns. uskovaiset. Sama joukko on saarnaamassa maailmanloppujaan ja Jeesuksen tulemisia kaikissa maissa,myös Israelissa. Heille kaikki on Jumalan tahto.
Israel saavutti tavoitteensa ainakin siinä että jälleenrakennukseen kuluu aikaa ja maksajat eivät suinkaan kiittele Hamasin toimintaa. Tulee muutamaksi vuodeksi hiukan rauhallisempaa.
Benjamin Netanyahu, (josta toivottavasti tulee seuraava pääministeri) selitti, että Israelin reaktion provosointiin tulee olla "disproportional", suhteeton. Niin julmalta kuin se ulkopuolisista tuntuukin, se näyttää olevan ainut tapa hillitä vastapuolta vähäksi aikaa. Sympatiaa Israelille maailmalta sillä ei todellakaan heru, etenkään niiltä, jotka jo valmiiksi suhtautuvat juutalaisvaltioon varauksellisesti.
Kun Britit pommittivat Dresdeniä ja jenkit Japanin kaupunkeja tappaen satojatuhansia siviilejä (ja vain siviilejä), oli myös kyse suhteettomasta teosta, mutta se hukkui maailmansodan muun kohun alle ja, toiseksi, ainahan jostain kumman syystä juutalaisilta odotetaan korkeampaa moraalia, toisen posken kääntämistä.
Itse luotan IDF:n selityksiin siitä, että em. kohteissa olisi ollut Hamasin taistelijoita enemmän kuin mihinkään muuhun.
Jotkut uskovaiset ovat pro- ja jotkut anti-Israel, kirkon virallinen linja taitaa sympatiseerata palestiinalaisia. Myös ammattisotilaat ymmärtävät usein Israelia, ehkä heitä ammatillisesti tympäisee arabien taistelutapa, ihmiskilpien käyttö ja siviilien seassa piileskely.
Rauhaa vielä tule. Palestiinalaisethan ilmoitti etteivät hyväksy mitää aselepoa. Katsos kun heillä riittää vielä lapsia ihmiskilviksi. Marttyyrius on kivaa kumma kun ei hamasin johtoa miellytä eikä taistelijoita kun käyttää lapsia ihmiskilpinä.
...toi oli siis et Israelilla tavoitteena rakettiaselepo kun taas Hamasilla lisäx saarron purkaminen. Tää jälkimmäinen kait se oli, jota ei tuos viel ollu tos ehotuxes selkeest sanottu...
Pitikö sinun idiootinkin löytää tälle sivulle.Mene nyt helvettiin ja pysy siellä.
..vanhoi tuttui tai sillee...:O