Britannian yleisradioyhtiö lupasi objektiivisia Lähi-idän uutisia
BBC pääsi Israelin pannasta
STT-HJ, 17.11.2003
-----------------------------------------------------------------------------
Israelin ulkoministeriö on päättänyt kumota brittiyhtiö BBC:tä vastaan julistamansa boikotin, israelilainen Haaretz-lehti kertoi maanantaina.
Pääministeri Ariel Sharonin hallitus julisti boikotin sen jälkeen, kun yhtiö lähetti viime heinäkuussa Israelin joukkotuhoaseiden tuotantoa käsittelevän ohjelman.
Israelilaisten mukaan Israel esiteltiin ohjelmassa Pohjois-Korean kaltaisena totalitaarisena valtiona, joka pyrkii hankkimaan ydinaseita valvonnasta piittaamatta.
Boikotin vuoksi BBC:n toimittajat eivät ole päässeet haastattelemaan Israelin johtajia ja korkeita virkamiehiä.
Haaretz kertoi, että sovintoa hierottiin useissa BBC:n ja Israelin ulkoministeriön tapaamisissa. Tapaamisten jälkeen osapuolet antoivat yhteisen julkilausuman, jonka mukaan BBC sitoutuu raportoimaan Lähi-idän tapahtumista objektiivisesti. Yhtiöön myös nimitetään erityinen Lähi-idän-neuvonantaja.
Israel perui viime viikolla suunnitelman, jonka mukaan turvallisuuspalvelu Shin Beth tutkisi vastedes kaikkien toimittajien taustat ennen kuin näille annettaisiin lupa työskennellä maassa.
Saas nähdä pitääkö BBC lupauksensa.
--------------------------------------------------
Olen päättänyt lopettaa tänne kirjoittelun, ainakin vähäksi aikaa, vaikka olen saanut kannustustakin, mutta suurin osa on ollut järjetöntä haukkumista, mutta sen kyllä kestän.
Ketään ei ole ollut tarkoitus loukata eikä ärsyttää, olen vain halunnut tuoda julki totuuden ja Raamatun totuuden, tosin vajavaisesti, mutta kuitenkin edes jotenkin.
Anteeksi, jos olen ärsyttänyt ja vihastuttanut.
Pyydän kaikilta "oikeilta" uskovaisilta esirukousta puolestani esim. sinä Starczewski ja Jacob ja Weijo. Kiitos seurasta!
HYVÄÄ TALVEN JATKOA KAIKILLE!
Toivoopi: vajavainen ---Joku---
Jaak. 5:17
Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
"olen vain halunnut tuoda julki totuuden ja Raamatun totuuden"
ärsyttävää on ollut juuri se halu julistaa absoluuttista totuutta, joka pitäisi kaikkien muiden uskontojen edustajien, pakanoiden ja myös meidän kriittisemmin vanhaan testamenttiin suhtautuvien kristittyjen ottaa palestiinan jaon perustaksi.
millä perusteella sinä väität pitäväsi hallussa totuuden ja raamatun totuuden???
kai olen kovin kriittinen mutta tämä foorumihan on vain vessan seinä, jossa asiat tulevat kärjistettyinä esiin.
ehdotan, että vaihdat nimimerkkiä ja tyyliä.
siunausta!
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle JULKISESTI!
Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja!
Ja Hanok vaelsi Metusalahin syntymän jälkeen Jumalan yhteydessä.
Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.
Vaella sinäkin Jumalan yhteydessä!
Joka siunaajia siunaa ja pyytää heidän rukoustaan saa kokea todellista yhteyttä ja johdatusta!
Ole vain luja ja aivan rohkea!
kerro vaikka Shin Betin 4:n edellisen johtajan puheenvuorosta, jossa he tuomitsivat nykyisen umpikujaan johtaneen politiikan. Kerro Knessetin puhemiehen Avraham Burgin kannanotosta Israelin hallituksen laittomuuksia vastaan. Kerro, kerro!!
Sinulla on ollut paljon tosi hyviä ja totuudenmukaisia kirjoituksia. Kirjoita vaan lisää kyllä noi terroristien tukijat joskus järkiin tulee.
Sillä on tärkeää että tulee oikeata Israel tietoutta julki tämän valheellisen maailman keskellä.
Joku meidän, joka olet jossakin, pyhitetty olkoon Sinun nimettömyytesi. Älköön vain tulko Sinun valtakuntaasi, älköönkä missään tapauksessa tapahtuko Sinun tahtoasi ainakaan täällä maan päällä. Äläkä anna meille tänä päivänä annosta vihaa palestiinalaisia kohtaan, vaan päästä meidät tästä pahasta. Ja pidä Sanamies myös kurissa, jottei hänkään tätä vihaa pyrkisi levittämään.
Aamen.
Minä en ole vihaa levittänyt vaan sinä olet Juutalaisia kohtaan
niin vihaisin vihanlietsojia, olivatpa he sitten juutalaisiksi, muslimeiksi tai kristityiksi itseään kutsuvia.
Teitähän nyt riittää joka uskontokuntaan. Tee Sinä parannus omalta osaltasi!
Sharonin hallituksen lapsellinen BBC-boikotti tuli siis tiensä päähän.
Ensi kerralla miettivät varmaan kaksi kertaa, ennen kuin laittavat yhden maailman arvostetuimmista tiedonvälittäjistä boikottiin.
Vaikka enpä ihmettelisi sitäkään, jos Sharon laittaisi Israelin kansan boikottiin, kun se ei ymmärrä hänen "luidenmurskauspolitiikkaansa".
Mutta boikotti kohteita riittäisi vaikka kuinka paljon. Minä boikotoin esim. helsingin sanomia koska ei julkaisut erästä vastine kirjoitusta mutta julkaisivat arabin roska jutun. Nyt tilaan Aamulehden koska oli ainut lehti mikä julkaisi tuon kirjoituksen, vaikka se tuleekin tänne vasta päiväpostissa.
olia varmaan niin tasoton paskakirjoitus ettei laatu lehdissä viitsitty julkaista, vaikka vastineet yleensä julkaistaankin.
"Miksi tappaa Palestiinan lapsia?"